Tallinnan vanhankaupungin viihtyisässä ilmapiirissä sijaitseva Bern Hotel on yhdistelmä moderneja mukavuuksia ja perinteistä virolaista vieraanvaraisuutta.
Yöpyessäsi Tallinnan lomallasi Bern hotellissa, olet erinomaisella sijainnilla suhteessa kaupungin parhaisiin nähtävyyksiin, huippuravintoloihin, yökerhoihin, kuin myös shoppailupaikkoihin.
Lennart Meri lentokenttä on hieman kauempana, noin 20 minuutin taksimatkan päässä hotellilta.
Lähempää löytyvät muun muassa Reisisatam matkustajasatama sekä Baltijaam rautatieasema, molemmat noin 5 minuutin kävelymatkan etäisyydellä.
Ylläolevassa kartassa on Bernin lisäksi merkittynä myös Tallinn Hotels -hotelliketjun muut hotellit Tallinnassa, Savoy Boutique Hotel, Hotel Palace Tallinn, Hotel Taanilinna, sekä City Hotel Portus.
Bern hotellin kaksi karhua sisältävään vaakunaan liittyy mielenkiintoinen tarina, sillä legendan mukaan, kun Eurooppa oli aikanaan vielä runsaasti karhujen asuttama ja ensimmäiset ihmiset alkoivat asuttaa Baltianmeren rantoja, kaksi suurta karhua päättivät vaeltaa Alppien korkeuksilta kohti parempia metsästysmaita pohjoisessa.
Heidän matkansa oli pitkä ja vaivalloinen, mutta viimein he saapuivat merenrannalle, alueelle jossa Tallinna nykyään sijaitsee. He pitivät löytämästään paikasta Baltianmeren äärellä. Kesällä karhukaksikko vietti aikaa merenrannalla, lyhyiden öiden romanttisten auringonlaskujen ääressä. Talvella maata peitti paksu kerros lunta, samalla kun he olivat onnellisesti luolassaan käpertyneenä, ajatellen että he olivat todella saapuneet pysyvään kotiinsa.
Hotel Bernin vaakunasta löytyykin papyrysrulla, jota kannattelevat vakaasti kaksi karhua. Bernillä on myös symbolinen kaksoistarkoitus sekä Sveitsin kaupunkina että Tallinnan vanhankaupungin hotellina. Näitä molempia yhdistävät vieraanvaraisuuden ja korkean laadun ideaalit.
Hotel Bern
Aia 10
10111 Tallinna
Huoneista 8 on yhden hengen huoneita, 23 kahden hengen double-huoneita, 18 kahden hengen twin-huoneita, sekä 1 De Lux huone.
Hotellin valikoima sisältää lisäksi yhden liikuntaesteisten huoneen ja erillisiä allergia huoneita. Perheitä varten hotellissa on huoneita väliovella.
Huoneluokista yhden hengen huoneet ovat kooltaan 11-13 m2, ja vakiovarustuksena niissä on kylpytakki, kylpytohvelit, ilmastointi, minibaari, LCD TV, puhelin, hiustenkuivain, ja langaton WiFi internet yhteys.
Kahden hengen (double & twin) huoneet ovat kooltaan 13-18 m2, ja niissä on varustuksena mm. kylpytakit, kylpytohvelit, ilmastointi, minibaari, LCD teevee, hiustenkuivain, ja huonehintaan sisältyvä WiFi internet.
Kaikkein kookkaimmat huoneet hotellissa ovat Double De Luxe huoneita, kooltaan 25 m2. Nämä huoneet sisältävät saunan ja Jacuzzin, kylpytakit, kylpytohvelit, ilmastoinnin, minibaarin, LCD TV:n, hiustenkuivaimen, puhelinmen, ja langattoman Wifi internetin.
Muista palveluista hotellissa ovat tarjolla ravintola, lobbybaari, sekä kokoustilat.
Näistä Hotel Bernin lobbybaari, joka on avoinna vuorokauden ympäri, tarjoaa kahvin ja konjakin ohella myös kevyitä ruoka-annoksia.
Lobbybaarin viihtyvyyttä lisäävät sen yhteydessä oleva TV kansainvälisillä kanavilla ja tuoreet baaritiskillä tarjolla olevat sanomalehdet.
Näiden tekijöiden takia lobbybaarista onkin muodostunut suosittu tapaamispaikka, joka kuuluu hotellin ilmaisen WiFi internet yhteyden piiriin.
Kokoushuone / kabinettitila löytyy hotellin toisesta kerroksesta, tarjoten tilat noin 10 hengen tapahtumia varten.
Tiloista löytyy myös toimistonurkkaus pyöreällä kokouspöydällä, pienempiä kokouksia varten.
Tilojen varustukseen lukeutuvat pöytätietokone, printteri, fläppitaulu, internet yhteys, ja esitystekniikkaa (kuten projektorin).
Muut hotellin palvelut ovat tarjolla ja tilattavissa vastaanoton tiskiltä. Näihin palveluihin kuuluvat mm.:
Pesulapalvelu ja kuivapesu
Silityspalvelu
Valokopiointi ja faksien lähetys
Valuutanvaihto
Concierge-palvelu
Autonvuokraus
Kuljetukset Tallinnan alueella
Lastenvuoteet
Lastenhoitopalvelut
Turvasäilö arvotavaroille
Muistoesineet
Tallinn Card -kortti
Aamiainen
Näistä aamiainen tarjoillaan hotellin ravintolassa, aamuisin ma-pe klo 7-10 ja la-su klo 8-11 (mukaanlukien kansalliset pyhäpäivät).
Jos tulet hotellille autolla, Bern Hotel tarjoaa tätä silmälläpitäen yhden parkkeerausalueen.
Jos kaikki hotellin oman parkkitilan paikat ovat varattuja, hotelli suosittelee että käytätä EuroParkin omistamaa, maksullista parkkitilaa hotellin vieressä olevalla tontilla.