Toompean linna (vironkielellä: Toompea loss) on Toompean mäellä Tallinnaa sijaitseva linnoitus, joka toimii nykyään kotipaikkana Viron parlamentille.
Linnoitus, jonka sijaitsee vähintään 800-luvulta saakka tukikohtakäytössä olleessa paikassa, edustaa rakennustyyliltään useita eri kausia, sillä sitä on jälleenrakennettu useaan otteeseen vuosisatojen aikana.
Nykyinen linna rakennettiin 1200-1300-luvuilla rakennetun aikaisemman linnan raunioituneen itäsiiven perustusten varaan, myöhäisbarokkityylisellä julkisivulla varustettuna vuosina 1767–1773.
Paikalla on merkittävä asema koko Viron historiassa, sillä se toiminut alueen hallitsijoiden ja vallan keskuksena vuosisatojen ajan.
Kukin hallitsija jälleenrakennutti ja linnoitti tätä kohtaa Toompean mäestä oman makunsa ja tarpeidensa mukaisesti.
Symbolisesti yksi tärkeimmistä vallan vertauskuvista on ollut 45,6 metriä korkea Pikk Hermann -niminen linnan torni, jonka huipulla (95 m merenpinnan yläpuolella) on liehunut aina vallassa olleen hallitsijan lippu.
Nykyisen Viron parlamentin – Riigikogun – hallinta-ajan merkkinä tornista löytyykin itsenäisen Viron valtion vertauskuva, maan sinimustavalkoinen lippu.
Tämä kansallislippu, joka on kooltaan 191 cm x 300 cm, nostetaan salkoon kansallishymnin tahdissa auringonnousun aikaan (mutta ei aikaisemmin kuin klo 7) ja lasketaan salosta auringonlaskun myötä (mutta ei myöhemmin kuin klo 22) “Mu isamaa on minu arm” soidessa taustalla.
Ulkoisesti linnaan tutustumisen lisäksi sinun kannattaa harkita osallistumista arkisin järjestettäviin rakennukseen tutustumiskäynteihin.
Maan parlamentin, Riigikokun, istuntoja voi puolestaan seurata niiden pitoaikana istuntosalin yhteydessä olevalta parvekkeelta.
Toompea loss
Lossi plats 1A
Tallinna
Toompean linnan historia
Paikallisen tarun mukaan koko Toompean mäen valmisti myyttinen hahmo Linda (Kalevipoegin äiti ja Kalevin vaimo), joka rakensi sen moukare-moukareelta omin käsinsä.
Tähän legendaan liittyvistä syistä johtuen Tallinnaa kutsutaankin joskus perinteisesti vironkielellä Lyndanisse (“Lindan nänni”) nimellä.
Arkipäiväisempi totuus paikan alkuperästä on se, että muinaista Viroa asuttaneet asukkaat käyttivät hyväkseen Toompean mäen helposti puolustettavissa olevaa sijaintia tukikohtanaan.
Ajan myötä paikasta muodostui myös kaupallinen keskus. Paikka oli luultavasti ensimmäisiä asutettuja alueita alueesta, josta myöhemmin muodostui Tallinnan kaupunki.
Tanskalainen linnoitus
Vuonna 1219 paikalla olleen varhaisen linnoituksen valloittivat tanskalaiset ristiretkiläiset – johtajanaan kuningas Valdemar II.
Suositun tanskalaisen legendan mukaan Tanskan ensimmäinen lippu (Dannabrog) laskeutui taivaista Lyndanissen taisteluna tunnetun konfliktin kriittisen vaiheen aikana.
Tanskalaisten valloituksen jälkeen rakennuttaman ensimmäinen varsinainen linnoitus tunnettiin nimellä “Tanskalaisten linna”, latinaksi “Castrum Danorum” ja vironkielellä “Taanilinnus”.
Näistä jälkimmäisen arvellaan olleen nykyisen Tallinnan modernin nimen mahdollinen alkuperä.
Kalparitariston ja Saksalaisen ritarikunnan hallinta-aika
Vuonna 1227 linnoituksen valloitti keskiaikainen katolinen ritarikunta, Kalparitaristo, jonka hallinnan myötä aloitettiin paikan laajat jälleenrakennustyöt.
Linna, jonka rakennustyöt aloitettiin Kalparitariston toimesta, on suurelta osiltaan nykyisin Tallinnassa nähtävissä oleva rakennelma.
Ritaristo tosin hävisi linnoituksen tanskalaisille vain kymmenen vuotta myöhemmin, mutta se myytiin Saksalaiselle ritarikunnalle vuonna 1346 (paikallisen kansannousun myötä), joiden käsissä paikka pysyi keskiajan loppuun saakka.
Koska ristiretkejä toteuttava Saksalainen ritarikunta oli uskonnollinen sääntökunta, linnasta rakennettiin heidän kautenaan monella tapaa luostaria muistuttava paikka.
Linnaan sisältyi mm. kappeli, tuomiokapituli-rakennus, sekä ritareiden dormitorio.
Ritaristo oli vastuussa myös edelleen jäljellä olevien tornien pystyttämisestä, mukaanlukien tornit:
- pyöreä “Pilsticker” (“nuolenteroittaja”),
- suorakulmainen (huipulta kahdeksankulmainen) “Stür den Kerl” (“vihollisen torjunta”),
- tykkitorni “Landskrone” (“maan kruunu”), sekä
- luultavasti kuuluisimpana 1420-1430 rakennettu 45,6 m korkea “Pikk Hermann” (“Pitkä Hermanni”).
Tällä rakennuskaudella linnoituksen korkeudeksi tuli tornien ohella noin 20 metriä, muurien paksuutena ollessa parhaimmillaan 2,6 metriä.
Ruotsalainen hallinta-aika
1500-luvun Liivinmaan sodan mullistusten myötä aikaisemmin nykyistä Baltianmaiden aluetta hallinneet ritarikunnat lakkautettiin, ja seudusta tuli Ruotsin, Puolan, ja Venäjän kamppailun alaista maaperää.
Vuoteen 1561 mennessä pohjoisesta Virosta oli tullut Ruotsin valtakunnan aluetta.
Ruotsalaiset muuttivat linnan ristiretkiläisten linnoituksesta seremoniaaliseksi ja hallinnolliseksi Viron poliittisen vallan keskukseksi (puolalaisen mestarirakentajan Antonius Poliensiksen johdolla), jona se on toiminut siitä saakka.
Rakennustöissä, jotka jatkuivat 1600-luvun loppuun saakka, otettiin osittain mallia Tukholman tuolloisesta kuninkaallisesta linnasta, esimerkkinä parlamenttisalin pääportaikko.
Venäjän kuvernöörikunnan hallinto-aika
Vuonna 1710 Ruotsi hävisi modernin Viron alueen hallinnan tuolloiselle Venäjän valtakunnalle.
Linna jäi venäjäisten hallinto-aikana käyttämättömäksi aina vuoteen 1773 (Katariina II Suuren valtakauteen) saakka, jolloin se jälleenrakennettiin provinssihallinnon edustustiloiksi.
Tämä jälleenrakennustyö toteutettiin suuressa skaalassa, muuttaen historiallisen linnan modernimmaksi palatsiksi.
Jenasta kotoisin ollut arkkitehti Johann Schultz suunnitteli linnoituksen hallitsevan barokki-ja uusklassien tyylisen siiven, joka lisättiin kompleksin läntiselle puolelle.
Näihin tiloihin tulivat sekä kuvernöörikunnan hallinto että kuvernöörin itsensä asuintilat.
Tsaarinajan lisäyksiin kuului myös linnan kaakkoispuolelle rakennettu julkinen puisto, kuin myös lähelle pystytetty arkistorakennus.
Viron parlamenttirakennus
Viron itsenäisyyden julistamisen myötä vuonna 1918 syntyi tarve uudelle parlamenttirakennukselle, joka toteutettiin Saksalaisen ritarikunnan entisen luostarirakennuksen paikalle vuodesta 1920 alkaen.
Tämä parlamenttitalo valmistui vuonna 1922, arkkitehtien Eugen Habermannin sekä Herbert Johansonin suunnitelmien pohjalta.
Rakennus noudatteli pitkälti aikaisemman luostarirakennuksen peruskaavaa, mukaanlukien jäljelle jäänyt sisäpiha.
Vaikka parlamenttitalo on julkisivultaan traditionalistinen (uusbarokkia), rakennuksen sisätilat ovat tyyliltään ekspressionistisia – tehden paikasta maailman ainoan ekspressionistisen parlamenttitalon.
Eteläinen siipi
Linnan eteläinen siipi on uusin lisäys rakennuskompleksiin, ja se valmistui vuonna 1935 arkkitehti Alar Kotlin piirrustusten pohjalta.
Projekti toteutettiin Viron sisäministeriön toimeksiannosta, vuonna 1793 valmistuneen entisen Kameraalhoone-rakennuksen paikalle.
Eteläinen julkisivu toteutettiin tässä yhteydessä maalaismaisesti kalkkikivestä ja samalla pohjoista linnanmuuria korotettiin.