Rialton silta (italiaksi “Ponte di Rialto“) on yksi neljästä Grande Canalen ylittävästä sillasta Venetsiassa.
Silta on itse asiassa vanhin näistä kanaalin ylittävistä silloista (uusin on kuuluisa Calatravan silta, virallisesti “Ponte della Costituzione“, vuodelta 2008). Ponte di Rialto toimii erottavana linjana Venetsian San Marcon ja San Polon kaupunginosien välillä.
Venetsian osioista Pyhän Markuksen tori saattaa olla kuuluisampi, mutta Ponte di Rialto on kaupungin aito ydin.
Nykyinen versio sillasta rakennettiin vain kolmessa vuodessa, vuosien 1588 ja 1591 välisenä aikana, pysyväksi aikaisempien puisten siltojen korvaajaksi, joita oli ollut paikalla aina 1100-luvulta lähtien.
Ponte di Rialto toimi ainoana keinona ylittää Grande Canale kävellen aina vuoteen 1854, jolloin Accademia silta valmistui.
Sillan 7,5 metriä korkea kaari suunniteltiin jopa kaleerilaivojat mahduttavaksi väyläksi, ja sen massiivisen runko rakennettiin kaikkiaan 12 000 puisen paalun varaan, jotka ovat edelleen sillan tukirakenteena neljäsataa vuotta myöhemmin.
Rakenteen arkkitehti, Antonio da Ponte kilpaili työurakan saamiseksi useiden aikakautensa kuuluisimpien suunnittelijoiden kanssa, kuten Michelangelo sekä Palladio.
Sillasta löytyy kaikkiaan kolme kävelyväylää, kaksi ulkoisia reunakaiteita myöten, ja leveämpi keskuskävelyväylä, joka johtaa kahden myymälärivin läpi. Myymälöistä voit ostaa esimerkiksi koruja, liinavaatteita, Murano lasituotteita, ja muita turistituotteita.
Pääset Ponte di Rialton luokse nopeasti kaikista kaupunginosista. Venetsian juna-asemalta tai Piazzale Romalta voit seurata kylttejä, joissa lukee “Rialto” päästäksesi paikalla. Sama pätee kävelymatkaan myös Pyhän Markuksen torilta.
Rialton silta – historia
Ponte di Rialton sillan kohdalla ollut ensimmäinen rakenne oli kellukesilta, jonka rakennettiin vuonna 1181 Nicolò Barattieri suunnitelmien pohjalta. Tätä versiota sillasta kutsuttiin “Ponte della Moneta” nimellä, viitteenä Venetsian rahapajaan, joka tuolloin sijaitse lähellä sillan itäistä päätyä.
Rialto markkinapaikan kehitys ja merkityksen kasvu kanaalin itäisellä puolella nosti kelluvan sillan käyttäjämääriä huomattavasti, joten se korvattiin vuonna 1255 puisella versiolla. Tästä rakenteesta löytyi kaksi nousevaa ramppia, jotka kohtasivat liikkuvan keskusosan kohdalla, joka voitiin nostaa korkeiden laivojen tarvitessa läpikulkua.
Markkinapaikan merkityksen lisääntyessä myös sillan uudelleennimeäminen tuli ajankohtaiseksi. Lisäksi 1400-luvulla siltaan lisättiin kaksi riviä kauppoja. Niiden vuokra toi tuloja Venetsian valtion kassaan, jonka avulla hirsistä siltaa pidettiin kunnossa.
Puusiltana rakenne tarvitsi jatkuvaa kunnossapitoa, mutta tästä työstä huolimatta silta romahti ensimmäisen kerran vuonna 1444, kun väkeä oli kerääntynyt sille katsomaan veneparaatia. Silta romahti uudelleen vuonna 1524.
Idea kivisillasta otettiin esiin ensimmäistä kertaa vuonna 1503, ja useita projekteja harkittiinkin seuraavien vuosikymmenten aikana.
Vuonna 1551 Venetsiaa hallinnoineet viranomaiset pyysivät ehdotuksia sillan uudistamiseksi, aikana, jolloin alueelle tehtiin joukko muitakin uusrakennuksia.
Joukko aikansa kuuluisimpia arkkitehtia, kuten Jacopo Sansovino, Palladio, ja Vignola, antoi ehdotuksensa sillasta, mutta näiden kaikkien ehdotuksissa käytettiin klassista lähestymistyyliä useilla kaarilla, joita pidettiin soveltumattomina senaikaiseen tilanteeseen.
Voittanut ehdotus yksikaarisesta kivisillasta tuli Antonio da Pontelta, ja silta valmistui 1591. Hänen suunnitelmansa käytti pohjanaan aikaisempaa paikalla ollutta puista siltaa, ja siitä löytyy kaksi kohoavaa ramppia, johtaen keskusporticoon. Molemmilla puolen portico-osiota, katetut rampit pitävät sisällään rivejä kauppoja.
Sillan rakennetta pidettiin niin uskaliaana, että arkkitehti Vincenzo Scamozzi ennusti rakenteen romahtamista. Silta on kuitenkin uhmannut kriitikoitaan, ja siitä on tullut aikojen myötä yksi Venetsian arkkitehtuurillisia ikoneja.