Kristiine Keskus kauppakeskus kuuluu Tallinnan ja Viron suurimpiin shoppailupaikkoihin, noin 170:n myymälänsä voimin, mukana 18 ravintolaa ja kahvilaa.
Paikka on ollut vuodesta 2011 suomalaisen Citycon Oyj:n omistuksessa, joka omistaa myös huippusuositun Rocca al Mare kauppakeskuksen.
Kristiine, joka avasi ovensa asiakkaille toukokuun 28, 1999, rakennettiin vaiheittain valmiiksi vuosina 1999-2002. Kauppakeskukseen lisättiin myöhemmin 12 000 m2:n kokoinen laajennusosa, joka valmistui syksyllä 2010.
Nykyisin 43 700 m2:n myymälätilan kokoisessa ostoskeskuksessa käy vuosittain noin 7,5 miljoonaa asiakasta (noin 20 500 per päivä).
Asiakkaita paikalle houkuttelevat etenkin lippulaivamyymälät Prisma, H&M, Terranova, Zara, Marks&Spencer, New Yorker, Sportland, JYSK, Monton, sekä Desigual.
Kristiine Keskus, jonka nimi tulee paikan sijainnista Kristiinen lähiössä Lillekülan kaupunginosaa, on rakennettu neljään kerrokseen.
Kaksi ensimmäistä kerrosta on varattu myymälöille ja palveluille, kun taas kolmas ja neljäs kerros ovat pysäköintitalon tiloja.
Parkkitilaa, jota on yhteensä 1 100:lle autolle, löytyy myös suurikokoisen ulkona olevan parkkipaikan avulla.
Oman auton ohella pääset alueelle keskustasta myös ilmaisella asiakasbussilla, joka kulkee reittiä: matkustajasatama terminaalit A ja D – Rocca al Mare kauppakeskus – Kristiine Keskus.
Koska ostoskeskus sijaitsee lähellä keskustaa, useilla julkisilla liikennevälinevaihtoehdoilla on pysäkki kompleksin lähellä.
Näihin julkisiin kulkuvälineisiin kuuluvat bussilinjat 16, 17, 17A, 23, 32, ja 47, sekä johdinautolinjat (trollibussilinjat) 2, 3, 4, 6, ja 9.
Kristiine Keskus
Endla 45
10615 Tallinna
Aukioloajat: ma-su klo 10-21 (Prisma ma-su klo 8-23)
Kaikki Kristiine Keskus kauppakeskuksen myymälät ja palvelut
ABC King
ABC King tarjoaa laajinta valikoimaa huippulaadukkaita jalkineita tunnetuilta kenkätuotemerkeiltä. Tehdäkseen shoppailusta mukavamman kokemuksen, myymästä löytyy kokeilusukkia, yksityinen pukeutumishuone, sekä asiantunteva henkilöstä. ABC Kingin valikoimat sisältävät naisten, miesten, ja lasten kenkiä.
Edustetut tuotemerkit: Billi Bi, Esprit, Lacoste, Vagabond, Fred Perry, Cat.
Accessorize
Accessorizen alkuperäiset, huomiotaherättävät, ja jatkuvasti uudistuvat somisteiden kokoelmat sisältävät koruja, käsilaukkuja, päähineitä, huiveja, hansikkaita, kuin myös hiuskoruja.
Edustetut tuotemerkit: Accessorize.
Aurum
Aurum myy koruja, kelloja, arvokiviä, sekä helmiä. Myymälä tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä räätälöityjä tilauksia ja korjauttaa rikkinäiset korut sekä kellot. Aurum myy lahjakortteja asiakkaan valitsemille summille.
Avanti
Myymälän tuotevalikoima sisältää nahkakenkiä naisille ja miehille, nahkaisia ja keinonahkaisia käsilaukkuja, matkalaukkuja ja matkailuvarusteita, kuin myös lompakoita ja vöitä.
Edustetut tuotemerkit: The Trend, The Legend, Tonelli, Valentino di Pietro, Lancaster, Fox.
Baggys
Baggys tarjoaa huippumuotia naisille Italiasta, Ranskasta, Espanjasta, ja muualta. Tuotevalikoimiin sisältyy vaatteita, kenkiä, sekä somisteita naisille.
Edustetut tuotemerkit: Clasna, Eveline, Exaltation, Randy Bess.
Baltman
Baltman on arvostettu vaatebrändi, joka yhdistää laatukankaat, tuotekehityksen, sekä korkean tason designin miestenvaatteisiin, toimistokäyttöön, liikematkoille, tai edustustilaisuuksiin. Myymälä arvostaa henkilökohtaista palvelua sekä viihtyisää shoppailuympäristöä.
Bata
Bata tarjoaa laajaa valikoimaa huippulaatuisia tuotteita miehille ja naisille. Monipuolinen tuotevalikoima sisältää edullisia jalkineita, käsilaukkuja, takkeja, ja nahkasomisteita.
Botega
Botega on myymälä italialaisille vaatteille. Jos haluat uudistaa vaatekaappiasi aidosti tyylikkäillä ja kauniilla vaatekappaleilla, Botegan valikoimista löytyy upeita vaihtoehtoja kaikkiin makuihin.
Camel Active
Camel Active tarjoaa vaatteita ja kenkiä aktiivisille miehille, jotka arvostavat muotia, mukavuutta, ja laatua. Kokoelmat on suunniteltu etenkin tarjoamaan monipuolisuutta. Tuotevalikoima on jaettu kolmeen eri tyyliin: urbaani-, matka-, ja urheilupukeutuminen.
Chester
Myymälä on jalkinesalonki tyylikkäillä ja moderneilla valikoimilla jalkineita miehille ja naisille, nahkasomisteilla, ja hoitotuotteilla.
Edustetut tuotemerkit: TJ Collection, Chester, Carnaby.
Claire Boutique
Claire Boutique tarjoaa laajan valikoiman hopeisia ja kultaisia designer-koruja sekä miesten ja naisten kelloja. Tuotevalikoima sisältää myös mielenkiintoisia somisteita ja matkamuistoja, yhdessä lasista, kristallista, ja hopeasta tehtyjen ruokailuvälineiden ja juoma-astioiden kanssa. Claire Boutique on täydellinen kohde lahjatavaroiden shoppailuun niin trendikkäälle nuoremmalle sukupolvelle kuin kunnianarvoisille leideille ja herrasmiehillekin.
Edustetut tuotemerkit: Oliver Weber, Rocio Illumini, Blumer, Gerry Weber, B&B, Te tino, Pierre Cardin, Vanity Fair, Juveel, Bohemia, RCR, DaVinci, Purity 925, Yevette Ries, Sthal, Blumer.
Colin’s Jeans
Myymälä myy naisten ja miesten vaatteita. Tyylikkäitä vaatekappaleita jokapäiväiseen ja vapaa-ajan käyttöön.
Crocs
Crocs jalkineet on tehty uniikista materiaalista, croslitesta, joka pystyy mukautumaan ruumiin lämpötilaan. Materiaali on äärimmäisen kevyttä ja pehmeytyy vastineena ruumiinlämmölle. Tämän ansiosta jalkineet ovat huippumukavia arkikävelyissä. Lisäksi materiaali hylkii mikrobeja, estäen jalkineiden käytöstä aiheutuvia ongelmia. Löydät Crocs tuotevalikoimista vaihtoehdon kaikkiin sääoloihin.
CroppTown
Cropp tarjoaa tuotteita kaikkein äärimmäisimmissä ja rohkeimmissa tyyleissä. CroppTown valikoimat kattavat vaatteet ja kengät sekä rullalautailu tapahtumiin kuin juhliinkin, yhdessä ainutlaatuisten somisteiden kanssa.
Danija
Danija on kenkäkauppa trendikkäillä ja laadukkailla jalkineilla sekä miehille että naisille. Vaihtoehdot sisältävät tuotteita tunnetuilta tuotemerkeiltä.
Edustetut tuotemerkit: Vagabond, Lacoste, Bugatti, Adidas, Puma, Nike, Reebok, Tretorn, Lorenzo, Tamaris, Caprice, Rieker, Tommy Hilfiger, Ara, Gabor, Este, Unix, Comfort, WAWA, Zazza, Bronx, Blink, Crocs, New Balance, Fransi, G-Star Raw, Mel, Palladium, Guess, Panama Jack, Paul Green, Pepe Jeans.
Denim Dream
Denim Dream ketju on Baltian maissa hyvin tunnettu nimi sen tarjoaman monipuolisen tuotemerkkivalikoiman ansiosta, asiakkaiden voidessa valita tuotteensa kuuluisista trendikkäistä brändeistä tai klassikoista.
Edustetut tuotemerkit: Guess, Tommy Hilfiger, Pepe Jeans, Diesel, Desigual, Kaporal, Fornarina, Marlboro Classics, Mustang, Tom Tailor, Pierre Cardin.
Desigual
Brändi Desigual heijastaa positiivisia emootioita ja tunteita, ollen ideaalinen niille asiakkaille, jotka haluavat poiketa joukosta, olla alkuperäisiä, ja olla erilaisia. Kukin myytävillä oleva kokoelma on taideteos.
ECCO
ECCO on innovatiivisten ja mukavien miesten, naisten, ja lasten jalkineiden markkinajohtaja. ECCO perustettiin Tanskassa vuonna 1963.
Etam
1900-luvun alussa naiset alkoivat nauttimaan itsenäisyydestään ja vapaudestaan, hyläten rajoittavat korsetit ja uskaltaen olla itsensä. Kyseessä oli aito naisellisuuden vallankumous. Yhdessä tämän naisen uuden aikakauden kanssa, vuonna 1916, syntyi Etam, ranskalainen alusvaatteiden tuotemerkki, joka on muuttunut ja kehittynyt vuosikymmenten mukana. Nykyään Etamilla on yli 5000 myymälää kaikkialla maailmassa. Oli kyse yksinkertaisesta ja luonnollisesta tai huippuhienosta, kaikissa olosuhteista käytännöllisestä tai äärimmäisen hienostuneesta – Etam ymmärtää nykyaikaisten naisten arki-ja erikoistarpeet, tarjoten heille heidän tarvitsemiaan alusvaatteita ja yöpukuja.
Expressions
Expressions on 15 Viron alueella olevalla myymälällään johtava muotikorujen ketju. Expressionsin tuotevalikoimista löytyvät parhain skaala trendikkäitä muotikoruja. Lisäksi tarjolla on laaja lajitelma hiussomisteita ja hiusten pidennyksiä, huiveja, kelloja, ja muita muodin oheistuotteita.
GAS
GAS, joka perustettiin vuonna 1984, on hyvin tunnettu italialainen tuotemerkki. GAS ei ole pelkästään vaatteita myyvä yritys, vaan myös filosofia. Brändi ottaa huomioon parhaat ja tärkeimmät henkilön luonteenpiirtteet: positiivinen asenne, innovaatio, ja luonnollisuus. GAS myymälästä voit löytää kaikkea mitä tarvitset tyylikkäisiin kokonaisuuksiin – vaatteita, kenkiä, ja somisteita. Tuotteet ovat korkealaatuisia ja kattavat älykkään, vaativan, kosmopoliittisen ja kansainvälisen shoppailijan tarpeet, joka haluaa vaatteita jotka heijastavat moderneja aikoja, seuraamatta massojen trendejä ja auttaen pukijaansa ilmaisemaan omaa persoonallisuuttaan jokaisessa yhteydessä.
Geox Clarks
Myymälä myy Clarks ja Geox tuotemerkkien jalkineita. Molemmat brändit ovat tunnettuja ja pidettyjä kautta koko maailman. Sekä Clarks että Geox tarjoavat mukavuutta ja kauniisti muotoiltuja kenkiä koko perheelle.
Gerry Weber
Gerry Weber tuotemerkki perustuu pysyville ihmisarvoille kuten laatu, modernius, luotettavuus, ja täydellinen räätälöinti. Myymälässä myydyt House of Gerry Weber tuotteet ovat soveltuvia työssä käyville naisille, joiden ammatti vaatii heidän näyttävän luotettavalta ja edustavalta. Gerry Weber tuotemerkin lisäksi myymälästä löytyy TAIFUN tuotteita.
Goldtime I
Goldtime on Viron suurin korukauppojen ketju. Myymälän tuotevalikoima sisältää monipuolisen lajitelman kultaa, hopeaa, trendikkäitä koruja sekä kelloja. Voit ostaa myymälästä lahjakortteja summille 10, 25, 50 ja 100 €.
Edustetut tuotemerkit: Fossil, Pandora, TiSento, Misaki, Skagen, Marmara
Watches: Fossil, Michael Kors, DKNY, Diesel, Emporio Armani, Calvin Klein, Tommy Hilfigher, Casio, Certina, Gant, Seiko, Lorus, Adidas, Swatch, Skagen.
Goldtime II
Goldtime ketjun toinen myymälä Kristiine Keskus kauppakeskuksessa tarjoaa monipuolisen valkoiman kultaa, hopeatuotteita, koruja, sekä kelloja. Myymälästä löytyy jotain jokaiselle asiakkaalle, oli kyseessä sitten soveltuva koru tai somiste. Voit tilata myös näytillä olevista tuoteluetteloista. Tiloissa toimii lisäksi kellontekijän palvelu.
Edustetut tuotemerkit: Thomas Sabo, TiSento, Pandora, Fossili, My Imenso, Marmara, Fossil, Diesel, Michael Kors, Certina, Balmain, Frederique Constant, Emporio Armani, Burberry, Calvin Klein, Skagen, Candino, Seiko, DKNY, Lorus.
GUESS Accessorize
GUESS Accessorize myymälä tarjoaa somisteita naisille ja miehille – käsilaukkuja, jalkineita, koruja, aurinkolaseja, huiveja, hansikkaita, ja monia muita kauniita ja lumoavia tuotteita.
H&M
H&M myy kansainvälistä huippumuotia ja somisteita naisille, miehille, nuorille, ja lapsille parhaisiin hintoihin.
Hansmark
Hansmark tarjoaa naisille mahdollisuuden ostaa kaikenlaisia vaatteita yhdestä myymälästä. Laaja tuotevalikoima sisältää erilaisia huippulaatuisia naisten vaatteita, kuten takkeja, talvitakkeja, kesäbleisereitä, hameita, housuja, mekkoja, puseroita, ja paljon muuta.
Edustetut tuotemerkit: Hansmark, Mascara, Protten, Maglia.
HÖGL
HÖGL on huippulaatuinen itävaltalainen tuotemerkki, joka tarjoaa taidokkaan yhdistelmän kausiluontoisia trendejä ja jalka-ystävällisiä ratkaisuja. HÖGL-tuotteille ominainen onnistuneisuus juontaa tarkkaan valituista materiaaleista ja yli 70-vuoden kokemuksesta alalta, jotka tekevät HÖGL kengistä ja saappaista kauniita sekä mukavia.
ICON
ICON on muotiputiikki innovatiivisella konseptilla, varastoiden hyvin tunnettua G-Star brändiä ja joukkoa muita uusia ja jännittäviä muodin tuotemerkkejä. Myymälä on tarkoitettu muodin kuluttajille, jotka arvostavat yksilöllisiä designeja, käytössä kestäviä vaatteita, huippulaatuisia materiaaleja, sekä käsityöläistaitoa.
Edustetut tuotemerkit: G-Star, Scotch & Soda, Trash to Trend, Vans, Palladium Boots, Varkki, Heavy Mental, Gravis, Hula.
Ivo Nikkolo
Ivo Nikkolo tarjoaa korkealuokkaisia bisnesvaatteita uniikeilla, tunnistettavissa olevilla designerin omilla yksityiskohdilla. Ivo Nikkolo kokoelmat on luotu naiselle, joka arvostaa persoonallisuutta, tarkkaan valittuja kankaita, sekä detailien eksklusiivisuutta. Vaatekokoelmien ohella Ivo Nikko myymälästä löytyy laaja valikoima somisteita – jalkineita, käsilaukkuja, ja koruja.
Jack&Jones
Jack&Jones tarjoaa laajaa valikoimaa miesten trendikkäitä vaatteita. Kokoelmat on suunniteltu pääasiassa Tanskassa, joka rikastaa kutakin tyyliä skandinaavisella yksinkertaisuudella ja ainutlaatuisuudella. Jack&Jones putiikin päätuotelinja on denim-muotia, joka pyrkii tarjoamaan alkuperäistä huippumuodin tuotteita laajalle yleisölle. Jack&Jones on brändinä mahtava, vapauttava, ja itseluottavainen.
Jahonts
Jahonts myymälä tarjoaa erinomaista hopea- ja kultakorujen lajitelmaa, jalokivi-ja puolijalokivi-tuotteita sekä helmiä ja pöytäkalustoja.
La Femme
Myymästä löytyy naisten vaatteita Englannista, Ranskasta, ja Italiasta.
Lauma
Lauma alusvaatteet ovat käyttömukavia, viehättäviä, ja naisellisia. Nämä alusvaatteet lisäävät kunkin naisen itseluottavuutta, koska laatu ei ikinä petä käyttäjäänsä. Paikan tuotevalikoima, joka uudistuu viikoittain, sisältää alusvaatteita, yöasuja, aamutakkeja, uima-asuja, sekä rantamuotia.
Edustetut tuotemerkit: LAUMA lingerie, Laumelle, Sassa Mode.
Levi’s
Myymälä markkinoi ja jakelee Levi Strauss & Co tuotemerkin tuotteita. Paikan tuotteiden luonteenpiirteitä ovat laadukkuus, tyyli, ja toimivuus. Myymälän hyllyiltä löytyy farkkuja, takkeja, paitoja, alusvaatteita, ja paljon muuta miehille ja naisille.
Edustetut tuotemerkit: Levi’s, Dockers.
Marilyn
Marilyn on Viron suurin alusvaatteiden jälleenmyyjä, pyrkien tarjoamaan kaikille naisille kauniita, hienoja, ja trendikkäitä alusvaatteita edullisiin hintoihin. Myymälän valikoima sisältää alusvaatteita, sukkahousuja, sukkanauhoja, kuin myös erilaisia bikineitä ja rantapukeutumista.
Edustetut tuotemerkit: Consay, Fantasy, Kris Line, L&D, Veneziana.
Marks & Spencer
Marks & Spencer on tunnettu etenkin paikan tarjoamista korkealuokkaisista tuotteista, hyvästä hinta-laatusuhteesta, erinomaisesta asiakaspalvelusta, sekä innovatiivisuudesta ja luotettavuudesta. Marks&Spenceriltä löytyy tuotteita naisille, miehille, sekä lapsille.
Milavitsa
Milavitsa tarjoaa laajaa valikoimaa naisten alusvaatteita, jotka synkkäävät ajankohtaisimpien trendien kanssa. Milavitsa nimi on tunnettu kautta maailman, ja brändi on ansainnut miljoonien naisten tunnustuksen, kiitos sen luovien designien ja järkähtämättömän tuotteiden laadun.
MOHITO
MOHITO tarjoaa naisellisia vaatteita, jalkineita, ja somisteita luomaan tuoreen ja trendikkään kokonaisuuden sekä arkikäyttöön että romanttista deittiä varten.
Mon Amie
Mon Amie on 2-14 vuotiaille lapsille tarkoitettujen designer-vaatteiden myymälä, mutta valikoimasta löytyy tuotteita myös vauvoille. Mon Amie on ennenkaikkea kauppa niille vanhemmille, jotka haluavat lastensa pukeutuvan trendikkäisiin, huippulaatuisiin, ja eksklusiivisia tuotemerkkejä edustaviin vaatteisiin, kenkiin, ja somisteisiin.
Edustetut tuotemerkit: Monnalisa, Miss Blumarine, Paul Smith junior, Tru Trussardi, Richmond jr, Guess kids, Il Gufo , Calvin Klein Jeans, Deux par Deux, Roccobarocco Kids.
Monton
Monton on jännittävä, laadukas muotibrändi, joka heijastelee muodin globaaleja trendejä omalla, ainutlaatuisella tavallaan.
Mosaic
Mosaic on kansainvälinen muodin tuotemerkki, tarjoten nykyaikaista, tyylikästä muotia. Mosaicin tuotelinjoja kuvaavat monipuolisten yksityiskohtien harmonia ja erilaisten vaatekappaleiden kombinaatiot.
Mötivi
Mötivi tarjoaa laajaa valikoimaa kaikkiin tilanteisiin soveltuvaa naisten vaatetusta. Myymälän hyllyiltä löytyy sekä eksklusiivista juhlavaatetusta kuin myös vapaa-ajan pukeutumista, somisteita ja kenkiä, joita voidaan helposti yhdistellä tarjolla oleviin kokoelmiin.
Mustang
Tuotteet Mustang myymälässä on kohdistettu ihmisille, jotka pitävät enemmän klassisen tyylisistä vaatteista sekä arvostavat mukavuutta ja laatua. Vaatteiden ohella tuotevalikoimaan kuuluu jalkineita, aurinkolaseja, sekä alusvaatteita.
Edustetut tuotemerkit: Pierre Cardin, Toma Tailor, Mustang, Marlboro Classic, Levis, Lee Cooper.
Naomi
Naomin kokoelmat ovat taidokas yhdistelmä nuorekkaita trendejä ja klassisia tyylejä. Naomi pyrkii tarjoamaan uniikkeja vaatteita ja laajaa valikoimaa somisteita kaikenikäisille naisille.
Edustetut tuotemerkit: Caprice, Christina, Evita, KDK London, Lucy Collection, Nikka, Raw, Softy, Sugar Candy, Sweet Miss.
New Yorker
New Yorker on trendikäs myymälä nuoremmille ihmisille, tarjoten monipuolisen valikoiman vaatteita, somisteita, ja jalkineita. Muodikkaat New Yorkerissa myydyt kokoelmat soveltuvat sekä fyysisesti että henkisesti nuorille.
Edustetut tuotemerkit: Amisu, Censored, Fishbone, Smog.
NEXT
NEXT on brittiläinen yritys, joka on tunnettu maailmanlaajuisesti. Myymälä tarjoaa kauniisti muotoiltua ja erinomaisen laadun omaavaa muotia ja somisteita miehille, naisille, ja lapsille. 30-vuoden historiansa aikana NEXT on luonut lajitelman, joka vastaa kaikkien asiakkaiden tarpeisiin.
Edustetut tuotemerkit: Next.
NJU: In Jeans
NJU putiikin myymät farkut antavat naisille mahdollisuuden tuntea itsensä uniikiksi ja originaaliksi työympäristössä, iltajuhlissa, sekä vapaa-ajalla. Myymälä pitää tuoteportfolionsa laajana ja mallivalikoiman kapeana, joten kutakin kokoa on myynnissä vain yksi kappale. Tämä osaltaan varmistaa että pysyt yksilöllisenä minne tahansa menetkään.
Edustetut tuotemerkit: Calvin klein, Michael Kors, DKNY, MET.
Norrison
Norrison tarjoaa moderneja ja mukavia neulevaatteita. Kaikki myymälän kokoelmat sisältävät sekä atleettista että klassista neulevaatetusta. Paikka myy lisäksi neulevaatteita, joita voidaan käyttää ammattimaisina univormuina asiakaspalvelussa, sotilaallisissa organisaatioissa, ja kouluissa. Tarjolla on myös promotionaalisiin tarkoituksiin tarkoitettuja neulevaatteita, kuten yrityksen logolla varustettuja hattuja, hansikkaita, huiveja, sekä muita tuotteita.
NS King
NS King myymälä tarjoaa juhlallisia, klassisia, ja huippumuodikkaita nahka-ja tekstiilijalkineita kaikissa kokoluokissa ja väreissä kuhunkin makuun. Jalkineiden ohella paikka myy myös käsilaukkuja.
Edustetut tuotemerkit: Lamica, Alberto Fermani, Tommy Hilfiger, Guess, Geox, Gabor, Högl, Miss Sixty, Pikolinos, Mustang, Tamaris, Vagabond, Stefano Sabello, Marco Tozzi, Paul Green, Bugatti.
ORSAY
ORSAY muotibrändi luotiin vuonna 1975 Saksassa, ja siitä tuli välittömästi kuuluisa koko Euroopan alueella. Nykyään ORSAY on edustettuna 23:ssa maassa 581:llä myymälällä. Tuotemerkki tarjoaa edullista laatumuotia 20+ ikäisille naisille. Tuotevalikoimasta löytyy 3 kokoelmaa: kaupunki-, arki-, ja juhlavaatteet.
Pesupood Domenica
Myymälän hyllyiltä löytyy naisten ja miesten alusvaatteita, yö-ja rantamuotia, sekä sukkia.
Edustetut tuotemerkit: Marie Jo, Primadonna, Kunert, Jolidon, Lingadore, Calvin Klein, Coemi, Magistral.
PETROFF
PETROFF myymälä tarjoaa laajan valikoiman nahka, villa, höyhen, ja tekstiilivaatteita sekä miehille että naisille, denim-tuotteita, päähineitä ja somisteita. Putiikki myy vaatteita eurooppalaisilta valmistajilta monipuolisissa hintaluokissa.
Edustetut tuotemerkit: Petroff, Hollies, Molltan, Bark, Jofama, Saki, Rock’n Blue, David Moore, Trapper, Mustang, Pierre Cardin, Tom Tailor, Hilfiger, Hestra, Hofler.
RESERVED
RESERVED tarjoaa muotivaatteita ja somisteita miehille, naisille, ja lapsille. Myymälän tuotevalikoima uudistuu viikoittain.
Rieker
Rieker jalkineet tunnetaan äärimmäisestä keveydestään, maksimaalisesta joustavuudestaan, sekä käyttömukavuudestaan ja kestävyydestään. Tämän takia Rieker jalkineet ovat erityisen suosittuja iäkkäämpien asiakkaiden keskuudessa, joille mukavuus käytössä on tärkein ominaisuus.
Riviera
Riviera valitsee somistetuotteensa laadun ja designin perusteella. Aurinkolasit ja lasten tuotteet ovat myymälän kokoelmissa keskeisessä osassa. Tuotevalikoimaan kuuluu erilaisia hiusklippejä, hiuspantoja, aurinkolaseja, sekä koruja.
S’NOB
S’NOB edustaa etupäässä kolmea trendikästä ja huippulaatuista naisten vaatemuodin tanskalaista kokoelmaa: S’NOB, St-Martins, sekä Margit Brandt, mutta myös lifestyle-brändiä NORR Living.
Edustetut tuotemerkit: S’NOB, Margit Brandt, St-Martins, NORR Living, SUIT Female.
SABO
SABO kenkäkauppa tarjoaa erittäin laajaa valikoimaa jalkinemerkkejä miehille, naisille, ja lapsille.
SALAMANDER
SALAMANDER kenkäsalonki tarjoaa asiakkailleen huippulaatuisia moderneja kenkiä. Tuotevalikoimasta löytyy moderneja, klassisia, ja mukavia jalkineita tunnetuilta tuotemerkeiltä.
Edustetut tuotemerkit: Nouchka, Geox, Peter Kaiser, K+S, Lloyd, Rieker, Clarks, Lacoste, ECCO.
Samsonite
Samsonite on globaalisti tunnettu liikematkailun oheistuotteiden, matkalaukkujen, läppärilaukkujen, ja urheilukassien valmistaja.
Edustetut tuotemerkit: Samsonite, Lacoste, Timberland, American Tourister.
Sangar
Sangar tarjoaa huippulaatuisia miesten paitoja, naisten puseroita, sekä klassisen tyylisiä univormuja, jotka tukevat tavoitteellisten ihmisten pyrkimyksiä. Myymälä näkee arvokkaan vaikutelman antamisen valuuttana, joka voidaan muuntaa menestykseksi ja korkeaan asemaan sekä työ- että yksityiselämässä.
Seppälä
Seppälä myy kansainvälistä muotia naisille, miehille, ja lapsille. Seppälän vaatteet ja somisteet ovat talon sisäisten designereiden suunnittelemia. Ketjulla on yhteensä yli 200 myymälää Suomessa, Venäjällä, Virossa, Latviassa, ja Liettuassa.
Edustetut tuotemerkit: Seppälä Woman, Seppälä Men, Great Girls, By Seppälä, Link, Seppälä Men, Lil Missy, Kil Baz, Seppälä Kids.
SHU
SHU on kenkäkauppa koko perheelle, todistaen että modernien ja huippulaatuisten kenkien ei tarvitse maksaa omaisuutta. SHU on tunnettu etenkin edullisesta hinnoittelustaan, hyvistä tarjouksista, sekä aikaasäästävästä itsepalveluun perustuvasta shoppailu-ympäristöstään.
Edustetut tuotemerkit: Blink, Caprice, Mustang, Shu, Skills, Tamaris, Vagabond.
Skechers
Skechers tarjoaa jalkineita koko perheelle. Tuotevalikoimaan sisältyy mukavia kenkiä sekä miehille että naisille, niin nuorille kuin vanhemmillekin asiakkaille. Myymälä laaja valikoima sisältää erilaisia urheilu-ja vapaa-ajankenkiä, kuin myös huippulaatuisia katukenkiä ja varsikenkiä.
Soft Gold
Soft Gold turkisliike tarjoaa monipuolisen valikoiman nahkavaatteita johtavilta valmistajilta. Tuotevalikoimaan kuuluvat turkkitakit, erityyliset jakut, sekä päällystakit.
Sokisahtel
Sokisahtel tarjoaa laajaa valikoimaa sukkahousuja ja sukkia, jotka on valittu huolella, ja ne ovat linjassa viimeisimpien trendien kanssa. Intohimo, rakkaus, ja sitoutuminen hyvän työn tekemiseen ovat tehneet myymälästä ja sen tuotteista menestystarinan.
Step Top
Step Top tarjoaa trendikkäitä ja laadukkaita jalkineita ja käsilaukkuja miehille ja naisille. Myymälästä löytyy useista tunnettuja tuotemerkkejä.
Edustetut tuotemerkit: Armani Jeans, Lacoste, Vagabond, Guess, Tommy Hilfiger, Tamaris.
TALLY WEIJL
TALLY WEIJL on trendikäs naisten muodin brändin, joka luotiin Sveitsissä vuonna 1984. Nykyään tästä pienestä perheyrityksestä on tullut konserni, jolla on 785 myymälää 31:ssä maassa maailmanlaajuisesti. Myymälän kohdeasiakkaita ei ole määritelty iän mukaan, vaan elämänasenteen perusteella. Paikan asiakkaat ovat itsevarmoja, naisellisia, trenditietoisia naisia, jotka rakastavat heidän figuuriaan korostavaa tyyliä, pitäen huomionsaamisesta ja uskaltautuen flirttiin. TALLY WEIJL on nopea muotibrändi, jatkuvasti uudistuvilla kokoelmilla, uusien muotituotteiden tullessa myymälöihin muutaman kerran viikossa. Vaatteiden lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat kattavasti myös jalkineet.
Terranova
Myymälä tarjoaa trendikkäitä vaatteita muodinystäville. Tuotevalikoimasta löytyvät vaatteet miehille, naisille, ja lapsille, kuin myös laaja valikoima somisteita.
The Bag
The Bag tarjoaa monipuolisesti erilaisia tuotemerkkejä ja tuotelinjoja. Tuotevalikoimaan sisältyvät trendikkäät nahka-ja keinonahka käsilaukut naisille, lompakot, sateenvarjot, salkut, läppärilaukut, sekä matkalaukut.
Edustetut tuotemerkit: Active, Beaute, Cat, Confidence, Daniel Ray, Delsey, Enrico Benetti, Master, Pearl, Gianna, Gussaci, Poem, Charters, Baggage.
Timberland
Timberland tarjoaa mukavia ja ainutlaatuisia vaatteita sekä jalkineita miehille ja naisille. Timberlandin somisteita vastaavia ei löydy muualta, ja niitä voidaan yhdistellä innovatiivisilla tavoilla.
Trendexpress
Trendexpress on kenkäkauppa, asiakaskuntanaan etenkin nuoret ja muotitietoiset ihmiset, jotka seuraavat viimeisimpiä trendejä, arvostaen edullisesti hinnoiteltua muotia ja aidosta nahasta tehtyjä kenkiä.
Edustetut tuotemerkit: Dolcis, Gola, Cafeina, Elle, Derhy, Les Tropeziennes, Bullboxers, Monshoe, Tamaris, Marco Tozzi.
Triumph
Triumph on laajasti tunnettu saksalainen brändi, jolla on takanaan vuosien kokemus kaikenikäisille naisille soveltuvien alusvaatteiden suhteen. Myymälä tarjoaa myös laajaa valikoimaa yöasuja, rantamuotia naisille ja miehille, sekä sukkahousutuotteita.
Edustetut tuotemerkit: Triumph, Sloggi, Hom, Vogue, Philippe Matignon, Omsa, Golden Lady.
Vaide
Naisten vaatemerkki Vaide tarjoaa monipuolisen kokoelman villapaita tuotteita. Kaikki tuotteet on valmistettu Latviassa, joka varmistaa täydellisen laadun. Uusien kokoelmien luomiseen osallistuvat sekä italialaiset että latvialaiset designerit.
Valerio Maestri
Valerio Maestri tarjoaa italialaisia vaatteita ja somisteita naisille ja miehille. Valerio Maestri on suunniteltu naisille, jotka arvostavat laatua ja haluavat olla elegantteja ja viehättäviä, sekä miehille, jotka uskaltavat irtautua stereotypioista ilmaistakseen yksilöllisyyttään.
Edustetut tuotemerkit: Valerio Maestri, Paola Moris, Everis, Mivite, Roberta Ranieri, Eiki, Navigare, Walter Babini, Polbot.
Vero Moda
Vero Moda merkki on suunnattu kaikenikäisille aktiivisille naisille, jotka elävät urbaania elämäntyyliä. Rohkeat ja erilaiset tyylit tarjoavat naisille mahdollisuuden pukeutua monipuolisilla tavoilla, riippuen heidän mielialastaan ja persoonallisuudestaan. Vero Moda tarjoaa kuumimpia trendejä kohtuullisiin hintoihin.
Edustetut tuotemerkit: Vero Moda, Only, Pieces.
Walking
Walking myymälöissä kukin perheenjäsen löytää itselleen käytännöllisiä ja mukavia jalkineita – tuotteita on isoäideistä teineille ja pinkistä pitävälle lapsenlapselle saakka, kaikissa hintaluokissa. Walking oli Viron ensimmäinen kenkäkauppa, joka aloitti esittelemään showroom-tiloissaan täyttä skaalaa tuotteita kaikissa kokoluokissa, mahdollistaen mukavan, nopean, ja kattavan shoppailukokemuksen.
Edustetut tuotemerkit: Caprice, Tamaris.
YSK
YSK nahkasomisteet perustuvat laadulle muodikkaille trendeille. Tuotekehitys, valmistus, myynti, ja after-sales palvelu ovat brändille tärkeimpiä elementtejä. Tuotevalikoimaan kuuluu laaja valikoima hihnoja, remmejä, sekä solkia naisille ja miehille, kuin myös käsilaukkuja, lompakoita, ja hansikkaita.
Zara
Zara on yksi maailman suurimmista kansainvälisistä muotifirmoista. Zaran tuotevalikoima sisältää monipuolisen valikoiman trendikkäitä vaatteita miehille, naisille, ja lapsille. Zara tunnetaan tyylikkäistä ja modernisti leikatuista vaatteistaan, jotka muistuttavat tyyliltään paljon kalliimpia, parhaiden italialaisten designer-vaatteiden muotoja.
Duglas
Duglas voi tarjota sinulle hoitoja, jotka auttavat sinua hohtamaan itseluottamusta, tyytyväisyyttä, ja yksilöllistä kauneutta. Duglasin hiusstylistit ovat läpäisseet koulutuskursseja maailman johtavissa kampaamo-alan akatemioissa, kuten Toni&Guy ja Vidal Sassoon. Salongeissa Duglasin hiusstylistit käyttävät huippulaatuisia hiustenhoidon tuotteita, mukaanlukien Senscience, Matrix ja Biolage, joita he suosittavat myös asiakkailleen kotikäyttöön.
Edustetut tuotemerkit: Senscience, Matrix, Hempz Couture, i.color.
I.L.U.
I.L.U. myymälät tekevät helpoksi suosikkituotteidesi löytämisen ja uusien miellyttävien löydöksien tekemisen. I.L.U.:n hyllyiltä löytyy parhainta luksusta, mutta myös paljon arvostettuja arkisia tuotteita. Myymälä sisältää lisäksi erikoistuotesarjoja miehille. I.L.U.:n Beauty Bay Juuksestuudio tarjoaa laadukasta hiustenhoitoa. Paikan pätevät ja kokeneet mestarit voivat auttaa sinua löytämään persoonallisuutesi, hiusten leikkuun, hiusvärin, ja hiusten tyylin suhteen. Palvelu sopii kaikille, iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Ideaal Kosmeetika
Ideaal Kosmeetika tarjoaa laajaa valikoimaa parfyymeitä, kynsien, hiusten, ja ihonhoidon tuotteita, sekä oheistuotteita.
Edustetut tuotemerkit: Baldinini, Bvlgari, Cacharel, C.Klein, Christian Dior, Davidoff, Dolce & Gabbana, Eisenberg, Evita Peroni, Feraud, Ferrari, Galliano, Versace, Giorgio Armani, Gucci, Guess, Hugo Boss, Kenzo, Lacoste, Lancome, L’Oreal, Make Up Factory, Nina Ricci, Paco Rabanne, Rimmel, Sergio Tacchini.
Salon+
Salon+ salonkia eivät luonnehdi pelkästään paikasta saatavilla oleva laaja valikoima hiustenhoidon tuotteita, vaan myös sen tasokkaat kauneushoidot. Tämä salonkiketju on keskittynyt innovatiivisiin ja ammattimaisiin kauneudenhoidon ratkaisuihin, kuin myös asiakkaidensa mukavuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseen.
Edustetut tuotemerkit: Alterna, Joico, TIGI, RICH Pure Luxury, Tints of Nature.
Seebipood Birgit
Seebipood Birgit on käsintehtyjen saippuoiden kauppa, josta löytyvät myös muut luonnonmukaisesti valmistetut kosmetiikat. Käsintehdyt saippuat, kylpysuolat, kylpymaidot, luonnolliset pesusienet, saunahunajat, saunahatut, hierontapyyhkeet ja hierontaöljyt, sekä eteeriset öljyt ja vartalovoiteet kuuluvat lisäksi tuotevalikoimaan. Italialainen vartalonhoidon brändi L’erbolario on osa paikan myyntivalikoimaa.
The Body Shop
The Body Shop on kansainvälinen kosmetiikka-alan yritys. Paikan tuotevalikoima sisältää yli 600 erilaista kosmetiikkatuotetta naisille ja miehille, sekä 400 muuta tuotetyyppiä. Useat ihon-ja hiustenhoidon tuotteista on valmistettu kasvispohjaisista raaka-aineista.
Hawaii Express
Hawaii Express on Baltian alueen suurin polkupyörien ja polkupyörätarvikkeiden maahantuoja ja jälleenmyyjä. Kesäaikaan myymälä tarjoaa myös rullaluistimia, talvella lumilautoja, laskettelu- ja murtomaahiihtovälineitä, erikoisvaatetusta, sekä kuntoilulaitteita.
PUMA
PUMA on yksi maailman johtavista urheilumaailman elämäntyyli brändeistä, joka kehittää jalkineita, vaatteita, ja oheistuotteita. PUMA Sports Performance ja vapaa-ajan kokoelmat on luotu hölkkäilyyn, kuntoiluun, yleisurheiluun, sekä jalkapalloiluun. Puma tekee yhteistyötä kuuluisien muotisuunnittelijoiden, kuten Mihara Yasuhiro ja Sergio Rossi, kanssa. Firma perustettiin vuonna 1948, ja se markkinoi tuotteitaan yli 120:ssa maassa.
Rademar
Rademar omaa parhaan valikoiman tuotteita urheiluun ja vapaa-ajan aktiviteetteihin. Myymälän lajitelma tuotteita sisältää etupäässä jalkineita ja vaatteita, alan parhailta tuotemerkeiltä. Tarjolla on myös tarpeellisia oheistuotteita kuten sykemittareita ja askelmittareita.
Edustetut tuotemerkit: Adidas, Asics, Columbia, DC, Five Seasons, Icepeak, Nike, O´Neill, Peak Perfomance, Puma, Reebok, Rollerblade, Salomon.
Sportland
Sportland pyrkii tekemään tuotteillaan ja palveluillaan asiakkaidensa elämästä mielenkiintoisemman, tunteikkaamman, ja paremman. Myymälä tarjoaa kaikkea mitä tarvitaan urheilemiseen ja vapaa-ajan viettoon – sukista talvitakkeihin.
Edustetut tuotemerkit: Adidas, AND1, Converse, Eckö Red, Mizuno, Nike, O´Neill, Protest, Puma, Skechers, Timberland, Vans.
Sportland Running
Sportland Running on myymälä, joka on erikoistunut myymään juoksemiseen ja hölkkäilyyn liittyviä tuotteita, kuin myös muita treenausvarusteita.
4PARTY
4PARTY myymälöistä löydät kaiken tarvittavan ikimuistoisen juhlan viettämiseen. Myymälä tarjoaa kaikkea aina karnevaalipuvuista huonekoristeluihin saakka, kuin myös putiikin itsesuunnittelemia ilmapalloja.
Chicco
Chicco on laatutuotemerkki taaperoille. Tuotevalikoima sisältää trendikkäitä vaatteita ja jalkineita, valikoiman vauvanrattaita, syöttötuoleja, vauvojen ja taaperoiden turvaistuimia, leluja, huonekaluja, oheistuotteita, sekä lastenhuoneen vuodevaatteita.
Edustetut tuotemerkit: Chicco, Pali, Picci, OK Baby.
Juku Mängumaa
Juku Mängumaa (Jukun leikkimaa) on 0-12 vuotiaille lapsille soveltuva paikka temmeltämiseen, syntymäpäiväjuhlien viettoon, tai muihin lastenjuhlien pitämiseen. Paikasta löytyy alue myös 0-3 vuotiaille nuorille lapsille.
Mothercare
Mothercare tarjoaa laajan valikoiman tuotteita odottaville äideille ja lapsille aina 10-ikävuoteen saakka. Vaatteita ja oheistuotteita odottaville äideille. Vaatteita ja leluja lapsille, huonekaluja lasten huoneeseen, syöttö-ja hoitotuotteita, ja kaikkea tarpeellista liikkumiseen ja matkustamiseen.
Edustetut tuotemerkit: AAvent, Baby Art, Blooming Marvellous, Britax, Cybex, Early Learning Centre, Fisher Price, Hipsik, Innosense, Huppa, Maclaren, Mama∙Licious, Maxi-Cosi, Mothercare, Quinny, Reima, Superfit, Tommee Tippee.
Taibula
Taibula on kauppa, joka myy supermielenkiintoisia, luovia, ja kehittäviä tuotteita. Erilaisten taitojakehittävien tuotteiden ohella tarjolla on myös mm. tieteellisiä settejä ja luonnon inspiroimia sarjoja. Myymälä pyrkii tukemaan tuotteillaan lasten kehitystä tunteiden kautta ja aktiviteettien kautta saadulla kokemuksella.
XS Mänguasjad
XS Mänguasjad (XS Lelut) on lelukauppaketju, jolla on toimipaikkoja Virossa, Latviassa, ja Liettuassa. XS Mänguasjad myymälästä löytyy laaja valikoima tuotteita pojille ja tytöille.
Edustetut tuotemerkit: Baby Born, Monster High, Nikko, Littlest Pet Shop, My Little Poni, Nerf, Furby, Sylvanian Families.
Apotheka
Apotheka apteekit tarjoavat laajaa valikoimaa terveyden-ja kauneudenhoidon tuotteita, kuin myös lääkityksiä. Kristiine kauppakeskuksen Apothekassa on monipuolisesti erilaisia apteekkipalveluita: verenpaineen mittaus ja verensokerin tason määritys, sekä triglyseridi-ja kolesterolimittaukset.
Edustetut tuotemerkit: A-Derma, Avene, Babe, Bioderma, Eucerin, Favora, Klorane, Neutrogena, Sebamed, Vichy, Weleda.
Eesti Optik
Silmälasikauppa Eesti Optik tarjoaa laajan valikoiman silmälasikehyksiä, silmälaseja, aurinkolaseja, sekä piilolaseja parhailta optikkotuotteiden valmistajilta. Myymälästä löytyvät modernit laitteet näöntarkastuksia varten ja palveluihin lukeutuvat lisäksi silmälasien korjaukset sekä ilmaiset videokonsultaatiot.
Edustetut tuotemerkit: Air Force, Alessandro Dell Aqua, Benetton, Byblos, Calvin Klein, Costa, Davidoff, Dunhill, Exte, Ferre, Firenze, Fishbone, Jaguar, John Richmond, Laura Biagiotti, Le Tanneur, Longiness, Mandarina Duck, Mercedes-Benz, Monte, Nasareno Corsini, Opera, Persol, Rafting, Redwoods, Romeo Gigli, Ted Lapidus, Think Pink, Trussardi, Vivienne Westwood, Vogue, Xenith.
Instrumentarium
Instrumentarium optikkoliikkeestä löytät silmälasit, piilolasit, ja aurinkolasit, kuin myös optikon suorittamat näöntarkastukset. Laatutuotteita esittelevät paikan ystävälliset asiakaspalvelijat.
Ülikooli Apteek
Ülikooli Apteek apteekki sisältää tilavan myyntihuoneen ja laajan valikoiman tuotteita. Voit konsultoida paikan apteekkareiden kanssa oikeanlaisten lääkkeiden tai muiden tuotteiden löytämiseksi.
Apollo
Vaikka lähes 50% Apollo kirjakaupasta on suunniteltu uudenlaisella konseptilla, kattaen noin 800 m2 ja sisältäen kirjahyllyjä, elokuvia, musiikkia ja pelejä, tämä Apollon toimipiste on huomattavasti suurempi kuin muut ketjuun kuuluvat myymälät.
Arvutitark
Arvutitark OÜ on vuonna 2013 perustettu yritys, joka myy tietokonetuotteita ja muuta elektroniikkaa. Myymälän monipuolinen tuotevalikoima sisältää viimeisintä teknologiaa kaikkiin tarpeisiin – aina yrityksistä arkikäyttäjiin ja ammattimaisiin pelaajiin saakka. Arvutitarkin pääasiallinen toiminnan kuva on tietokoneiden myynti ja huoltotoimet (mukaanlukien pöytätietokoneet, digitaalikamerat, sekä komponentit ja varaosat).
Alfabox
Aasialaisia lahjatavaroita tarjoavan Alfaboxin tuotevalikoimiin kuuluvat mm. suolalamput, onyksikivet, korut, sekä kuluttajatuotteet.
Euronics
Viron suurimman tuotevalikoiman omaava Euronics tarjoaa innovatiivisia teknologiaratkaisuja maailmalta.
Edustetut tuotemerkit: Samsung, Philips, Apple, Sony, Electrolux, Liebherr, Bosch, Nikon, Canon, Candy.
Flo Lilled
Kukat tekevät jokaisesta tapahtumasta erikoisen ja kauniin. Kukat ovat upea lahja rakkaillesi, osoittaen kuinka paljon välität heistä. Flo Lilled kukkakauppa tarjoaa sekä tuoreita kukkia että ruukkukasveja ja erilaisia kukka-asetelmia.
Fotoluks
Fotoluks, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1992, on 100% omistautunut valokuvaukselle. Fotoluks kaupasta voit löytää laadukkaita valokuvaukset tuotteita ja oheispalveluita. Normaalien valokuvien teettämisen lisäksi paikka pystyy valmistamaan dokumenttivalokuvia ja suurikokoisia valokuvia.
Home&Gourmet
Jos ruoanlaitto on intohimosi, Home&Gourmet voi auttaa sinua kaikissa ruoan valmistamiseen ja tarjoiluun liittyvissä seikoissa.
Edustetut tuotemerkit: Tefal, Rowenta, Krups, Moulinex, Luigi Bormioli, Churchill, Spode, Poyal Worcester, Wedgwood, Jamie Oliver, Zwilling, Marcato, WEDGWOOD, Bormioli Rocco, RCR, Churchill, Portmeirion, Maxwell & Williams, Zyliss, Cole & Mason, Zwilling J.A. Henckels.
IM Arvutid Ideal
IM Arvutid perustettiin vuonna 1993, ja se on ollut perustamisestaan saakka Apple-tuotteiden suurin jakelija. Myymälästä löytyy laaja valikoima Apple tuotteita sekä virallisia huoltopalveluita. Paikan tarkoituksena on olla Viron paras Apple-jälleenmyyjä, kattavimmalla palvelu-osaamisella.
JYSK
JYSK myymälöistä löydät huonekaluja sekä sisätiloihin että puutarhaan. Tiloista löytyy laaja valikoima vuodevaatteita, korkealaatuisia patjoja, tyynyjä, peitteitä, sekä verhoja. Luodaksesi erityisen ilmapiirin kotiisi, myymälä suosittelee myös oheistuotteita kuten koreja, varastolaatikoita, kynttilöitä, pöytäliinoja, vaaseja, pöytäkalustoja, jne.
Kika
Kika on eläintarvikeliike, josta voit valita itsellesi lemmikkieläimen, linnun, tai akvaariokalan, kuin myös ostaa lemmikkieläinruokaa sekä oheistuotteita parhaisiin hintoihin.
Edustetut tuotemerkit: Pro Plan, Royal Canin, Nature’s Protection, Trixie, Animonda, Flexi, Ferplast, Tetra, Juwel, Sera.
Klick
Klick tarjoaa parasta valikoimaa digitaalisia tuotteita edullisiin hintoihin. Myymälän huippulaatuinen ja laaja tuotevalikoima kattaa tarpeet aina arkikäytöstä alan erikoisosaajien vaateisiin saakka. Tuotteiden valinnassa auttaa paikasta löytyvä asiantunteva henkilöstö.
Edustetut tuotemerkit: Acer, Canon, Dell, Epson, HP, LG, Logitech, Ordi, Philips, Samsung, Sharp.
KNOPKA
KNOPKA on erikoistunut myymään korkealaatuisia konttorituotteita ja -tarvikkeita. Myymälän tavoitteena on tarjota monipuolista tuotevalikoimaa, joustavaa hinnoittelua, sekä poikkeuksellista asiakaspalvelua.
Kuusalong
Kuusalong tarjoaa monipuolisen valikoiman ruukkukasveja sekä tuoreita kukkia, mutta myös kukka-asetelmia ja seppeleenteko palveluita.
Photopoint
Photopoint tarjoaa valokuvapalveluita, laajaa valikoimaa digitaalista teknologiaa, sekä miellyttävää, ammattimaista palvelua.
Parhaan valokuvausteknologian ohella voit löytää myös soveltuvia tabletti- tai läppärituotteita, videokameroita, kiikareita, MP3-soittimia, ja monia muita digitaalisia tuotteita ja oheistuotteita.
Edustetut tuotemerkit: Crumpler, Gitzo, Kata, Manfrotto, Metz, Panasonic, Pentax, Razer, Roccat, Speedlink, Tamron, Vivanco.
Sony Center
SONY tuotteiden jälleenmyynti- ja tukkumyyntimyymälä.
Starcom
Starcom on myynyt kommunikaatiolaitteita ja tarjonnut niiden huoltopalveluita vuodesta 1997 saakka. Matkapuhelinten ja oheistuotteiden lisäksi myymälästä saa ostettua kodinkoneita, läppäreitä, printtereitä, TV-settejä, GPS-navigaattoreita, ja paljon muuta, kuin myös mobiilipuhelinten ja GPS-laitteiden huoltopalveluita.
Edustetut tuotemerkit: Nokia, Samsung, HTC, Sony Ericsson, Vertu, Apple, Asus, Garmin, TomTom, Kingston, Adata.
Top Shop
Top Shop tarjoaa erinomaisen valikoiman tuotteita aina terveys-ja urheiluvälineistä kodinkoneisiin ja patjoihin saakka. Myymälä edustaa joukkoa maailman kuuluisimpia tuotemerkkejä ja paikasta voit löytää ratkaisut vaativampiinkin tarpeisiin, edullisiin hintoihin.
Edustetut tuotemerkit Dormeo, Delimano, Shark, Walkmaxx, Kosmodisk.
Varrak
Kirjakauppa Varrak myy kattavaa kirjoa Varrak-kustantamon julkaisemia tuotteita, mukaanlukien novelleja, lastenkirjoja, keittokirjoja, käsityökirjoja, kodin design kirjoja, tietosanakirjoja, sekä historiateoksia. Myymälä palvelee myös Viron suurimman kirjakerhon – Suur Eesti Raamatuklubi – jäseniä.
Edustetut tuotemerkit: Varrak.
EasyTravel
EasyTravelin tavoitteena on tehdä matkaajien elämästä mahdollisimman helppoa ja mukavaa. Myymälän tuotevalikoima sisältää huippulaatuisia matkalaukkuja ja kapsäkkejä, kuin myös laajan valikoiman oheistuotteita.
Edustetut tuotemerkit: Arcadia, Betty Barclay, Bodenschatz, Braun Büffel, Felsenfest, Lloyd, Olsen, Perletti, Rimowa, Ripani, Roncato, Sansibar, Travelite, Vogue.
Go Travel
Go Travel matkatoimisto on ollut toiminnassa Viron markkinoilla vuodesta 1992 saakka. Go Travel tarjoaa parhaita matkapalveluita edullisiin hintoihin, sekä yksityisille lomansuunnittelijoille kuin liikematkustajillekin. Go Travelin piirteisiin lukeutuvat innovaatio, asiakaslähtöisyys, ja järkeenkäyvät vaihtoehdot, tehden matkapakettien valitsemisen ja ostamisen mahdollisimman helpoksi sekä mukavaksi.
Kingitus.ee
Kingitus.ee omaa Viron suurimman lahjojen antamisen erikoistiimin, jonka kautta on mahdollista hankkia elämyslahja laajasta valikoimasta. Elämyslahjat voivat tuoda unelmat todeksi – oli kyseessä sitten unohtumaton kuumailmapallomatka, adrenaliinin täytteinen laskuvarjohyppy, tai romanttinen illallinen viihtyisässä ravintolassa. Vaihtoehtoihin kuuluu myös mm. varjoliitolennot, rata-autoilu, hieronnat, ja paljon muuta, yhteensä yli 700 erilaista mielenkiintoista elämyslahja vaihtoehtoa.
Edustetut tuotemerkit: Kalev SPA, Tallink Aqua SPA, LaitseRallyPark, Nõmme seikluspark, Al Mare Bowling, Taktikalise laskmise keskus, Auto24ring, Grand Rose Spa, Veinimaailm.
Olympic Casino / OlyBet Sports Bar
Näihin päiviin saakka Kristiine Keskuksen Olympic Casino on pitänyt paikkansa alueen suosittuna viihdekeskuksena. Sen sisätilat on suunniteltu Las Vegasin tyyliin, ja kasinosta löytyy mm. peliautomaatteja parhain pelein. Viron suurin OlyBet Sports Bar – jonne sisäänpääsyyn vaaditaan 18-ikävuotta, mutta ei rekisteröintiä – on tarjolla kaikille urheilun ystäville. Voit asettaa baarissa vetoja tai vain nauttia TV-ruuduilta näkyvästä urheiluviihteestä.
Danske Bank
Danske Bank tarjoaa asiakkailleen kattavat pankkipalvelut, ammattimaisesti, yksinkertaisesti, ja jokaisen asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioiden.
Eesti Post
AS Eesti Post on erikoistunut yleisiin postipalveluihin. Perinteisten postipalveluiden, kuten postinjakelun sekä pakettien toimitusten, ohella tarjolla on myös varastointia, pikakuljetuksia, sekä rahoituspalveluja.
Elion
Elion myymälät tarjoavat laajan valikoiman tuotteita ja palveluita sekä yksityisille että yritysasiakkaille. Myymälässä käymällä voit saada lisätietoa Elionin palveluista sekä ostaa tarjolla olevia tuotteita. Paikan asiakaspalvelijat voivat opastaa sinut tarpeisiisi parhaiten soveltuviin tuotteisiin, kuten vaikkapa koti-internet yhteyden valintaan. Myymälästä löytyy myös laaja valikoima älypuhelimia, matka-ja pöytäpuhelimia, TV-settejä, digibokseja, läppäreitä, pöytä-ja tablettitietokoneita, internet-laitteita, printtereitä, GPS-laitteita, sekä digitaali-ja videokameroita.
Edustetut tuotemerkit: Apple, ASUS, Becker, Canon, Dell, Fujitsu Siemens, HP, HTC, Lenovo, LG, Logitech, ML, Nokia, Ordi, Pentax, Philips, Samsung, Sony, Sony Ericsson, TomTom.
Elisa
Elisa myymälässä saat kaikenlaisia kommunikaatiotuotteita ja palveluita: matkapuhelin-ja internet-paketteja, niin kännyköihin kuin koti-PC laitteisiinkin. Tarjolla myymälässä on lisäksi laaja valikoima matkapuhelimia ja oheislaitteita, tabletti-tietokoneita, sekä internet-laitteita.
Edustetut tuotemerkit: Apple iPad, ASUS, Nokia, Sony, Samsung, LG, HTC, Huawei, MyPhone, GoClever, Insmat.
EMT
EMT myymälöissä voit tilata EMT palveluista, muuttaa jo olemassaolevia palveluita, sekä ostaa laitteita ja tuotteita. Myymälästä löytyy hyvä valikoima älypuhelimia, matkapuhelimia, tablettitietokoneita, kannettavia tietokoneita, TV-laitteita, GPS-navigaattoreita, pelikonsoleita, sekä digi-ja videokameroita, kuin myös oheislaitteita. Paikan osaava henkilökunta voi opastaa sinut oikeanlaisiin tuotteisiin ja palveluihin.
ERGO Kindlustus
ERGO tarjoaa Viron kattavimman valikoiman henkivakuutuksia, sairasvakuutuksia, ja omaisuusvakuutuksia, kuin myös eläketuotteita. Vakuutuslaitoksen toimipaikkaverkosto on myös maan laajin.
If Kindlustus
Vakuutusalan erikoisosaaja If Kindlustus tietää riskit ja auttaa asiakkaitaan välttämään niitä. If Kindlustus voi auttaa sinua kaikissa vakuuttamiseen liittyvissä asioissa, ohjaten tarpeisiisi parhaiten soveltuviin ratkaisuihin.
Itella SmartPOST
SmartPOST mahdollistaa yksityisten asiakkaiden ja yritysten pakettien lähettämisen ns. itsepalvelu-postitoimistojen tai pakettiautomaattien kautta koko Viron alueelle. Näitä automaatteja löytyy koko maan alueelta, myös Kristine Keskuksesta.
Keemiline Puhastus – 1A Clean
1a Clean kuivapesula tarjoaa sekä kuivapesu että muita pesulapalveluita. Paikka puhdistaa kaikkea aina solmioista mattoihin saakka.
Mister Minit
Avainten tekemisen ja suutarin palveluita.
Nordea Pank
Pohjoismaiden suurimpana ja henkilökohtaisimpana pankkina Nordealla on takanaan noin 200 vuoden toimintaperiodi, ja pankki haluaa käyttää tämän kertyneen kokemuksen hyödyksesi. Kukin pankin asiakas saa konttorissa henkilökohtaista palvelua. Voit lähestyä pankkia myös kaikissa merkittävissä finanssipäätöksissäsi, saadaksesi neuvontaa parhaan ratkaisun löytämiseksi.
R-Kiosk (Apollo)
R-Kioski tarjoaa ajankohtaisia sanomalehtia ja aikakauslehtiä, makeisia ja virvoitusjuomia, ensiaputuotteita, julkisen liikenteen lippuja ja ID lippuja, nopealla ja ammattimaisella asiakaspalvelulla.
Edustetut tuotemerkit: A.Le Coq, Bossa, Coca-Cola, Evian, Fazer, Kalev, Paletti, Saku, Taffel.
SEB
SEB on yleispankki, joka tarjoaa alan palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, sekä julkiselle sektorille. Pankin vahvuuksiin kuuluvat pitkäaikaiset asiakassuhteet, pätevyys, ja e-teknologia.
Swedbank
Perinteisten pankkipalveluiden ohella Swedbank panostaa myös ympäröivän yhteiskunnan auttamiseen ja tukemiseen. Sosiaalinen vastuunkanto onkin yksi pankin toiminnan ohjaavia filosofioita, taaten yrityksen kestävän kehityksen.
T-särgipood
Toimipaikat T-särgipood myymäläketjussa tarjoavat laajaa valikoimaa t-paitoja jokaiseen makuun. T-särgipood kaupassa voit suunnitella uniikin t-paidan, joka vastaa omaa makuasi. T-särgipood myy myös laajaa valikoimaa erilaisia matkamuistoja ja oheistuotteita.
Tavid
Tavid myy ja ostaa sijoituskultaa, vaihtaa valuuttaa, tarjoaa nopeita rahansiirtoja Viron, Suomen, Ruotsin, Tanskan, Latvian, ja Bulgarian välillä, siirtää valuuttaa, myy/ostaa hopeaa, sekä ostaa kultakoruja.
Tele2
Tele2 on mobiili-alan hintajohtaja, tarjoten korkealaatuisia mobiilikommunikaation palveluja yksityisille asiakkaille ja firmoille, parhaisiin hintoihin. Yrityksen suosion takaa löytyvät selkeät, yksinkertaiset, ja joustavat tuotteet sekä palvelut.
Babyback Ribs & BBQ
Baby Back on Viron ensimmäinen amerikkalainen perheravintola, joka tarjoilee herkullisia BBQ ruokia ja antaa tilaisuuden kokea aitoa amerikkalaista elämäntyyliä.
Boost Juicebar
Boost Juicebar tarjoaa mehuja, smoothie-juomia, sekä tuoreista hedelmistä tehtyjä kuumia juomia, kun myös jäädytettyjä jugurtteja. Ekstra energiaa varten tarjolla on mega-booster juomia. Kaikki paikan tuotteet ovat täynnä vitamiineja ja elinvoimaa.
Chopsticks
Chopsticks on pikaruokala, jonka ruokalista koostuu aasialaisista sekä kiinalaisista ruoista. Näitä eksoottisia ruokia voidaan syödä paikan päällä tai tilata kotiin kuljetuspalvelun kautta.
Coffee IN
Coffee IN kahvi on kuin seikkailu kahvinystävälle: maut, tuoksut, ja nautinnot kahvien tuhansista vivahteista. Paikan korkealaatuinen kahvi on seurausta vuosien toiminnan tuomasta kokemuksesta, jonka takaa löytyvät osaavat baristat ja vain tuoreimmin paahdetut kahvipavut. Valikoimista löytyvät sekä kuumat että kylmät kahvijuomat. Voit valita listalta lisäksi herkullisia kaakao-ja chai-juomia, cocktaileja ja smoothie-juomia, kuin myös pientä naposteltavaa.
Coffee Love
Coffee Love on elegantti ja viihtyisä paikallinen kahvila, Kristiine Keskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Kahvila antaa tilaisuuden rentoutua kiireisen kauppakeskuksen keskellä, ja nauttia herkullisesta kahvista ja pienestä naposteltavasta. Voit tilata juomat ja syömingit myös mukaasi.
Da Vinci Pasta & Pizza
Da Vinci Pasta & Pizza on viihtyisä koko perheen ruokailupaikka. Voit nauttia laajasta valikoimasta pastoja, pizzoja, keittoja, virvokkeita, kuin myös aidosta, käsintehdystä italialaisesta jäätelöstä.
G.O. Frosty
Jos etsit virkistävää paussia tai jotain makeaa syötävää, G.O. Frost on oikea kohde Kristiine Keskuksen tiloissa, tarjoten erilaisia jääjuomia ja herkullisia jäätelöitä.
Kohvik Brezza
Kohvik Brezza on tyylikäs sushibaari, joka on nopea, mukava, ja monipuolinen tilaisuus nauttia japanilaisista herkuista.
Kohvik Gnomo
Gnomo bistro-ravintola tarjoaa erinomaisia makuelämyksiä kaikille asiakkailleen. Parhaiten Gnomo tunnetaan nopeasta ja laadukkaasta palvelustaan, sekä mahdollisuudesta yhdistellä ruokia oman maun mukaisesti. Paikan ruokalista vaihtuu päivittäin.
Kristiine Bistroo
Viihtyisä Kristiine Bistroo tarjoaa aamiaista ja maukkaita kotiruokia – salaatteja, keittoja, pääruokia, sekä houkuttelevia jälkiruokia.
Manhattan Ice Dream Jäätisekohvik
Tämä jäätelökahvila tarjoaa monipuolisen valikoiman jäätelöitä erilaisissa mauissa, ja tarjontaa parantavat entisestään erilaiset oheistuotteet. Tavallisen jäätelön ohella voit valita herkkusi jäätelöautomaatin vaihtoehdoista, jäätelö-cocktaileista, tai virvoitusjuomista.
Prima Pasta & Pizza
Prima Pasta & Pizza on mukava ruokailupaikka koko perheelle. Tarjolla on laaja valikoima pastoja, salaatteja, pizzoja, keittoja, alkuruokia, sekä herkullisia jälkiruokia.
Robert’s Coffee
Robert’s Coffee on Pohjoismaiden suurin kahvilaketju, jonka toiminnan taustalta löytyvät mm. oma gourmet-kahvipaahtimo sekä omia kaupoissa myytäviä kahvituotteita. Paikan tuotevalikoima sisältää perinteisiä kahveja, kahvisekoituksia, espresso-tuotteita, maustettuja kahveja, sekä kofeiinittomia kahvijuomia. Lisäksi voit valita juomasi erilaisista maustetuista teelajeista. Lajitelmasta löytyy vaihtoehtoina Fairtrade tuotteita. Kahvin tai muiden juomien oheen tarjolla on herkullisia leipomo-ja leivonnaistuotteita, kerrosleipiä, sekä salaatteja.
Sushirong
Sushirong on tyylikäs sushibaari, joka tarjoaa kullekin asiakkaalleen mukavan, nopean, ja monipuolisen tilaisuuden tutustua japanilaisen keittiön herkkujen parhaimmistoon.
Carpe Vinum
Carpe Vinum tarjoaa monipuolisen valikoiman viinejä Euroopan eri alueilta: Rioja, Chablis, Alsace, Toscana, Veneto, Bordeaux ja monta muuta. Viinien ohella paikka myy myös viinien oheistuotteita ja käsintehtyjä, virolaisten suklaamestareiden valmistamia suklaita.
Marks & Spencer Toidupood
Marks & Spencer toidupood on osa Fairtrade verkostoa, ja tuo virolaisille kuluttajille puhtaita, luonnollisia tuotteita eettisesti toteutetusta kaupankäynnistä. Myymälässä tarjolla olevissa tuotteissa ei ole käytetty keinotekoisia säilöntäaineita tai keinotekoisia väriaineita. Tuotteet on valmistettu Fairtrade sokeria hyödyntäen.
Prisma
Prisma on myymälä koko perheelle, tarjoten hyviä hintoja, laajan ja monipuolisen tuotevalikoiman, huippulaatuisia tuotteita, sekä aina ystävällisen asiakaspalvelun.
Tea & Coffee Centre
Tea & Coffee Centre tarjoaa laajan valikoiman huippulaatuisia tee- ja kahvituotteita, oheistuotteita, sekä MONIN siirappeja. Tea & Coffee Centre edistää toiminnallaan terveellisiä elintapoja, jossa teetä käytetään vaikkapa rentoutumisen tai puhdistautumisen välikappaleena.
Edustetut tuotemerkit: Monbana, Monin.