Puls & Träning kuntosalit Suomi ketjuun kuuluu yhteensä 14 toimipaikkaa, mukana kuusi salia Helsingin puitteissa.
Kukin ruotsalaista alkuperää olevan kuntosaliketjun toimipaikasta on rakennettu kunto- ja hyvinvointikeskukseksi tavallisille kuntoilijoille, saliksi, jossa jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi.
Salit ovat avoinna omalla pääsykortilla maanantaista sunnuntaihin klo 05-23, joka antaa mahdollisuuden jaksottaa treenaamisen täysin omaan aikatauluusi sopivaksi.
Helsinki – Jätkäsaari.
Mikäli sinulla on kysyttävää saleilta löytyvien laitteiden käytöstä tai muuhun salitreenaamiseen liittyvissä kysymyksissä, salien kuntosalipäällikkö sekä Personal Trainerit ovat päivittäin paikalla avustamassa asiakkaita.
Yleisellä tasolla ketjun kuntosalit ovat erinomaisia hinta-laatusuhteeltaan, tehokkaita käyttää, sekä yksinkertaisia paikkoja ottaa suunta kohti terveellisempää elämää.
Personal Trainer -palvelut.
Salit ovatkin suosiossa niin aikaisemmin liikuntaa harrastamattomien kuin kokeneiden kuntoilijoiden keskuudessakin.
Yksittäisten kuntosalien varustukset poikkeavat hieman toisistaan, joten sinun kannattaa käydä tutustumassa kohdesaliisi avointen ovien aikaan ennen paikan valintaa.
Puls & Träning kuntosalit Suomi – osoitteet, palvelut & aukioloajat
Espoo – Keilaniemi (Grande)
Keilaranta 4
02150 Espoo
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: kuntosali, personal trainer -palvelut, Crossfit-tila ja valmennusta, ryhmäliikunta- ja pienryhmäliikuntatunnit, hierontapalvelut, fysioterapiapalvelut, erilaisia vesiliikuntapalveluita, uima-allasosasto ja spa-alue
ptsalit.fi
Helsinki – Jätkäsaari (Studio)
Välimerenkatu 9
00180 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 150 m2 kokoinen kuntosali, painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Kinesis Station, Personal Training, fysioterapia-varauspiste, hieronta-varauspiste, pienryhmävalmennus
Helsinki – Latokartano (StudioPlus)
Agronominkatu 1
00790 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 280 m2 kokoinen kuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Kinesis Station, Personal Training, fysioterapia-varauspiste, hieronta-varauspiste, pienryhmävalmennus
Helsinki – Pitäjänmäki (StudioPlus)
Konalantie 9
00370 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 200 m2 kokoinen kuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Kinesis Station, Personal Training, fysioterapia-varauspiste, hieronta-varauspiste, pienryhmävalmennus, tango-hyvinvointimittarit
Helsinki – Sompasaari (Studio)
Sompasaarenlaituri 8
00540 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: kuntosali, Personal Training, pienryhmäliikunta, hierontapalvelut
Helsinki – Suutarila (StudioPlus)
Tapulikaupungintie 39
00750 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 200 m2 kokoinen kuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Kinesis Station, Personal Training, fysioterapia, hieronta, pienryhmävalmennus
Helsinki – Ullanlinna (Studio)
Punanotkonkatu 2
00130 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: kuntosali, Personal Training, pienryhmäliikunta, fysioterapia, hieronta
Hämeenkyrö (StudioPlus)
Härkikuja 1
39100 Hämeenkyrö
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 280 m2 kokoinen kuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Personal Training, fysioterapia, hieronta, pienryhmävalmennus
Joensuu – Noljakka (Studio)
Noljakankaari 1
80140 Joensuu
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: kuntosali, Personal Training, pienryhmäliikunta, fysioterapia, hieronta
Kouvola – Kuusankoski (Grande)
Valtakatu 38
45700 Kuusankoski
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 290 m2 kokoinen kuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Kinesis Station, InBody-kehonkoostumusmittaus, porraskoneet, Personal Training, naprapatia, hieronta, pienryhmävalmennus
Tampere – Kaleva (Studio)
Sammonkatu 44
33540 Tampere
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 98 m2 kokoinen korttelikuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, kaksoistaljalaite (Dual Adjustable Cable Pulley Machine), InBody-kehonkoostumusmittaus, Personal Training, fysioterapia-varauspiste, hieronta-varauspiste, pienryhmävalmennus
Tampere – Lielahti (Grande)
Antti Possin kuja 1, Lielahtikeskus
33400 Tampere
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 550 m2 kokoinen kuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Kinesis Station, InBody-kehonkoostumusmittaus, ryhmäliikunta, Personal Training, fysioterapia, hieronta, pienryhmävalmennus
Tampere – Tampella (StudioPlus)
Tampellan esplanadi 3
33100 Tampere
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: venyttelyalue, 240 m2 kokoinen kuntosali, monipuoliset painopakkalaitteet, käsipainot, Smith, Kinesis Station, InBody-kehonkoostumusmittaus, Personal Training, fysioterapia, hieronta, pienryhmävalmennus
Vantaa – Kivistö (Studio)
Zirkonipolku 2
01700 Vantaa
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 5-23
Palvelut: kuntosali, Personal Training, pienryhmäliikunta, fysioterapia, hieronta
Puls & Träning kuntosalit Suomi ketjulla on olemassa virallinen Facebook-sivu osoitteessa facebook.com/PTFinland.PTkuntosalit/.
Facebookiin tulee päivityksiä muun muassa liittyen ketjun palveluista, aukioloajoista, tapahtumista, sekä paljon muuta.