Laiva hotelli pakettimatkat Tarttoon

Tallinnan jälkeen suomalaisten suosimista Viron matkailukohteista esiin nousee etenkin Tartto, maan toiseksi suurin kaupunki, Etelä-Viron keskus Emajoen varrella.

Suosiosta suomalaisten keskuudessa kertoo esimerkiksi se, että noin puolet vuosittaisista turisteista kaupunkiin tulee Suomesta.

Paikkakunnan viehätystä lisäävät muun muassa useat kaupungin suomalaiskohteet, kuten Eliel Saarisen suunnittelema Paavalin kirkko sekä Alvar Aallon varhainen suunnittelutyö Villa Tammekann.

Tätä kysyntää vastaamaan ovatkin useat risteilyvarustamot ryhtyneet tarjomaan laiva-hotelli paketteja kaupunkiin.

Eckerö Line – Hotellimatkat Tarttoon

Eckerö Line Finlandia Tartto

Eckerö Line, joka risteilee Suomesta Viroon M/S Finlandia aluksella kahdessa ja puolessa tunnissa, käyttää Tartossa yhteistyöhotellinaan 4 tähden Hotel Dorpatia, joka sijaitsee aivan Tarton keskustassa, Emajoen rannalla.

Hotellilta on muun muassa lyhyt kävelymatka Tarton vanhaankaupunkiin, kaupungin historialliselle raatihuoneenaukiolle, kuin myös Vanemuisen teatteritalolle.

Lomailuun tuo lisää mukavuutta se, että samassa rakennuksessa Hotel Dorpatin kanssa sijaitsee Dorpat Spa, yksi kaupungin parhaista terveys- ja hyvinvointikylpylöistä.

Dorpat Spassa pääset nauttimaan erilaisista luontaishoidoista, hieronnoista, kuin myös kylpylä-, kauneus- ja terveyshoidoista.

Ottamalla tämän Eckerö Linen hotellipaketin, kokonaisuuteen sisältyy Helsinki-Tallinna-Helsinki laivamatkat (kansipaikoin meno-paluu), majoitus kahden hengen huoneessa/henkilö/vrk, ja hotelliaamiainen.

Lisämaksusta yhden hengen huoneet, lisäyöt ja lisävuoteet. Hinta ei sisällä kuljetusta Tallinna-Tartto-Tallinna.

Tallink Silja Line – Hotellimatkat Tarttoon

Tallink Europa Tallinna Helsinki

Tallink Silja Line on erittäin aktiivinen Tarton hotellimatkailun suhteen, ja tekee yhteistyötä yhteensä neljän eri hotellin kanssa paikkakunnalla (joista kolmen kanssa myös Viking Line tekee yhteistyötä alueella).

Kun varaat hotellipaketin Tallinkilta, näihin paketteihin sisältyy mukaan aina laivamatkat sekä majoitus aamiaisineen.

Tasokkain vaihtoehto Tallinkin hotellimatkoissa Tarttoon on 5 tähden Hotel Antonius, joka sijaitsee upealla paikalla, Tarton yliopiston päärakennusta vastapäätä.

Hotel Antoniuksen rakennus on itse asiassa kulttuurihistoriallisesti tärkeä suojelukohde, ja se on entisöity upeaan kuntoon, tarjoten hienot puitteet Tarton loman ajaksi.

Neljän tähden vaihtoehtoina Tallinkilla löytyvät Hotel Dorpat sekä Hotel London.

Näistä Hotel London sijaitsee lähellä raatihuoneentoria ja Tarton yliopistoa (ja muita keskeisiä nähtävyyksiä), Hotel Dorpatin sijainnin ollessa parempi kaupungin suuriin kauppakeskuksiin nähden.

Kolmen tähden vaihtoehtona Tallinkilla löytyy Tartossa Hotel Pallas, jonka sisustus on uniikki, värikkäin (Pallas-taidekorkeakoulun taiteilijoiden) maalauksin teemoitettu kokonaisuus.

Hotel Pallaksesta löytyy 200-paikkainen ravintola Big Ben, josta aamuisin saat myös runsaan aamiaisen.