Tallinnan opastetut arkkitehtuurikierrokset

Tallinnan arkkitehtuurista – etenkin modernista valikoimasta – kiinnostuneille on nykyisin tarjolla opastettuja kiertokäyntejä kaupungin hienoimpiin rakennuksiin.

Näitä kiertokäyntejä, joista löytyy sekä historiallista että nykyaikaista arkkitehtuuria, järjestää vähintään viiden hengen ryhmille Viron arkkitehtuurikeskus (Eesti Arhitektuurikeskus).

Keskuksen ammattimaisista oppaista löytyy suomea, viroa, englantia, saksaa, ja ranskaa puhuvaa henkilöstöä, eli kukin keskuksen kiertokäyntipaketti on tarjolla myös suomenkielisenä versiona.

Oppaista kukin omaa taustan alalta ja intohimon arkkitehtuurin suhteen – mukana on arkkitehtejä, arkkitehdin tutkinnon omaavia, kriitikkoja, kuin myös kaupunkisuunnittelun asiantuntijoita.

Kukin opas on koulutettu tarjoamaansa kierrosta varten keskuksen toimesta.

Mikäli et löydä valmiiksi pakatuista kokonaisuuksista oikeanlaista kierrosta, Viron arkkitehtuurikeskus järjestää myös räätälöityjä opastettuja kierroksia, ryhmäsi mielenkiintojen pohjalta.

Tämä räätälöinti voidaan toteuttaa ryhmäsi haluaman sisällön ohella myös kierroksen toteutusajan ja päivämäärän suhteen.

Opastettujen arkkitehtuurikierrosten hinnat riippuvat siitä, kuinka monta henkilöä osallistuu kierrokselle, ja tarvitaanko kuljetuksia varten keskuksen järjestämä bussi. Ryhmäkoon täytyy olla vähintään 5 henkilöä.

Voit varata ryhmällesi yhden allaolevista tai räätälöidyn kierroksen ja tiedustella kierrosten hintoja, ottamalla yhteyttä Viron arkkitehtuurikeskuksen (www.arhitektuurikeskus.ee) palveluista vastaavaan henkilöstöön joko sähköpostitse tai puhelimitse.

Viron arkkitehtuurikeskuksen opastetut kierrokset

Paketti I

Tatari 30 TallinnaAihepiiri: Tallinnan kierros, esitellen kaupungin nykyaikaista arkkitehtuuria
Kierroksen kesto: 4 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Kierros alkaa Mustamäen alueelta. Yleiskuva Tallinnasta ja sen historiasta.
  • Tallinnan teknillinen yliopisto: kirjasto ja kampus
  • Paluu takaisin kaupunkiin
  • Kassisaban alue ja Koidula kadun asuinrakennus – yksityinen viheralue urbaanissa ympäristössä, talo vs puutarha
  • Kaupungin nykyarkkitehtuurin esimerkkejä
  • Vapaudenaukio – moderni urbaani tila, julkisen tilan ja liikennevirtojen hallinnointi, siirrettävät vihertilat, monitoiminen urbaani tila
  • Englantilaisen yläasteen urheiluhalli – keinotekoinen luonto, vanha vs uusi
  • Miehitysmuseo – orgaaninen arkkitehtuuri, virtaavat tilat, avoimuus, sisätilat vs ulkopuoli
  • Asuinrakennus Tatari-kadulla
  • Asuinrakennus Aia-kadulla
  • Kadriorg – historiallinen puinen asuinalue + uudet rakennukset
  • Asuinrakennus Koidula-kadulla – yksityinen viheralue urbaanissa ympäristössä, talo vs puutarha
  • KUMU – Viron taidemuseo
  • Sataman alue rakennuksineen
  • Linnahallin kulttuurikeskus sekä kulttuuritehdas Kultuurikatel (entinen voimalaitos) – vanhojen teollisuuskompleksien kunnostaminen
  • Kulttuurikilometri
  • Kalamaja lähiö – historiallinen ympäristö + modernit rakennukset (uudet asuinrakennukset Vabriku, Noole, Heina, ja Pebre kaduilla), puiset asuintalot
  • Lentosatama – ruokailu lentosataman ravintolassa (ateria ei sisälly kierroksen hintaan)

Paketti II

Rotermannin kortteli TallinnaAihepiiri: Tallinnan kierros, esitellen kaupungin nykyaikaista arkkitehtuuria
Kierroksen kesto: 3 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Sataman alue ja Rotermannin kortteli – vanhan teollisen alueen elpyminen ja kaupungin avaaminen merelle
  • Asuinrakennus Aia-kadulla
  • Asuinrakennus Koidu-kadulla
  • Kahvitauko (ei sisälly hintaan)
  • Englantilaisen yläasteen urheiluhalli – keinotekoinen luonto, vanha vs uusi
  • Synagoga ja Viron juutalaiskeskus
  • Asuinrakennus Koidula-kadulla – yksityinen viheralue urbaanissa ympäristössä, talo vs puutarha
  • Fahlen talo

Paketti III

Koidula-katu TallinnaAihepiiri: Tallinnan asuinarkkitehtuuri
Kierroksen kesto: 3 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Vanha Tallinna (Tallinnan urbaani kehittyminen)
  • Pelgulinn – 1800-lukulainen puinen asuinalue sekä Pohjois-Tallinnan modernit rakennukset
  • Kalamajan stalinistisen arkkitehtuurin mestariteokset
  • Neuvostoaikainen Mustamägi-elementtitalolähiö – neuvostokaupunkisuunnittelu
  • Neuvostoaikainen Väike-Õismäe-elementtitalolähiö – sosialistinen / modernistinen kaupunkisuunnittelu, urbaanit utopiat
  • Rocca al Mare / Merirahu alueet – 2000-luvun tallinnalaisen asumisen trendit

Paketti IV

Lauluväljak TallinnaAihepiiri: Neuvostoarkkitehtuurin mestariteokset
Kierroksen kesto: 3 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Rävala-bulevardi – neuvostoaikainen hallinto- ja kaupunkikeskus
  • Viron ulkoministeriö, entinen EKP:n (Viron kommunistipuolueen) rakennus
  • Akateeminen kirjasto / Tallinnan yliopiston kirjasto
  • “Sõprus” elokuvateatteri
  • Sokos Hotel Viru
  • Entinen Dvigatel-tehtaan asuinrakennus (Tartu-kadun alkupäässä)
  • Radio-rakennus
  • Tallinnan laulujuhlien kenttä
  • Kukkapaviljonki
  • Maarjamäen muistomerkki
  • Pirita SPA Hotel Tallinnan olympiakeskuksen yhteydessä – Piritajoen olympiakompleksin rakennukset
  • Kose kadun asuinalue
  • Neuvostoaikainen Lasnamägi-elementtitalolähiö – neuvostokaupunkisuunnittelu
  • Linnahallin kulttuurikeskus

Paketti V

Baltian filmi-ja mediakoulu TallinnaAihepiiri: Tallinnan oppilaitokset (sisältää käynnin rakennuksissa)
Kierroksen kesto: 3 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Tallinnan yliopisto
  • Naban lastentarha Viimsissä
  • Viimsin koulu
  • Englantilaisen yläasteen urheiluhalli – keinotekoinen luonto, vanha vs uusi
  • Tallinnan teknillinen yliopisto: kirjasto ja kampus
  • Rocca al Maren koulu

Paketti VI

Lootsi TallinnaAihepiiri: Modernit asuinrakennukset
Kierroksen kesto: 3 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Y-talo satama-alueella
  • Sataman alue ja Rotermannin kortteli – vanhan teollisen alueen elpyminen ja kaupungin avaaminen merelle
  • Asuinrakennus Aia-kadulla – nykyaikainen arkkitehtuuri vanhassakaupungissa
  • Asuinrakennus Vabriku-kadulla
  • Asuinrakennus Koidu-kadulla
  • Asuinrakennus Tatari-kadulla
  • Fahlen talo
  • Asuinrakennus Koidula-kadulla – yksityinen viheralue urbaanissa ympäristössä, talo vs puutarha

Paketti VII

KUMU TallinnaAihepiiri: Mitä on arkkitehtuuri ja kuinka se toteutetaan? Kierros lapsille ja nuorisolle (jännittäviä kohteita! + kuka suunnittelee Tallinnan ja miten?)
Kierroksen kesto: 3 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Neuvostoaikainen Lasnamägi-elementtitalolähiö – neuvostokaupunkisuunnittelu
  • Asuinrakennus Virbi-kadulla
  • KUMU – Viron taidemuseo Kadriorgin kaupunginosassa
  • Kadriorgin lasten leikkikenttä
  • Linnahallin kulttuurikeskus
  • Kulttuurikilometri
  • Lentosatama – ruokailu lentosataman ravintolassa (ateria ei sisälly kierroksen hintaan)

Paketti VIII

Fahle-talo TallinnaAihepiiri: Kaupunkiluonto – Tallinnan kierros, esitellen kaupungin nykyaikaista arkkitehtuuria
Kierroksen kesto: 5-6 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Bussimatka Fahlen talolle (matkan varrella bussista näkyvät Y-talo, Jõe 4a liikerakennus, Dvigatel-kortteli, sekä Tallinnan ydinkeskusta)
  • Fahlen talo
  • Asuinrakennus Koidula-kadulla
  • Bussimatka KUMU taidemuseolle (matkan varrella bussista näkyvät Kadriorgin palatsi sekä Presidentin palatsi)
  • KUMU – Viron taidemuseo
  • Kahvitauko taidemuseon kahvilassa (kahvitauko ei sisälly kierroksen hintaan)
  • Synagoga – Viron juutalaiskeskus
  • Englantilaisen yläasteen urheiluhalli
  • Vapaudenaukio ja Toompea (+ johdanto vanhaankaupunkiin)
  • Bussimatka Rotermannin kortteliin (matkan varrella bussista näkyy Miehitysmuseo)
  • Rotermannin kortteli
  • Kävely läheisellä Aia-kadulle
  • Asuinrakennus Aia-kadulla
  • Kävely läheiselle Viru-kadulle
  • De La Gardie keskus Viru-kadulla

Paketti IX

Miehitysmuseo TallinnassaAihepiiri: Tallinnan kierros arkkitehdeille / arkkitehtiopiskelijoille / rakennusurakoitsijoille
Kierroksen kesto: 5-6 tuntia
Kuljetus: bussi

  • Sataman alue ja Rotermannin kortteli – vanhan teollisen alueen elpyminen ja kaupungin avaaminen merelle
  • Bussimatka Kadriorgin kaupunginosaan ja KUMU – Viron taidemuseolle
  • KUMU – Viron taidemuseo
  • Bussimatka läpi Lasnamäen, neuvostoaikaisen elementtitalolähiön; Tartu-kadun vanha teollisuusalue – neuvostoajan jäänteiden uudistaminen; Fahlen talo, Tallinnan ydinkeskusta
  • Tallinnan keskusta – Vapaudenaukio
  • Miehitysmuseo
  • Toompea – uudet suunnitelmat historiallisen keskustan alueella; johdanto Tallinnan historialliseen kehittymiseen (jalkaisin)
  • Bussimatka läpi pohjoisen Tallinnan – 1800-lukulainen alaluokkainen asuinseutu ja alueen kehitys
  • Asuinrakennus Aia-kadulla; De La Gardie keskus – uudet projektit UNESCO:n maailmanperintökohteessa; vanhakaupunki

Näiden valmispakettien ohella tarjolla on myös räätälöityjä paketteja Tallinnan arkkitehtuuriin.

Räätälöidyissä paketeissa ryhmäsi voi valita oman, sydäntä lähellä olevan arkkitehtuuriaiheisen teeman kierrokselle.