Maarjamäen linna (jota kutsutaan myös Maarjamäen kartano nimellä) toimii Viron historiallisen museon tiloina, upealla paikalla Piritan rantabulevardin varrella Tallinnaa.
Museon avulla voit oppia Viron syntytarinan, maan kehityksen vaiheita, tarinoita miehitysvuosien varrelta, sekä sen, kuinka paikka itsenäistyi uudelleen vuonna 1991.
Virolaisten halua vapauteen ja itsemääräämiseen läpi 1900-luvun esitellään erilaisten esineiden, dokumenttien, kuin myös tarinoiden kautta.
Viron historiallinen museo, jolla on toinen toimipiste vanhankaupungin Suurkillan talossa, operoi Maarjamäen linnassa myös Viron elokuvamuseota.
Tämä elokuvamuseo sai alkunsa virolaisen filmituotannon 100-vuotisjuhlien aikaan, kun museonäyttely “SIIN ME OLEME! Eesti filmi esimene sajand” (suomeksi: “TÄÄLLÄ ME OLEMME! Virolaisen filmin ensimmäinen vuosisata”) avattiin.
Vierailijana tähän osaan linnan tiloja voit oppia virolaisen elokuvatuotannon historiaa mm. paikallisesti kuuluisien ohjaajien haastattelujen sekä virolaisen elokuvamusiikin kautta.
Museon takapiha on täynnä Neuvostoliiton aikaisia, näytiltä poistettuja monumentteja, joissa voit tutustua erilaiseen näkökulmaan historiallista taidetta.
Pääset keskustasta museolle esimerkiksi busseilla 1A, 5, 8, 34A, ja 38, jäämällä pois “Maarjamägi” -pysäkillä.
Maarjamäen linna / kartano – Viron historiallinen museo
Pirita tee 56
10127 Tallinna
Aukioloajat: ke-su klo 10-17
Viron historiallisen museon näyttelyt Maarjamäen linnassa
Maarjamäen kartanon tiloissa oleva Viron historiallisen museon pysyvä päänäyttely on nimeltään “Itsenäisyyden tahto – Viron tasavalta 90 vuotta”.
Kyseessä on laajuudeltaan ja vaikuttavuudeltaan tärkein Viron historiaa käsittelevä näyttely.
Näyttely avasi ovensa linnan tiloissa Viron tasavallan 90-vuotispäivänä, helmikuun 24, 2008.
Linnan toisessa kerroksessa oleva osio näyttelyä luo yleiskatsauksen Viron historiaan vuodesta 1917 aina vallankumouksellisiin tapahtumiin 1980-luvulla sekä varhaisella 1990-luvulla saakka.
1900-luku oli Viron vapauden vuosisata. Tämä vapauden idea, sekä valtion että yksilöiden tasolla, oli myös koko näyttelyn luomisen taustalla ollut idea.
Tahto itsemääräämisoikeuteen, ja Viron kansalaisten sinnikkyys ja sopeutumiskyky läpi 1900-luvun nykyaikaan saakka, on jotain, mikä koskettaa teemana jokaista virolaista.
Näyttely on jaettu neljään teemaan, joista kukin edustaa erilaista tasoa tahdosta itsemääräämisoikeuteen: “Valta ja hallitus”, “Henkiset voimavarat”, “Taistelu ja vastustus”, sekä “Hyvä elämä”.
Runsaan esillä olevan valokuvamateriaalin lisäksi näytteillä on myös paljon uniikkeja esineitä ja historiallisia artefakteja.
Lisämielenkiintoa näyttelyyn tuovat lisäksi harvinaiset filmimateriaalit, audiovisuaaliset ohjelmat, kuin myös interaktiiviset, Viron historiaa opettavat osiot.
Näyttely, joka on toteutettu maan 90-vuotisjuhlien toimikunnan, Viron filmiarkiston, sekä Viron kulttuuriministeriön yhteistyönä, on tarjolla kolmella kielellä: viroksi, englanniksi, ja venäjäksi.
Näillä kolmella kielellä on tarjolla myös opastettuja, lisämaksullisia kierroksia Maarjamäen linnan tiloissa olevaan näyttelyyn.
Kierrokset, joita järjestetään 10-20 hengen ryhmille ja jotka on tilattava vähintään 5 työpäivää ennen haluttua ajankohtaa, ovat pituudeltaan 1,5 tuntia.
Viron historiallisen museon taustat
Museon tarina alkoi vuonna 1802, kun Tallinnan raatihuoneen apteekkari, Johann Burchart (1776-1838) aloitti henkilökohtaisen kokoelmansa, jota hän kutsui nimellä “Mon faible” (ranskankielestä suomennettuna: “Heikkouteni”).
Inspiraatio Burchartille kokoelman aloittamiseen tuli hänen näkemästään yksityiskohtaisesti koristellusta, marmoroidusta pääsiäismunasta.
Mon faible -kokoelman ensimmäinen näyttelyesine oli tosin luonteeltaan tästä alkuinspiraatiosta poikkeava ja Viron oloissa eksoottinen esine: kiinalainen oopiumpiippu.
Vuonna 1822 Burchartin kasvanut kokoelma mahdollisti merkittävän näyttelyn – tittelillä “Antiikit ja harvinaisuudet” – järjestämisen Tallinnan vanhankaupungin Mustapäiden veljeskunnan kiltatalossa.
Tämä tapahtuma oli lajissaan Tallinnan ensimmäinen.
Vuonna 1842 Tallinnaan puolestaan perustettiin saksalais-baltialainen akateeminen yhteisö, Viron kirjallisuuden yhdistys (ELS, Estländische Literärische Gesellschaft).
Tämän yhdistyksen yhtenä tavoitteena oli perustaa museo “laajentamaan tietämystämme tästä maasta, opiskelemalla sen historiaa, taiteita, teollisuutta, teknologioita, ja luontoa”.
Yhdistys keräsi laajan kokoelman seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana, jotka muodostivat kokoelmana perustan Viron kirjallisuuden yhdistyksen maakuntamuseolle, joka perustettiin vuonna 1864 Pyhän Knuutin kiltatalossa.
ELS hankki vuonna 1911 haltuunsa toimitilat Toompean kaupunginosasta, osoitteesta Kohtu 6, jossa museon innovatiiviset aktiviteetit pääsivät kehittymään.
Ainoana kaupungista löytyneenä museona paikasta tuli tärkeä Tallinnan kulttuurielämän keskus, jonka toimintaan kuuluivat myös koulutukselliset luennot ja näyttelyt.
Kun Viron kansallismuseo perustettiin Tarton kaupunkiin vuonna 1909, siitä tuli samalla Viron tasavallan ensimmäisen itsenäisyyden kauden (1918-1940) tärkein museo.
ELS:n operoima museo säilytti silti tärkeän asemansa, kiitos sen arvokkaiden kokoelmien, mukana tärkeitä arkeologisia, luonnontieteellisiä, sekä kulttuurihistoriallisia osakokoelmia ja arkistoja.
Viron kirjallisuuden yhdistyksen museon toiminnassa tapahtui suuria muutoksia sen jälkeen, kun Viro tuli Neuvostoliiton miehittämäksi vuonna 1940.
Yksi näistä muutoksista oli se, että museon toiminta kansallistettiin, ja sen nimi muutettiin Viron sosialistisen neuvostotasavallan historian museoksi.
Lisäksi osa museon näyttelyesineistä annettiin tässä yhteydessä muihin museoihin.
Kansallistamisen jälkeen museoon luotiin Viron SNT:n luonnonhistoriallinen museo, kokoelmista löytyneistä luonnontieteiden näyttely-esineistä.
Museon toiminta kuitenkin romuttui seuranneina vuosina, johtuen poliittisesta, ideologisesta painostuksesta näyttelyiden toteutusten suhteen.
Sen lisäksi että museon työntekijöiden toimintaa säädeltiin pilkuntarkasti, näyttely-esineet, jotka määriteltiin poliittisesti vahingollisiksi, poistettiin – joka käytännössä tarkoitti kaikkia itsenäisestä Viron tasavallasta ihmisiä muistuttaneita esineitä.
Suurin osa museon pääkokoelmista on kuitenkin säilynyt nykypäiviin saakka, osittain kokoelmia hoitaneiden osastonjohtajien henkilökohtaisen työn ansiosta.
Museo siirtyi toiseen nykyisistä tiloistaan, Suurkillan taloon, vuonna 1952.
Maarjamäen linna liitettiin kokonaisuuteen vuonna 1975, ja siellä toimi vuodesta 1987 alkaen Viron SNT:n historian ja vallankumouksen museo.
Vuonna 1989 tämä kahdesta näyttelytilasta koostunut kokonaisuus uudelleennimettiin Viron historialliseksi museoksi.
Tiloissa pidettiin useita tärkeitä Viron nykyhistoriaa esitteleviä näyttelyitä myöhäisen 1980-luvun ja varhaisen 1990-luvun aikana: “Kolmivärinen Viro” (Suurkillan talon tiloissa v. 1989) ja “Stalinismi Virossa” (Maarjamäen linnassa v. 1990).