Anguilla on lomakohteena upean, Karibianmeren osana olevan sijainnin omaava ja kautta vuoden loistavan sään tarjoava Britannian merentakainen alue.
Paikka on yksi pohjoisimmista Pienten Antillien Leewardsaarista, löytyen itään Puerto Ricosta ja Neitsytsaarilta, sekä suoraan pohjoiseen Saint-Martinin saaresta.
Alueena saaristoon kuuluu pääsaari Anguilla itse, joka on noin 26 km pitkä ja 5 km leveä leveimmästä kohdastaan, yhdessä joukon huomattavasti pienempiä saaria ja luotoja, joilla ei ole pysyvää asutusta.
Saaren pääkaupunkina toimii 1 770:n asukkaan kokoinen The Valley.
Kokonaismaa-alaa tällä Britannian merentakaisella territoriolla on 90 km2, asukasluvun ollessa yhteensä noin 15 000.
Paikka tunnetaan parhaiten erittäin suotuisasta verotuksestaan, johon ei kuulu esimerkiksi pääomaverotusta tai kiinteistöverotusta yrityksille tai yksilöille.
Tämä nimi valittiin paikalle luultavasti sen ankeriasta muistuttavan ulkomuodon takia.
Maantiede
Anguilla on alueena tasainen, alava koralli-ja kalkkivisaari Karibianmerellä, itään Puerto Ricosta ja Neitsytsaarista.
Paikka löytyy suoraan pohjoiseen Saint-Martinista, ja alueita erottaa vain Anguillan kanavan vesiväylä.
Maaperä on yleisesti ottaen ohutta ja köyhää, tukien vain trooppisten pensaikkojen ja metsäkasvillisuuden kasvamisen alueella.
Saari on kuitenkin tunnettu upeista ja ekologisesti tärkeistä koralliriutoistaan sekä näyttävistä rannoistaan.
Pääsaaren ohella alueeseen kuuluu mukaan joukko pienempiä saaria ja luotoja, joista suurin osa on erittäin pieniä ja asumattomia.
Näihin oheissaariin lukeutuvat esimerkiksi:
- Anguillita
- Dog Island
- Prickly Pear Cays
- Sandy Island
- Scrub Island
- Scilly Cay
- Seal Island
- Sombrero (joka tunnetaan myös nimellä Hat Island)
Ilmasto
Koilliset pasaatituulet pitävät tämän trooppisen saaren suhteellisen viileänä ja kuivana.
Keskimääräinen vuotuinen lämpötila on 27°C. Heinä-lokakuu on alueen kausista lämpimin, kun taas joulu-helmikuu on viileintä kautta.
Saarella sataa vuodessa keskimäärin 890 mm, vaikkakin lukemat vaihtelevat kaudesta kauteen ja vuodesta vuoteen.
Alue on alttiina sekä äkkinäisille trooppisille myrskyille kuin hurrikaaneillekin, jotka ajoittuvat heinäkuusta marraskuuhun olevalle periodille.
Esimerkkinä tuhoisista myrskyistä saarella ovat vuoden 1995 pyörremyrsky “Luis” ja hurrikaani “Lenny” (1999), joka toi mukanaan 1,5 – 6 metrin korkuisia tulvia.
Hallinto
Anguilla on sisäisesti itsehallinnollinen Britannian merentakainen alue.
Sen politiikka toteutetaan monipuolueisen, parlamentaarisen, edustuksellisen demokratian alusmaan muodossa, jossa pääministeri on hallituksen johtaja.
Toisaalta Yhdistyneiden kansakuntien ‘United Nations Committee on Decolonization’, joka on keskittynyt siirtomaiden asemaan, on sisällyttänyt saaren osana listaa, johon kuuluvat maailman ei-itsehallinnolliset alueet.
Territorion perustuslakina toimii Anguilla Constitutional Order 1 April 1982 (vuoden 1990 muutoksineen).
Toimeenpanovalta saarella on sen hallituksella, kun taas lakiasäätävä valta sisältyy sekä hallituksen että alahuoneen (House of Assembly) toimenkuvaan.
Maan oikeustuomiojärjestelmä on itsenäinen ja riippumaton sekä toimeenpanevasta että lakiasäätävästä osasta maan poliittista hallintoa.
Maanpuolustus
Saaren ollessa Ison-Britannian alusmaa, tämä vastaa alusmaansa sotilaallisesta puolustuksesta, vaikkakaan alueelta ei löydy aktiivisia varuskuntia tai sotajoukkoja.
Anguilla itse omaa pienikokoisen merellisen poliisivoiman, joka koostuu yhteensä 32:n henkilöstöstä.
Tämän poliisivoiman käyttämään kalustoon kuuluu yksi M160-luokan nopea partiovene (“Dolphin”, käytössä vuodesta 1989) ja yksi Boston Whaler 27-ft-luokan moottorivene (“Lapwing”, käytössä vuodesta 1990).
Talous
Anguillan ohut ja kuiva maaperä on suurelta osiltaan sopimaton maanviljelykseen, ja alueelta löytyy muutoinkin vähän maaperäisiä luonnonvaroja.
Paikan pääteollisuudenaloja ovat turismi, offshore-yritysten muodostaminen ja hallinnointi, offshore-pankkitoiminta, omavakuutuslaitokset, sekä kalastus.
Turismin suhteen saaren teollisuudenalasta saamat tulot vaihtelevat voimakkaasti kansainvälisten taloussyklien mukana.
Samoin turismituloihin – etenkin hotellivarausten määrään – vaikuttavat Karibianmeren pyörremyrskykausien voimakkuus.
Esimerkiksi hurrikaani “Luis” tuhoineen aiheutti koko talouden hetkellisen takapakin vuonna 1995.
Saari käyttää virallisesti rahanaan East Caribbean dollar (Itä-Karibian dollari) -valuuttaa, vaikkakin myös Yhdysvaltain dollari käy yleisesti maksuvälineenä kautta alueen kauppojen ja palvelujen.
Tämä johtuu osittain siitä, että Itä-Karibian dollarin ulkoinen arvo on kiinnitetty kiinteästi Yhdysvaltain dollariin, tasolle US$1 = EC$2,68.
Vuonna 2011 Anguillasta tuli maailman viidenneksi suurin jurisdiikka omavakuutusyhtiöille, Bermudan, Caymansaarten, Yhdysvaltain Vermontin osavaltion, ja Guernseyn saaren jälkeen.
Omavakuutusyhtiöiden hallintaan keskittyneet firmat ovatkin olleet yksi maan taloutta kasvattaneita sektoreita viime vuosien aikana.
Energiatalouden suhteen saari pyrkii tuottamaan 15% kokonaisenergian tarpeestaan aurinkoenergialla.
Tämä tavoite, jonka saavuttamisessa aluetta auttaa omalta osaltaan Britannian hallituksen julkisrahoittama Climate & Development Knowledge Network -organisaatio, on asetettu vähentämään tarvetta kalliin dieselenergian maahantuonnille.
Liikenneyhteydet
Lentoliikennettä Anguillassa palvelee Clayton J. Lloyd International Airport -lentokenttä (joka tunnettiin ennen heinäkuun 4, 2010, nimellä Wallblake Airport).
Lentokentän pääkiitoradan pituus on 1665 metriä, ja sille voivat laskeutua kaupallisessä liikenteessä suositut suurikokoiset, kapearunkoiset suihkukoneet kuten Boeing 727, Boeing 737 ja Boeing 757.
Ilmayhteyksinä kentältä pääsee muun muassa useille muille Karibianmeren saarille, etenkin alueellisen lentoyhtiö LIAT:in lennoilla, mutta myös paikallisia charter-lentoyhtiöitä käyttäen.
Lentokentältä ei ole suoria aikataulunmukaisia lentoja Pohjois-Amerikkaan tai Eurooppaan (tai sieltä takaisin), mutta Tradewind Aviation ja Cape Air tarjovat kylläkin säännöllisiä lentovuoroja Puerto Ricon pääkaupunkiin, San Juaniin.
Toisaalta pääset Euroopasta – Pariisista (Air France) ja Amsterdamista (KLM) – suorilla lennoilla viereiselle Saint-Martin / Sint Maartin, Princess Juliana Airport (SXM) lentokentälle.
Taksien ohella saarelta ei löydy julkisia liikennevälineitä. Autot ajavat vasemmalla puolella tietä.
Lauttaliikenteen suhteen tärkein aikataulullinen yhteys on välillä Saint Martin – Anguilla.
Tämä väli ylittyy 20:ssa minuutissa, ja lautta kulkee välin Marigot (St. Martin) – Blowing Point, Anguilla. Lauttoja lähtee reitille aamuseitsemästä lähtien.
Voit ottaa myös charter-palvelun suoraan Blowing Pointista Saint Martinin Princess Juliana Airport -lentokentälle.
Väestötiedot
Suurin osa saaren asukkaista (90,08%) on mustaihoisia, Afrikasta orjina kuljetettujen jälkeläisiä.
Kooltaan kasvaviin vähemmistöihin kuuluvat valkoihoiset (3,74%) sekä sekarotuiset (4,65%).
Toisaalta 72% saarella asuvasta väestöstä on anguillalaista ja loput 28% ovat kotoisin muualta.
Muualta alunperin kotoisin olevasta väestönosasta tärkeisiin lähtöpaikkoihin lukeutuvat Yhdysvallat, Iso-Britannia, St Kitts & Nevis, Dominikaaninen tasavalta, Jamaika, sekä Nigeria.
2000-luvulla alueelle saapui myös paljon kiinalaisia, intialaisia, sekä meksikolaisia, pääasiassa auttamaan tuolloin rakennuksen alla olleiden useiden turistikohteiden (kuten hotellien) toteutuksessa, ja osa näistä siirtotyöläisistä jäi pysyvästi saarelle.
Kulttuuri
Anguilla National Trust (ANT) perustettiin alunperin vuonna 1988, mutta vuodesta 1993 sen aktiivinen toiminta on kattanut saaren perinteiden – myös kulttuuriperinteiden – säilyttämisen.
Tällä säätiöllä on muun muassa ohjelmia, joilla kannustetaan paikallisia kirjoilijoita sekä säilytetään saaren historiaa ja historiallisia kohteita.
Saaren kulttuurillinen historia juontaa juurensa alueen alkuperäisiin asukkaisiin, taino-intiaaneihin.
Heidän jälkeensä jättämiä artefakteja on löytynyt ympäri saarta, ja ne kertovat elämästä ajalta ennen eurooppalaisten uudisasukkaiden tuloa.
Kuten muuallakin Karibianmeren alueella, lomapäivät ovat kulmakivi saaren kulttuurielämälle.
Tärkeimmät näistä lomapäivistä omaavat sekä historiallisen että kulttuurillisen merkityksen – etenkin orjuuden lopettamisen (emansipaation) muistopäivä, jota juhlistetaan “August Week” kesäfestivaalin muodossa.
Saari viettää myös perinteisiä brittiläisiä juhlia, kuten kuningattaren syntymäpäivää.
Ruokakulttuurin puolesta anguillalaiseen keittiöön ovat vaikuttaneet karibialaiset, afrikkalaiset, espanjalaiset, ranskalaiset, sekä englantilaiset ruoanlaittoperinteet.
Kala-ja äyriäisruoat ovat yleisiä, sisältäen katkarapuja, rapuja, taskurapuja, langusteja, kotiloita, mahi-mahi -kaloja (dolfiini-ahvenkaloja), purppuranapsijoita, marliineja, sekä meriahvenia.
Perusruokalajeihin lukeutuu mm. suolattu turska, jota syödään sellaisenaan tai osana muhennoksia, soppia, tai vuokaruokia.
Karjanpitoa saarella rajoittaa alueen pieni koko, asukkaiden käyttäessä runsaasti kanaa, sianlihaa, vuohen-ja lampaanlihaa, sekä maahantuotua naudanlihaa.
Suosituin liharuoka on vuohenliha, jota käytetään monipuolisesti paikallisissa resepteissä.
Merkittävä osa saaren käyttämistä ruokatuotteista tuodaan maahan muualta, johtuen rajallisesta maanviljelyyn soveltuvasta maa-alasta. Suuri osa maaperästä on hiekkaista ja hedelmätöntä.
Paikallisesti tuotettuihin tuotteisiin kuuluvat kuitenkin tomaatit, pippurit, limetti ja muut sitrushedelmät, sipulit, valkosipulit, kurpitsat, kyyhkynherne, sekä callaloo.
Muihin keskeisiin raaka-aineisiin maan keittiöperinteessä sisältyvät maahantuotu riisi, sekä joukko paikallisesti valmistettuja tai maahantuotuja lajikkeita kuten jamssi, bataatit, ja leipäpuun hedelmä.
Kielikulttuurin suhteen useimmat anguillalaiset puhuvat brittiläis-väritteistä muotoa “standardi” englanninkielestä.
Myös muita, siirtolaisten mukanaantuomia kieliä puhutaan saaren alueella, mukaanlukien eri muotoja espanjan- sekä kiinankielestä.
Perusenglannin ohella yleisin vieras kieli on kuitenkin saaren oma, englanninkieleen pohjautuva kreolikieli (jota ei tulisi sekoittaa ranskalaiseen kreolikieleen, jota puhutaan saarilla kuten Haiti, Martinique, ja Guadeloupe).
Tähän kieleen viitataan paikallisesti omilla termeillään, usein pelkästään “anguillankieli” -nimellä.
Sen pääjuuret ovat varhaisissa englanninkielen ja Länsi-Afrikan kielten muunnelmissa, ja muistuttaa rakenteeltaan niitä murteita, joita puhutaan englanninkielisillä saarilla läpi Itä-Karibianmeren.
Kielitieteilijöiden mukaan “anguillankieli”, kuten muutkin Karibianmeren kreolikielet, on ottanut osan kieliopistaan afrikkalaisista kielistä ja loput eurooppalaisista kielistä.
Tämän saaren oman kielen uskotaan olleen myös aluetta yhtenäistänyt tekijä etenkin orjuuden lopettamisen jälkeisellä periodilla, jolloin sekä eurooppalais- että afrikkalaisperäinen väestö alkoivat nähdä itsensä yhtenä kansakuntana.
Saaren kulttuuriperinteeseen kuuluu olennaisena tekijänä lisäksi uskonto.
Kristityillä uskontokunnilla ei ollut saarella pysyvää ja vahvaa edustusta siirtokuntien perustamisen alkujakson aikana.
Tällä periodilla alueella harjoitetut hengelliset ja spirituaaliset käytännöt heijastivatkin enemmänkin saarten asukkaiden alkuperäisalueita.
Tosin afrikkalaisten asukkaiden suhteen he olivat todennäköisesti jo kohdanneet kristinuskon ennen siirtolaisuuttaan saarelle, niin Länsi-Afrikassa kuin muilla Karibianmeren saarillakin.
Kristinuskoisten pappien lähetystyö oli historiallisten dokumenttien valossa käynnissä ainakin vuodesta 1813.
Lähetyssaarnaajat tekivät tuolloin käännytystyötä alueen afrikkalaisperäisen, ei-kristityn väestön keskuudessa, edistäen samalla englanninkielen opetusta kristinuskoon kääntyneiden keskuudessa.
Esimerkkinä tästä opetuksen ja lähetystyön yhdistämisestä oli Wesleyan Missionary Society of England, joka rakensi saarelle sekä kirkkoja että kouluja vuonna 1817.
Väestönlaskentojen yhteydessä saatujen tietojen valossa kristinusko on nykyisin Anguillan hallitsevin uskonto, ja näistä kristityistä 29% on anglikaaneja ja 23,9% metodisteja.
Muita saaren kirkkokuntia ovat mm. adventtikirkko, baptistit, roomalais-katolinen kirkkokunta, sekä Jehovan todistajat.
Yhteensä saarelta löytyy 15 kirkkoa, joista muutama edustaa hengellisen tarjontansa ohella myös arkkitehtuurillista nähtävyyttä.
Vaikka rastafarismi onkin vähemmistönä saarella, paikka on tärkeä sijainti liikkeen seuraajille, sillä Robert Athlyi Rogers, jolla on ollut suuri vaikutus rastafaria uskomusten kehitykseen, syntyi täällä.
Urheilu
Venekilpailuilla on pitkät perinteet saaren kulttuurissa, ja lajia pidetään myös kansallisurheiluna.
Varsinkin kansallisten lomapyhien – kuten karnivaalin – yhteydessä järjestetään purjehduskilpailuja, joissa kilpailu tapahtuu paikallisesti rakennetuilla ja suunnitelluilla veneillä.
Näillä veneillä on omat venekunta-nimensä ja sponsorinsa, jotka saavat nimensä tai logonsa veneen purjeeseen kilpailun ajaksi.
Kuten monissa muissakin entisissä brittiläisissä siirtomaissa, kriketti on yksi suosituimmista urheilulajeista.
Anguilla tunnetaan tässä suhteessa mm. Omari Banksin kotipaikkana.
Banks pelasi lajia aktiiviurallaan 10:ssä Test match -ottelussa West Indies krikettijoukkueen riveissä.
Hän on myös paikallisen muusikon Bankie Banxin poika, ja jatkanut krikettiuransa jälkeen menestyksekkäästi musiikin parissa taustabändinsä “Eleven” kera.
Muihin paikallisiin krikettikuuluisuuksiin kuuluu Cardigan Connor, joka pelasi ns. first-class krikettiä englantilaisen Hampshiren maaseutujoukkueen riveissä.
Hän toimi myös Anguillan krikettijoukkueen ‘chef de mission’ (joukkueenjohtaja) roolissa, saaren osallistuessa vuoden 2002 Commonwealth Games turnaukseen.
Rugby union lajia edustaa alueella Anguilla Eels RFC, joka muodostettiin huhtikuussa 2006.
Eels RFC on menestynyt erinomaisesti lajin paikallisturnauksissa, ollen muun muassa St. Martinin turnauksen mestareita vuonna 2010.
Yleisurheilun puolesta maan edustajat ovat saavuttaneet parhaimman menestyksen lyhyillä sprinttimatkoilla.
Esimerkkinä tästä menestyksestä on Zharnel Hughes, joka mm. voitti 100 metrin pikajuoksun vuoden 2013 CARIFTA Games -turnauksessa.
Historia
Anguilla asutettiin ensimmäistä kertaa amerikanintialaisten heimojen toimesta, jotka vaelsivat saarelle Etelä-Amerikasta.
Varhaisin näiden heimojen saarelle jälkeensäjättämistä artefakteista on noin vuodelta 1300 eKr., kun taas vanhimmat, säilyneet asutusten jäänteet ovat noin vuodelta 600 jKr.
Eurooppalaisten saaren löytämisen päivämäärä on epäselvä: osa lähteistä väittää Kolumbuksen nähneen saaren vuonna 1493, kun taas toiset lähteet ehdottavat saaren löytyneen ranskalaisten toimesta vuonna 1564 tai 1565.
Anguillaan perustettiin ensimmäiset siirtokunnat Saint Kittsiltä tulleiden englantilaisten toimesta, vuodesta 1650 eteenpäin.
Ranskalaiset saivat saaren väliaikaisesti hallintaansa vuonna 1666, mutta paikka palautettiin Englannin alaisuuteen seuraavan vuoden Bredan rauhansopimuksen myötä.
Tämän varhaisen siirtomaakauden aikana Anguilla ajoittain toimi myös turvapaikkana.
Majuri John Scott, joka vieraili saarella syyskuussa 1667, kirjoitti jättäneensä paikan “hyvässä kunnossa”, huomioiden että heinäkuussa 1668 “200 tai 300 ihmistä pakeni sinne sodan aikana”.
Muita varhaisia tulijoita olivat lisäksi Antigua & Barbudasta ja Barbadokselta saapuneet eurooppalaiset.
On pidetty todennäköisenä, että jotkin näistä varhaisista eurooppalaisista asukkaista toivat mukanaan orjuutettuja afrikkalaisia.
Historioitsijat ovat osaltaan vahvistaneet, että afrikkalaisia orjia asui alueella varhaisella 1600-luvulla.
Näissä tutkimuksissa on selvinnyt muun muassa, että Senegalista kotoisin olleita afrikkalaisia asui St Christopherissa (nykyinen St. Kitts) vuonna 1626.
Vuoteen 1672 mennessä Neviksen saarelle oli lisäksi muodostunut orjavarikko, joka palveli Leeward Islands -aluetta.
Vaikka ensimmäisten afrikkalaisten tuloa Anguillaan on vaikea määrittää täsmällisesti, arkistotietojen perusteella on viitteitä merkittävästä afrikkalaisesta asutuksesta (vähintään 100 asukasta) saarella vuoteen 1683 mennessä.
Vaikka perinteiset alueen historiankirjoitukset olettavat, että englantilaiset ja Brittiläinen hallinto olivat ensimmäisiä saaren asuttaneita tekijöitä, tästä on annettu nykyisemmin myös poikkeavia näkemyksiä.
Moderni tutkimus on ehdottanut että merkittävät alkuperät saaren asukkaille ovat saattaneet tulla organisoimattomasti ja huomattavasti lähempää, alueilta St. Christopher, Barbados, Nevis sekä Antigua.
Varhaisen asutuksen afrikkalaisia alkuperiä on puolestaan kohdistettu näiden tutkimusten perusteella etenkin Länsi-ja Keski-Afrikkaan.
Varhaisella siirtomaaperiodilla Anguillaa hallinnoitiin brittiläisten toimesta Antiguasta käsin, mutta vuonna 1824 paikan hallinto siirtyi läheiselle Saint Kittsin saarelle.
Britannia antoi Saint Kitts & Nevikselle täyden sisäisen itsehallinto-oikeuden vuonna 1967, jonka yhteydessä myös Anguilla liitettiin osaksi tätä uutta alusmaata, nimen Saint Christopher-Nevis-Anguilla alla, vastoin monien anguillalaisten toiveita.
Tämä johti kahteen kansannousuun, vuosina 1967 ja 1969 (Anguillan kansannousu), joita johti Ronald Webster, ja lyhyen aikaa saari oli julistautuneena itsenäiseksi tasavallaksi.
Vallankumouksen tavoitteena ei ollut kuitenkaan itsenäisyys sinällään, vaan pikemminkin itsenäisyys Saint Kitts & Neviksestä, ja paluu brittiläisen siirtomaan asemaan.
Britannian auktoriteetti palautettiin kokonaisuudessaan heinäkuussa 1971, ja vuonna 1980 Anguillan viimein sallittiin erota Saint Kitts & Neviksestä, jolloin siitä tuli itsenäinen Britannian kruununsiirtomaa (nykyinen Britannian merentakainen alue).