Kuntosali Juuka – punttisali Juuka Pohjois-Karjala

Kuntosali Juuka sijaitsee paikkakunnan keskustan tuntumassa osana liikunta-kulttuuritaloa osoitteessa Koulutie 13, lähellä sekä Juuan kunnankirjastoa että Juuan kunnantaloa.

Toimitilana Juuan liikunta-kulttuuritalo on monipuolinen sisäliikuntalajien harrastuspaikka, jonka puitteista löytyy punttisalin ohella liikuntasali joukkuelajeille ja juoksusuora.

Liikunta-kulttuuritalo ja sen alakerrassa (käynti vanhan salin puolelta) oleva kuntosali ovat Juuan kunnan operoimia tiloja, joiden hinnoittelu on tehty edulliseksi ja siten oman kunnon kohentamisen aloittamisen mahdollisimman helpoksi.

Kuntosali Juuka - punttisali Juuka Pohjois-Karjala.

Päästäksesi harjoittelemaan punttisalin tiloihin, tarvitset kulkutunnisteen ja siihen käyttöoikeuden aktivoimisen (vuodeksi tai kuukaudeksi kerrallaan) tiloihin pääsyä varten.

Juuan punttisali - Juuan kuntosali.

Kulkutunnisteen ja kuntosalin käyttöoikeutta voi ostaa ostaa kunnantalon neuvonnasta tai Juuan kirjastosta niiden aukioloaikoina. Maksutapoina käyvät käteinen, kortti ja ePassi, Smartum ja Easybreak.

Punttisali Juuka - kuntosali Juuka.

Kulkutunnisteen panttimaksu on 15 euroa (saat rahan takaisin palauttaessasi laitteen). Käyttömaksu puolestaan sisältää pääsyn kuntosalille, mutta myös liikunta-kulttuurisalille ja vanhalle liikuntasalille kokonaisuutena.

Juuan kuntosali - punttisali Juuassa.

Kuntosalilla sinua odottavat Technogymin laitteistot, vapaapainot, juoksumatto, kuntopyörä, crosstrainer-laite, sekä tilaa venyttelyyn ja kehonpainoharjoitteluun.

Kuntosali Juuka Pohjois-Karjala.

Sali on remontoitu ja laitteet uusittu vuosien 2019-2020 aikana sekä tiloja laajennettu vuonna 2023, joten kuntosali ja sen kuntolaitteet ovat erinomaisessa kunnossa, sisältäen kaikki keskeiset vaativaankin painoharjoitteluun vaadittavat erikoislaitteet.

Salikävijöille löytyvät pukeutumistilat sisältävät WC:n sekä suihkutilat, ja käytävällä on lukollisia kaappeja, joihin voit jättää tavarasi treenien ajaksi säilöön.

Kuntosali Juuka – punttisali Juuka
Koulutie 13
83900 Juuka
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 05-22
juuka.fi/sisaliikuntapaikat

Voit saada lisätietoja kuntosali Juuka toimipaikasta seuraamalla Juuan kunnan virallisia sosiaalisen median sivuja, kuten esimerkiksi Facebookia osoitteessa facebook.com/juuankunta/.

Facebook-sivulle tulee päivityksiä esimerkiksi kunnan kuntoilupaikkojen aukioloaikojen muutoksista, Juuan nähtävyyksistä ja tapahtumista, sekä paljon muuta.