Tallinnan Patarei merilinnoitus

Patarei merilinnoitus on Tallinnan rannikolle 1800-luvulla tehty puolustuksellinen rakennuskompleksi, joka on toiminut historiansa aikana myös sotilaparakkeina sekä vankilana.

Idea tämän puolustuksellisen (tykistön käyttöön tarkoitetun) kokonaisuuden valmistamisesta tuli Venäjän keisari Nikolai I:ltä vuonna 1828, ja rakennustyöt pääsivät käyntiin seuraavana vuonna (1829).

Patarei merilinnoitus Tallinna

Kauniin kalkkikivisen julkisivun omaava linnoitus, joka on yhteensä neljän hehtaarin (4 eekkerin) kokoisella tontilla, valmistui vuonna 1840.

1800-luvulla tapahtuneen nopean sotilasteknologian kehityksen myötä merilinnoitus menetti vähitellen puolustuksellisen merkityksensä.

Paikka jälleenrakennettiinkin vuonna 1867 parakkitiloiksi eri armeijan yksiköille.

Seuraava muutoskohta linnoituksen toiminnassa tapahtui vuonna 1920, kun sen tiloista tehtiin pidätyskeskus.

20 vuotta myöhemmin alkoi merilinnoituksen jälleenrakentaminen tarkemmin vartioiduksi ja ankarammaksi vankilaksi.

Paikkaa käyttivät vankilana vuorollaan kukin Viroa miehittäneistä ulkomaisista joukoista, kiitos linnoituksen tarjoamien jykevien kaksimetristen seinien, jotka sopivat tähän tarkoitukseen.

Viimeiset vankilan vangit siirrettiin pois tiloista vuonna 2002, Tarton kaupungissa tuolloin juuri avattuun uuteen vankilarakennukseen, ja Patarei otettiin pois vankilakäytöstä.

Patarei merilinnoitus TallinnaNykyään tyhjillään oleva merilinnoitus sisältää kesäisin auki olevan vankilamuseon (neuvostoaikaisella karulla sisustuksella), rantakapakka-kahvilan, sekä ryhmille mahdollisuuden erilaisiin oheistapahtumiin.

Virallisesti tämä kulttuurillisena perintökohteena suojeltu, ainutlaatuisen 1800-lukulaisen arkkitehtuurin omaava linnoitus on ollut vuodesta 2007 Viron valtion omistaman AS Riigi Kinnisvaran hallinnoima kulttuuripuisto.

Voit vierailla paikan vankilamuseossa toukokuusta syyskuuhun, museon ovien ollessa avoimina tuona periodina päivittäin klo 12-19. Linnoituksen merikahvila ja kulttuuripuisto ovat avoinna kahta tuntia myöhempään saakka.

Patarein ryhmille tarjolla oleviin palveluihin kuuluvat myös mahdollisuudet ohjattuihin (myös teemallisiin) kiertokäynteihin vankilamuseoon sekä omien tapahtumien järjestäminen rakennuksissa.

Linnoitukselle on helppo päästä Tallinnan keskustasta, sillä nähtävyys sijaitsee läheisen, idyllisen Kalamajan kaupunginosan alueella, osoitteessa Kalaranna 2.

Helpoin tapa päästä alueelle on ensin tulla Tallinnan Linnahallin luokse kävellen, raitiovaunuilla nro 1 ja 2, tai bussilla nro 3, jatkaen merenrantaa myötäilevää Kulttuurikilometri-promenadia aina Patareille saakka.

Patarei vankila Tallinna

Patarei merilinnoitus / Patarei vankilamuseo
Kalaranna 2/2a
10415 Tallinna
Aukioloajat (touko-syyskuu): vankilamuseo ma-su klo 12-19 (viimeinen sisäänpääsy klo 18:15), kulttuuripuisto & Poodud Piraat rantakapakka-kahvila ma-su klo 12-21

Patarei vankilamuseo

Patarei merilinnoitus vankila TallinnaVuonna 2002 pois käytöstä otettu Patarei-vankila (joka tunnettiin myös nimellä Tallinnan keskusvankila) otettiin museokäyttöön toukokuussa 2006.

Museotiloista, joita täydennetään jatkuvasti, löytyy esillä muun muassa vanginvartijoiden käyttämiä varusteita sekä vangeilta takavarikoituja, tiloihin salakuljetettuja esineitä.

Jos osallistut tunnin kestävälle, ohjatulle peruskierrokselle museotiloihin (minimiryhmän koko on 10 henkilöä), kierros alkaa rakennuksen historian selvityksellä, aina sen 1800-luvun käytöstä merilinnoituksena saakka.

Kierroksen jatkaessa opit myös vankeinhallinnosta sekä vankeihin kohdistuneista säännöistä, joihin lukeutuivat kuolemantuomioiden täytäntöönpanot.

Kierros antaa yleiskuvan vankien tiloihin tulosta ja siihen liittyneestä ruumiintarkastuksesta, heidän elin-, syönti- ja hygienia-oloistaan, kuin myös nukkumistavoista.

Oppaat selvittävät lisäksi elinkautisvankeihin kohdistuneen erikoiskohtelun, näyttäen näiden vankien sellit, kuntoilu-aitaukset, sekä lukitustilat.

Tunnin kestävä kierros päättyy kuolemantuomioiden (ampumalla) täytäntöönpanoon liittyneisiin huoneisiin.

Tämän kierroksen oheen suositellaan myös 1-tunnin kestävää Kalamaja-kierrosta, joka alkaa Linnahallin rakennukselta, jatkuen Kulttuurikilometri-reittiä pitkin.

Ryhmille tarjolla on myös pidempiä, 3-tuntia kestäviä ja erilaisilla teemoilla varustettuja elämysohjelmia & opastettuja kierroksia (jotka on varattava hyvissä ajoin ennen haluttua ajankohtaa).

Näistä kolmentunnin vaihtoehdoista tunnetuin on ns. “Vankilaseikkailu” -ohjelma.

Vankilaseikkailussa Patarein vierailija käy läpi kaikki historialliset vankien vangintaproseduurit (sormenjälkien otto, naamakuva jne.), jota seuraavat opastettu vankilakierto sekä ruokailu (pienellä snapsi-ryypyllä).

Muita 3-tuntisia ohjelmia ovat “KGB-kierros” sekä Vanhankaupungin ja Patarei-vankilan kierros.

Näistä KGB-kierros alkaa Viruhotellilta ja sen KGB-museolta, jatkuen kävelynä läpi vanhankaupungin KGB:n rakennusten, päättyen Patarei-vankilalle.