Sodankylän lentokenttä

Sodankylän lentokenttä (IATA-koodi: SOT) sijaitsee 3 kilometriä kaakkoon Sodankylän kunnallisesta keskustasta.

Kenttä rakennettiin käyttöön varhaisen 1940-luvun aikana, alunperin välikentäksi Petsamoon matkalla olleille lentokoneille.

Sodankylän lentokenttä

Lentoasema on ollut lähinnä Sodankylän ilmailuharrastajien ja yleisilmailun käytössä vuodesta 1966 saakka.

Lentokenttä, jota operoi ja kehittää Sodankylän kunta, sai vuonna 1975 pituisen kiitoradan.

Kiitorata kestopäällystettiin asfaltilla ja pidennettiin 1500 metriin vuonna 1989, jolloin valmistui myös kentän asemarakennus.

Uudistukset valmistuivat tuolloin alkanutta aikataulullista lentoliikennettä (reitillä Oulu-Rovaniemi-Sodankylä-Ivalo) varten, jota kesti aina vuoteen 1996 saakka.

Kenttä on ollut statukseltaan valvomaton lentokenttä heinäkuusta 2010 saakka, jota käytetään yleisilmailun tarkoituksiin.

Tärkeimpiin lentoaseman nykyisiin käyttäjiin lukeutuvat Pelastuskopteri Aslak, helikopteriyhtiö HeliFlite Oy, sekä Sodankylän Ilmailukerho ry.

Keskeisellä sijainnilla Lappia sijaitseva kenttä on tarjolla liike-, charter- ja rahtilennoille sekä ilmailun harrastetoiminnalle, ollen keskus pelastushelikopteripalveluille.

Kenttää on kehitetty vuodesta 2014 osana Sodankylän arktisen testaus- ja palvelutoiminnan kehittämisohjelmaa, tarkoituksena edistää paikan moninaiskäyttöä osana Arctic Rescue, Medical Airport & Cold Technical Center Sodankylä toimintaa.

Ohjeita lentoaseman käyttöön ja seudulta löytyviin palveluihin löytyy kentän virallisilta nettisivuilta, osoitteessa www.airportsodankyla.fi.