Helsinki Tallinna laivat

Katsaus Tallinnan ja Helsingin välillä seilaaviin aluksiin sekä reitti- että risteilyliikenteessä Vikingiltä, Eckerö Linelta, Tallink Silja Linelta, ja Linda Linelta.

Helsingistä pääset Tallinnan lisäksi risteilemään myös Tukholmaan, Travemündeen (Saksa), Rostockiin (Saksa), Gdyniaan (Puola), ja Pietariin.

Helsingin Sataman tilastojen mukaan 3/4 kv. risteilymatkustajista suuntaa kuitenkin vuosittain kohti Viroa.

Yhteenlaskettuna vilkkaimpina kesäpäivinä eri Helsingin satamista on kv. risteilymatkustajalähtöjä jopa lähes 20 kappaletta.

Vironlaivat lähtevät Helsingin päässä varustamosta riippuen joko Länsiterminaalista, Makasiiniterminaalista, tai Katajanokan terminaalista.

Ruotsinlaivat lähtevät puolestaan reitilleen Olympiaterminaalista ja Katajanokan terminaalista, Pietarin laiva Länsiterminaalista, sekä Saksan ja Puolan laivat Hansaterminaalista.

Viking Line Tallinnan laivat

Viking XPRS risteilyalus Tallinna Helsinki

Viking Linella on risteilyliikenteessä kaikkiaan seitsemän alusta, joita käyttää vuosittain noin kuusi miljoonaa ihmistä.

Helsinki – Tallinna väliä liikennöi M/S Viking XPRS, kahdella lähdöllä per suunta päivittäin.

Viking XPRS lähtee reitilleen Katajanokalta kohti Tallinnaa maanantaista lauantaihin klo 11:30 ja 21:30, sekä sunnuntaisin klo 11:30 ja 20:00.

Risteilyaluksena XPRS on varta vasten suunniteltu Suomenlahden liikennettä varten, ja pyrkii yhdistämään katamaraanin nopeuden sekä risteilyaluksen monipuoliset palvelut.

A4 Seaside Standard hytti Viking XPRS

Hyttien puolesta voit valita joukosta erilaisia ja erikokoisia majoitustiloja.

Tarjolla olevista hyteistä A-hytit ovat ikkunallisia (yllä kuvassa A4 Standard Seaside hytti) ja B- sekä C-hytit puolestaan ikkunattomia. C-hytit sijaitsevat XPRS:n alemmilla kansilla.

Jos etsit parasta mahdollista risteilykokemusta, sinun kannattaa valita tarjolla olevista sviiteistä ja luksushyteistä, jotka ovat perushyttejä paremmin varusteltuja sekä kooltaan suurempia.

Kaikista hyteistä löytyy vakiovarusteluna suihku ja WC.

Monelle matkailijalle Tallinnan risteilyyn kuuluu oleellisena osana ruokailu laivalla, ja tätä varten XPRS:llä on Bistro Bella, Red Rose Bar Cafe, Blue Deli, kuin myös Xpresso Café.

Ranskalaisten bistrojen mukaan rakennettu Bistro Bella on XPRS:n suurin ravintola, yli 400 istumapaikan koollaan.

Bistron buffetpöydästä voit herkutella ruoilla aina alkupaloista salaatteihin, pastaruokiin, äyriäisruokiin sekä herkullisiin pää- ja jälkiruokiin saakka.

Red Rose Bar Café, jonka sisustuksessa on lainattu elementtjä majakkatorneista, on usealle XPRS:ää käyttävälle matkan ykkös-levähdyspaikka, kiitos paikan upeiden merinäköalojen (ja iltaisin auringonlaskun).

Voit nauttia myös Blue Delistä ostetun lounaan / päivällisen Red Rose Bar Cafen tiloissa.

Blue Deli on ravintolana rakennettu ns. “free flow” mallin mukaiseksi itsepalvelupaikaksi, jossa pääset valitsemaan haluamasi ruokasi eri saarekkeilla löytyvistä ruoista.

Valikoimaan kuuluu aina joukko kevyitä ruokia kuten salaatteja, voileipiä ja täytettyjä panineja, kuin myös runsaita pääruokia grillistä. Voit lisäksi aterioida Blue Delissä kotiruokabuffet pohjaisesti.

Ruoka-annoksesi punnitaan kassalla, ja hinta määräytyy annoksen painon mukaan.

Nopeaan nälkään ja kahvinjanoon paras osoite laivalla on Xpresso Café, jonka erikoisuudet sisältävät joukon italialaistyylisiä kahveja: espressoja, caffè latteja & cappuccinoja.

Kahvin seuraksi menusta löytyvät myös leivonnaiset ja muut konditoriatuotteet.

Tallink Silja Line Tallinnan laivat

Varustamona Tallink Silja Line risteilee useita reittejä, Helsinki – Tallinnan ohella muun muassa Tukholma – Riika ja Turku – Tukholma.

Tallinnan liikenteessä varustamolla on vakituisesti yhteensä kolme erilaista alusta, Star, Superstar, sekä Silja Europa, kukin ‘Tallink’ brändin alla (Silja Line on käytössä Tukholman liikenteessä).

Tallink Star risteilyalus Helsinki Tallinna

Risteilyaluksista “Star” on tyypiltään ns. Tallink Shuttle luokan sukkulalaiva, tarkoitettu nopeisiin (2 tuntia) ja viihtyisiin ylityksiin Tallinnan puolelle rajaa.

Länsisatamasta Helsinkiä matkaan lähtevä Star sisältää yhteensä 11 kantta, tilat 1900:lle matkustajalle, ja 131 hyttiä. Koko matkan avoinna oleva infopiste löytyy kannelta 7, laivan keskiosasta.

Tallink Star A-luokan hytti

Hyteistä, jotka sijaitsevat laivan (peräosassa) kansilla 8 ja 9, vaihtoehtoihin kuuluu 64 kpl ikkunattomia B4-hyttejä sekä 65 kpl ikkunallisia A4-hyttejä.

Kussakin hytissä vakiovarustukseen lukeutuvat wc ja suihku.

Tallinkin laivoissa matkustajien viihtyvyyteen on panostettu aina monipuolisella ruokailuvalikoimalla, eikä Star ole poikkeus tähän sääntöön.

Voit ruokailla laivalla ravintoloissa Star Shuttle Buffet, Star a la Carte, Star Quick & Easy, sekä Snacktime.

Näistä (kannella 8, laivan keulaosassa sijaitseva) Shuttle Buffet on huippusuosittu buffet-ateriointipaikka, jonka valikoimat kattavat alku-, pää- ja jälkiruokapöydät.

Tallink Star Shuttle Buffet ravintola

Ravintolassa kattauksina ovat aamiaisbuffet klo 7:30, 8:30 ja 10:30 lähdöissä, ja vastaavasti lämmin buffet muilla vuoroilla (paikka on suljettu klo 21:30 ja 22:30 lähdöillä).

A la Carte ravintola puolestaan pyrkii nimensä mukaisesti edustamaan Itämeren parhaimpia makuelämyksiä, kattavine ruokailuviini vaihtoehtoineen.

Muista paikoista (kannella 9, laivan keskiosassa olevan) Quick & Easy ravintolan menusta löytyvät pizzat, hampurilaiset, kuin myös jäätelöt.

Snack Time (kannella 8, laivan keskiosassa) tarjoaa taasen vaihtoehtoja etenkin nopeaan nälkään, kuten sämpylöitä, patonkeja, kolmioleipiä, salaatteja, kahvileipiä, ja nopeita lämpimiä annoksia.

Tallink Superstar alus Helsinki Tallinna

Star aluksen tapaan Tallink Superstar on varustamon sukkulaluokan risteilyalus Tallinnan liikenteessä, tarkoitettu nopeisiin (2h) ja viihtyisiin Viron matkoihin.

2008 valmistunut risteilyalus Superstar sisältää tilat yhteensä 2080 matkustajalle, tarjoten tilaa 10 kannen alueella sekä 186 hyttiä.

Löydät laivan infopisteen (joka on avoinna koko merimatkan ajan) Superstarin kannelta 6, laivan keskiosasta.

Tallink Superstar A-luokan hytti

Kaikki tarjolla olevat hytit sijaitsevat Superstarin kannen 7 peräosassa ja kannen 6 keski- ja peräosassa.

Voit valita hyteistä joko A-hytin tai ikkunattoman B-hytin. Hytit ovat kukin kooltaan 10 m2 ja niissä on vakiovarustuksena wc & suihku.

Ravintoloina Superstarilla ovat Superstar Shuttle Buffet, Superstar A la Carte, Hamburger Bar Presto, Pizza Roma, Ice Cream Bar Pinocchio, sekä Kahvila Sardinia.

Näistä Superstar Shuttle Buffet on nimensä mukaisesti noutopöytäruokailuun erikoistunut ravintola, jonka kattauksena löytyvät alku-, pää- ja jälkiruokapöydät antimineen.

Kannella 8, laivan keskiosasta, löytyvä ravintola on kooltaan 300 asiakaspaikan kokoinen.

Sen tiloista löydät aamiaisbuffetin klo 7:30 (la 8:30) ja 10:30 lähtevillä vuoroilla, muilla vuoroilla tarjoiluna ollessa lämpimän buffetin.

Huomaa että Superstar Shuttle Buffet on suljettuna klo 21:30 ja 22:30 lähtevillä risteilyillä.

Superstar A la Carte on ravintoloista parhaimpia makunautintoja esittelevä ruokailupaikka, jossa henkilökunta osaa neuvoa myös oikeanlaisten viinien valinnassa.

Koska kyseessä on kuitenkin vain 2h kestävä risteilymatka Superstarin kyydissä suuntaansa, usean matkailijan valinnaksi osoittautuu pikaruokailu laivalla.

Tätä varten löytyy kaikkiaan kolme vaihtoehtoa kahdeksannella kannella olevasta ravintolamaailmasta: hampurilaisravintola Hamburger Bar Presto, pizzeria Pizza Roma, sekä jäätelöbaari Ice Cream Bar Pinocchio.

Hamburger Bar Presto Tallink Superstar

Nopeaan nälkään tarjolla on (samalla 8. kannella) lisäksi kahvila Sardinia, jonka valikoima kattaa mm. sämpylät, patongit, kolmioleivät, salaatit, kahvileivät, ja erilaisia lämpimiä annoksia.

Silja Europa risteilyalus Tallinna Helsinki

Silja Europa on Tallinkin Helsinki – Tallinna laivoista tarkoitettu 22h risteilyjä varten, ja tätä silmälläpitäen pitää sisällään Tallinkin laivoista suurimman matkustajakapasiteetin.

Risteilyihin erikoistuneena laivana tällä päivittäin 18:30 Helsingistä matkaan lähtevällä aluksella on panostettu etenkin viihteeseen, ruokailuihin, sekä shoppailuun.

Matkustajia laivalle mahtuu kerrallaan 3013, ja hyttejä näitä matkailijoita varten on varattuna yhteensä 1152.

Silja Europan monipuolinen infopiste löytyy kannelta 7, ja se on avoinna vuorokauden ympäri. Infopisteessä voit mm. saada tietoa kiertoajeluista ja aikatauluista Tallinnassa sekä laivan risteilyohjelman.

A-hytti Silja Europa Helsinki Tallinna

Yli tuhannen hytin valikoimasta löytyy Executive Suite sviittejä, Deluxe hyttejä, Family hyttejä, ikkunallisia A-hyttejä (kuvassa yllä), kuin myös ikkunattomia B-, B2-, ja C-hyttejä.

Löydät merinäköaloin varustetut 9 m2 kokoiset A-luokan hytit kansilta 5, 9 sekä 10, miellyttävät ikkunattomat 9 m2 kokoluoan B-hytit kansilta 5, 9, 10 ja 11, sekä ikkunattomat 7 m2 B2-hytit kansilta 5 ja 9-11.

Ikkunattomat 8,1 m2 koon C-hytit on sijoitettu huomattavasti alemmas laivan rakenteessa, kannelle 2.

Buffet Europa Silja Europa

Koska Silja Europa on liikenteessä 22h risteilyaluksena Tallinna-Helsinki liikenteessä, sen ravintolamaailman tarjontaan on panostettu huomattavasti.

Ravintoista suosituin illan mittaan on yleensä Buffet Europa, jonka noutopöytien antimista löydät herkkuja ympäri maailman, aina Skandinaavisesta keittiöstä Aasian makuihin saakka.

Noutopöydistä löytyy osioina muun muassa vihannestori, italialaishenkinen antipasto-tori, tex-mex tori, kalatori, sekä juustotori ja jälkiruokatori. Lapsia silmälläpitäen ravintolassa on oma lastenpöytä.

Muista ruokailupaikoista Silja Europalla Maxim A la Carte kuuluu trendikästä ruokailua hakevien suosikkipaikkoihin.

Paikan ruokalista muuttuu aina vuodenaikojen mukana, tarjolla ollessa herkkuja vain kauden parhaista raaka-aineista.

Vaihtoehtoihisi Maxim A la Cartessa lukeutuvat alku-ja jälkiruokapöydän herkut, sekä menun valikoima klassikkoannoksista uusimpiin maailman trendeihin saakka.

Erikoisuutena Silja Europan ruokapaikkojen joukossa on Russian Maxim ravintola (kahdeksannella kannella), jossa voit kokea venäläisen keittiön herkut aidoimmillaan, kuten blinit.

Fine diningin vaihtoehtona saat nopean nälän täytettyä esimerkiksi ravintolakäytävän Taurus-ravintolassa, jossa menulta löytyvät pihvit, salaatit, sekä burgerit.

Samaan tapaan toimii Grill & Cafe Food Market, jonka erikoisosaamisen piiriin kuuluvat grilliherkut, kotiruoka-annokset, sekä salaattibuffet, mutta myös sämpylät ja voileivät.

Laivan ykköskahvilana toimii omalta osaltaan Seaside Cafe, jossa saat herkullisten kahvien ja teen seuraksi tuoreita kahvileipiä ja leivonnaisia.

Eckerö Line Tallinnan laivat

Eckerö Line on laivavarustamona suhteellisen pienikokoinen ahvenanmaalainen yritys, joka risteilee Helsinki – Tallinna reittiä yhdellä aluksella, M/S Finlandialla.

M/S Finlandia Eckerö Line

Upea M/S Finlandia alus, joka tekee merimatkan Tallinnaan kahdessa ja puolessa tunnissa, sisältää on matkan aikana tutkittavaksi kuusi ravintolaa, kaksi myymälää sekä useita erilaisia kokoustiloja.

Matkustajia laivalle mahtuu kerrallaan kaikkiaan yli 2000. Laivaan rakennetut hytit löytyvät kansilta kuusi (joka on sama kansi infopisteen kanssa) ja seitsemän.

Eckerö Line on rakentanut laivalleen myös virtuaaliesittelyn, jossa voit koluta laivan eri osiot virtuaalisesti jo ennen matkapäivääsi. Virtuaaliesittely löytyy osoitteesta finlandia.eckeroline.fi.

Kuten useilla muillakin Tallinnan reitillä risteilevillä aluksilla, aluksen suosituimpiin ruokailuvaihtoehtoihin kuuluu M/S Finlandian noutopöytä-ravintola, Buffet Eckerö, kannella 8.

Buffet Eckerö ravintola Eckerö Line

Buffet Eckerö, jossa on tilaa kerrallaan 400-asiakkaalle, on erikoistunut tuoreista kotimaisista raaka-aineista valmistettuihin ruokiin, sesonkien mukaisiin resepteihin.

Buffetista löydät kaksi aamiaiskattausta aamulähdöllä Helsingistä, perinteisen Buffet-pöydän päivälähdöillä Tallinnasta ja Helsingistä, sekä erikoisuutena Teema-buffetin iltalähdöllä Tallinnasta.

Samalla kannella buffet-ravintolan kanssa sijaitseva Cafeteria Satama on paras osoite nopean nälän sammuttamiseen.

Paikan ruokalista kattaa voileivät (ml. huippusuositut katkarapuleivät), lämpimät ruoka-annokset grillistä, salaatit, kuin myös leivonnaiset.

Cafeterian kohokohtiin lukeutuu sen tiloissa oleva näköalaikkuna meri-ja satamanäköaloin.

Linda Line Tallinnan laivat

Vain kesäkauden läpi Tallinna – Helsinki liikenteessä oleva Linda Line käyttää reitillä huippunopeita katamaraani-aluksia, “Karolin” ja “Merilin”.

Virallisesti matka-aika Tallinnan ja Helsingin välillä näillä katamaraaneilla on vain 1 tunti 40 minuuttia.

Kun otat huomioon myös huomattavasti nopeammat laivaannousut / maihinnousut, Linda Line on merkittävästi nopeampi kuin perinteisiä risteilyaluksia käyttävät kilpailijansa Tallinnan reitillä.

Kummaltakin Linda Linen katamaraanilta löytyy palveluina baari ja pienikokoinen myymälä ostoksia varten.

Linda Line on tarjonna kesäkauden läpi perinteisesti noin seitsemän lähtöä per suunta per päivä.

Helsingin päässä lähtöpaikkana on aivan ydinkeskusta, kauppatorin vieressä sijaitseva Eteläsataman Makasiiniterminaali, ja Tallinnassa vastaavasti kävelymatkan päässä vanhastakaupungista sijaitseva Linnahallin terminaali.

Karolin katamaraani Linda Line

Katamaraaneista Karolin Karolin on kompaktikokoinen, nopea alus, josta löytyy asiakaspaikkoja kolmessa matkustusluokassa: 219 paikkaa turistiluokassa, 129 paikkaa Lindaluokassa, sekä 6 VIP-luokassa (yläkannella).

Laivalta löytyy baari sekä ala- että yläkannelta, ja Lindaluokkaan on sijoitettu oma erillinen baarinsa. Laivan ulkokansi on yläkannella, laivan peräosassa.

Merilin katamaraani Linda Line

Merilin katamaraani on hieman suurempikokoinen, ja sen tiloihin mahtuu yhteensä 245 matkustajaa Turistiluokassa, 130 Lindaluokassa, sekä 8 yläkannen VIP-luokassa.

Turistiluokan tiloihin on laivalla sijoitettu 2 erillistä baaria, ja jos matkustat reitin Lindaluokassa, sieltä löytyy oma erillinen baarinsa.

Merilinin ulkokansi on yläkannella, laivan peräosassa.