Hong Kongin kv. lentokenttä

Hong Kongin kv. lentokenttä (HKIA, IATA-koodi: HKG) on kaupungin päälentokenttä.

Lentokenttä sijaitsee Chek Lap Kokin saarella, joka koostuu suurelta osin kentän rakentamista varten merelle laajennetusta maasta.

Hong Kongin kansainvälinen lentokenttä

Asemaa kutsutaan arkikielenkäytössä myös nimellä Chek Lap Kokin lentokenttä, jonka avulla paikka voidaan paremmin erottaa edeltäjästään, nykyisin suljetusta Kai Takin lentokentästä.

Kenttä on ollut kaupallisesti operationaalinen vuodesta 1998 saakka, jolloin se korvasi aikaisemman Kai Takin lentokentän, ja toimii tärkeänä alueellisena kuljetuskeskuksena, matkustajakenttänä, sekä väylänä Manner-Kiinan kohteisiin (45 eri kohdetta) ja muualle Aasiaan.

Hong Kongin lentoasema lukeutuu maailman eniten käytettyihin rahtikenttiin ja vilkkaimmin liikennöityihin matkustajakenttiin.

Rakennuksiin kuuluu myös yksi maailman suurimmista matkustajaterminaaleista, joka oli itse asiassa maailman suurin avautuessaan vuonna 1998.

HKIA lentokenttä Kiina

24h avoinna oleva kenttä, jota operoi Airport Authority Hong Kong, on pääkenttä lentoyhtiöille Cathay Pacific (Hong Kongin lippulaiva lentoyhtiö), Dragonair, Hong Kong Airlines, Hong Kong Express Airways, sekä Air Hong Kong (rahtiliikenne).

Chek Lap Kokin lentoasema on yksi Oneworld Alliancen pääkenttiä, ja myös yksi UPS Airlinesin rahtiliikenteen pääkenttiä Aasian-Tyynenmeren alueella.

Paikka on keskeinen monille muillekin lentoyhtiöille, mukaanlukien China Airlines (Taiwan), China Eastern Airlines, Singapore Airlines, Ethiopian Airlines, ja Air India.

HKIA on merkittävä työllistäjä Hong Kongin taloudessa, noin 65 000 työntekijän henkilökunnallaan.

Kaikkiaan yli 100 lentoyhtiötä operoi lentoja kentältä yli 180 eri kaupunkiin eri puolilla maapalloa.

Vuositasolla lentoasemaa, joka on kooltaan yhteensä 1255 hehtaaria, käyttää yli 63 miljoonaa matkustajaa.

Hong Kongin lentokentän terminaali 1

HKIA terminaali 1, kooltaan 570 000 m2, on maailman kolmanneksi suurin lentokentän matkustajaterminaali, Dubain lentokentän terminaali 3:n ja Pekingin päälentokentän terminaali 3:n jälkeen.

Hong Kongin lentokenttä terminaali 1

Avautuessaan vuonna 1998 terminaali 1 oli kooltaan maailman suurin.

Tittelin vei ensin hetkellisesti Bangkokin lentokentän terminaali vuonna 2006 (jota seurasi HKIA:n laajennus), ja lopullisesti vuonna 2008 avautunut Peking kolmosterminaali.

Nykyinen terminaalin koko muodostui East Hall laajennusosan valmistumisen myötä. East Hall laajennusosa toi mukanaan mm. 39 000 m2 uutta tilaa lentokentän SkyMart-ostoskeskukseen.

Huolimatta isosta koostaan, matkustajaterminaali 1 on suunniteltu mukavuutta silmälläpitäen.

Tämä näkyy muun muassa terminaalin tilojen sijainneissa ja opastuksissa, liikkuvissa jalkakäytävissä, sekä automaattisella junaradalla, jotka auttavat ihmisiä liikkumaan tehokkaasti rakennuksen eri osiin.

Hong Kongin lentokentän terminaali 2

SkyPlaza Hong Kongin lentokenttä terminaali 2Lentokentän terminaali 2 (140 000 m2) avautui yhdessä SkyPlazan ja Airport Station aseman laiturin 3 kanssa helmikuussa 2007.

Terminaali on kentän ainoa check-in ja prosessointitila lähteville matkustajille, joka ei sisällä portteja tai saapumistiloja (matkustajat kuljetetaan maanalaisesti porteille terminaalissa 1).

T2 tiloja käyttävät etenkin budjettilentoyhtiöt, mutta myös osa täyden palvelun lentoyhtiöistä.

Myös SkyPlaza sijaitsee osana terminaali kahta.

Terminaali 2:n yksi kohokohdista on IMAX elokuvateatteri, Hong Kongin suurimmalla valkokankaalla. 350-henkilöä mahduttava elokuvateatteri sijaitsee terminaalin tasolla 6.

North Satellite Concourse ja Midfield Concourse

Kaksikerroksinen North Satellite Concourse (NSC) avautui käyttöön joulukuussa 2009.

Rakennus on tarkoitettu kapearunkoisten lentokoneiden käyttöön, ja sisältää 10 lentokonesiltaa.

Asemarakennuksen pinta-ala on yhteensä 20 000 m2 ja se voi käsitellä kaiken kaikkiaan yli viisi miljoonaa matkustajaa per vuosi.

Terminaali 1:n ja NSC rakennuksen välillä kulkee sukkulabussipalvelu neljän minuutin välein.

North Satellite Concourse rakennettiin, jotta lentokenttä voisi tarjota vähintään 90-prosentille matkustajista ilmasillan koneeseen.

Rakennuksessa on kaksi kerrosta, joista toinen on varattu lähtevälle liikenteelle ja toinen saapuvalle.

Midfield Concourse rakennus sijaitsee puolestaan länteen terminaali 1:stä ja kahden olemassaolevan kiitoradan välissä.

Rakennuksessa on tilaa 20 lentokoneelle ja kapasiteettia 10 miljoonan matkustajan prosessointiin vuosittain.

Midfield Concourselle pääsee maanalaisen Automated People Mover -järjestelmän kautta, joka on ilman kuljettajaa toimiva junarata check-in alueen ja lähtöporttien välillä.

Hong Kongin lentokenttää käyttävät lentoyhtiöt kohteineen

Aeroflot: Moskova-Sheremetyevo – terminaali 1
Aeroflot (operoi Aurora): Vladivostok – terminaali 2
AirAsia: Kota Kinabalu, Kuala Lumpur – terminaali 2
AirAsia Zest: Manila – terminaali 2
Air Astana: Almaty – terminaali 2
Air Busan: Busan – terminaali 2
Air Canada: Toronto-Pearson, Vancouver – terminaali 1
Air China: Peking-Capital, Chengdu, Chongqing, Dalian, Ordos, Tianjin, Lhasa (kausilennot) – terminaali 1
Air France: Pariisi-Charles de Gaulle – terminaali 1
Air India: Delhi, Mumbai, Osaka-Kansai, Seoul-Incheon – terminaali 1
Air Mauritius: Mauritius – terminaali 1
Air New Zealand: Auckland – terminaali 1
Air Niugini: Port Moresby – terminaali 1
Air Seychelles: Abu Dhabi, Mahe – terminaali 1
All Nippon Airways: Nagoya-Centrair, Osaka-Kansai, Tokio-Haneda – terminaali 1
All Nippon Airways (operoi Air Japan): Tokio-Narita – terminaali 1
American Airlines: Dallas/Fort Worth – terminaali 1
Asiana Airlines: Seoul-Incheon – terminaali 1
Bangkok Airways: Koh Samui – terminaali 2
Biman Bangladesh Airlines: Dhaka – terminaali 1
British Airways: Lontoo-Heathrow – terminaali 1
Cathay Pacific: Adelaide, Amsterdam, Auckland, Bahrain, Bangkok-Suvarnabhumi, Peking-Capital, Boston, Brisbane, Cairns, Cebu, Chennai, Chicago-O’Hare, Colombo, Delhi, Denpasar/Bali, Doha, Dubai-International, Düsseldorf, Frankfurt, Fukuoka, Ho Chi Minh City, Hyderabad, Jakarta-Soekarno-Hatta, Johannesburg, Kuala Lumpur, Lontoo-Heathrow, Los Angeles, Malé, Manchester, Manila, Melbourne, Milano-Malpensa, Mumbai, Nagoya-Centrair, New York-JFK, Newark, Osaka-Kansai, Pariisi-Charles de Gaulle, Perth, Riyadh, Rooma-Fiumicino, San Francisco, Sapporo-Chitose, Seoul-Incheon, Shanghai-Pudong, Singapore, Surabaya, Sydney, Taipei-Taoyuan, Tokio-Haneda, Tokio-Narita, Toronto-Pearson, Vancouver, Zürich – terminaali 1
Cebu Pacific: Cebu, Kalibo, Clark, Iloilo, Manila – terminaali 1
China Airlines: Jakarta-Soekarno-Hatta, Kaohsiung, Tainan, Taipei-Taoyuan – terminaali 1
China Eastern Airlines: Beihai, Changzhou, Fuzhou, Hangzhou, Hefei, Huai’an Jinan, Kunming, Lijiang, Nanchang, Nanjing, Ningbo, Shanghai-Hongqiao, Shanghai-Pudong, Taiyuan, Wuxi, Xi’an, Yantai, Yinchuan – terminaali 1
China Southern Airlines: Peking-Capital, Jieyang, Meixian, Shenyang, Wuhan, Zhengzhou – terminaali 1
City Airways: Bangkok-Don Mueang, Phuket – terminaali 2
Delta Air Lines: Seattle/Tacoma – terminaali 1
Dragonair: Bangalore, Peking-Capital, Busan, Changsha, Chengdu, Chiang Mai, Chongqing, Clark, Da Nang, Denpasar/Bali, Dhaka, Fukuoka, Fuzhou, Guangzhou, Guilin, Haikou, Hangzhou, Hanoi, Jeju, Kaohsiung, Kathmandu, Kolkata, Kota Kinabalu, Kunming, Manila, Naha, Nanjing, Ningbo, Penang, Phnom Penh, Phuket, Qingdao, Sanya, Shanghai-Hongqiao, Shanghai-Pudong, Siem Reap, Taichung, Taipei-Taoyuan, Tokio-Haneda, Wenzhou, Wuhan, Xi’an, Xiamen, Yangon, Zhengzhou – terminaali 1
Eastar Jet: Seoul-Incheon – terminaali 2
El Al: Tel Aviv-Ben Gurion – terminaali 1
Emirates: Bangkok-Suvarnabhumi, Dubai-International – terminaali 1
Etihad Airways: Abu Dhabi – terminaali 1
Ethiopian Airlines: Addis Ababa, Seoul-Incheon – terminaali 1
EVA Air: Taipei-Taoyuan – terminaali 1
Fiji Airways: Nadi – terminaali 2
Finnair: Helsinki – terminaali 1
Garuda Indonesia: Denpasar/Bali, Jakarta-Soekarno-Hatta – terminaali 1
Hong Kong Airlines: Bangkok-Suvarnabhumi, Peking-Capital, Chengdu, Chongqing, Denpasar/Bali, Fuzhou, Guilin, Guiyang, Haikou, Hangzhou, Hanoi, Harbin, Ho Chi Minh City, Hohhot, Kagoshima, Malé, Naha, Nanchang, Nanjing, Nanning, Sanya, Sapporo-Chitose, Shanghai-Hongqiao, Shanghai-Pudong, Taipei-Taoyuan, Taiyuan, Tianjin, Xiamen, Xuzhou – terminaali 1
Hong Kong Express Airways: Busan, Chiang Mai, Da Nang, Fukuoka, Huangshan, Jeju, Kunming, Lanzhou, Nagoya-Centrair, Ningbo, Osaka-Kansai, Phuket, Seoul-Incheon, Siem Reap, Taichung, Tokio-Haneda, Tokio-Narita, Wuxi, Yinchuan, Zhengzhou – terminaali 2
Hunnu Air: Ulaanbaatar – terminaali 2
Japan Airlines: Tokio-Haneda, Tokio-Narita – terminaali 1
Jeju Air: Seoul-Incheon – terminaali 2
Jetstar Asia Airways: Singapore – terminaali 2
Jetstar Japan: Osaka-Kansai,[70] Tokyo-Narita – terminaali 2
Jetstar Pacific Airlines: Hanoi – terminaali 2
Jet Airways: Delhi, Mumbai – terminaali 2
Jin Air: Seoul-Incheon – terminaali 2
Juneyao Airlines: Shanghai-Pudong – terminaali 2
Kenya Airways: Bangkok-Suvarnabhumi, Nairobi-Jomo Kenyatta – terminaali 1
KLM: Amsterdam – terminaali 1
Korean Air: Busan, Seoul-Incheon – terminaali 1
Lufthansa: Frankfurt, Munchen – terminaali 1
Malaysia Airlines: Kota Kinabalu, Kuala Lumpur – terminaali 1
Mandarin Airlines: Taichung – terminaali 1
Mega Maldives: Malé, Koror – terminaali 1
MIAT Mongolian Airlines: Ulaanbaatar – terminaali 1
Nepal Airlines: Kathmandu – terminaali 1
Orient Thai Airlines: Bangkok-Suvarnabhumi – terminaali 1
Peach: Naha, Osaka-Kansai – terminaali 2
Philippine Airlines: Manila – terminaali 2
Qantas: Brisbane, Melbourne, Sydney – terminaali 1
Qatar Airways: Doha – terminaali 1
Royal Brunei Airlines: Bandar Seri Begawan – terminaali 1
Royal Jordanian: Amman-Queen Alia, Bangkok-Suvarnabhumi – terminaali 2
S7 Airlines: Vladivostok, Irkutsk (kausilennot), Khabarovsk (kausilennot), Novosibirsk (kausilennot) – terminaali 2
Scandinavian Airlines: Tukholma-Arlanda – terminaali 1
Scoot: Singapore – terminaali 1
Shanghai Airlines: Shanghai-Hongqiao – terminaali 1
Shenzhen Airlines: Quanzhou, Shenyang – terminaali 1
Siam Air: Bangkok-Don Mueang – terminaali 2
Sichuan Airlines: Chengdu, Yichang, Zhanjiang – terminaali 1
Singapore Airlines: San Francisco, Singapore – terminaali 1
South African Airways: Johannesburg – terminaali 2
Spring Airlines: Shanghai-Pudong, Shijiazhuang, Luoyang – terminaali 2
SriLankan Airlines: Bangkok-Suvarnabhumi, Colombo – terminaali 1
Swiss International Air Lines: Zürich – terminaali 1
Thai AirAsia: Bangkok-Don Mueang, Chiang Mai, Phuket – terminaali 2
Thai Airways: Bangkok-Suvarnabhumi, Phuket, Seoul-Incheon – terminaali 1
Tigerair: Singapore – terminaali 2
Tigerair Philippines: Clark – terminaali 2
Transaero Airlines: Moskova-Domodedovo – terminaali 1
Turkish Airlines: Istanbul-Atatürk – terminaali 1
United Airlines: Chicago-O’Hare, Guam, Ho Chi Minh City, Newark, San Francisco, Singapore – terminaali 1
Vanilla Air: Tokio-Narita – terminaali 1
Vietnam Airlines: Hanoi, Ho Chi Minh City – terminaali 1
Virgin Atlantic: Lontoo-Heathrow – terminaali 1
Xiamen Airlines: Quanzhou, Wuyishan, Xiamen – terminaali 1

Maakuljetukset – bussit

Citybus, New Lantao Bus, Long Win Bus, ja Discovery Bay Transit Services operoivat yhteensä 25 bussireittiä lentokentältä eri Hong Kongin osiin.

Lentokenttäbussit Hong Kongin lentokenttä

Bussien liikennoivät Airport Ground Transportation Centre keskuksesta käsin ja Cheong Tat Road kadun varrelta olevista pysäkeistä.

Bussiyhtiöiden palveluihin lukeutuu lisäksi 10 yöllistä “N” linjaa.

Voit tehdä matkan myös ottamalla ensin S1 Citybus linjan Tung Chung MTR asemalle, josta pääsee jatkamaan Central kaupunginosaan MTR Airport Express junan tapaan (mutta pidemmällä matka-ajalla).

Mikäli jatkat matkaa muualle Kiinaan, lentokentältä lähtee busseja etenkin Guangdongin provinssiin, kohteisiin kuten Dongguan, Guangzhou, ja Shenzhen.

Maakuljetukset – lautat

Vaihtoehtoinen tapa jatkaa matkaa lentoasemalta eri kohteisiin Pearl River Delta alueella ovat suorat lauttayhteydet lentokentän Skypier satamasta.

Matkustajat, jotka käyttävät näitä palveluita, ovat transit-matkustajia, ja heidän ei katsota tulleen Hong Kongin maaperälle maahantulotarkastusta varten.

Tämän vuoksi pääsy lauttaterminaaliin sijaitsee ennen saapuvien matkustajien maahantulotarkastusta. Laitureilta löytyvät lauttojen check-in palvelut.

Skypier-lauttaterminaalista pääsee jatkamaan mm. kohteisiin Shekou, Shenzhenin lentokenttä (Fuyong), Macau, Humen (Dongguan), Guangzhou, Zhongshan, Zhuhai, ja Nansha.

Maakuljetukset – junat

Hong Kongin lentokentän yhdistää Airport Express juna, joka yhdistää kentän Central-kaupunginosaan ja sen liikekeskukseen.

Airport Express juna Hong Kongin lentokenttä

Tälle reitille omistettuja Airport Express junia operoi myös muuta Hong Kongin metroverkostoa operoiva Mass Transit Railway (MTR).

Linja pysähtyy Tsing Yin saarella ja West Kowloonin kulttuurikorttelissa, päättyen Hong Kong asemalle, joka löytyy Central kaupunginosan pohjoiselta rannikolta.

Airport Express juna tekee reitin 24 minuutissa.

Palveluihin kuuluvat myös ilmaiset sukkulabussit alueen keskeisistä hotelleista MTR asemalla ja takaisin.

Lisäksi Hong Kong ja Kowloon asemilla on kaupunginsisäiset check-in palvelut merkittävillä lentoyhtiöillä lentäviä asiakkaita varten.

Lentokentän päässä Airport Express linja päättyy AsiaWorld–Expo asemalle, joka avattiin joulukuussa 2005 ja sijaitsee kentän läheisyydessä.

Maakuljetukset – taksit

Chek Lap Kok lentokenttää palvelee kolme erilaista taksityyppiä, jotka erottaa toisistaan värin perusteella.

Kaupunkitaksit yhdistävät lentokentän alueisiin Hong Kong Island, Kowloon, sekä Tsuen Wan, Sha Tin, ja Tseung Kwan O (nämä taksit voivat mennä minne tahansa Hong Kongin alueella lukuunottamatta eteläistä Lantaun saarta).

New Territories takseilla pääsee lentoasemalta New Territories seudulle Hong Kongia, lukuunottamatta seutuja Tsuen Wan, Sha Tin, ja Tseung Kwan O.

Lantau taksit yhdistävät lentokentän omalta osaltaan muuhun Lantaun saareen.

Hong Kongin lentokentän hotellit

Lentokentän läheisyydestä löytyy kolmen hotellin valikoima.

Nämä hotellit ovat Hong Kong Skycity Marriott Hotel (joka on yhdistetty AsiaWorld Expo tiloihin), Novotel Hong Kong Citygate (Tung Chung), ja Regal Airport Hotel.

Hotellit ovat erittäin tasokkaita, josta osoituksena muun muassa se, että Regal Airport Hotel nimettiin Skytraxin toimesta vuonna 2013 maailman parhaaksi lentokenttähotelliksi.

Hong Kongin lentokenttää käyttävät rahtiliikenteen lentoyhtiöt kohteineen

AeroLogic: Ashgabat, Frankfurt, Milano-Malpensa
Air France Cargo: Bahrain, Dammam, Dubai-International, Jeddah, Kuwait, Pariisi-Charles de Gaulle
Air Hong Kong: Bangkok-Suvarnabhumi, Peking-Capital, Ho Chi Minh City, Manila, Nagoya-Centrair, Osaka-Kansai, Penang, Seoul-Incheon, Shanghai-Pudong, Singapore, Taipei-Taoyuan, Tokio-Narita
AirBridgeCargo Airlines: Almaty, Amsterdam, Clark, Frankfurt, Krasnoyarsk, Moskova-Domodedovo, Moskova-Sheremetyevo, Moskova-Vnukovo, Pietari, Yekaterinburg
ANA Cargo: Nagoya-Centrair, Naha, Osaka-Kansai, Tokio-Narita
Asiana Cargo: Seoul-Incheon
Atlas Air: Abu Dhabi, Adana, Anchorage, Ault Field, Austin, Bagram, Baku, Chicago-O’Hare, Cincinnati, Ciudad del Este, Dover, Dubai-International, Eielson AFB, Fairfield, Guam, Hahn, Huntsville, Iwakuni, Kadena, Kagoshima, Kandahar, Karaganda, Kuwait, Lagos, Luxembourg, Mazar-i-Sharif, Melbourne, Miami, New York-JFK, Osaka-Kansai, Osan, Sapporo-Chitose, Seoul-Incheon, Sharjah, Sydney, Toledo, Yerevan
Cargolux: Abu Dhabi, Almaty, Amman-Queen Alia, Baku, Barcelona, Beirut, Budapest, Chicago-O’Hare, Columbus-Rickenbacker, Dammam, Doha, Dubai-International, Helsinki, Ho Chi Minh City, Karaganda, Komatsu, Lontoo-Stansted, Los Angeles, Luxembourg, New York-JFK, Nuremberg, Riyadh, Singapore, Taipei-Taoyuan, Upington
Cargolux Italia: Almaty, Dubai-International, Milano-Malpensa, Osaka-Kansai
Cathay Pacific Cargo: Anchorage, Bangkok-Suvarnabhumi, Peking-Capital, Calgary, Chengdu, Chennai, Chongqing, Columbus-Rickenbacker, Delhi, Dhaka, Dubai-Al Maktoum, Guadalajara, Hanoi, Ho Chi Minh City, Jakarta-Soekarno-Hatta, Manchester, Mexico City, Milano-Malpensa, Mumbai, Osaka-Kansai, Penang, Seoul-Incheon, Shanghai-Pudong, Singapore, Sydney, Taipei-Taoyuan, Tokio-Narita, Xiamen
China Airlines Cargo: Manila, Taipei-Taoyuan
China Cargo Airlines: Qingdao, Shanghai-Pudong
DETA Air JSC: Almaty
DHL Air UK: Delhi, Leipzig/Halle
DHL Express (operoi AeroLogic): Leipzig/Halle
Emirates SkyCargo: Dubai-Al Maktoum
Ethiopian Airlines Cargo: Addis Ababa, Chennai
Etihad Crystal Cargo: Abu Dhabi, Chittagong, Delhi, Dhaka, Kabul, Sydney
EVA Air Cargo: Chongqing, Shanghai-Pudong, Taipei-Taoyuan
FedEx Express: Almaty, Anchorage, Delhi, Manila, Memphis, Osaka-Kansai, Pariisi-Charles de Gaulle, Seoul-Incheon, Taipei-Taoyuan, Tokio-Narita
Hong Kong Airlines Cargo: Bangkok-Suvarnabhumi, Dhaka, Hanoi, Osaka-Kansai, Nanning, Shanghai-Pudong, Singapore, Taipei-Taoyuan, Xiamen, Zhengzhou
IAG Cargo (operoi Qatar Airways Cargo): Lontoo-Stansted
Kalitta Air: Anchorage, Astana, Bagram, Bahrain, Brysseli, Chicago-O’Hare, Cincinnati, Columbus, Dallas/Fort Worth, Delhi, Dubai-Al Maktoum, Kabul, Kadena, Karachi, Khabarovsk, Los Angeles, Nagoya-Centrair, New York-JFK, Newark, Rio de Janeiro-Galeão, Seoul-Incheon
Korean Air Cargo: Seoul-Incheon
Lufthansa Cargo: Almaty, Bahrain, Frankfurt, Leipzig/Halle
Martinair Cargo: Amsterdam, Chennai, Dubai-Al Maktoum, Kuwait, Mumbai
MASkargo: Kuala Lumpur, Manila, Penang
Nippon Cargo Airlines: Osaka-Kansai, Tokio-Narita
Polar Air Cargo: Anchorage, Bahrain, Campinas, Chicago-O’Hare, Cincinnati, Leipzig/Halle, Los Angeles, New York-JFK, Seoul-Incheon, Wilmington
Qantas Freight: Auckland, Cairns, Sydney
Qatar Airways Cargo: Doha
Saudia Cargo: Dammam, Jeddah, Riyadh, Thiruvananthapuram
SF Airlines: Ningbo, Xiamen
Shenzhen Donghai Airlines: Chengdu, Shenzhen
Silk Way Airlines: Baku
Singapore Airlines Cargo: Anchorage, Sharjah, Singapore
Southern Air: Anchorage, Cincinnati, Leipzig/Halle, Los Angeles, Sharjah
TNT Airways: Dubai-International, Liège
Transmile Air Services: Anchorage, Johor Bahru, Kuala Lumpur, Riverside, Subang
Tri-MG Intra Asia Airlines: Cebu, Clark
Turkish Airlines Cargo: Almaty, Bishkek, Delhi, Istanbul-Atatürk
ULS Cargo: Bangkok-Suvarnabhumi, Peking-Capital, Manila, Nagoya-Centrair, Osaka-Kansai, Penang, Seoul-Incheon, Shanghai-Pudong, Singapore, Taipei-Taoyuan, Tokio-Narita
UPS Airlines: Anchorage, Clark, Köln/Bonn, Dubai-International, Honolulu, Louisville, Mumbai, Ontario, Osaka-Kansai, Philadelphia, Sapporo-Chitose, Seoul-Incheon, Singapore, Sydney, Taipei-Taoyuan, Wilmington
Yangtze River Express: Chengdu, Hangzhou, Qingdao, Shanghai-Pudong, Tianjin, Zhengzhou

Hong Kongin kv. lentokentän historia

Chek Lap Kokin lentokenttä suunniteltiin korvaamaan aikaisempi, vuonna 1925 valmistunut Hong Kongin kansainvälinen lentokenttä (joka yleisesti tunnettiin nimellä Kai Takin lentokenttä).

Yhden kiitoradan kokoinen Kai Takin lentokenttä sijaitsi tiheään rakennetulla Kowloon Cityn alueella, ilman mahdollisuuksia laajentua tasaisesti kasvaneen lentoliikenteen tarpeisiin.

1990-luvulle mennessä Kai Takista oli tullut yksi maailman liikennöidyimmistä lentokentistä – sen toiminta ylitti huomattavasti paikalle suunnitellut matkustajaliikenteen ja rahtiliikenteen kapasiteetit, josta johtui, että keskimäärin joka kolmas lento viivästyi riittävän tilan, porttien, ja toisen kiitoradan puutteen vuoksi.

Tämän ohella toiminnan kapasiteettia rajoittivat äänihaittoja vähentämään tarkoitetut yölentojen rajoitukset.

Uutta lentokenttää alettiin suunnitella vuonna 1974 pienelle Chek Lap Kokin saarelle, Lantaun saaren yhteydessä.

Sijainti poissa tiheään rakennetusta keskustasta mahdollisti lentojen reitityksen meren yli urbaanin rakennusten sijasta, joka tarjosi väylän 24h operaatioille useita kiitoratoja hyödyntäen.

Chek Lap Kok lentokentän pääsuunnitelma valmistui vuonna 1983, mutta Hong Kongin hallitus keskeytti projektin samana vuonna taloudellisista syistä johtuen.

Hong Kongin kuvernööri ilmoitti lokakuussa 1989 uudesta pitkän aikavälin lentokenttästrategiasta, johon kuului Chek Lap Kokiin rakennettava uusi lentoasema.

Suunnitelluksi valmistumisaikatauluksi tuli tammikuu 1997, kuusi kuukautta ennen alueen luovutusta Isolta-Britannialta takaisin Kiinalle.

Chek Lap Kokin kentän rakennustyöt alkoivat vuonna 1991.

Asiantuntijoiden mukaan tarpeellinen työaikataulu massiiviselle projektille olisi ollut 10-20 vuotta, mutta tästä huolimatta kenttä avautui lähes alkuperäisen aikataulun puitteissa, heinäkuussa 1998.

Yksi syy töiden kiirehtimiselle oli lentokentän tulevaisuuden epävarmuus alueen Kiinalle luovutuksen jälkeisellä ajalla.

HKIA rakennettiin suurelle, keinotekoiselle saarelle, joka muodostettiin tasoittamalla Chek Lap Kokin ja Lam Chaun saaret sekä valtaamalla merestä uutta maata 9,38 km2 verran.

Yhteensä 12,48 km2 kokoinen lentokenttä lisäsi Hong Kongin pinta-alaa noin 1% verran, yhdistäen Lantaun saaren pohjoisosan läheiseen Tung Chungin kylään.

Lentokentän ohella Airport Core Programme ohjelmaan, joka on Guinnesin ennätystenkirjan mukaan kaikkien aikojen kallein lentokenttäprojekti, kuului uuden tien ja junaradan rakentaminen kaupungista kentälle, mukana siltoja ja tunneleita.

Rakennustyö, joka valmistui heinäkuun 6, 1998, kesti kuusi vuotta ja maksoi USD 20 miljardin verran.

Ensimmäinen kentälle tullut lento, Cathay Pacific 889, laskeutui Chek Lap Kokin lentoasemalle klo 6:25.

Lentokentän toinen terminaali, T2, josta löytyy vain check-in operaatioita, avautui kesäkuussa 2007. Terminaali on yhteydessä MTR Airport Express junaan omalla laiturillaan.

T2 terminaaliin kuuluu ostoskeskus, SkyPlaza, josta löytyy monipuolisesti erilaisia kauppoja ja ravintoloita, yhdessä muiden viihdyketilojen kanssa.

Terminaali 2 toimii kotipaikkana 36 laituriselle bussiasemalle, josta lähtee (ja jonne tulee) busseja Manner-Kiinaan, 56 lentoyhtiön check-in tiskille, ja tullin & maahantulotarkastuksen toiminnoille.

Alueelta löytyy lisäksi SkyCity Nine Eagles Golf Course golf-rata, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2007, sekä Skypier-lauttaterminaali vuodesta 2009 asti.

Muihin rakennuksiin T2 terminaalin läheisyydessä kuuluu AsiaWorld-Expo, joka aloitti operaatiot vuonna 2005.