Tiedot XXL Suomi myymälät verkoston 17 toimipaikasta, mukana kolme urheiluliikettä Helsingin kaupungin alueella (Itäkeskus, Kluuvi, ja Redi).
Norjalaisen urheiluliikeketjun myymälät yhdistävät urheilu-, ulkoilu-, retkeily- ja eräkaupan palvelut yhden katon alle, megamyymäläksi, Pohjoismaiden laajimmalla valikoimalla tunnettuja merkkituotteita, extra extra edullisesti.
Yhtiön toiminta perustuu mahdollisimman suureen kustannustehokkuuteen, jonka ansiosta syntyneet säästöt siirretään asiakkaiden ostamien urheilu- ja outdoor-tuotteiden hintoihin.
Oulu.
Pääkategorioina tuotteissa ovat vaatteet, kengät, pyöräily, urheilu & pallopelit, outdoor & erä, kuntoilu, hyvinvointi, kalastus, metsästys, ratsastus, koiratarvikkeet, sekä talviurheilu.
Liikkeiden puitteissa osastot ja niiden tuotevalikoimat ovat merkitty selkeästi, tehden tuotteiden löytämisen nopeaksi ja helpoksi naisille, miehille, nuorille, ja lapsille.
Lisäksi ostosten tekemisen tukena on osaava, aina tarjolla oleva ja tuotekoulutettu henkilökunta omilla erikoisosastoillaan.
Suomessa on ollut ketjun myymälöitä sekä koko tuotevalikoiman kattava verkkokauppa huhtikuusta 2014 saakka.
Suomen alueella, kuten muissakin toimintamaissaan, yhtiö haastaa kaikki urheilualan erikoisliikkeet.
Kukin urheilutavaratalo on kooltaan noin 4 000 neliön suuruinen, joka mahdollistaa jokaisen lajin erikoisliikkeen yhdistämisen saman katon alle.
Valikoimissa on vaihtoehtoja niin aloittelijoille, kuntoilijoille, aktiivisille alan harrastajille, kuin myös kilpailutason urheilijoille.
Urheilun merkkituotteiden uusimmat tuotekehitykset löytyvät nopeasti ketjun myymälöiden hyllyiltä, yhtiön tavoitteena olla aina näiden kehitysaskeleiden edullisin myyjä markkinoilla.
Kenkävalikoima on myös kattava, tarjolla ollessa jalkineita aikuisten ja lasten urheiluun, kuntoiluun, sekä ulkoiluun ja aktiiviseen vapaa-aikaan, mm. juoksu-, kävely-, sisäpeli-, jalkapallo-, tanssi- ja kuntosali- sekä vapaa-ajankengät. Myymälöistä löytyvät lisäksi saappaat, sandaalit ja kenkiin liittyvät tarvikkeet, mukaanlukien pohjalliset, erikoissukat ja kengänhoitotuotteet.
Vaatteiden osasto sisältää kaikkea tarvittavaa urheilu-, ulkoilu- ja outdoorvaatetusta, lapsille, nuorille, ja aikuisille. Suosittuja kategorioita ovat esimerkiksi treeni-, juoksu- ja vapaa-ajanvaatetukset, takit ja housut eri käyttötarkoituksiin, sekä sadevaatteet, alusvaatteet ja kerrastot.
Suomalaisten sydäntä lähellä oleva outdoor osasto on paikka löytää tuotteet luonnosta, vaeltamisesta, kalastuksesta, sekä ratsastuksesta kiinnostuneille. Voit ostaa muun muassa retkeilyyn ja vaellukseen liittyviä kenkiä, varusteita ja tarvikkeita, ml. teltat, makuupussit, keittimet, sekä retkimuonat. Tältä osastolta löytyvät myös kalastusvälineet sekä ratsastus- ja koiratarvikkeet.
Suomenoja (Espoo).
Erä ja metsästystuotteiden valikoimaan ja osastoon on kerätty metsästysaseet, optiikka ja patruunat, sekä näihin tuotteisiin liittyvät oheistarvikkeet ja varusteet. Myynnissä on lisäksi mm. radioita, kiikareita, veitsiä, laavuja, ilma-aseita, erä- ja metsästysvaatetuksia, sekä eräsaappaita.
Kevään myötä ja kesäkauden läpi myymälät kuuluvat parhaisiin paikkoihin ostaa pyöräilyyn liittyviä tuotteita. Valikoimiin sisältyvät tältä osin lasten ja nuorten pyörät, aikuisten käyttöpyörät, hybridit, sekä maastopyörät ja maantiepyörät. Voit shoppailla lisäksi pyörän lisävarusteita, valaisimia, kypäröitä, pyöräkärryjä, sekä pyöräilyvaatteita ja -kenkiä.
Hiihtokauden aikana myymälät ovat puolestaan lumilajien keskuksia. Tuotevalikoimat kattavat alppihiihdon, freestylen, lumilautailun, ja telemarkin välineet, varusteet, suojat, ja tarvikkeet. Tarjontaan kuuluvat myös maastohiihto-, retki- ja eräsukset, sauvat ja voiteet, ja lisäksi ahkiot, pulkat, rattikelkat, ja liukurit.
Kluuvi (Helsinki).
Mikäli urheilutuotteesi kaipaa huoltoa, tätä varten XXL Suomi myymälät tarjoavat huoltopisteen. Piste toteuttaa voitelut, huollot, korjaukset kaikille suksille ja lumilaudoille, pyörien kausihuollot, korjaukset ja lisävarusteiden asennukset, sekä luistinten teroitukset.
XXL Suomi myymälät – yhteystiedot & aukioloajat
Espoo – Suomenoja
Suomalaistentie 5
02270 Espoo
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-21, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
xxl.fi
Helsinki – Itäkeskus
Vanhanlinnantie 1
00900 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 12-18
Helsinki – Kluuvi
Aleksanterinkatu 9
00100 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 12-18
Helsinki – Redi
Hermannin rantatie 5, 2. kerros, Kauppakeskus Redi
00580 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 11-17, sunnuntai 12-18
Jyväskylä
Ahjokatu 3-5
40320 Jyväskylä
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
Kuopio – Matkus
Matkuksentie 60, 1. kerros, Kauppakeskus Matkus
70800 Kuopio
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-19, sunnuntai 11-18
Lahti
Apilakatu 1
15610 Lahti
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-17
Lappeenranta
Myllärinkatu 10
53550 Lappeenranta
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-17
Oulu
Alasintie 8
90400 Oulu
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-21, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
Pori
Horninkatu 1
28100 Pori
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
Raisio – Mylly
Myllynkatu 1
21280 Raisio
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-19, sunnuntai 10-19
Seinäjoki
Suupohjantie 57, Ideapark Seinäjoki
60320 Seinäjoki
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 12-18
Tampere – Kaleva
Sammonkatu 75
33540 Tampere
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
Tampere – Lielahti
Taninkatu 1
33400 Tampere
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
Turku – Skanssi
Bastioninkatu 2
20730 Turku
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-19, sunnuntai 11-18
Vaasa
Moreenikuja 1
65300 Vaasa
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
Vantaa – Tammisto
Sähkötie 5
01510 Vantaa
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-21, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
Hyvä tapa pitää silmällä XXL Suomi myymälät toimipaikkojen, mukaanlukien Helsingin liikkeiden, ajankohtaisia alennusmyyntejä ja toimintaa on virallinen Facebook-sivusto osoitteessa facebook.com/xxlsuomi/.
XXL myymälät – tuotekategoriat
Vaatteet
Naisten vaatteet: takit, housut, sadeasut, paidat, trikoot, alusasut, t-paidat, topit ja pikeepaidat, urheilurintaliivit, uima-asut, shortsit, hameet ja mekot.
Miesten vaatteet: takit, housut, sadeasut, paidat, trikoot, alusasut, t-paidat ja pikeepaidat, shortsit, uima-asut.
Lasten ja nuorten vaatteet: takit, housut, sadeasut, paidat, alusasut, lasten haalarit, t-paidat, shortsit, uima-asut.
Asusteet: sukat, lippalakit, treeniasusteet, pipot, hanskat, rukkaset ja lapaset, pannat, kaulahuivit, uinti, vaatteiden hoito, sadehatut, vyöt ja henkselit.
Vaatteet lajeihin: juoksuvaatteet, pyöräilyvaatteet, jalkapallovaatteet, ratsastusvaatteet, hiihtovaatteet, laskettelu- ja lautailuvaatteet, kalastusvaatteet, golfvaatteet, tennisvaatteet, jääkiekkovaatteet, metsästysvaatteet, talven treenivaatteet, vesiurheiluvaatteet, purjehdusvaatteet, crossfit-vaatteet.
Kengät
Miesten kengät: juoksukengät, retkeilykengät, treenikengät, vapaa-ajan kengät, sisäpelikengät, kumisaappaat, talvikengät, sandaalit, tossut ja crocsit, tohvelit, vaelluskengät, metsästyskengät, tenniskengät, jalkapallokengät, golfkengät.
Naisten kengät: juoksukengät, retkeilykengät, treenikengät, vapaa-ajan kengät, sisäpelikengät, kumisaappaat, talvikengät, sandaalit, tossut ja crocsit, tohvelit, purjehduskengät, vaelluskengät, metsästyskengät, tenniskengät.
Lasten ja nuorten kengät: juoksukengät, vaelluskengät, vapaa-ajan kengät, kumisaappaat, sisäpelikengät, sandaalit, tossut ja crocsit, talvikengät, tossut.
Kenkätarvikkeet: pohjalliset, juoksusukat, kenkien huolto, kävelysauvat ja askelmittarit, kenkälusikat, kengännauhat, nastat, säilytys, kalossit ja kenkäpussit.
Pyöräily – XXL Suomi myymälät
Pyörät ja potkulaudat: lastenpyörät 2–12 v., lasten pyöräilyvarusteet, maastopyörät, maantiepyörät, hybridipyörät, citypyörät ja taittopyörät, BMX/dirtti-pyörät, fatbikes, sähköpyörät, potkulaudat ja -pyörät.
Pyöräilyvaatteet: pyöräilytakit, pyöräilyliivit, pyöräilypaidat, pyöräilyhousut, pyöräilyshortsit, irtohihat ja -lahkeet, pyöräilypäähineet, pyöräilyhanskat, pyöräilysukat ja kenkäsuojat.
Pyöräilyvarusteet: pyöräilykypärät, juomareput ja -pussit, juomapussit, pyöräily- ja urheilulasit, multisport-valot, tarvikkeet multisport-valoihin, heijastimet.
Pyöräilytarvikkeet: pyörävalot ja -varusteet, tarvikkeet multisport-valoihin, pyörälukot, lokasuojat, soittokellot, juomapullot ja pidikkeet, seisontatuet, apupyörät.
Pyörän varaosat: pyörän renkaat, pyörän sisäkumit, tarvikkeet sisäkumeihin ja ulkorenkaisiin, polkimet, voimansiirto, pyöränhallinta, varaosat, jäykät- ja joustokeulat, vanteet.
Pyöräilykengät: maantiekengät, maastopyöräkengät, talvipyöräilykengät, klossit, pyöräilysukat ja kenkäsuojat.
Urheiluelektroniikka: sykemittarit, lisävarusteet sykemittareihin, aktivisuusranneke, matkamittari, gopro-kamerat ja lisävarusteet, golfkellot & gps, gps-laitteet, multisport-valot, tarvikkeet multisport-valoihin.
Harjoitusvastukset ja rullat: harjoitusvastukset, lisävarusteet, renkaat.
Pyöränhuolto: huoltovarusteet, pyöräpumput, työkalut.
Kuljettaminen: pyöräilykärryt ja tarvikkeet, lastenistuimet ja tarvikkeet, tavaratelineet, pyörälaukut, korit, kuljetustelineet autoon, peräpyörät, pyöränkuljetuslaukut ja vannepussit.
Urheilu & pallopelit – XXL Suomi myymälät
Jalkapallo: jalkapallokengät, jalkapallot, aikuisten jalkapallotekstiilit, lasten ja nuorten jalkapallotekstiilit, säärisuojat, jalkapallotarvikkeet, jalkapallomaali, maalivahdin varusteet, fanituotteet.
Jääkiekko: jääkiekkoluistimet, jääkiekkomailat, jääkiekkokypärät, jääkiekkohanskat, jääkiekkosuojat, jääkiekkovaatteet, jääkiekkohousut, jääkiekkotarvikkeet, jääkiekkomaalivahdin varusteet, jääkiekkotuomarin varusteet.
Golf: golfmailat ja golfsetit, golfpallot, golfkengät, golfhanskat, golfbagit ja -kärryt, golfvarusteet, golfkellot & gps, salibandy, salibandymailat, maalivahdinvarusteet, salibandyvaatteet, tarvikkeet.
Mailaurheilu: pöytätennis, tennis, squash, sulkapallo, padel.
Muut pallopelit: käsipallo, koripallo, lentopallo, baseball, pesäpallo, streethockey.
Vesiurheilu: vesisukset, vesilaudat ja vesirenkaat, märkäpuvut, pelastusliivit, uimalelut, vene, kajakki ja kanootti.
Skeittilaudat ja rullaluistimet: skeittilaudat ja longboard, rullaluistimet.
Pelit: tikka, lelut ja pelit.
Reput ja kassit: reput, urheilukassit.
Outdoor & erä
Teltat: teltat, kotateltat, retki- ja camping-teltat, camping-varusteet, telttojen varusteet.
Ruoanlaitto ja retkimuona: retkikeittimet, kattilat ja ruokailuvälineet, termokset ja juomapullot, retkiruoat, retkikeittimien tarvikkeet, grillaus ja savustus.
Retkeilyvälineet: lumikengät ja sauvat, kirveet ja veitset, GPS, kartta ja kompassi, muut retkeilyvarusteet, vene, kajakki ja kanootti, pelastusliivit.
Vaellus- ja metsästyskengät: vaelluskengät, kumisaappaat, metsästyskengät, kenkätarvikkeet.
Makuupussit ja -alustat: makuupussit, makuualustat, makuupussien varusteet.
Reput ja rinkat: reput ja rinkat, pakkauspussit, lastenkantorinkat, rinkkojen tarvikkeet, metsästysreput ja -laukut.
Lamput: otsalamput, taskulamput, retkilyhdyt, tarvikkeet.
Matkailutarvikkeet: nukkumiseen, hyttyskarkoitus, hygieniatuotteet, matkustusturvallisuus, paristot ja varavirtalähteet, pientä näppärää.
Kiipeily: kiipeilykengät, kiipeilypaketit, kiipeilyvaljaat, kiipeilyköydet, kiipeilyvarusteet.
Kuntoilu
Kuntolaitteet: spinningpyörät, juoksumatot, crosstrainer, Multigym kuntokeskukset ja penkit, soutulaitteet, kuntopyörät, kuntoilulaitteet, kuntolaitteiden lisävarusteet.
Fitness: jumppamatot, kuntonauhat, steppilaudat, hyppynarut, hulavanteet.
Core-harjoittelu: jumppapallot, foam roller, tasapainoilu, treenihihnat, muu core.
Voimaharjoittelu: käsipainot, painonnostotangot, levypainot, hiekkasäkit, kahvakuulat, kuntopallot, tarvikkeet, muut.
Crossfit: voima, kestävyys, nopeus, crossfit-kengät, crossfit-vaatteet.
Lisäravinteet: ennen harjoittelua, harjoittelun aikana, harjoittelun jälkeen, painonpudotus, päivittäiseen käyttöön, lihasmassan lisääminen, superfood, kreatiini, treenitarvikkeet.
Juomapullot ja tarvikkeet: juomapullot, shakerit, blenderit, eväslaatikot, kotitaloustuotteet.
Kamppailulajit: nyrkkeilyvarusteet, vapaaotteluvarusteet, kamppailulajivarusteet, potkunyrkkeilyvarusteet, kamppailulajivaatteet.
Reput ja kassit: reput, urheilukassit.
Kuntosalivalikoima: juoksumatot, crosstrainer, kuntopyörä, Multigym kuntokeskukset ja penkit, spinningpyörät, voimaharjoittelulaitteet, kuntoiluvälineet.
Urheiluelektroniikka: sykemittarit, lisävarusteet sykemittareihin, aktivisuusranneke, matkamittari, gopro-kamerat ja lisävarusteet, golfkellot & GPS, GPS-laitteet, multisport-valot, tarvikkeet multisport-valoihin.
Hyvinvointi – XXL Suomi myymälät
Päivittäisravinteet: vitamiinit, omega3, painonpudotus, superfood, teet, muut ravinteet.
Lisäravinteet: ennen harjoittelua, harjoittelun aikana, harjoittelun jälkeen, painonpudotus, päivittäiseen käyttöön, lihasmassan lisääminen, superfood, kreatiini, treenitarvikkeet.
Hoito ja terveys: ensiaputarvikkeet, niveltuet ja tukisiteet, lihakset ja nivelet, laastarit ja siteet.
Ihon- ja hiustenhoito: hiustenhoito, kasvojenhoito, ihonhoito, ihokarvanpoistotuotteet.
Hieronta ja hoidot: hieronta, hoidot.
Juomapullot ja tarvikkeet: juomapullot, shakerit, blenderit, eväslaatikot, kotitaloustuotteet.
Matkustus: pesupussit, matkustusturvallisuus, tarvikkeet.
Aurinkolasit: pyöräily- ja urheilulasit, lifestyle, kalastuslasit.
Kalastus – XXL Suomi myymälät
kalastussetit: avokelasetit, hyrräkelasetit, lasten kalastussetit.
Vieheet: vaaput ja jerkit, lipat ja spinnerbaitit, lusikat, jigit, viehelajitelmat.
Vavat: avokelavavat, umpi- ja hyrräkelavavat, vetouisteluvavat, onkivavat, jigivavat.
Kelat: avokelat, umpikelat, hyrräkelat.
Perhokalastus: perhokelat, perhovavat, perhosiimat, perhokalastussetit, perholajitelmat, perhorasiat, kalastuslaukut ja vapaputket, työkalut ja tarvikkeet, perhoperukkeet.
Siimat ja perukkeet: multifilamenttisiimat, monofiili- ja nailonsiimat
perukkeet, lukot ja leikarit.
Pakit, kalastuslaukut, ja vapaputket: pakit ja vieherasiat, kalastuslaukut.
Työkalut ja tarvikkeet: veneilyelektroniikka, haavit ja nostokoukut, työkalut, koukut, painot, kohot ja heittokohot, lukot ja leikarit, kalastustarvikkeet, pyydyskalastus.
Kalastusvaatteet: kahluuhousut, kahluukengät, kalastusliivit, takit ja paidat, housut, hanskat ja päähineet, kalastuslasit.
Talvikalastus: jääkairat, talvikalastus, vaatteet, pilkkivavat ja -sarjat
pilkit, muut talvikalastusvarusteet, pilkkisiimat.
Metsästys
Metsästys- ja erävaatteet: metsästys- ja eräasut, takit, metsästys- ja erähousut, paidat ja liivit, viitat ja suojat, päähineet, hanskat ja lapaset, sukat ja säärystimet, asusteet ja tarvikkeet.
Metsästysradiot, gps-laitteet, ja koiratutkat: radiot, GPS-laitteet, koiratutkat, GPS tarvikkeet, paristot ja varavirtalähteet.
Veitset ja kirveet: veitset, kirveet, monitoimityökalut, veitsien teroitus.
Optiikka: kiikarit, kiikaritähtäimet, etäisyysmittari, riistakamerat, kiikarinjalat, tarvikkeita optiikkaan, kuitutähtäimet.
Metsästystarvikkeet: kuulosuojaimet, aselaukut ja -pussit, aseenkantohihnat, patruunavyöt ja -taskut, ammuntatuet, metsästysreput ja -laukut, metsästyskengät, muut metsästystarvikkeet, jousiammunta ja tarvikkeet.
Ammunta: pienriista ja ilma-aseet, suurriista.
Asetarvikkeet: aseidenhuolto, patruunalaatikot, jälleenlataus, klikkipatruunat, asekaapit.
Varusteita metsästäjälle: trofee tarvikkeet, riistan käsittely ja säilytys, metsästykseen koiran kanssa, maalitaulut, lahjaksi.
Naamiointi ja kyttäys: houkutuspillit, houkutuskuvat, naamioverkot ja piilot, metsästystornit, naamiovaatteet, muut tarvikkeet.
Ratsastus
Ratsastusvaatteet: ratsastushousut, ratsastustakit ja -liivit, t-paidat, kaulus- ja pikeepaidat, sukat, hanskat ja päähineet.
Ratsastussaappaat: ratsastussaappaat, ratsastus- ja tallikengät, chapsit.
Ratsastuskypärät ja turvallisuus: ratsastuskypärät, ratsastajan turvaliivit.
Ratsastustarvikkeet: kuolaimet, jalustimet ja kannukset, ratsastusraipat, makupalat, muu varustus.
Suitset, riimut, ja riimunarut: päähineet, riimut, suitset, riimunarut ja letitystarvikkeet.
Koiratarvikkeet
Leikki ja kuntoilu: koiranlelut, koiran aktivointilelut, kuntoilu.
Ruoat ja ruokakupit: ruoka- ja juomakupit, koiranruoat, makupalat, puruluut.
Pedit ja häkit: häkit, pedit.
Ulkoiluun: koiran reput, koiran valjaat, koiravaljakolle, kengät, koiran vaatteet.
Hoitotuotteet: harjat ja kammat, shampoot ja hoitoaineet, hammashoito, tarvikkeet.
Pannat, taluttimet, ja flexit: nailonkaulapannat, kaulapannat, nahkaa, nailontaluttimet ja flexit, nahkaiset talutushihnat, juoksuvaijeri.
Metsästykseen koiran kanssa: kaulapannat, liivit, tarvikkeet, koiratutkat.
Talviurheilu
Laskettelu: laskettelupaketit, laskettelusukset, laskettelumonot, laskettelusauvat, laskettelusiteet, kypärät, laskettelulasit, selkäpanssarit ja muut suojat, laskettelusuksien huollot, lasketteluvaatteet.
Maastohiihto: maastohiihtopaketit, maastohiihtosukset, retki- ja vaellussuksipaketit, monot, sauvat, maastohiihtositeet, tarvikkeet ja lisävarusteet, hiihtovaatteet, rullasukset, maastohiihtosuksien huollot.
Telemark ja vapaalasku: telemark- ja vapaalaskupaketit, telemark ja vapaalaskusukset, telemark ja rando-siteet, laskettelusuksien huollot.
Lumilautailu: lumilautailupaketit, lumilautailu, lumilautakengät, lumilautasiteet, kypärät, laskettelulasit, selkäpanssarit ja muut suojat, lumilautahuollot.
Talvileikit: pulkat, rattikelkat, snow kick, talvileikit.
Voitelu: pitovoiteet, luistovoiteet, pikapidot ja -luistot, voidepaketit, hionta ja kuviointi, voitelutarvikkeet, puhdistus, suksi- ja lumilautahuollot.
Rando: randosukset, rando siteet, lumivyöryreput ja -tarvikkeet, skinit, rando sauvat, muut, lumikengät ja sauvat.
Talviurheilutarvikkeet: kypärät, laskettelulasit, selkäpanssarit ja muut suojat, lämmittimet, suksien- ja lumilaudan kuljetus, juomareput ja -pussit, ahkiot, multisport-valot, GoPro-kamerat ja lisävarusteet.
Jääkiekko: jääkiekkoluistimet, jääkiekkomailat, jääkiekkokypärät, jääkiekkohanskat, jääkiekkosuojat, jääkiekkovaatteet, jääkiekkohousut, jääkiekkotarvikkeet, jääkiekkomaalivahdin varusteet, jääkiekkotuomarin varusteet.
Muu jääurheilu: jääpallo, retkiluistelu, kaunoluistelu, lasten luistimet.