Lappeenrannan lentokenttä

Lappeenrannan lentokenttä (IATA-koodi: LPP) sijaitsee noin 2 kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Vuonna 1918 avattu lentoasema on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva lentokenttä.

Lappeenrannan lentokenttä

Etenkin kansainvälisiä lentoja tarjoavaa kenttää käyttää vuosittain yli 116 000 matkustajaa.

Lentokenttä oli vuoteen 2006 saakka myös merkittävä liikennekeskus Helsinkiin suuntautuneille lennoille.

Tämä liikenne päättyi uuden Lahti-Kerava junarata-osuuden (joka lyhensi huomattavasti matka-aikaa Helsinkiin Lappeenrannasta) avauduttua syyskuussa 2006.

Lappeenrannan lentoaseman kansainväliselle liikenteelle merkittävä merkkipaalu oli Ryanairin, Euroopan suurimman halpalentoyhtiön, lentoliikenteen aloittaminen kentältä maaliskuussa 2010.

Myös latvialainen halpalentoyhtiö airBaltic käytti Lappeenrantaa yhtenä kenttänään marraskuun 2009 ja tammikuun 2014 välisenä aikana.

Lentoaseman terminaalista löytyy kahvila-ravintola Vanha Pilotti, joka sijaitsee ennen turvatarkastusta olevissa tiloissa.

A-oikeuksin varustetun kahvila-ravintolan valikoimiin kuuluvat kahvilatuotteiden ohella lounaat ja à la carte -listan annokset.

Muita palveluita kentällä ovat lastenhoitohuone, postilaatikko, sekä matkatoimisto Art Fin Tourin palvelupiste. Huomaa, että lentoasemalla ei ole pankkiautomaattia.

Koko lentokenttä on maksuttoman WiFi internet-yhteyden peittoaluetta, etkä tarvitse tämän yhteyden käyttöön erillistä tunnusta tai salasanaa.

Lentoaseman yhteyteen on sijoitettu lisäksi Karjalan Ilmailumuseo (www.karjalanilmailumuseo.fi), josta löytyy myös ainutlaatuisia ilmailun historiaan liittyviä tuotteita tarjoava museomyymälä.

Lappeenrannan lentokenttää käyttävät lentoyhtiöt ja lentokohteet

Onur Air: Alanya (kausilennot)
Ryanair: Düsseldorf-Weeze (kausilennot), Milano-Bergamo, Barcelona-Girona

Maakuljetukset

Lappeenrannan lentokenttä sijaitsee osoitteessa Lentokentäntie 21, 53600 Lappeenranta, vain noin 2 km päässä kaupungin keskustasta ja 30 km päässä Imatralta.

Lentoaseman yhteydessä, sen edustalla, on kätevä pysäköintialue omalla autolla kentälle tulevia varten.

Julkisista kulkuneuvoista Lappeenrannan keskustan ja lentoaseman välillä liikennöi paikallisliikenteen bussilinja nro 4. Rautatieaseman ja lentoaseman välillä ei ole suoraa bussiyhteyttä.

Lappeenrannan keskustan ja lentoaseman ja välillä liikennöi bussilinja numero 4 (www.lappeenranta.fi sivustolta tarjoaa linjojen aikataulut), joka pysähtyy suoraan terminaalirakennuksen edustalla.

Kaupungin rautatieaseman ja lentoaseman välillä (noin 2,5 km) ei ole suoraa bussiyhteyttä.

Lappeenrannan rautatieasemalta pääsee eteenpäin suorilla VR-juna (www.vr.fi) ja Matkahuolto (www.matkahuolto.fi) pikabussi yhteyksillä Helsinkiin, sekä Matkahuollon kyydissä myös Venäjän puolen Pietarin kaupunkiin.