Ober-Haus Kinnisvara kiinteistövälitysyhtiöllä on Tallinnassa kaksi konttoria, mukaanlukien Melon Ärimajan (Estonia pst 1 A) toimipaikka kaupungin keskustassa.
Yhtiö tarjoaa monipuolisesti erilaisia alan palveluita, mukaanlukien kiinteistöjen arvioinnit sekä kiinteistövälitykset (vuokraus, osto, myynti).
Ober-Haus Kinnisvaran toimintaan kuuluvat keskeisesti myös palvelut liikehuoneistojen, toimisto-, kauppa- ja varastotilojen vuokraamiseen ja myyntiin.
Voit hyödyntää firman osaamista lisäksi suhteessa kiinteistöjen hallinnointiin.
Ober-Hausin hallintopalveluiden yksikön asiakkaina ovat etupäässä kauppakeskukset, liiketoimintarakennukset ja teollisuuslaitokset sekä taloyhtiöt.
Hallintopalveluiden yksikkö antaa toisaalta ammattimaista apua ja neuvoja myös asuntojen ja omakotitalojen omistajille huoneistojen vuokraus- ja hallintoasioiden suhteen.
Kokonaisuutena vuonna 1994 perustettu Ober-Haus Kinnisvara on Baltian maiden suurin kiinteistövälitysfirma, jolla on toimintaa Viron ohella Latviassa ja Liettuassa, yhteensä yli 30:n konttorin verran.
Yhtiö on nykyisin osan Pohjoismaiden suurinta kiinteistöalan konsernia, suomalaista Realia Group Oy:tä, joka pyörittää kiinteistövälityksen alalla ketjuja kuten Huoneistokeskus, SKV ja Huoneistomarkkinointi.
Voit tutustua ketjun ajankohtaisiin vuokrakohteisiin ja myynnissä oleviin kiinteistöihin Ober-Hausin verkkopalvelun kautta, osoitteessa www.ober-haus.ee (joka toimii myös suomenkielisenä versiona).
Hyvä sivusto kaikkien kiinteistövälittäjien Tallinnan ja Viron vuokra-/myyntikohteiden selaamiseen on esimerkiksi vuodesta 2000 toiminnassa ollut www.City24.ee.
Tallinnan Ober-Haus Kinnisvara konttorit
Ober-Haus Kinnisvara (pääkonttori)
Narva mnt. 53
10152 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.ober-haus.ee
Ober-Haus Kinnisvara Kesklinna
Estonia pst 1 A, II kerros
10143 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.ober-haus.ee
Ober-Haus Kinnisvara konttorit muualla Virossa
Ober-Haus Kinnisvara Tartu
Fortuuna 1
50603 Tartto
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.ober-haus.ee
Ober-Haus Kinnisvara Pärnu
Ringi 1
80010 Pärnu
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.ober-haus.ee
Ober-Haus Kinnisvara Jõhvi
Keskväljak 4
41531 Jõhvi
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.ober-haus.ee
Ober-Haus Kinnisvara Narva
Tallinna mnt. 9
20303 Narva
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.ober-haus.ee
Ober-Haus Kinnisvara Kuressaare
Tallinna mnt 58
93818 Kuressaare
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.ober-haus.ee
Mikäli olet kiinnostunut Realia Group ryhmän toiminnoista, konsernilla on omat verkkosivunsa osoitteessa www.realiagroup.fi.