Stenbockin talo, joka toimii Viron hallituksen keskuspaikkana, on yksi Euroopan huomattavimmista hallintorakennuksista, kiitos sen merkittävän arkkitehtuurin ja uniikin sijainnin osana Tallinnan vanhaakaupunkia.
Talo rakennettiin vuonna 1778, ja se on ollut Viron hallituksen käytössä vuodesta 2000 saakka, toimien hallituksen kokousten pitopaikkana, sekä rakennuksena, jossa pääministeri ja valtionkanslian virkamieskunta työskentelevät päivittäin.
Ensimmäinen hallituksen virallinen kokous pidettiin talossa elokuun 8, 2000.
Vaikka osoitteessa Rahukohta 3 oleva rakennuskompleksi onkin vaihtanut omistajia ja toimintojaan vuosien yli useaankin otteeseen, sitä on aina kutsuttu nimellä ‘Stenbockin talo’, niin taideteoksissa, historiallisissa lähteissä, kuin akateemisissa tutkimuksissakin.
Tämä edustuksellinen talo parvekkeella, kuudella doorilaisella pylväällä, sekä säännöllisen klassisella ulkonäöllä, oli arkkitehti Johann Caspahr Mohrin suunnittelema.
Hän toteutti rakennuksen piirrokset Viron maakunnan oikeusistuinta varten, mutta kun talo valmistui, siitä tuli kreivi Jakob Pontus Stenbockin kaupunkiresidenssi.
Stenbockin kuoleman jälkeen rakennusta käytettiin erilaisiin tarkoituksiin, kunnes siitä tuli oikeustalo vuonna 1891. Paikka toimi oikeusistuinten tiloina aina vuoteen 1987 saakka.
Tämän jälkeen talo pysyi käyttämättömänä vuoteen 1996 saakka, jolloin rakennustyöt sen restauroimiseksi tasavallan hallituksen ja valtionkanslian (Riigikantselei) käyttöön aloitettiin.
Stenbockin talo
Rahukohtu 3
15161 Tallinna
Konsertit Stenbockin talon sisäpihalla
Yksi parhaista ajoista käydä tutustumassa taloon ovat sen sisäpihalla kesäkauden aikana pidettävät ulko-ilmakonsertit.
Näitä konsertteja on järjestetty jo vuodesta 2001 alkaen, yhteistyössä valtionkanslian sekä Viron konsertti-instituutin (Eesti Kontsert) kesken.
Talon sisäpiha on itse asiassa monien mielestä Tallinnan akustisesti paras ulkoilma-konserttihalli, joka ei tarvitse erikoisjärjestelyjä äänen vahvistamista varten.
Nämä istuvan hallituksen päärakennuksen sisäpihalla järjestettävät konserttitapahtumat ovatkin tyypiltään ainutlaatuisia koko Euroopan mittakaavassa ja kokemisen arvoisia tilaisuuksia.
Korkeatasoiset konsertit ovat lisäksi ilmaisia ja avoinna kaikille kävijöille.
Aikaisempina vuosina talon sisäpihalla ovat esiintyneet muun muassa Viron kansallinen mieskuoro, Hortus Musicus, Rondellus, Tallinnan filharmoninen kamariorkesteri (johtajanaan Eri Klas), Rein Rannap, Raivo Tafenau, Jaan Tätte, Marko Matvere, Noorkuu (Uusikuu) lauluryhmä, Helin-Mari Arder, Silvi Vrait, Hedvig Hanson, Gerli Padar, Tõnu Naissoo, ja useita muita nimekkäitä artisteja.
Stenbockin talon arkkitehtuuri
Talon arkkitehtuurin kuvailun suhteen on hyvä ottaa huomioon, että paikkaa ei alunperin rakennettu aatelistaloksi, vaan pikemminkin valtion viraston käyttöön, mistä johtuu sen yleisesti ottaen melko lakoninen ja yksinkertainen yleisvaikutelma, sekä ulkonäön että sisätilojen puolesta.
Tästä huolimatta kokonaisuuden rakennusten asettelu, päärakennuksen, kaarenmuotoisen ulkorakennuksen, ja niiden välissä olevan sisäpihan suhteen on linjassa tuonaikaisten aateliston maalaiskartanoiden piirteiden kanssa.
Yhtäläisyys johtuu osittain siitä, että aatelistolla oli rakennuksen valmistumisaikaan vielä huomattava sana valtion asioidenhoidossa, ja yleisideana olikin rakentaa ylhäisölle soveltuvia julkishallinnon rakennuksia.
Toisaalta paikkaa rakennettiin huomattavien talousvaikeuksien periodilla, joka on myös yksi taustatekijä talon vaatimattomuuden suhteen.
Kokonaisuutena kolmikerroksinen, kivestä rakennettu päärakennus on ankaran yksinkertainen, massiivinen, ja tasapainoisen klassinen rakennus.
Sekä sisäpihalle oleva että merellepäin avautuva fasaadi ovat yksinkertaisia ja säännönmukaisia, koristeluinaan porrastetuilla raameilla varustettuja ikkunoita sekä päätykolmioita ja reunuslistoja ensimmäisen kerroksen ikkunoiden yläpuolella.
Merellepäin oleva julkisivu sisältää kuusi vankkavartista pylvästä, jotka on koristeltu yksinkertaisilla doorilaisilla pylväänpäillä.
Kuuden doorilaisen pylvään päältä löytyy myös parvi, joka yltää aina rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen saakka – ja joka purettiin talon vuoden 1891 muutostöissä, mutta joka on nyt jälleenrakennettu alkuperäisen pohjapiirrustuksen mukaisena.
Julkisivun sisäpihalle päin olevaa keskiviivaa korostavat 6 pilasteria ja 2 puoli-pilasteria, jotka levittäytyvät ensimmäisen ja toisen kerroksen yli, tukien kolmiomaista frontispiisiä.
Sekä pilastereiden sekä spiraalimaisten, joonilaisten kapiteelien jalustat on tehty Saaremaan dolomiittikivestä.
Ne ovat yhteensopiva ja dynaaminen koristelu rakennuksen muutoin yksinkertaiseen julkisivuun, osoittaen myös Saaremaan “marmorin” soveltuvuuden klassisen arkkitehtuurin rakennusmateriaalina.
Stenbockin talon päärakennusta vastapäätä löytyy ulkorakennus, joka suunniteltiin alunperin vaunutalo-käyttöön, talleiksi, varastoksi, oikeusistuimen palvelijoiden ja vanginvartijoiden asuintiloiksi, sekä osittain myös vankiselleiksi.
Ulkorakennus on puoliympyrän muotoinen vain sisäpihan puoleiselta osaltaan, kun taas kadunpuoleiset seinät seuraavat tontin rajoja kaikkine epäsäännöllisyyksineen.
Rakennus on suljettu tarkoituksenmukaisesti kaikilta puoliltaan, eristämään ja sulkemaan oikeustalon omaksi kokonaisuudekseen, jotta sitä voitaisiin käyttää myös vankilana.
Ulkorakennus ei ollut kiinteässä yhteydessä päärakennukseen vuoden 1891 jälleenrakennustöihin saakka, minkä takia tämä kaarellinen rakennelma luokin nykyään siipiosion illuusion.
Osa ulkorakennuksen ensimmäisen kerroksen ikkunoista on rekonstruoitu ovaaleiksi ikkunoiksi, samaan tyyliin kuin miltä ne näyttivät 1700-luvun lopulla.
Hevosenkengän muotoiselle sisäpihalle pääsee Rahukohtu kadulta, holvatun pääportin kautta, joka on nykyisin kivetty reunoiltaan mukulakivillä sekä punaisin ja harmain graniittisin parkettitiilin keskusosaltaan.
Sisäpihan keskustassa kasvaa kuuluisa, vanha lehmuspuu.
Päärakennuksen merenpuoleisen fasaadin ja Toompeanmäen väliseltä osalta löytyy puolestaan viherkasvein kaunisteltu ja harmain tiilein päällystetty terassi.
Stenbockin talon historia
Stenbock-talon alkutaipaleet osana Toompeanmäkeä liittyvät Baltian provinssien sijaishallitusten luontiin vuonna 1783, kun Viron ja Liivinmaan provinssien lähentäminen kiinteämmäksi osaksi Venäjän valtakuntaa alkoivat.
Valtion aloitteesta ja rahallisella tuella alkoikin intensiivinen Tallinnaan rakennettavien valtion rakennusten suunnittelu.
Vuodesta 1784 kullekin provinssille myönnettiin 20 000 ruplaa vuotuiseen budjettiin tätä tarkoitusta varten, ja vaadittujen rakennusten työt alkoivatkin vuosien 1785 ja 1790 välisenä aikana.
Muiden projektien ohessa tarpeellisiin rakennustöihin laskettiin Toompeanmäelle suunniteltu uusi oikeustalo.
Tätä oikeustaloa varten piirrustukset laati provinssin arkkitehti Johann Caspar Mohr vuonna 1784.
Suunnitelmien valmistuttua tarjouspyyntöjä urakasta alettiin ottaa vastaan vuonna 1786, ja niitä pyydettiin useampaankin kertaan saman vuoden aikana.
Viimein prikaatinkenraali, kreivi Jakob Pontus Stenbock (1744-1824), joka oli hiiumaalainen maanomistaja sekä ruotsalaisen aatelisperheen jälkeläinen, otti kontolleen oikeustalon rakentamisen 72 000 ruplan hintaan heinäkuun 20, 1786.
Samanaikaisesti Venäjän sodalla Turkin kanssa oli merkittävä negatiivinen vaikutus valtion rahatilanteeseen, ja Pietari lopettikin määrärahojen lähettämisen näiden valtion rakennuksien pystyttämistä varten.
Tämän tuloksena provinssin hallinto ei pystynyt täyttämään sopimuksellisia velvoitteitaan urakoitsijaa kohtaan, ja hallinnon täytyikin löytää vaihtoehtoisia tapoja maksaa velkansa.
Siten puolivalmis talo siirrettiin Stenbockin omistukseen.
Koska tuolloin tarjolla oli halpaa työvoimaa (maaorjuudessa eläneistä talonpojista) ja suurin osa rakennusmateriaaleista oli jo toimitettu työmaalle, kreivi päätti rakennuttaa talon valmiiksi saakka.
Hän saattoi tuolloin edelleen toivoa, että valtion kiinnostus rakennusta kohtaan palautuisi, rahoitus jatkuisi, ja hän saattaisi pystyä myymään valmiin talon takaisin valtiolle.
Prikaatinkenraali saattoi myös olettaa pystyvänsä vuokraamaan valmiin rakennuksen valtion toimistoiksi ja oikeustiloiksi.
Talo todennäköisesti valmistui alkuvuodesta 1792.
Tämä oletus perustuu siihen faktaan, että Stenbock lupasi Hiiumaalla sijainneen Putkasten kartanonsa paroni Ungern Sternbergille 60-vuoden ajaksi, joten on järkevää otaksua, että kreivi suunnitteli uudesta talostaan kaupunkiresidenssinsä.
Vuodesta 1828, kreivi Stenbockin kuoleman jälkeen, ryhmä rakennuksia, joita edelleen kutsutaan Stenbockin taloksi, kuuluivat Paul von Benckendorffin – maalaispoliisituomioistuimen johtajan – omistuksiin.
Todellisuudessa rakennuksia käytettiin pitkään ritarikunnan toimesta: vuodesta 1855 talo piti sisällään Toomkoolin sisäoppilaitoksen, jonka toiminnan loppumisen myötä paikka myytiin Virolaiselle ritarikunnalle vuonna 1873.
Tämän jälkeen, vuonna 1891, talo siirrettiin Viron kuvernöörikunnan hallinnon omistukseen, joka 100 vuotta paikan valmistumisen jälkeen, alkoi ensimmäistä kertaa käyttämään tiloja oikeustuomioistuimena.
Kun Virosta tuli itsenäinen, rakennuskompleksin omistuksesta tehtiin valtion omaisuutta maaliskuun 8, 1924.
Tämän ensimmäisen itsenäisyyden kauden aikana taloa käytettiin lääninoikeutena (Rahukohus) – joka on myös alkuperä talon edestä menevän kadun nimelle.
Neuvostoliiton miehityksen vuosina Stenbockin taloa käytettiin Tallinnan oikeustieteellisenä oppilaitoksena, Viron SNT:n korkeimman oikeuden tilana, erilaisten piirioikeuksien tiloina, sekä toimistoina apteekkilautakunnalle ja notaarille, kuin myös Tallinnan pedagogiikan instituutin taideopetuksen pitopaikkana.
Marraskuuhun 1987 saakka rakennusta käytettiin kansan tuomioistuimina Tallinnan kahdelle kaupunginosalle, jotka kuitenkin joutuivat hylkäämään rakennuksen sen haljenneiden seinien, vetoisten ikkunoiden, talvella jäätyneiden putkitusten, ja hyödyttömän lämmitysjärjestelmän takia.
1900-luvun aikana talon kaarenmuotoista ulkorakennusta käytettiin, sen huonosta kunnostaan huolimatta, oleskelutiloina useiden sieltä löytyneiden julkishallinnon toimistojen ohella.
Nämä tilat tyhjentyivät asukkaista vasta 1980-luvun loppupuolella, kun rakennus oli vaarassa luhistua.
Talo on läpikäynyt kolme merkittävää jälleenrakennusta: ensin, kun se mukautettiin Toomkooli-sisäoppilaitoksen käyttöä varten, sitten vuonna 1891 oikeustuomioistuinten tilojen käyttöönoton yhteydessä, sekä lopulta kun talo peruskorjattiin Viron hallituksen ja valtionkanslian tiloiksi.
Romahdusvaarassa ollut talo siirrettiin valtionkanslian omaisuudeksi varhaisen 1990-luvun aikana, ja korjaustyöt tiloissa pääsivät käyntiin vuoden 1996 alussa.
Läpikotaiset peruskorjaustyöt alkoivat purkutöillä, koska useimmat sortuneet kattorakenteet, heikentyneet kantavat rakenteet, sekä vahingoittuneet sisäseinät todettiin käyttökelvottomiksi.
Kun kattorakenteita ja väliseiniä poistettiin, esiin tuli useista kohtaa seinä-ja kattomaalauksia, joista suurin, tammilehtikuvioinen teos, paljastui ensimmäisen kerroksen keskushuoneista, laastin alta.
Näiden peruskorjaustöiden yhteydessä esiintulleet maalaukset suojeltiin ja ne päällystettiin uudelleen laastilla, sillä ne arvioitiin liian haurauksi restaurointia varten.
Jälleenrakennuksen aikana suurin osa katoista, sisäseinistä, ja sisäkattorakenteista korvattiin, yhdessä lähes kaikkien talon ikkunoiden ja ovien kanssa – jotka korvattiin täydellisillä kopioilla alkuperäisistä ovista ja ikkunoista.
Päärakennuksen sisääntulokerroksen ja ensimmäisen kerroksen välisen portaikon kalkkikivilaatat korvattiin uusilla, mutta ylempänä olleet osiot tästä portaikosta jätettiin entiselleen.
Puinen portaikko, joka johtaa kolmannesta kerroksesta ullakolle on pitkälti alkuperäisen mukainen, sillä se on rakennettu myöhäisen 1800-luvun aikana.
Koko rakennuksen läpi menevä, suorakulmaisen portaikon keskustassa menevä kuilu on säilytetty entisellään.
Ennen viimeisintä peruskorjausta tätä kuilua käytettiin tarvikehissinä ja nykyisin kuilu on vain erikoisvalaistu pimeän tulon myötä.
Koko rakennuskompleksin jälleenrakennus valmistui vuoden 2000 alkuun mennessä, ja korjattu paikka esiteltiin lehdistölle ensikertaa saman vuoden helmikuun 23.
Saman vuoden kesäkuun 26. oli ensimmäinen valtionkanslian virkamiesten työpäivä tässä talossa, jossa heidän käytössään on kaikkiaan 6795 m2:n verran toimistotilaa.
Viron valtio maksoi korjaustöistä yhteensä 69 miljoonaa kroonia, sekä toiset 3,37 miljoonaa kroonia uusista sisustuksista.
Valtion hallitus kokoontui puolestaan ensikertaa Stenbockin talossa elokuun 8, 2000.
Talon virallisen käyttöönoton vihkimisseremonian toteutti Jaan Kiivit, Viron evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa, syyskuun 6, 2000.