Arsenale di Venezia on historiallinen Venetsian valtio-omisteinen telakka ja asevarasto, ja yksi kaupungin nykyisistä päänähtävyyksistä.
Telakka oli vastuussa suurimmasta osasta Venetsian historillista merellistä mahtia 1500-lukua ympäröivinä vuosisatoina. Paikkaa on usein kutsuttu yhdeksi ensimmäisistä ison skaalan teollisista toiminnoista maailman historiassa.
Arsenaalin kyky massatuottaa kaleereita lähes tuotantolinjamaisessa prosessissa oli ainutlaatuinen aikakautenaan, ja toimi mahdollisesti isoimpana teollisena kompleksina Euroopassa ennen teollisen vallankumouksen vuosia.
Telakoiden ja sen asevarastojen rakentamistyöt aloitettiin noin vuonna 1104, Venetsian tasavallan vuosina. Ajan myötä telakoiden koko kasvoi merkittävästi vaatimattomasta alusta, olleen isoimmillaan noin 45 hehtaaria, eli noin 15% koko Venetsian pinta-alasta.
Paikassa, jota ympäröi noin 3,2 km pituinen maavalli, työskenteli päivätyöläisiä ja laivanrakentajia, tuottaen Venetsian lipun alla seilanneita laivoja. Arsenaalin korkeat muurit suojasivat aluetta julkisilta tarkkailijoilta, ja vartijat valvoivat alueen rajoja.
Kukin arsenaalin alueista erikoistui tietyn tyyppiseen osioon laivanrakentamista tai merellistä varustamista, kuten ammuksiin, köysiin, tai takiloihin. Nämä osat voitiin tämän jälkeen koota kokonaiseksi alukseksi niinkin nopeasti kuin yhdessä päivässä.
Puumateriaali laivoihin tuli Venetsian laivaston omistamasta metsästä Veneton maakunnassa, Montellon kukkuloilta.
Arsenaali tuotti suurimman osan Venetsian merellisistä kauppa-aluksista, jotka puolestaan tuottivat suuren osan kaupungin varallisuudesta ja mahdista (jota kesti aina Napoleonin joukkojen Venetsian valtaukseen vuonna 1797).
Laivojensa avulla Venetsia pystyi kontrolloimaan kaupankäyntiä suurella osalla Välimerta, mutta tätä varten tasavalta tarvitsi erittäin suurikokoisen laivaston ja paljon kauppiaita. Vuoteen 1450 mennessä vesillä oli yli 3000 venetsialaista kauppalaivaa, osa toimien Venetsian laivaston sota-aluksina.
Tämä valtavankokoinen määrä aluksia vaati myös jatkuvaa ylläpitoa ja varustelua, joka vei vuosittain noin 10% Venetsian valtion tuloista. Arsenale di Venezia toimikin telakkatoimintonsa ohella myös laivojen huoltamona näitä rutiinitoimenpiteitä varten.
Venetsian johtavat perheet, suurimmilta osiltaan kauppiaita ja aatelisia, loivat tämän vaurauden myötä useita kaikkien aikojen mahtavimpia palatseja, palkaten vain aikansa kuuluisimpia taiteilijoita koristamaan niitä.
Tämän vaurauden mahdollistanut arsenaali ei ollut kuitenkaan massatuotantolaitos vasta kuin vuodesta 1320, jolloin sen Arsenale Nuovo osio valmistui.
Arsenale Nuovo oli yksinkertaisesti suurempikokoinen ja tehokkaampi versio alkuperäisestä versiosta telakoita. Ennen uuden osion valmistumista, arsenaali oli palvellut lähinnä paikkana, jossa rikkaat kauppiaat huollattivat aluksensa.
Arsenale Nuovon valmistumisen sekä Suuren kaljuunan kehittelyn myötä Venetsian arsenaali pystyi aloittamaan laivojen teollismuotoisen tuotannon.
Näistä Suuren kaljuunan kehittely oli erittäin merkittävä edistysaskel, koska tällainen alus pystyttiin rakentamaan raami-ensin. Tämä prosessi käytti vähemmän puutavaraa ja johti nopeampiin rakennusaikoihin, mahdollistaen massatuotannon.
1500-luvulle tultaessa arsenaalista oli muodostunut maailman voimakkain ja tehokkain laivanrakennusoperaatio.
Laivanrakentamisen, takiloiden, ja merellisten varusteiden tuottamisen ohella paikka toimi myös merkittävänä Venetsian laivaston ammusvarikkona, kyeten täysin rakentamaan ja varustamaan sota-aluksen että kauppa-aluksen seilauskuntoon, yhden laivan päivävauhtia.
Samanaikaisesti muualla Euroopassa tehty samankokoisten laivojen rakentaminen vei usein kuukausia. Tämä tehokkuusero selittyy varsinkin arsenaalin työntekijöiden suurella määrällä, lähes 16 000 työntekijää, mutta myös tuotantoprosessien virtaviivaisuudella.
Tuotanto oli jaettuna 3 päävaiheeseen: raamitus, laudoitus, ja hyttien valmistaminen, joita seurasi lopullinen kokoaminen. Kukin vaihe työllisti omat, erikoistuneet työntekijänsä, käyttäen standardisoituja osia, lähes tuotantolinjamaisessa prosessissa.
Arsenaali piti usein lähes 100 kaljuunaa eri tuotantovaiheissa osana tätä linjaa, joten kun yksi valmistui, toinen voitiin laittaa välittömästi viimeiseen, kokoamisvaiheeseensa. Paikan pohjapiirrustus oli modifioitu mahdollisimman tehokkaaksi, siten, että materiaaleja jouduttiin käsittelemään mahdollisimman vähän eri tuotannon vaiheissa.
Tuotantolinjamaisuus näkyi myös arsenaalin liikkuvana kokoamislinjana. Kaljuunat, kanaalin avulla, liikkuivat tuotantolinjaa pitkin kokoamisvaiheesta toiseen, siten, että ne tulivat materiaalien ja työntekijöiden luokse, eikä toisinpäin, niinkuin muilla eurooppalaisilla telakoilla asia hoidettiin.
Telakoilla työskenteli myös useita aikansa kuuluisimpia nimiä, vuodesta 1593 myös Galileo Galilei, ulkoisena neuvovana konsulttina armeija-insinööreille (etenkin ballistiikkaan ja soutamiseen liittyvien ongelmien suhteen) sekä instrumenttien valmistajille.
Arsenaali, joka sijaitsee Castellon kaupunginosassa Venetsiaa, on nykyisin valtio-omisteinen.