Tarsala Creation tuotemerkin kenkäkauppa kuuluu Galleria Esplanad ostoskeskuksen palveluihin, osoitteessa Pohjoisesplanadi 33.
Yhtiö suunnittelee laadukkaita, ajattomia, ja yksilöllisiä naisten jalkineita vaativalle asiakaskunnalle.
Muotitalon perustaja, Juha Tarsala, suunnittelee jokaisen kenkämallin henkilökohtaisesti alusta loppuun saakka.
Jalkineiden tuotanto tapahtuu perinteisten valmistusmetodien pohjalta joko Pohjois-Italiassa tai Espanjassa.
Mallistoissa yhdistyvät huippulaatuiset materiaalit, kuten vasikan- tai lampaannahka, erinomainen istuvuus, sekä ennakkoluuloton muotoilu.
Tyyliltään Tarsala Creation kengät ottavat vaikutteita italialaisista, ranskalaisista, ja espanjalaisista jalkinetrendeistä, mutta niiden istuvuus on muokattu pohjois-eurooppalaisiin jalkoihin sopiviksi.
Brändin takaa löytyvää designer Juha Tarsalaa pidetään yhtenä Suomen luovimmista muotisuunnittelijoista.
Oman tuotemerkkinsä luomusten ohella hänen taustoistaan löytyy muun muassa erikoisprojektina tuotettu kenkämallisto luksussamppanjoistaan tunnetulle Mumm -yhtiölle.
Tarsala Creation kenkämyymälässä on esillä tyypillisesti noin 60 erilaista, uniikkia ja tyylikästä kenkämallia.
Tarsala Creation Galleria Esplanad
Pohjoisesplanadi 33, 1. kerros
00100 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 10-19, la klo 10-17, su klo 12-16
www.tarsala.fi
Nopeiten pääset myymälän luokse käyttämällä Mikonkadun puoleista pääsisäänkäyntiä, josta käsin liike löytyy oikealta puolelta käytävää eteenpäin.