Kiinteistövälitysyhtiö Pindi Kinnisvara on Tallinnan kaupungissa yhdellä palvelupisteellä, osoitteessa Tartu maantee 16.
Toukokuussa 1995 perustetusta Pindi Kinnisvarasta on muodostunut vuosien varrella yksi Viron ja Baltian maiden suurimmista kiinteistöalan yhtiöistä.
Yhtiöllä palvelee asiakkaita kaiken kaikkiaan kahdeksassatoista eri Viron kaupungissa: Tallinna, Tartto, Pärnu, Narva, Kuressaare, Valga, Võru, Viljandi, Põlva, Paide, Rakvere, Haapsalu, Türi, Jõhvi, Jõgeva, Tapa, Rapla, ja Kärdla.
Pindi Kinnisvaran toiminta on jakaantunut kolmeen pääryhmään palveluita: kiinteistövälitys, kiinteistöarviointi, sekä kiinteistöjen hallinnointipalvelut.
Yhtenä maan johtavista kiinteistöalan arvonmäärityksen tarjoajista, Pindi Kinnisvaran tekemiä arviointeja hyväksytään Viron & Latvian pankeissa, leasing-firmoissa, ja muissa luottolaitos-instituutioissa.
Yhtiö tunnetaan laadukkaista palveluistaan ja nopeista kiinteistöratkaisuistan, jotka heijastavat virolaisen asiakaskunnan korkeita vaatimuksia.
Viime vuosina kiinteistöyhtiö on palvellut noin 9000:n asiakkaan joukkoa per vuosi, joista noin 6000 on ollut arviointipalveluita, 1000 välityspalveluita, ja 2000 hallinnollisia palveluita käyttäviä asiakkaita.
Pindi Kinnisvaran kiinteistötietokannassa on jatkuvasti noin 3000 ajankohtaista tarjousta, joihin voit tutustua 24/7 yhtiön nettisivujen kautta (www.pindi.ee).
Yksi parhaista kaikkien Viron kiinteistönvälittäjen tarjouksia listaavista nettipalveluista on puolestaan www.City24.ee.
Tallinnan Pindi Kinnisvara konttorit
Pindi Kinnisvara
Tartu mnt. 16
10117 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara konttorit muualla Virossa
Pindi Kinnisvara Haapsalu
Posti 41
90507 Haapsalu
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Jõhvi
Rakvere 15
41533 Jõhvi
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Kuressaare
Tallinna tn 11
93819 Kuressaare
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Narva
Pushkini 10
20308 Narva
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Paide
Pärnu tn 6, 1. kerros
72712 Paide
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Pärnu
Aida tn 5
80010 Pärnu
Aukioloajat: ma-to klo 9-17, pe klo 9-16:30
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Rakvere
Turu plats 3
44310 Rakvere
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Rapla
Tallinna mnt 22/24
79513 Rapla
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Tartu
Kaluri 2
51004 Tartto
Aukioloajat: ma-pe klo 9-18
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Valga
Vabaduse 27
68204 Valga
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Viljandi
Tartu tn 11/Lossi 29
71004 Viljandi
Aukioloajat: ma-pe klo 9-17
www.pindi.ee
Pindi Kinnisvara Võru
Kooli 6
65606 Võru
Aukioloajat: ma-pe klo 10-17
www.pindi.ee
Viron toimistojen ohella Pindi Kinnisvaralla on myös yksi palvelupiste Latvian markkinoilla, jossa se toimii Realia SIA (www.realia.lv) nimen alla.