Helsingin HOK-Elannon Hautauspalvelu toimipaikat

HOK-Elannon Hautauspalvelu palvelee Helsingissä viideltä toimipaikalta käsin, mukana kauppakortteli Forumissa sijaitseva konttori.

Yhtiön palvelupisteiden toiminta kattaa laajuudeltaan sekä hautauspalvelut (hautausjärjestelyt) sekä perunkirjoitustoimiston palvelut.

HOK-Elannon Hautauspalvelu HelsinkiHOK-Elannon Hautauspalvelu on täyden palvelun hautaustoimisto, joka pystyy hoitamaan kaikki hautajaisiin liittyvät järjestelyt 60-vuoden kokemuksen kautta hankitulla asianmukaisella arvokkuudella ja ammattitaidolla.

Konttoreiden perunkirjoituspuolen asiantuntijat ovat puolestaan toimittaneet perunkirjoituksia ja perinnönjakoja sekä laatineet testamentteja jo vuodesta 1978 saakka.

Hautausjärjestelyiden suhteen saat toimistoista suunnitteluapua muistokiven valinnassa – kivinäyttelyissä on esillä yleisimmät kivilaadut.

Palveluihin kuuluvat lisäksi hautakivien asennukset, uudistamiset, kaiverrukset, ja puhdistukset.

HOK-Elannon edustama arkkumallisto on valmistettu pääosin Suomessa käsityönä.

Arkkumallistoon sisältyy useista eri puulaaduista ja laajasta kangasverhoiluvalikoimast olevia vaihtoehtoja.

Kaikissa toimistoissa on mahdollista tutustua arkkuihin pienoismalleina. Voit tilata arkun toteutettuna myös tilaustyönä, omien toivomusten mukaisena.

Yhtiön uurnamallisto valmistetaan myös pääosin Suomessa käsityönä, useilla erilaisilla koristepinnoilla ja värivaihtoehdoilla.

Materiaalivaihtoehtoja ovat perinteisen puun rinnalla alumiini sekä keramiikkasavi.

HOK-Elannon Hautauspalvelu Kauppakeskus Forum HelsinkiKukkasidontojen osalta HOK-Elannon Hautauspalvelun ammattitaitoiset floristit valmistavat kauniit ja yksilölliset kukkalaitteet asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

Yhtiö tarjoaa asiakkailleen monipuolisen hautausauto-kuljetuskaluston, jonka puitteissa voit halutessasi toivoa autoa, jolla läheisen kuljetukset toteutetaan.

Hautauspalvelulla on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja muistotilaisuuden tilavaihtoehtojen osalta: seurakuntasaleja, juhlasaleja, ja tilaisuus voidaan järjestää myös kotitiloissa.

Muistotilaisuuteen on mahdollista saada HOK-Elannon Hautauspalvelun pitopalvelu hoitamaan tarjoilun.

Hautaustoimisto hoitaa halutessasi kaikki järjestelyt liittyen muistotilaisuuden organisoitiin yksityiskohtia myöten.

Opastukset näiden palveluiden käyttöön löytyvät hautauspalvelun (ja perunkirjoitustoimiston) virallisilta nettisivuilta.

Helsingin HOK-Elannon Hautauspalvelu toimipaikat – yhteystiedot

HOK-Elannon Hautauspalvelu Forum
Yrjönkatu 23, 3. kerros
00100 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Hakaniemi
Siltasaarenkatu 26
00530 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17, la klo 9-13
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Töölö
Sibeliuksenkatu 1
00250 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Malmi
Kirkonkyläntie 3
00700 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Itäkeskus
Turunlinnantie 2b
00930 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu toimipaikat muualla Suomessa

HOK-Elannon Hautauspalvelu Espoo Tapiolan Keskustorni
Tapiontori 1, toinen kerros
02100 Espoo
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Espoo Leppävaara
Läkkisepänkuja 3
02650 Espoo
Aukioloajat: ma-pe klo 10-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Espoo Espoonlahti
Kivenlahdentie 9
02320 Espoo
Aukioloajat: ma-pe klo 10-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Vantaa Tikkurila Kauppakeskus Tikkuri
Unikkotie 3
01300 Vantaa
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Vantaa Myyrmäki
Ojahaanrinne 2
Vantaa 01600
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Kerava
Aleksis Kiven tie 1
04200 Kerava
Aukioloajat: ma-pe klo 10-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

HOK-Elannon Hautauspalvelu Hyvinkää Prisma
Torikatu 9, sisäänkäynti Suokadun puolella
05800 Hyvinkää
Aukioloajat: ma-pe klo 10-17
www.hok-elannonhautauspalvelu.fi
www.perunkirjoitustoimisto.fi

Voit halutessasi tehdä HOK-Elannon Hautauspalvelun kanssa hautaus – ja muistotilaisuuden järjestelyiden ennakkosuunnitelman, jonka tarkoituksena on varmistaa tapahtuman läpimenon juuri toivomallasi tavalla.