Helsingin Taloustutkimus toimistot

Markkinatutkimustalo Taloustutkimus toimii Helsingissä kahden toimiston voimin, joista pääkonttori on osoitteessa Lemuntie 9 ja sopimuksen mukaan avoinna oleva sivukonttori sijaitsee osana REDI kauppakeskusta (Hermannin rantatie 5).

Vuonna 1971 perustettu Taloustutkimus on täyden palvelun markkinatutkimustalo.

Käytännössä yhtiön toiminta kattaa kaikki tutkimusratkaisut asiakkaiden toimialasta, kohderyhmästä, tai tutkimuksen aiheesta riippumatta, kaikkiin tiedontarpeisiin.

Monelle suomalaiselle Taloustutkimus on tullut tutuksi etenkin Ylen uutisten kautta, yhtiön tuottaessa Yleisradiolle mm. säännöllisiä tutkimuksia poliittisten puolueiden kannatusluvuista.

Yhtiö joko räätälöi tutkimuksensa asiakkaidensa tarpeisiin soveltuvaksi tai etsitty tieto saattaa löytyä jo tehdyistä tutkimuksista, joissa Taloustutkimus on aiemmin tutkinut itse jotain toimialaa tai ilmiötä.

Helsingin ohella yhtiöllä on toimistoja Turussa, Tampereella ja Oulussa, sekä kotimaan ulkopuolella Baltiassa ja Venäjällä.

Suomen Markkinatutkimusliiton tilastojen perusteella Taloustutkimus on Suomen toiseksi suurin täyden palvelun markkinatutkimusyritys.

Taloustutkimus Oy.

Taloustutkimus toimistot Helsingissä

Taloustutkimus pääkonttori
Lemuntie 9
00510 Helsinki
www.taloustutkimus.fi

Taloustutkimus Redi
Hermannin rantatie 5, K1-kerros, Sköne, REDI Kauppakeskus
00580 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai sopimuksen mukaan
www.taloustutkimus.fi

Yhtiön virallinen Facebook-sivu löytyy osoitteesta www.facebook.com/Taloustutkimus/.

Seuraamalla Facebook-sivua pysyt ajantasalla esimerkiksi Taloustutkimuksen uusimmista tutkimusjulkaisuista, tapahtumista, ja paljosta muusta.