Leikkikeskus Pif Paf Mängutuba toimii osana Lasnamäe Ärimaja liikekeskusta, osoitteessa Osmussaare tee 8 (3. kerros).
Tammikuusta 2013 avoinna ollut Pif Paf on paikka 0-7 vuotiaiden lasten leikkimiseen, syntymäpäivien viettoon tai muihin lastentapahtumiin.
Leikkikeskus on yhteiskooltaan 131 m2, ja profiililtaan erittäin avara ja valoisa tila.
Pif Paf luotiin alusta alkaen erinomaiseksi paikaksi leikkiä, perheiden paikaksi juhlistaa tärkeitä tapahtumia, ja vapaa-ajanviettopaikaksi lasten kanssa – värikkäissä, puhtaissa, lämpimissä, ja mukavissa puitteissa.
Lisäksi leikkituvan ikkunoista on upeat panoraamiset näkymät ympäröivään osaan Tallinnasta ja keskuksen seinät ovat koristettuja käsin tehdyillä maalauksilla.
Pif Pafin lattiat on päällystetty pehmeillä matoilla, jotka tekevät lattialla leikkimisestä miellyttävää yhdessä tilojen sopivan lämmityksen kanssa.
Tilat on varustettu toisaalta myös viilentävällä ilmastoinnilla, joka voidaan aktivoida tarpeen tullen. Tilat pidetään myös puhtaina ja kaikki lelut ovat aina ehjiä versioita.
Lelujen puolesta leikkikeskuksessa on laaja valikoima erilaisia hauskoja ja kehittäviä leluja, joita ei normaalisti löydy kodeista. Tiloihin tulee jatkuvasti uusia leluja.
Suurempia lapsia varten keskuksessa on mm. lasten kumijääkiekkopeli ja Nintendo wii pelikonsoli. Tiloissa voidaan soittaa musiikkia, kuin myös katsella piirrettyjä.
Keskuksen multimedialaitteisiin kuuluvat CD, DVD, USB, ja FM valmiudet, ja voit tuoda mukanasi omat piirretyt ja musiikit.
Mikäli haluat järjestää lapsen syntymäpäivät tiloissa, ajankohtainen varauskalenteri ja hinnastot löytyvät Pif Pafin nettisivuilta (www.pifpaf.ee).
Syntymäpäiväkakkujen syömistä varten keskuksessa on omat tilansa, josta löytyvät omat pöytänsä sekä pienempiä että suurempia lapsia varten.
Lisäksi keskuksessa on olemassa keittiönurkaus kaikilla tarvittavilla varusteilla, juomavesikone, sekä syöttötuoli.
Talossa, jonka edustalla on ilmaista parkkitilaa, on suurikokoinen hissi, johon mahtuvat kyytiin lastenvaunut, jotka voi ylhäällä jättää leikkikeskuksen oven yhteyteen.
Pif Paf Mängutuba
Osmussaare tee 8, 3. kerros (“D” sisäänkäynti)
13619 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 10-21, la-su klo 10-21
www.pifpaf.ee
Pif Paf Mängutuban läheisyydessä on useita kauppakeskuksia ja hypermarketteja, muun muassa Lasnamäe Centrum, Mustakivi Selver, Prisma, ja Mustakivi Keskus.