Istiklal Caddesi, joka on yksi Istanbulin parhaiten tunnetuista kauppakaduista, on pääväylä Beyoğlun kaupungiosalle ja nähtävyytenä 1,4 km pituinen kävelykatu välillä Taksim – Tünel.
Kadun elegantti, 1800-luvulta peräisin oleva arkkitehtuuri pitää sisällään monenlaisia erikoiskauppoja, mutta myös kahviloita, baareja, ravintoloita, taidegallerioita, elokuvateattereita, teattereita, sekä kirjastoja.
Istiklal Caddesi, joka tarkoittaa suomennettuna “Itsenäisyyden katu”, on myös Istanbulin suurin autoista vapaa kävelykatu.
Kohteena katu edustaa modernin, 1800-luvun aikana rakennetun Beyoğlun kaupunginosan ydintä.
Väylä on Istanbulin suosituin katu muun muassa iltapäiväkävelyille, shoppailuun ja ruokapaikkojen metsästykseen, ja monet ovat asettuneet myös asumaan sen varrelle, sillä kadun yläkerroksista löytyy Istanbulin kalleimpiin kuuluvia osoitteita.
Kun 1800-lukulaiset matkalaiset puhuivat Istanbulista Idän Pariisina, he ajattelivat juuri tätä katua, jota he kutsuivat nimellä “Grande Rue de Péra” ja joka edusti puoliksi eurooppalaista, puoliksi aasialaista kulttuuriperintöä.
Kävelykatu alkaa Taksim-aukiolta, modernin Istanbulin keskusaukiolta.
Nostalgiset İstiklal Caddesi museoraitiovaunut matkaavat väylää edestakaisin aina Taksim aukiolta Tünel aukiolle saakka, samaan tapaan kuin ne tekivät paikan 1800-luvun kulta-aikana tässä eurooppalaistuneessa Ottomaani-sulttaanien valtakunnan nurkkauksessa.
Puolessavälissä katua pitkin näkymiin tulee (lounaaseen päin) Galatasaray aukio, jonka tunnistaa helposti sen mahtavista Galatasaray Lisesin sisäänkäyntiporteistaan, väylänä ensimmäiseen Ottomaanien hallituksen perustamaan eurooppalaistyyliseen lycée (lukio) oppilaitokseen.
İstiklal Caddesi kadun lounaispäädystä löydät puolestaan Tünel aukion, josta löytyy kohteena 1800-luvulta peräisin olevan Beyoglun kaupunginosan kahden aseman “Tünel” maanalaisen ylempi asema, kuin myös historiallisen İstiklal Caddesi raitiovaunun eteläinen pääteasema.
Istiklal Caddesi kadun nähtävyydet
Väylän päänähtävyyksiin kuuluu sen pohjoinen alkupiste, Taksim-aukio (turkinkielellä “Taksim Meydani”).
Aukion nimi tulee sen vuonna 1732 rakennetusta vedenjakelupisteestä (“taksim” tarkoittaa suomeksi “jakelu”) , joka oli alunperin osana 15 km päässä olevasta Belgrad-metsästä johdettua vedenjakeluverkkoa.
Aukion muihin nähtävyyksiin lukeutuu sen laidalla oleva ranskan konsulaatti vuodelta 1719, alunperin rakennettuna ranskalaisten toimesta rutosta kärsineiden hoitopaikaksi.
Vastakkaiselta puolelta aukiota löytyy puolestaan suuri kreikkalais-ortodoksinen Aya Triada (Pyhä kolminaisuus) kirkko, joka on rakennettu 1800-luvun loppupuolella.
Kohdassa, missä katu tekee kaarroksen puolessavälissä matkaa, sijaitsee suurikokoinen Galatasaray-aukio.
Aukio on saanut nimensä sen yhteydessä sijaitsevalta Galatasaray Lisesi -lukiolta, yhdeltä Turkin vanhimmilta ja parhaiten tunnetuimmalta koulutuslaitokselta.
Läheltä tätä aukiota löytyy myös Balık Pazarı (“Kalabasaari”) – aivan historiallisen Peran kylän ytimessä.
İstiklâl Caddesi kadulta on lisäksi sisäänkäynti historialliseen Çiçek Pasajı – “Kukkaväylä” – osioon, joka yhdistää İstiklal Caddesin Sahne-katuun.
Tämä L-muotoinen yhdyskäytävä on rakennettu elegantin, vuodelta 1871 olevan “Cité de Pera” nimisen talon läpi.
Vaikka väylän nimi viittaa sen alkuperäisiin kukkakauppiaisiin, ne löytyvät nykyisin sivukatu Sahne Sokağın varrelta, ja sen sijaan yhdyskäytävä on täynnä turkkilaisia meyhane-oluttupia.
Brittiläinen konsulaatti, joka on peräisin vuodelta 1845, sijaitsee sivukatu Hamalbaşı Caddesin varrella.
Englannin ja Ottomaanien valtakunnan diplomaattiset suhteet alkoivat kuningatar Elizabeth I:sen ja Murat III:nen välisellä sopimuksella, joka antoi englantilaisille kauppiaille luvan perustaa “The Levant Company” yhtiön vuonna 1580.
Lord Elgin sai puolestaan luvan rakentaa ensimmäisen brittiläisen suurlähetystön kaupunkiin noin vuonna 1800, mutta tämä rakennus tuhoutui vuoden 1831 suurtulipalossa.
Nykyisestä rakennuksesta osa on peräisin arkkitehti Charles Barryltä, joka oli vastuussa myös Lontoon Westminsterin palatsin (parlamenttitalon) suunnittelusta.
Suoraan Galatasaray-aukion alla, sivukadun varrelta, löytyy St. Antuan Kilisesi, joka on Istanbulin suurin roomalais-katolinen kirkko.
Ensimmäinen pyhälle Antoniuksella omistettu kirkko rakennettiin kaupunkiin vuonna 1725.
Nykyinen kirkko on myöhempää käsialaa, vuodelta 1913, ja se on toteutettu italialaiseen uusgotiikan tyyliin, punaisesta tiilikivestä.
Galatasaray-aukion ja Tünelin puolessavälissä on puolestaan Palais de France.
Ranska oli ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka sopi diplomaattiset suhteet Ottomaanien kanssa, kun kuningas Frans I vuonna 1535 nimesi maallensa edustajan Süleiman I:sen valtakunnan pääkaupunkiin.
Tämä johti myös siihen, että Ranska oli ensimmäinen maa, joka rakensi suurlähetystön Grand Rue de Peran (eli nykyisen Istiklal Caddesin) varrelle.
Alkuperäinen suurlähetystön rakennus, vuodelta 1581, tuhoutui kuitenkin vuoden 1831 Istanbulin tulipalossa.
Hieman pidemmälle katua löytyy myös Hollannin suurlähetystö, joka valmistui vuonna 1855 ja joka on kuuluisien Fossati-veljesten suunnittelema.
Rakennus on siitä kuuluisa, että se on rakennettu Hollannin valtion vanhimman suurlähetystön perustuksille, alunperin vuodelta 1612.
Täällä sijaitsee lisäksi hollantilainen kappeli, jonka tiloissa on vuodesta 1857 toiminut Union Church of Istanbul, englanninkielinen, monikansallinen seurakunta.
Noin vuodelta 1700 oleva kappeli on nähtävyytenä massiivinen, suurella tynnyriholvilla varustettu tiilirakennus, jonka kellarikerrosta on käytetty paikan historian aikana vankilanakin.
Tällä osaa katua sijaitsee lisäksi elegantti Ruotsin suurlähetystö, joka valmistui paikalleen 1600-luvun lopulla.
Venäjän suurlähetystö on puolestaan vuodelta 1837, ja se oli ensimmäinen Fossatin arkkitehti-veljesten Istanbulissa toteuttama rakennustyö.
Postacılar Sokağın sivukadun päädyssä sijaitsevalta pieneltä aukiolta löytyy ranskalainen oikeustuomioistuin, jossa suuri osa eurooppalaisten valtioiden paikallisista oikeudenkäynneistä toteutettiin Ottomaanien valtakunnan ajalla.
Vastakkaiselta puolelta löytyy toisaalta Palazzo di Venezia, aikanaan virallinen residenssi vaikutusvaltaiselle Venetsian suurlähettiläälle.
Vuodelta 1695 olevaa palatsia ympäröi tyypillinen italialainen puutarha.
Giacomo Casanova kertoo omissa muistelmissaan viettäneensä täällä kesän 1744, yhteensä kolmen kuukauden periodin.
İstiklal Caddesi päättyy maanalaisen Tünel-funikulaarin aseman kohdalla.
Pääset funikulaaria käyttämällä eteenpäin, 1 minuutin ja 20 sekunttia kestävällä (ja 554 metriä pitkällä) matkalla alas Karaköyn asemalle, Galata-sillan tuntumaan.
Tünel, joka oli valmistuessaan maailman toiseksi vanhin maanalainen junayhteys (Lontoon metron jälkeen), rakennettiin ranskalaisten insinöörien toimesta vuonna 1875.
Tünel aukion yhteydestä löytyy lisäksi Istanbulin saksalainen koulu (Özel Alman Lisesi), yksi maan parhaista toisen asteen koulutuksen oppilaitoksista.
Istiklal Caddesi kadun historia
Ottomaanien valtakunnan aikaan kaupunginosa Istiklal Caddesin ympärillä toimi keskuksena etenkin ulkomaisille diplomaateille ja liikemiehille.
Kullakin lähetystöllä oli oma palatsimainen päämajansa ja oheiset suurlähettilään asuintilansa, kirkkonsa, ja postikonttorinsa, kunkin maan muodostaessa itsenäisen alueensa ja toimien enemmän tai vähemmän riippumatta paikallisista Ottomaani-viranomaisista.
Kun Turkin tasavalta siirsi pääkaupunkinsa Ankaraan vuonna 1923, osa näistä entisistä suurlähetystöistä muunnettiin konsulaateiksi, mutta jotkin ovat nykyään aivan eri käyttötarkoituksissa.
Historiallisen kadusta käytetyn “Grand Rue de Pera” nimen lisäksi paikalliset kutsuivat katua nimellä “Cadde-i Kebir” (suomeksi “Suuri katu”), ja se oli sulttaanien aikoina kokoontumispaikka niin turkkilaisille intellektuelleille kuin myös eurooppalaisille matkaajillekin.
Nykyinen nimi tuli käyttöön vuoden 1923 maan itsenäistymisen yhteydessä, ja nimi – Itsenäisyyden katu – onkin omalta osaltaan muistona Turkin itsenäisyyssodasta.