Sininen moskeija, jonka virallinen nimi on Sulttaani Ahmedin moskeija (turkinkielellä Sultan Ahmet Camii), on mahtava moskeija vastapäätä Konstantinopolin hippodromia Istanbulin vanhankaupungin keskustassa.
Paikkaa kutsutaan Siniseksi moskeijaksi – etenkin ulkomaisten vierailijoiden toimesta – johtuen sen sisätiilien väristä.
Osa näistä rakennukselle nimen antaneista sinivärisistä tiileistä sijaitsee kuitenkin ylemmillä kerroksilla, joihin ei ole käyntimahdollisuutta.
Kohde kuuluu joka tapauksessa Istanbulin upeimpiin keisarillisiin Ottomaani-moskeijoihin.
Moskeija (joka rakennettiin vuosina 1603-1617) on Ottomaani arkkitehti Sedefkâr Mehmet Ağan suunnittelema mestariteos.
Se on rakennettu ensisen Bysantin suuren palatsin kohdalle, Konstantinopolin hippodromin kaakkoispuolelle.
Kuuden minareettinsa ja hienon kupolien ryöppynsä ansiosta moskeija on arvokas vastapaino läheiselle Ayasofyalle (Hagia Sofia), joka löytyy vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä pohjoiseen.
Koska kohde houkuttelee runsaasti turistiväkijoukkoja vuoden läpi ja toisaalta koska Sultan Ahmetin moskeija toimii alkuperäisessä käyttötarkoitukseessaan, sinun on suunniteltava käyntiäsi täällä tarkkaan.
Moskeija suljetaan viidesti päivässä jumalanpalvelukseen osallistumattomilta 45 minuuttia ennen ezan-rukoukseenkutsua, ja paikka pysyy suljettuna 30 minuuttia tapahtuman jälkeen.
Sininen moskeija on suljettuna myös koko aamun ajan perjantaisin (aina klo 14:30 saakka), muslimeille pyhänä päivänä.
Sisäänpääsy paikkaan on ilmainen.
Voit tarkistaa ajankohtaiset rukoonkutsun ajat Istanbulissa nettisivulta www.namazvakti.com.
Mahtavuudessaan Sulttaani Ahmet I moskeija on erinomainen lisä turistimatkan nähtävyyslistaan, kaupungista löytyvien muiden merkittävien keisarillisten rakennusten ja moskeijoiden ohella.
Paras suunta lähestyä paikkaa ja saada kaikkein hienoin näkökulma sen arkkitehtuuriin on Konstantinopolin hippodromin suunnalta (eli lännestä).
Jos olet ei-muslimi vierailija, huomaa että sinun tulee sisääntulla rakennukseen moskeijan eteläpuoleiselta ovelta (oikealle jos lähestyt hippodromilta päin).
Mikäli tulet moskeijalle Hagia Sofian puoleiselta kävelyväylältä, turistisisäänkäynti on vastakkaisella puolella moskeijaa.
Sinisen moskeijan ohella sinun kannattaa vierailla myös muissa keisarillisissa Istanbulin moskeijoissa, jotka ovat komeudessaan usein yhtä vaikuttavia.
Sulttaani Ahmedin moskeija (Sininen moskeija)
Meydanı No:7, Fatih
34122 Sultanahmet – İstanbul
Aukioloajat: ma-su klo 9-18 (tai 1 tunti ennen auringonlaskua), poikkeuksina rukousajat (noin 30 min viisi kertaa päivässä, ovet sulkeutuvat 45 min ennen rukousaikaa ja pysyvät suljettuina 30 min sen jälkeen) sekä perjantain keskipäivän rukousaika (jolloin ovet pysyvät suljettuina noin kaksi tuntia)
Moskeija tunnetaan maailmanlaajuisesti nimellä Sininen moskeija, johtuen sen sisätiloja kaunistavista sinivärisistä tiileistä.
Paikka rakennettiin vuosina 1609 – 1616, Ahmet I:sen hallintakauden aikana.
Moskeijan Külliye-osa sisältää sen perustajan haudan, madrasan, sekä vierasmajan.
Sultan Ahmedin moskeija houkuttelee luokseen viisi kertaa päivässä kaupungin suurimpiin kuuluvan joukon rukoushetkiin osallistujia.
Sinisen moskeijan silmäänpistävimpiin ja kauaskantoisimpiin piirteisiin kuuluvat sen kuusi minareettia.
Tämä yksityiskohta on erittäin uniikki, sillä useimmista moskeijoista löytyy neljä, kaksi, tai vain yksi minareetti.
Yhden tähän liittyvän paikallisen legendan mukaan sulttaani antoi arkkitehdilleen ohjeet tehdä kultaiset (“altin”) minareetit, joka tuli väärinymmärretyksi kuutena (“alti”) minareettina.
Mikä tahansa olikaan tämän yksilöllisen ominaisuuden taustalla, kuuden minareetin rakentaminen aiheutti melkoisen skandaalin, sillä Mekan Masjid al-Haram moskeija (maailman pyhin muslimimoskeija) omasi myös kuusi minareettia.
Lopulta sulttaani ratkaisi tämän ongelman lähettämällä arkkitehtinsa Mekkaan, lisäämään Masjid al-Haram moskeijaan seitsemännen minareetin.
Ulkopuolelta julkisivun näyttävimpiin yksityiskohtiin kuuluvat kauniisti aseteltu kupolien rypäs, jotka vaikuttavat kuin vuotavan alas moskeijan keskuskupolista.
Kunkin kupolin alla kulkevat kaarikäytävät lisäävät oman visuaalisen rytminsä tähän kokonaisuuteen.
Mikään kohta ulkorakenteista ei ole sininen – nimi “Sininen moskeija” tuleekin sisätiloissa käytetyistä sinisen värisistä tiilistä.
Moskeijan läntinen sisäänkäynti on erityisen kauniisti koristeltu, ja näkemisen arvoinen.
Ota kuitenkin huomioon, että moskeijan pyhyyden säilyttämiseksi ei-uskovaisten vierailijoiden tulee käyttää pohjoista sisäänkäyntiä, hippodromin puolen läheisyydestä.
Sisäänkäyntiportilla roikkuvat symboliset ketjut, jotka rohkaisevat kaikkia, myös aikanaan hevosratsain paikalle tullutta sulttaania, kumartamaan päänsä sisäänkäynnin yhteydessä.
Sisätiloista moskeijan korkea katto pitää sisällään osan niistä 20 000:sta sinisen värisestä tiilestä, jotka ovat antaneet rakennukselle sen suositun nimensä.
Vanhimmat tiloista löytyvät tiilet edustavat 1500-lukulaista Iznik-suunnittelua, esittäen kukkia, puita, sekä abstrakteja kuviointeja.
Yleiskuvana tämä näkymä on yksi kauneimpia kokemuksia Istanbulissa.
Voit nähdä näitä Iznik-tiilejä myös rakennuksen gallerioissa sekä pohjoisella seinällä, pääsisäänkäynnin yläpuolella.
Loput tiilistä, joista löytyy huomaamattomampia kuviointeja, on tehty Kütahyassa.
Sisätiloja valaisee yhteensä 260 ikkunaa, jotka olivat aikanaan koristeltuja 1600-lukulaisella värjätyllä lasilla.
Nämä alkuperäiset värjätyn lasin teokset ovat tosin kadonneet aikojen kuluessa, ja ne on korvattu vähemmän koristeellisilla jäljennöksillä.
Parhaimpiin aikoihin vierailla moskeijassa kuuluvat sen tiloissa järjestetyt festivaalit ja muut tapahtumat.
Esimerkiksi kesäiltaisin klo 21 Sinisellä moskeijalla toteutetaan valoshow, jota säestää paikan historiasta kertova kommentaari.
Kommentaareja annetaan turkiksi, englanniksi, ranskaksi, sekä saksaksi useina iltoina.
Sinisen moskeijan arkkitehtuuri
Sulttaani Ahmedin moskeijassa on yksi pääkupoli, kuusi minareettia, sekä yhteensä kahdeksan toissijaista kupolia.
Moskeijan suunnitelma on kulminaatio kahden vuosisadan Ottomaanien moskeijanrakentamisen kehitykselle.
Se pitää sisällään joitakin bysanttilaisia kristittyjä elementtejä naapurissa olevasta Hagia Sofiasta yhdessä perinteisen islamilaisen arkkitehtuurin kanssa.
Tätä kokonaisuutta pidetäänkin klassisen periodin viimeisenä suurena moskeijana.
Paikan arkkitehti, Sedefkâr Mehmed Ağa, syntetisoi suunnitelmassaan mestarinsa Sinanin idoita, pyrkien luomaan ylitsevuotavan rakennelman sekä kooltaan, majesteetillisuudeltaan, että loistokkuudeltaan.
Sulttaani Ahmedin moskeijan ulkopuoli
Rakennuksen tilavan esipihan julkisivu rakennettiin samantyyliseksi Süleymaniyen moskeijan kanssa, lukuunottamatta kokonaisuuteen lisättyjä kupolisia kulmatorneja.
Piha on kooltaan suunnilleen samankokoinen kuin moskeija itsessään, ja sitä ympäröi holvinen kaarikäytävä (revak). Pihan molemmilta puolilta löytyvät rituaaliset puhdistautumistilat.
Keskustan kuusikulmainen suihkukaivo on suhteellisen pienikokoinen sisäpihan yhteiskokoon nähden.
Monumentaalinen, mutta kapea väylä sisäpihalle erottuu arkkitehtuurillisesti kaarikäytävistöstä.
Sen puolikupoli omaa hienon stalaktiitti-rakenteen, jota kruunaa pienikokoinen, juomuinen kupoli korkean rummun päällä.
Moskeijan historiallisen peruskoulun (Sıbyan Mektebi) tiloja käytetään nykyisin “Mosque Information Center” -keskuksena, joka löytyy moskeijan Hagia Sofian puoleisen ulkoseinän yhteydestä.
Tämä informaatiopiste on myös paikka, jossa vierailijat voivat saada ilmaisen perusopastuksen sekä Siniseen moskeijaan että yleisestikin islaminuskoon.
Läntisen puolen hovisisääntulon yläosasta roikkuvat raskaat rautaketjut.
Vain sulttaani sai tulla sisään moskeijan pihalle hevosenselässä ratsastaen.
Tämä yksityiskohta laitettiinkin paikoilleen, jotta sultaanin tulisi kumartaa päätänsä kullakin sisäänkäyntikerralla, välttääkseen pään osumisen ketjuihin.
Kyseessä oli symbolinen ele, varmistamaan hallitsijan nöyryyden jumalan edessä.
Rakennuksen kuusi minareettia olivat valmistuessaan ristiriitojen kohteena, kuin myös ensimmäinen alallaan, sillä neljä minareettia oli tuohon aikaan yleinen maksimi.
Vasta kun yksi (seitsemäs) minareetti lisättiin Masjid al-Haramin moskeijaan Mekassa, tämä riitelyn aihe jäi historian havinoihin.
Sinisen moskeijan sisätilat
Moskeijan alemmilla tasoilla ja kunkin pilarin kohdalla sisätiloja peittävät yli 20 000 käsintehtyä keraamista tiiltä.
Tiilet on valmistettu Iznikissä (muinainen Nikaia) ja ne edustavat yli viittäkymmentä erilaista tulppaani-designia.
Alemmilla tasoilla olevat tiilet ovat perinteisempää tyyliä, kun taas galleriatasolla niistä tulee mahtipontisempia, kukka-, hedelmä-, ja sypressikuvioineen.
Rakennusta varten valmistettiin kaikkiaan yli 20 000 tiiltä Iznik-mestarisavenvalaja Kasap Hacin ja Avanoksesta (Kappadokia) kotoisin olleen Baris Efendin valvonnassa.
Kustakin tiilestä maksettu hinta määrättiin sulttaanin antamalla asetuksella kiinteäksi, samalla kun tiilten hinnat nousivat yleisellä tasolla ajan myötä.
Tästä johtuikin että rakennuksessa käytettyjen tiilien laatu laski vähitellen.
Moskeijan sisätilojen ylätasoja hallinnoi sininen maalipinta.
Tiloihin tuo luonnollista valaistusta yli 200 lasimaalausta monimutkaisilla kuvioinneillaan, ja valaistuksessa käytetään nykyään apuna myös kattokruunuja.
Kattokruunuista löytyy strutsin munia, joiden käyttötarkoitus on ollut estää hämähäkinverkkojen syntymistä moskeijan sisälle (pitämällä loitolla hämähäkkejä). Käytäntö on yleinen koko Turkin alueella.
Sisätilojen koristeluihin kuuluu värssyjä Koraanista, joista useat on toteuttanut Seyyid Kasim Gubari, jota pidetään yhtenä aikakautensa suurimmista kalligrafeista.
Lattioita peittävät matot, jotka ovat uskovaisten lahjoittamia, ja ne vaihdetaan säännöllisesti kulumisen myötä.
Lattiatason saranaikkunoita koristavat puolestaan opus sectile -taidetyöt.
Kustakin moskeijan eksedrasta löytyy viisi ikkunaa, joista osa on aukottomia. Kukin puolikupoli pitää sisällään 14 ikkunaa ja keskuskupoli 28 (joista neljä on aukotonta).
Ikkunoissa käytetty värillinen lasi ja lasimaalaukset olivat Venetsian valtakunnan lahjoitus sulttaanille.
Suurin osa näistä värillisistä ikkunoista ja taideteoksista on kuitenkin ajan myötä korvattu ilman suuria taiteellisia meriittejä olevilla moderneilla versioilla.
Tärkein moskeijan sisältä löytyvä elementti on sen mihrab, joka on tehty hienosti veistetystä ja muotoillusta marmorista, omaten stalaktiittisen syvennyksen ja kaksoispaneelin muistokirjoituksin.
Mihrabia ympäröi useita ikkunoita ja sen yhteydessä olevat seinät on verhoiltu keraamisin tiilein.
Oikealla puolella mihrabia on rikkaasti koristeltu minber (eräänlainen islamilainen saarnatuoli), jossa paikan imaami seisoo saarnatessaan perjantain keskipäivän rukousta, tai muina pyhinä päivinä.
Moskeija on suunniteltu siten, että myös aikoina, jolloin se on täysimmillään, jokainen rukoushetkeen osallistuva uskovainen pystyy näkemään ja kuulemaan imaamin.
Kuninkaallinen kioski löytyy puolestaan sisätilojen kaakkoiskulmasta. Se koostuu korokkeesta, loggiasta, sekä kahdesta pienestä erillishuoneesta.
Sieltä löytyy pääsy myös kuninkaalliseen aitioon, joka on moskeijan ylemmän gallerian kaakkoisosassa.
Kioskin erillishuoneista tuli väliaikaisesti Ottomaanien valtakunnan Suurvisiirin (pääministeriä vastannut valtion korkein virkamies) päämaja, vuoden 1826 Janitsaari-joukkojen kapinoinnin yhteydessä.
Kuninkaallista aitiota (hünkâr mahfil) tukee yhteensä kymmenen marmoripylvästä.
Aitiolla on oma mihrabinsa, joka oli aikanaan koristeltu jade-ruusulla sekä kultauksin, kuin myös sadalla Koraanilla upotettujen ja kullattujen lehtereiden yhteydessä.
Moskeijan useita sisälamppuja päällystivät alunperin kultaukset ja jalokivikoristelut. Niiden lasikulhoista pystyi löytämään sekä strutsinmunia että kristallipalloja.
Kaikki nämä koristelut on joko poistettu tai siirretty museoihin.
Seinillä olevat suuret laatat sisältävät tekstejä Koraanin säkeistä sekä alueen historiallisten kalifien nimiä.
Nämä laatat toteutti alkujaan 1600-luvulla toiminut kuuluisa kalligrafi Seyyid Kasim Gubari (joka oli kotoisin Diyarbakırista), ja niitä on vuosien kuluessa restauroitu useaan otteeseen.
Sulttaani Ahmedin moskeijan historia
Zsitvatorokin rauhan (1606) ja Persiaa vastaan käytyjen sotien huonon menestyksen myötä sulttaani Ahmed I päätti rakentaa mahtavan moskeijan Istanbuliin.
Siitä tulisi valmistuessaan siten ensimmäinen suuri keisarillinen moskeija valtakunnassa yli 40:een vuoteen.
Hänen edeltäjänsä olivat maksaneet omien moskeijoidensa rakentamiset sotasaaliilla, mutta sulttaani Ahmed I joutui turvautumaan valtion olemassaolleisiin varoihin, koska hän ei ollut saavuttanut merkittäviä sotilaallisia voittoja hallinta-aikanaan.
Tämä herätti suuttumusta Ottomaanien valtakunnan musliminuskoisissa ulema-lainoppineissa.
Moskeija tultaisiin rakentamaan Bysantin keisareiden palatsin kohdalle, vastapäätä Hagia Sofiaa (joka oli tuolloin Istanbulin arvostetuin moskeija) ja Konstantinopolin hippodromia, jolla oli puolestaan syvä symbolinen merkitys.
Merkittävät osat moskeijan eteläistä puolta ovatkin aikaisemmin paikalla olleen Bysantin keisareiden Suuren palatsin perustuksilla ja holvien päällä.
Lisäksi muita palatseja oli jo rakennettu alueelle, tärkeimpänä Sokollu Mehmet Pashan palatsi, jotka jouduttiin ensin ostamaan (huomattavilla kustannuksilla) valtiolle ja purkamaan moskeijan tieltä.
Suuria osia sphendonesta (kaarellinen hippodromin pääty U-muotoisella rakenteella) purettiin myös uuden moskeijan rakennustyömaan tieltä.
Moskeijan rakennustyöt alkoivat elokuussa 1609, kun toimeksiannon antanut sulttaani tuli henkilökohtaisesti luomaan ensimmäisen lapion täyttömaata.
Ahmed I:sen tarkoituksena oli, että Sinisestä moskeijasta tulisi hänen valtakuntansa päämoskeija.
Varmistaakseen rakennustyön laadun, hän nimitti työmaan johtoon Sedefhar Mehmet Ağan, kuuluisan arkkitehti Mimar Sinan oppilaana aikaisemmin toimineen hoviarkkitehdin.
Työn organisointia kuvattiin säntillisellä tarkkuudella kahdeksanvolyymisessä kirjassa, joka löytyy nykyisin Topkapı-palatsin kirjastosta.
Moskeijan valmistumisen myötä sen avajaisseremonioita vietettiin vuonna 1617. Sulttaani pystyi nyt rukoilemaan kuninkaallisessa aitiossaan, jota kutsutaan hünkâr mahfil -nimellä.
Huolimatta paikan virallisista avajaisista, rakennustyöt jatkuivat vielä Ahmed I:sen seuraajan, sulttaani Mustafa I:sen, valtakaudelle saakka.