Yksi hienoimmeista ja uniikeimmista ruokailukokemuksista Tallinnan vanhankaupungin alueella on Olde Hansa, keskiaikaisteemainen ravintola ja tavarakauppa.
Vuodesta 1997 avoinna ollut Olde Hansa perustettiin kunnioittamaan legendaarisen Hansaliiton virolaisia perinteitä, jotka ovat periytyneet alueella vuosisatojen yli.
Hansaliiton periodi oli etenkin Tallinnalle oikea kultakausi, ja tätä yltäkylläisyyden ja äveriään elämän kulinaaristen nautintojen perinnettä jatketaan edelleen Olde Hansan tiloissa.
Ravintola on rakennettu historialliseen, rikkaan kauppiaan aikanaan rakennuttamaan taloon, joka yksityiskohdiltaan edustaa tyypillistä Hansaliiton aikaista tyyliä.
Nykyään sen tiloissa kunnioitetaan näitä perinteitä hyvän ruoan ja erinomaisten juomien seurassa, perinteikkään musiikin tahdittamana.
Olde Hansa Ravintola
Vana Turg 1
10140 Tallinna
Aukioloajat: ma-su klo 10-24
À la carte ruokalistalta löytyvät mm. alkupalat, keitot, kolme erilaista alamenua pääruoille, sekä jälkiruoat.
Esimerkkinä ruokalistan pääruokien kohokohdista ovat mm. “Mahtikauppamies von Hueckin pehmeänmakuinen Riistakäristys” sekä “Veneetsianmaan Suuri Ankajalka Saframikastikeessa”.
Yksi suosituimmista tavoista ruokailla Olde Hansa ravintolassa on kuitenkin ns. syömingit, joka on keskiajalta tapana periytynyt virolainen syömistapahtuma.
Syömingissä, joita on neljä erilaista vaihtoehtoa, ruokalajit kannetaan pöytään kahden tunnin aikana, jokaisen syödessä mitä miellyttää, ja ruoan loppuessa sitä tuodaan tarvittaessa aina lisää.
Tämä rikkaiden kauppiaiden kodeista tuttu syöminkityyli nautitaan yhteisen suuren pöydän ääressä, ja kaikki, mitä Olde Hansan tarjoilijat tuovat pöytään, on maustettu keskiaikaisten tottumusten mukaisesti.
Myös aterioiden raaka-aineet on valittu keskiaikaisille resepteille uskollisesti.
Syöminkeihin kuuluu yltäkylläiseksi itsensä syömisen lisäksi muitakin perinteitä, kuten pöydänvanhimman valinta ja keskiaikainen käsienpesu, ja näihin perinteisiin opastavat tarvittaessa pöytien yhteydessä toimiva palveluväki.
Näitä syöminkejä, viralliselta nimeltään Sakstiinikamarin syömingit, on neljä erilaista:
Kauppakillan Lauantaisyöminki
Kuninkaallisten Metsäjuhla
Raatimiesten Riistajuhla
Juhlasyöminki Rewalin Raatiherrain Cunnioitetuille
Kukin syöminki on tarjolla vähintään 4-henkiselle seurueelle, ja syömingin pituudeksi on asetettu talon toimesta noin kaksi tuntia.
Olde Hansan tiloissa käydessäsi sinulla on mahdollisuus myös shoppailla keskiaikaisen tyylisiä tuotteita myyvässä Olde Hansa tavarakaupassa.
Tavarakaupan tuotteet, kuten keskiaikaiset juomamaljat, saviastiat, sekä kannut, ovat suosittuja tuliaisia Tallinnan reissulta ja hienoja esineitä kotia koristamaan.
Kategorioina tavarakaupasta löytyy keramiikkaa, lasituotteita, mausteita, sepäntöitä, puutuotteita, vaatteita, nahkatuotteita, ja koreja.
Olde Hansan tavarakauppa myy tuotteitaan nykyisin myös nettishoppina, osoitteessa www.oldehansa.net, joten voit tilata näitä tuotteita kotiin myös jälki- tai etukäteen Tallinnan matkaa.