Rovaniemen lentokenttä (IATA-koodi: RVN) sijaitsee noin 10 km pohjoiseen Rovaniemen kaupunkikeskustasta.
Lentoasema on Suomen viidenneksi liikennöidyin kenttä matkustajamäärillä mitattuna (yli 309 000 vuotuisella matkustajalla).
Kenttä, jonka kiitoradan pohjoisen päädyn napapiiri ylittää, rakennettiin vuonna 1940, toimien jatkosodan aikana Saksan Luftwaffen lentoliikenteen keskuksena.
Joulupukin Santa Claus Village ja Santa Park sijaitsevat vain 2-3 km päässä lentoasemalta.
Rovaniemen lentoasema onkin joulupukin virallinen lentokenttä, tuoden jouluturismia vuosittain Isosta-Britanniasta ja monista muista Euroopan maista marraskuun lopulta aina tammikuun puoleenväliin saakka.
Venäläiset saapuvat Rovaniemelle joulunviettoon muuta Eurooppaa myöhemmin (tammikuussa), heidän myöhäisemmästä joulunvietostaan johtuen.
Siviililiikenteen ohella kenttää käyttää Lapin lennosto F-18 hävittäjineen ja rajavartiolaitoksen Rovaniemen vartiolentue.
Finavian operoima lentokenttä on vain yksi kolmesta Suomen kentästä joka hyödyntää ilmasiltoja terminaalin ja lentokoneiden välillä, muiden kahden ollessa Helsinki-Vantaa ja Oulun lentokenttä.
Rovaniemen kentän terminaalista löytyy oheispalveluina kahvila-ravintoloita, sekä ennen turvatarkastusta että sen jälkeen.
Kahvila-ravintoloiden valikoimiin sisältyvät perinteisten kahvilatuotteiden ohella lounasruokailut ja à la carte -listan annokset.
Voit ostaa kentältä myös viime hetken matkamuistoja, Souvenirs Moskiitos matkamuistomyymälästä, joka sijaitsee ennen turvatarkastusta.
Turvatarkastuspisteen jälkeen tarjolla on myymälä duty free -ostoksia varten.
Duty Free shopissa on myynnissä makeisia, elintarvikkeita, matkamuistoesineita, sekä paikallisia erikoisuuksia.
Lisäksi voit käyttää koko lentoaseman alueella ilmaista langatonta (wifi) internet-yhteyttä, jonka käyttöön ei tarvita erillisiä tunnuksia.
Muita palveluita kentällä ovat kokoustila (max 60 hlö), lastenhoitopöytä, lasten leikkipaikka, lastenrattaat, sekä postilaatikko.
Huomaa, että Rovaniemen lentoasemalla ei ole pankkiautomaattia.
Rovaniemen lentokenttää käyttävät lentoyhtiöt ja lentokohteet
Finnair: Helsinki
Norwegian Air Shuttle: Helsinki
Aegean Airlines: Ateena (talvikauden charterlennot)
Arkefly: Amsterdam (talvikauden charterlennot)
Arkia Israel Airlines: Tel Aviv-Ben Gurion (talvikauden charterlennot)
AirExplore: Ateena, Barcelona, Madrid, Milano-Malpensa (talvikauden charterlennot)
Israir: Tel Aviv-Ben Gurion (talvikauden charterlennot)
Jet2.com: Cork (talvikauden charterlennot), Dublin (talvikauden charterlennot), East Midlands (talvikauden charterlennot), Leeds/Bradford (talvikauden charterlennot), Manchester (talvikauden charterlennot)
Privilege Style: Madrid (talvikauden charterlennot)
Sun d’Or International Airlines (operoi El Al): Tel Aviv-Ben Gurion (talvikauden charterlennot)
TAROM: Bukarest-Henri Coanda (talvikauden charterlennot)
Thomas Cook Airlines: Belfast International (talvikauden charterlennot), Birmingham (talvikauden charterlennot), Bristol (talvikauden charterlennot), Bournemouth (talvikauden charterlennot), Cardiff (talvikauden charterlennot), Durham/Tees Valley (talvikauden charterlennot), East Midlands (talvikauden charterlennot), Edinburgh (talvikauden charterlennot), Glasgow International (talvikauden charterlennot), Leeds/Bradford (talvikauden charterlennot), Lontoo-Gatwick (talvikauden charterlennot), Manchester (talvikauden charterlennot), Newcastle upon Tyne (talvikauden charterlennot)
Thomson Airways: Belfast International (talvikauden charterlennot), Birmingham (talvikauden charterlennot), Bristol (talvikauden charterlennot), Cardiff (talvikauden charterlennot), Dublin (talvikauden charterlennot), Lontoo-Gatwick (talvikauden charterlennot), Manchester (talvikauden charterlennot)
Transavia.com: Amsterdam (talvikauden charterlennot)
UTair-Ukraine: Kiova-Boryspil (talvikauden charterlennot)
Wind Rose Aviation: Kiova-Boryspil (talvikauden charterlennot)
XL Airways France: Pariisi-Charles de Gaulle (talvikauden charterlennot)
Maakuljetukset
Rovaniemen keskustaan on matkaa asemalta noin 10 km verran.
Mikäli tulet kentälle omalla autolla, terminaalin edustalla on kätevä pysäköintialue, josta löytyy myös muutamia lämpöpaikkoja.
Lentokentällä on tarjolla lentokenttäbussi (www.airportbus.fi) kuljetuksia Rovaniemen keskustaan varten.
Bussi matkaa edestakaisin reittiä Linja-autoasema – Hotelli Scandic – City-Hotelli – Hotelli Cumulus – Hotel Santa Claus – Hotelli Vaakuna – Hotelli Pohjanhovi – Lentoasema.
Lentokenttäbussi lähtee linja-autoasemalta 1 tunti ja 10 minuuttia ennen lennon lähtöä ja palaa välittömästi Finnairin ja Norwegianin vuorojen saapumisen jälkeen.
Saman yhtiön kautta on saatavilla lisäksi kuljetukset Rovaniemeltä koko Lappiin, mukaanlukien hiihtokeskuksiin kuten Ylläs, Levi, Saariselkä, Luosto-Pyhätunturi, Suomu, ja Salla.