Istanbulin Dolmabahçen palatsi (turkinkielellä Dolmabahçe Sarayı) oli Ottomaanien valtakunnan tärkein hallinnollinen keskus vuosina 1856 – 1922.
Paikka on myös kooltaan Turkin suurin palatsi.
Palatsia, joka sijaitsee Beşiktaşin kaupunginosassa, euroopanpuoleisella rannalla Bosporinsalmea, käytettiin Ottomaanien keskeisenä hallintokeskuksena Yıldızin palatsin ohella.
Alue, josta Dolmabahçe löytyy, oli alunperin poukama Bosporinsalmella, jota käytettiin Ottomaanien laivaston ankkuripaikkana.
Poukamaa täytettiin vuosien mittaan maalla, ja 1700-luvulla siitä tehtiin Ottomaani sulttaanien arvostama keisarillinen puutarha.
Tämä puutarha antoikin palatsille sen nimen “Dolmabahçe”, joka tulee turkinkielisistä sanoista “dolma”, tarkoittaen “täytetty” ja “bahçe”, tarkoittaen “puutarha”.
Paikalle rakennettiin useita pienempiä kesäpalatseja ja puisia paviljonkeja 1700-sekä 1800-lukujen aikana, muodostaen lopulta Beşiktaşin vedenrantapalatsi nimisen kompleksin.
Dolmabahçen palatsin kokonaisaluetta 110 000 m² rajoittaa sen itäisellä puolella Bosporinsalmi sekä jyrkänne läntisellä puolella.
Tämä jyrkänne on pääsyynä siihen, miksi palatsin puutarhoihin, jotka tämänkokoisessa hallintorakennuksessa olisivat tyypillisesti mahtavan kokoiset, on käytetty vain rajoitetusti tilaa.
Dolmabahçen palatsi
Vişnezade Mh.
34357 Beşiktaş – İstanbul
Dolmabahçen palatsin design ja layout
Dolmabahçe on Turkin suurin palatsi, joka on rakennettu yhteensä 45 000 m2 kokoiselle tontille, ja sisältää kaikkiaan 285 huonetta, 46 hallia, 6 kylpyhuonetta (hamam) sekä 68 käymälää.
Palatsin design sisältää valikoivan joukon elementtejä barokista, rococosta, sekä uusklassisesta tyylistä, sekoitettuna perinteiseen Ottomaani-arkkitehtuuriin.
Paikan layout ja sisustus heijastavat puolestaan Tanzimat-ajalle ominaisen eurooppalaisten tyylien ja standardien vaikutuksen kasvua Ottomaanien kulttuuriin ja taiteisiin.
Rakennuksen ulkopuoli, etenkin sen Bosporinsalmen puoleinen osio, on tehty eurooppalaiseen kahden siiven järjestelyyn, jaettuna suurikokoiseen risaliittiin (rakennuksen keskeltä ulkoneva osa, italialankielisestä sanasta “risalto”) kahdella sivurisaliitillä.
Toiminnallisesti palatsi on säilyttänyt toisaalta perinteisiä Ottomaanien palatsien elementtejä, kuin myös perinteisten turkkilaisen kotien ominaisuuksia.
Rakenteellisesti Dolmabahçen palatsi on jaettu eteläiseen siipeen (Mabeyn-i Hümâyûn, myös “Selamlık”, osio joka on varattu miespuolisille henkilöille), joka sisältää julkiset vastaanottohuoneet, sekä pohjoiseen siipeen (Harem-i Hümâyûn, paikan haaremitilat), joka toimi sulttaanin ja hänen perheensä yksityisasuintiloina.
Näitä kahta funktionaalista aluetta erottaa suuri, 2000 m² kokoinen seremoniaalinen salonki (Muayede Salonu), jonka kohokohtana löytyy 36 metriä korka kupoli.
Koska palatsin haaremin tuli olla täysin eristettynä ulkoisesta maailmasta, vieraiden käyttämä pääsisäänkäynti löytyy kapealta eteläiseltä puolelta.
Eteläisellä puolella olevat edustushuoneet onkin järjestetty vieraiden ja ulkomaisten diplomaattien vastaanottoa silmälläpitäen.
Haaremialue sisältää yhteensä kahdeksan toisiinsa yhdistettyä huoneistoa sulttaanin vaimoille, suosikeille ja sivuvaimoille, kuin myös tilat sulttaanin äidille, kunkin huoneiston sisältäessä oman kylpyhuoneensa.
Palatsin sisustustyyli ja varustelut
Vastineena Topkapın palatsin erinomaiselle käytölle Iznik-tiilejä sekä Ottomaani-veistostöitä, Dolmabahçe palatsissa on puolestaan panostettu kullan ja kristallien hyödyntämiseen sisustuksessa.
Palatsin seiniä muun muassa koristaa (kultalehtien muodossa) yhteensä neljätoista tonnia kultaa.
Kohokohtiin lukeutuu myös palatsin sisältämä maailman suurin böömiläinen kristallinen kattokruunu, osana seremoniaalista salia.
Tämä kattokruunu, joka oli lahjoitus kuningatar Victorialta, sisältää yhteensä 750 lamppua ja painaa 4,5 tonnia.
Dolmabahçesta löytyy myös maailman suurin kokoelma böömiläisiä ja Baccarat-kristallikruunuja.
Kuuluisa Dolmabahçen palatsin kristalliportaikko on tehty kaksinkertaisen hevosenkengän muotoon, Baccarat kristallista, messingistä, sekä mahongista.
Sisustuksessa on hyödynnetty myös arvokkaita kivilaatuja, mukaanlukien Marmaran (Proconnesian) marmoria , egyptiläistä alabasteria (kalsiitista, joka tunnetaan materiaalina myös onyksi-marmori nimellä), ja Pergamonin porfyyriä.
Palatsin sisältä löytyy myös suuri määrä Hereken palatsin mattoja, jotka on alunperin tehnyt Hereken keisarillinen tehdas.
Kohokohtiin lukeutuu lisäksi 150 vuotta vanha karhuntalja, jonka Venäjän tsaari Nikolai I:nen antoi aikanaan lahjaksi sulttaanille.
Voit nähdä Dolmabahçen tiloissa sen 202 öljymaalauksen kokoelman. Tämä kokoelma huipentuu Ivan Aivazovskyn tekemiin 23 maalaukseen, jotka hän loi hovitaitelijana Istanbulin kautensa aikana.
Palatsissa on hyödennetty sen alkuajoista saakka viimeisimpiä teknisiä standardeja.
Palatsiin tuotiin muun muassa kaasuvalaistukset ja vesiklosetit Isosta-Britanniasta, samaan aikaan kun Manner-Euroopan palatseista vielä puuttuivat nämä ominaisuudet.
Myöhemmin tähän kokonaisuuteen lisättiin mm. sähköjärjestelmä, keskuslämmitys, sekä hissi.
Dolmabahçen palatsin huoneet
Vierailu Dolmabahçen palatsiin alkaa Medhal hallista, josta eteenpäin johtavat huoneet ovat merelle-ja maallepäin.
Merenrantaa vastatusten olevat huoneet olivat johtavien Ottomaanien virkamiesten, suurvisiirin, sekä muiden valtiollisten ministerien käytössä.
Maanpuoleiset huoneet puolestaan olivat puolestaan erilaisten palatsin ja valtion hallintoviranomaisten toimitiloina.
Näitä hallintaviranomaisia olivat mm. palatsin marsalkka, Şeyhülislam, ja Ottomaanien valtakunnan edustajienhuoneen (Meclis-i Mebusan) sekä senaatin (Meclis-i Ayan) jäsenet.
Palatsiin tulleet vierailijat odottivat ensin Medhal-hallissa, josta heidät johdatettiin sisätiloihin soveliaaseen aikaan palatsin protokollaviranomaisen toimesta.
Medhal aulaan tullessa näet muun muassa sulttaani Abdülmecidin monogrammilla varustettuja Boulle-pöytiä, molemmilla huoneen puolilla. Sulttaanin kuninkaallinen monogrammi löytyy myös aulan takan rakenteesta.
Tämän huoneen keskustana roikkuva englantilainen kattokruunu omaa yhteensä kuusikymmentä haarautumaa.
Tilan huonekalujen verhoiluna ja verhoissa käytetyt Hereken kankaat on toteutettu kuninkaalliseen punaiseen värisävyyn.
Seuraava huone Medhallin jälkeen oikealle on kanslistin halli, josta käytetään myös nimitystä tiilitetty huone.
Palatsin taidekokoelman suurikokoisin teos, Stefano Ussin tekemä Surre-kulkueen kuvaus, on sijoitettu tämän salin vasemmalle seinämälle.
“Surre” oli viittaus karavaaneihin, joita kulki Istanbulista Mekkaan uskonnollisen Recep-kuukauden aikana, ja jotka kuljettivat mukanaan rahallista avustusta mm. Kaaban kunnossapitoa ja koristelua varten.
Oikeanpuoleisella seinämällä on puolestaan itävaltalaisen Rudolf Ernstin allekirjoittama maalaus, esittäen Pariisin kunnallisen teatterin tulipaloa, kuin myös hollantilaista kylätyttöä esittävä toinen maalaustyö, joka on Delandren käsialaa.
Huone on sisustettu ranskalaistyylisillä huonekaluilla, sisältäen myös arvokkaita posliinivaaseja.
Yksittäisistä tiloista merkittäviin lukeutuu myös ns. Atatürkin huone.
Mustafa Kemal Atatürk vietti viimeiset elinpäivänsä juuri tässä palatsissa hänen terveytensä heiketessä.
Atatürk kuoli marraskuun 10, 1938, klo 9:05, makuuhuoneessa, joka sijaitsee palatsin entisellä haaremisektiolla.
Tuolloin kaikki palatsin kellot pysäytettiin ja asetettiin näyttämään Atatürkin kuolinaikaa, 9:05.
Tämä käytäntö muutettiin vasta hiljattain, ja nykyisin kellot eri puolilla palatsia on asetettu oikeaan aikaan, mutta huoneen, jossa Atatürk kuoli, kellot osoittavat edelleen ajankohtaa 9:05.
Palatsin oheisrakennukset
Dolmabahçe palatsin läheltä löytyy joukko muita asuinrakennuksia, mukaanlukien:
kruununprinssin palatsi (Veliaht Dairesi),
gentlemen-in-waiting (alemman aateliston) asuintilat (Musahiban Dairesi),
palvelijoiden (Agavat Dairesi, Bendegan Dairesi) ja vartijoiden (Baltacilar Dairesi) dormitoriot,
pääeunukin asuintilat (Kizlaragasi Dairesi).
Muihin palatsialueen rakennuksiin lukeutuvat kuninkaalliset keittiöt (Matbah-i Amire), hevostallit, lintuhuone (Kusluk), taimitarha (Fidelik), jauhomylly, vihertalo (Sera), Hereke mattotyöpaja (Hereke dökümhanesi), lasitehdas, valimo, sekä mm. apteekki.
Barokkityylinen Garabet Balyanin suunnittelema moskeija rakennettiin palatsin lähelle vuosina 1853—1855. Sen rakennustyöt toimeksiantoi kuningataräiti Bezm-i Âlem Valide Sultan.
Vuodesta 1948 tämä rakennus piti sisällään merimuseon, mutta museon tilat siirrettiin toiseen rakennukseen vuoden 1960 toukokuun 27:n coup d’étatin jälkeen.
Moskeija palautettiin vuonna 1967 sen alkuperäiseen, uskonnolliseen käyttöön.
Dolmabahçen kellotorni (Dolmabahçe Saat Kulesi) pystytettiin puolestaan aarrekammion portin eteen, Bosporinsalmen euroopanpuoleiselle rannalle, moskeijan viereen.
Tornin rakennuttamisen antoi toimeksi sulttaani Abdülhamid II, ja sen suunnitteli hoviarkkitehti Sarkis Balyan vuosina 1890 – 1895.
Kellon torniin valmisti ranskalainen Jean-Paul Garnierin kellontekijätalo, ja sen asensi paikalleen hovin kellomestari Johann Mayer.
Dolmabahçen palatsin historia
Dolmabahçen palatsin rakennuttamisen määräsi Ottomaanien valtakunnan 31. sulttaani, Abdülmecid I, ja paikka valmistui vuosina 1843 – 1856.
Ennen palatsin valmistumista sulttaani asui perheineen Topkapın palatsissa.
Keskiaikaisesta Topkapın palatsista puuttuivat kuitenkin moderni tyyli, luksus, ja mukavuudet verrattuna senaikaisiin uusimpiin eurooppalaisten monarkkien palatseihin.
Abdülmecid päättikin korjata tilanteen rakennuttamalla uuden modernin palatsin lähelle entisen, puretun Beşiktaşin palatsin rakennuksia.
Rakennustyömaasta tuli vastuulliseksi Hacı Said Ağa, kun taas projektin toteutuksesta vastasivat arkkitehdit Garabet Balyan, tämän poika Nigoğayos Balyan, sekä Evanis Kalfa (kaikki kuuluisan Balyanin Ottomaanien hoviarkkitehtiperheen jäseniä).
Palatsin rakentaminen tuli maksamaan kaikkiaan viisi miljoonaa Ottomaani mecidiye kultakolikkoa, vastaten 35:ttä tonnia kultaa.
Suhteutettuna tämä summa vastasi noin yhtä neljännestä Ottomaanien valtakunnan keräämistä vuotuisista verovaroista.
Suuri rakennuskustannus katettiinkin verovarojen ohella myös rahan painamisella (inflaation luomisella) sekä ulkomaisilla lainoilla.
Nämä valtavat kustannukset laittoivat osaltaan lisäpaineita jo huonossa kunnossa olleelle Ottomaanien valtakunnan taloudelliselle tilanteelle, johtaen lopulta valtion konkurssiin ja maan rahanhoidon ohjaukseen ulkomaisten (etenkin eurooppalaisten) voimien taholta.
Dolmabahçen palatsi oli kotina yhteensä kuudelle sulttaanille vuodesta 1856 eteenpäin, jolloin se tuli ensimmäistä kertaa asuinkäyttöön, aina kalifaatin lakkauttamiseen vuonna 1924: viimeinen täällä asunut kuninkaallinen oli kalifi Abdülmecid Efendi.
Maaliskuun 3, 1924 voimaan tullut laki siirsi palatsin omistuksen kansallisperintönä uudelle Turkin tasavallalle.
Mustafa Kemal Atatürk, maan perustaja ja Turkin tasavallan ensimmäinen presidentti, käytti palatsia kesäaikaan presidentillisenä residenssinä, toimeenpannen useat hänen tärkeimmistä töistään juuri näistä tiloista käsin.
Atatürk vietti viimeiset lääketieteellisen hoitonsa päivät palatsin tiloissa, ja hän myös kuoli täällä marraskuun 10, 1938.
Nykyään palatsia hallinnoi Milli Saraylar Daire Başkanlığı (Kansallisten palatsien johtokunta), joka vastaa toiminnastaan Turkin parlamentille (Türkiye Büyük Millet Meclisi).
Ainoa tapa käydä tutustumassa palatsiin sen sisätilojen suhteen on osallistua opastetulle kierrokselle.