Helsingin William K. olutravintolat

William K. olutravintoloita on Helsingissä yhteensä viisi kappaletta, mukana Tennispalatsin toimipaikka (Fredrikinkatu 65).

Ketju, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1991 saakka, kuuluu HOK-Elanto konsernin ravintoloihin pääkaupunkiseudulla.

William K. olutravintola Kauppakeskus Kaari HelsinkiToimipaikoista Ison Roban viereisen Annankadun William K on alueellinen kantapaikka, kattavalla olutvalikoimalla, niin hana- kuin pullo-oluissakin.

Annankadun olutravintolassa ovat saaneet kotimaan ensi-iltansa useat tynnyrioluet, mukaanlukien Koffin Porter.

Lisäksi ravintolan viskivalikoima on erittäin kattava, ja voit ottaa oluen oheen monenlaista maistuvaa pubiruokaa.

Elävää musiikki Annankadun William K:ssa on tarjolla lauantaisin, muutaman kerran kuussa.

Sörnäisissä oleva Kurvin William K on puolestaan kalliolaisten oluen ystävien olohuone, joka tunnetaan rennonhauskasta baarielämästään.

Paikka, jossa Kurvin olutravintola sijaitsee, on perinteikäs baarikiinteistö, jossa on toiminut vuosien varrella useita maineikkaita ravintolakulttuurin nimiä.

Kurvin William K:ssa on lähes 100 oluen ja siiderin valikoimat.

Kisahallia vastapäätä löytyvä William K. Mannerheimintie on ollut avoinna kesäkuusta 1991, edustaen tyyliltään keski-eurooppalaista oluthuonetta parhaimmillaan.

Ravintolan tunnelmaan ovat kuuluneet alusta saakka laaja olutvalikoima, tummasävyinen panelointi, ja William K:n tunnusmerkki, pöytämatot.

Muista toimipaikoista Tennispalatsin oluthuone on suosittu kohde ennen ja jälkeen leffaa, samasta rakennuksesta löytyessä yksi maan suurimmista multiplex-elokuvateattereista.

Kauppakeskus Kaaren William K. Kylä on omalta osaltaan näkemisen arvoinen olutravintola tummasävytteisine sisustuksineen, mukavine tunnelmineen, ja hyvine olutvalikoimineen.

Helsingin William K. toimipaikat – yhteystiedot

William K. Kauppakeskus Kaari
Kantelettarentie 1, 1. kerros
00420 Helsinki
Aukioloajat: ma-pe klo 12-21, la klo 10-18, su klo 12-18
www.oluthuone.com

William K. Annankatu
Annankatu 3
00120 Helsinki
Aukioloajat: ma-to klo 15-01, pe-la klo 15-03
www.oluthuone.com

William K. Kurvi
Helsinginkatu 2
00500 Helsinki
Aukioloajat: ma-su klo 12-02
www.oluthuone.com

William K. Mannerheimintie
Mannerheimintie 72
00250 Helsinki
Aukioloajat: su-ti klo 15-01, ke-to klo 15-02, pe-la klo 15-03
www.oluthuone.com

William K. Tennispalatsi
Fredrikinkatu 65
00100 Helsinki
Aukioloajat: su-ti klo 15-01, ke-to klo 15-02, pe-la klo 13-03
www.oluthuone.com

William K. toimipaikat muualla Suomessa

William K. Espoo Kauppakeskus Sello
Leppävaarankatu 3-9
02600 Espoo
Aukioloajat: ma-to klo 12-01, pe klo 12-02, la klo 12-02, su klo 12-24
www.oluthuone.com

Ketjun ravintoloiden olut- ja ruokatarjonta vaihtelee kohteesta toiseen, joten sinun kannattaa tutustua yksittäisen William K:n tarjontaan ketjun verkkosivuston kautta (www.oluthuone.com).