KGB-museo toimii Tallinnan keskustassa olevan Sokos Hotel Virun yhteydessä, rakennuksen 23. kerroksessa.
Pienikokoinen museo vie takaisin neuvostoaikaan, periodille, jolloin hotellin ylintä kerrosta käytti Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi KGB.
Museon tarkoituksena on esitellä tuon ajan kaksi eri maailmaa, yhtäältä neuvostopropagandan luoman kulissimaailman, ja toisen, moniulotteisemman Viron reaalimaailman osana Neuvostoliittoa.
Vuonna 1972 valmistunut hotellirakennus oli paikka, johon Tallinnaan tulleet länsimaiset vieraat sijoitettiin, tehden siitä käytännöllisen paikan KGB:n toiminnoille, näiden vieraiden tarkkailemiseen vuorokauden ympäri (kuuntelulaitteita oli noin 60 huoneessa).
Museo, joka on rakennettu aitoihin KGB-agenttien käyttämiin karuihin tiloihin, sisältää ylimmän kerroksen tuolloiseen toimintaan liittyvää esineistöä.
Vierailut museoon (joihin tulee tehdä ennakkovaraus etenkin kesäaikaan) tapahtuvat aina oppaan kanssa, jonka avulla käynnistä tulee värikäs ja unohtumaton kokemus tarinoineen.
Suomenkielisiä kierroksia järjestetään normaali-toimiaikoina kolmesti päivässä: klo 10, 13, ja 16.
Kierroksia toteutetaan päivän mittaan myös englanniksi, venäjäksi, ja viroksi.
Ryhmät voivat varata kierroksia kaikille viikonpäiville, erikseen soviten myös poiketen virallisesta aikataulusta ja kielivaihtoehdoista.
Museo on suljettu maanantaisin lokakuusta huhtikuuhun.
Mikäli olet majoittuneena Sokos Hotel Viruun, saat museolippuihin hotelliasukas-alennuksen ja samalla lipulla ilmaisen sisäänpääsyn (samana iltana) Café Amigo -yökerhoon (paitsi erikoistapahtumien aikana).
Virun KGB-museo
Viru väljak 4
10111 Tallinna
www.viru.ee/fi/hotelli-viru-ja-kgb-museo/
Mikäli olet kiinnostunut saamaan lisätietoja Viru hotellin ja sen KGB-agenttien toimitilojen historiasta, yksi hyvistä tietolähteistä on Sakari Nupposen kirja “Aikamatka hotelli Viruun” (Ajatuskirjat, 2007).