Filmihullu-leffakauppa on osa kauppakeskus Kampin palveluvalikoimaa, rakennuskompleksin Sähkötalon tiloissa (Kampinkuja 2C).
Elokuvamyymälänä Filmihullun valikoimat koostuvat pelkkien mainstream-elokuvien sijaan etenkin Suomesta vaikeasti saatavissa olevista filmeistä.
Elokuvien ohella myymälässä on kaupan myös leffoihin ja elokuva-alaan liittyviä oheistuotteita sekä kirjoja.
Kaikkiaan hyllyiltä löytyy DVD & Blu-ray elokuvia, julisteita, kirjoja, ja t-paitoja.
Myymälä pyrkii toiminnallaan filmiharvinaisuuksien kauppaamisen lisäksi myös muutoinkin edistämään suomalaista elokuvakulttuuria.
Tähän oheistoimintaan lukeutuvat korkeatasoisten kulttuuritapahtumien tuottaminen, mukaanlukien asiantuntija- ja ohjaajahaastettelut, leffaillat, koulutustapahtumat, jne.
Näitä tapahtumia Filmihullu järjestää ennenkaikkea Alvar Aallon suunnitteleman Kampin Sähkötalon Robert’s Coffeen lavalla.
Filmihullu Kauppakeskus Kamppi
Kampinkuja 2 C, Sähkötalon 1. kerros
00100 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 11-19, la klo 10-16, joulukuussa su klo 12-18
www.filmihulluleffakauppa.com
Facebookin kautta myymälä muun muassa kertoo elokuva-aiheisia uutisia, niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.