Tallinnan taidekaupat

Taiteenystäville Tallinnan taidekaupat valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin, ja vaikka et olisikaan ostamassa teoksia, näissä putiikeissa ja gallerioissa saa hyvän käsityksen Viron luovista trendeistä.

Kaupunki ja sen taiteilijat omaavat pitkän historian yhtenä Euroopan johtavista luovista keskuksista.

Esimerkiksi 1400-luvulla maan taiteilijat nousivat maailmankuuluisuuteen, kun virolaissyntyinen Michael Sittow kiersi Euroopan hoveja, maalaamassa Habsburg-dynastian hallitsijoiden muotokuvia.

Nykyään Tallinna on erittäin kukoistava taidemarkkinapaikka, jossa myynnissä ja näytteillä oleva taide vaihtelee perinteisistä käsityöläistuotteista aina moderneihin kodinsisustuksiin sekä kokeileviin taide-installaatioihin saakka.

Taiteesta kiinnostuneille kaupunki sisältää taidekauppojen ohella laajan valikoiman laadukkaita gallerioita, joissa voi tutustua etenkin paikallisten virolaisten taiteilijoiden tekemiiin maalauksiin ja veistosteoksiin.

Tässä suhteessa erityisen suosittu käyntikohde on Adamson Eric museo, joka on osa Viron taidemuseota, ja kotipaikkana vaikuttavalle kokoelmalle Adamson-Ericin (1902-1968), yhden Viron 1900-luvun monipuolisimmista taidelahjakkuuksista, maalausteoksia.

Muihin huomattaviin Tallinnan taidegallerioihin kuuluvat Viron käyttötaide- ja designmuseo, toimien vanhastakaupungista käsin ja esittellen erilaisia virolaisia tuotteita keramiikasta seinävaatteisiin.

Modernimman taiteen ystäville löytyy gallerioista esimerkiksi Draakoni Galerii, vaihtuvilla nykytaiteen näyttelyillä, kuin myös Kastellaanimaja Galerii, joka on itse asiassa osa Eduard Vilde museota ja sijaitsee Kadriorgin idyllisestä kaupunginosasta.

Aedvilja Tänava Galerii
Aedvilja 2
10120 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 10-18, la klo 11-16
www.aedvilja.ee

Aedvilja Tänava Galerii Tallinna

Taide-ja kehyskauppa Aedvilja Tänava Galerii on ollut toiminnassa vuodesta 1995, tosin nykyisen nimen alla vasta kesäkuussa 2007.

Kaupasta löytyy sekä virolaisten että venäläisten taiteilijoiden tuotantoa, lahjatuotteita ja matkamuistoja, kuin myös maalattuja ovaaleja ja pyöreitä kehyksiä.

Paikan kehysvalikoima kattaa etupäässä alkuperältään italialaiset, espanjalaiset, tsekkiläiset, ruotsalaiset, ja saksalaiset kehystuotteet.

Myymälästä löytyy asiakaspalvelijoina kolme taiteen ja kehysten asiantuntijaa, jotka voivat opastaa sinut oikeanlaisen maalaus-, valokuva-, tai peilikehysten hankintaan.

Gallerian taidetta on näytillä sen omien tilojen ohella myös muualla Tallinnassa, useimmiten kohteissa Hotell Euroopa (Paadi 5), Meriton Grand Conference & Spa Hotell (Paldiski mnt. 4), Meriton Old Town Hotell (Lai 49), Hotell Barons (Suur-Karja 7), ja Restoran Talukõrts (Viru 18).

Alla Gallery
Nunne 7
10130 Tallinna
Aukioloajat: ma-su klo 11-18
www.allagallery.com

Ruotsalaisomisteinen Alla Gallery on tunnettu edustamastaan ainutlaatuisesta valikoimasta laatutaidetta, joka on tuonut sille arvokkaan asiakaskunnan taiteen ystäviä eri puolilta maailmaa.

Paikan ammattimainen ja alan kokemusta omaava henkilökunta voi tarvittaessa opastaa vaateliaan taidekerääjän taiteeseen, joka sekä täydentää asiakkaan asuintiloja kuin myös tuo oman lisänsä taidesijoitusten portfolioon.

Alla Galleria onkin saavuttanut maineen asiantuntevana ja hyvämaineisena lähteenä kuvataiteiden kerääjille.

Myynnissä olevia tuotteita löytyy kategorioissa öljymaalaukset, vesivärityöt, painokuvat, valokuvat, keramiikat, antiikit, sekä kehykset.

Sisustusten suhteen saat Alla Gallerystä myös maalausten, valokuvien ja muiden kankaalle, batikkiin, tai muille materiaaleille toteutettujen töiden kehystykset, lasitukset, restauroinnit ja konservointityöt, ja erilaisten kiinnitysjärjestelmien asennukset.

Art Salon Allee
Pikk 34
10123 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 10-18, la klo 11-15
www.allee.ee

Osoitteessa Pikk 34 (sisäänkäynti vihermarkkinan puolelta) olevissa huoneissa toimiva Art Salon Allee on avoinna näyttelyidensä osalta ma-pe klo 10-18 ja la klo 11-15.

Muina aikoina paikassa esillä olevaan taiteeseen voi tutustua ajanvarausten perusteella (puhelimitse tai sähköpostitse). Näet Alleen ajankohteisten näyttelyiden luettelon paikan nettisivujen kautta.

Art Salon Allee käsittelee lähinnä vanhemman sukupolven virolaisten taiteilijoiden töitä, organisoiden näiden töiden myyntiä, näyttelyitä, ja huutokauppoja.

Myymälä kauppaa yhteensä noin 130:n taiteilijan teoksia, joista suurin osa sai taidekoulutuksensa 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alkupuolella, etupäässä Pietarin Stieglitzin taidekoulussa, Tarton Pallas-taidekoulussa, sekä Tallinnan valtion teollisessa taidekoulussa.

Valittavana on öljymaalauksia, vesivärimaalauksia, grafiikkaa, veistoksia, kuin myös käyttötaidetta.

Suurin osa töistä on joko Tallinnan tai Tarton taidemuseoiden varmentamia töitä.

Valitessaan myyntiin tulevat taideteokset, Art Salon Allee kiinnittää erityistä huomiota aitouteen ja kulttuurilliseen taustaan: näyttelyhistoriaan, arvosteluihin, ja muuhun materiaaliin.

Maksu ostetuista teoksista tapahtuu joko käteisellä tai pankkisiirrolla.

Draakoni Galerii
Pikk 18
10133 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 11-18, la klo 11-17
www.eaa.ee/draakon

Draakoni Galerii perustettiin vuonna 1983, alkuun painotaiteilijoiden yhdistyksen näyttelytiloina.

Näiden näyttelyiden päättymisen myötä toiminnan pääpaino siirtyi maalausten, grafiikan, ja käyttötaiteen myyntigalleriaksi.

Vuoden 2003 alusta saakka Draakoni Galerii on toiminut jälleen myös näyttelytiloina virolaisille ja kansainvälisille taiteilijoille.

Myyntipuolella paikka on saanut mainetta etenkin korkealaatuisten virolaisten nykytaiteen maalausten, nuorten nousevien taiteilijoiden töiden, grafiikan, sekä valokuvaustaiteen hankintapaikkana.

Galerii-G
Vabaduse väljak 6
10146 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 10-18, la klo 11-15
www.galeriig.ee

Galerii-G on ollut toiminnassa vuodesta 1989 (tosin nykyisellä nimellä vasta vuodesta 1990), alkuun Narva maantee 2 sijainneissa lounge-tiloissa.

Paikka operoi näyttelytilana ja taidekauppana aina vuoteen 1996 saakka, ja näiden toimintojen yhteyteen tuotiin myös kehysliike, jonka Duo Pildiraam osti vuonna 2007.

Vapaudenaukion (Vabaduse väljak) toimipaikka on ollut toiminnassa vuodesta 1991 saakka, ja se myy taidetta, taidemateriaaleja (myös taidekirjoja), sekä kehyksiä.

Haus Galerii
Uus 17 (Bremeni käik, soita ovikelloa)
10123 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 10-18, la klo 11-16
www.haus.ee

Haus Galerii Tallinna

Haus Galerii operoi kahta näyttelysalia, organisoi taidehuutokauppoja, sekä tarjoaa taiteen arviointi ja asiantuntijapalveluita.

Gallerian aktiviteetit kattavat paikallisen taidehistorian aina 1800-luvulta nykypäiviin saakka, antaen hyvän kuvan etenkin Viron uudemmasta taidetuotannosta.

Uus-kadun varrella olevissa huoneissa järjestetäänkin jatkuvasti henkilökohtaisia näyttelyitä, joissa antavat erinomaisen yleiskuvan paikallisesta modernista taiteesta.

Galleria toimii läheisessä yhteistyössä kaikkein merkittävimpien virolaisten taiteilijoiden kanssa.

Haus gallerian ansioihin lukeutuu myös sen Viron vanhimman ja suurimman taidehuutokauppatalon titteli.

Haus Galerii on myös yksi aktiivisimpia huutokauppapaikkoja, säännöllisine kevät- ja syksyhuutokauppoineen.

Taidehuutokaupat, jotka edustavat etupäässä historiallista taidetta, on koottu yhteistyössä paikallisten ja ulkomaisten kokoelmien, taidehistorioitsijoiden, ja asiantuntijoiden kanssa.

Haus Galerii on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10-18, sekä lauantaisin klo 11-16.

Jos tulet paikalle omalla autolla, gallerian edustalle on mahdollista parkkeerata, mutta voit jättä auton myös läheisen Rimi-supermarketin parkkipaikalle.

Navitrolla Gallery
Sulevimägi 1
10123 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 10-18, la klo 10-17, su klo 10-16
www.navitrolla.ee

Navitrolla Gallery on ainutlaatuisen virolaisen taiteilijan, Navitrollan tekemän taiteen myyntigalleria.

Navitrolla tunnetaan parhaiten fantastisista maisemamaalauksistaan sekä absurdeista eläimistään.

Taiteilija on keskittynyt maisemamaalauksiin sytyttääkseen katsojan mielikuvituksen ja tuodakseen pintaan uusia ideoita.

Eläimillä on keskeinen rooli hänen kuvaelmissaan, ja ne pitävät Novatrollan mukaan maisemat elossa, kuin myös toimivat symbolisina mielleyhtyminä katsojan mielessä.

Tarjolla on grafiikkaa, gicleé-teoksia ja -grafiikkaa, julisteita, sekä öljyväritöitä.

Rios Galerii Kaarli
Kaarli pst 8
10142 Tallinna
Aukioloajat: ti-pe klo 11-18
www.rios.ee

Rios Galerii Mustamäe
Mustamäe tee 4-103
10617 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 11-18
www.rios.ee

Rios Galerii Tallinna

Rios Galerii toimii Tallinnassa kahdella toimipaikalla, joista toinen on lähellä keskustaa ja toinen Mustamäen kaupunginosassa.

Tarjolla taidekaupoissa on virolaisia, venäläisiä, sekä länsimaalaisia maalauksia, veistoksia, ikoneja, jne.

Töistä löytyy teoksia mestaritaiteilijoilta kuten K. Liimand, A. Johan, J.Greenberg, Adamson-Eric, E. Wiiralt, A.Vard, J. Võerahans, E. Kitse, R. Sagrits, R. Uutmaa, H. Roode, G. von Bochmann, sekä F. Gebhardt.

Kunkin työn yhteydestä löytyy asiantuntijan vahvistus työn alkuperästä.

Tam Galerii
Lootsi 4
10151 Tallinna
Aukioloajat: ti-la klo 15:30-17:30
www.tamgalerii.ee

Virolaiset taidemarkkinat kehittyvät nopeasti, ja Tam Galerii on yksi keskeisiä toimijoita näiden markkinoiden kehityksen ohjaajana.

Taidekaupan tiloissa ovat edustettuina useat kuuluisimmista virolaisista taiteilijoista.

Galleria toimii viihtyisässä vanhassa kalkkikivitalossa (osoitteessa Lootsi 4), jossa voit tutustua näytillä ja myynnissä olevaan taiteeseen kahvitarjoilun kera.

Taidekaupan valikoimat kattavat valokuvateokset, grafiikkaa, piirroksia, maalauksia, mediateoksia, ja veistoksia.

Tauno Kangro Skulptuuristuudio
Uus 20
10111 Tallinna
Aukioloajat: ma-pe klo 11-16
www.skulptuuristuudio.ee

Tauno Kangro Skulptuuristuudio on tallinnalaisen kuvanveistäjä Tauno Kangron myyntigalleria.

Hänen tekemiinsä töihin kuuluu sekä veistoksia että piirustuksia.

Taiteilija järjestää myös taidekursseja ja muita tapahtumia pienille ryhmille, ja studiotilat ovat vuokrattavissa yksityistilaisuuksia varten.

Vaal Galerii
Tartu mnt 80 D
10112 Tallinna
Aukioloajat: ti-pe klo 12-18, la klo 12-16
www.vaal.ee

Vaal Galerii Tallinna

Vaal Galerii toimii linkkinä taiteilijoiden ja taiteenystävien välillä, pyrkien luomaan riittävän kuvan sekä modernista että klassisesta virolaisesta taiteesta.

Galleria järjestää taidenäyttelyitä, myy ja ostaa taidetta, sekä organisoi taidehuutokauppoja.

Vaal pyrkii toiminnassaan olemaan johtava modernin taiteen alan esittäjä, antaen yleiskuvan virolaisen taiteen suuremmoisimpien teosten suhteen, sekä nostaen esiin uusimpia modernin taiteen trendejä.

Paikan huoneissa on usein näytillä lahjakkaiden nuorten taiteilijoiden ensimmäisiä näyttelyitä, ja useat taideopiskelijat ovat myös puolustaneet väitöskirjojaan gallerian tiloissa.

Vaal on ollut ensimmäinen luovan uran askel muun muassa taiteilijoille Jaan Toomik, Marko Mäetamm, Kaido Ole sekä Ene-Liis Semper, muiden muassa.

Kahdenkymmenen toimintavuotensa aikana galleria on pitänyt noin 370 erilaista näyttelyä.

Virolaisen taiteen lisäksi Vaalin näyttelyt ovat sisältäneet töitä maailmankuuluisilta taiteilijoilta, kuten Marc Chagall, Pablo Picasso, Jean Miró ja Paul Delvaux.

Myyntitoimintansa suhteen Vaal pyrkii vastaamaan monipuolisiin asiakkaidensa odotuksiin, tarjoten taiteenystäville mahdollisuuden valita erittäin laajasta kirjosta tyylejä ja teosten luontiaikoja.

Harvinaisimmat ja merkittävimmät teokset myydään Vaalin järjestämissä huutokaupoissa, joita organisoidaan joka kevät ja syksy.

Näissä huutokaupoissa on myyty töitä esimerkiksi taiteilijoilta Eduard Wiiralt, Konrad Mägi, Kristjan Raud, Nikolai Triik, Paul Burman sekä Villem Ormisson.

Näyttely-ja myyntitoimintansa ohella Vaal pyrkii omalta osaltaan rikastamaan Viron taide-elämää, auttaen nuorten taiteilijoiden kehittymistä kohti uraa alalla.

Vuodesta 2003 Vaal on järjestänyt taideopiskelijoille maalausleirejä Lubjasaaressa, taiteilija Johann Kölerin kotipaikassa.

Taidekaupan valikoimista löytyy maalauksia, grafiikkaa, vesiväritöitä, piirustuksia ja pastellitöitä, valokuvateoksia, sekä veistoksia.