Katsaus Berliinin turistitoimiston suosittamiin top 10 nähtävyyksiin kaupungin alueella, aina Reichstagista Brandenburgin porttiin saakka.
Berliini on yksi mielenkiintoisimmista eurooppalaisista pääkaupungeista, ja 3,4 miljoonalla asukkaallaan se on myös Saksan suurin kaupunki (EU:n seitsemänneksi suurin).
Paikka on yksi mantereen parhaista paikoista viettää lomaa, osoituksena muun muassa kattava hotellitarjonta kaikkiin makuihin (781 erilaista hotellia).
Berliinissä vierailee päiväkäynnillä vuosittain noin 135 miljoonaa turistia, mutta nähtävää löytyy vaikkapa useammankin viikon loman ajaksi.
Kaupungin virallinen turistitoimisto julkaisee erilaisia suosituksia sekä lyhyille että pidemmille lomille.
Alla on tämän organisaation julkaisema suositus kymmenestä käymisen arvoisesta Berliinin nähtävyydestä, sekä paikkojen kuvaukset.
1. Reichstag
2. Fernsehturm (Berliinin TV torni)
3. Gendarmenmarkt
4. Unter den Linden
5. Kurfürstendamm
6. Charlottenburgin linna
7. Museumsinsel
8. Berliinin muurin memoriaali (Gedenkstätte zur Berliner Mauer)
9. Potsdamer Platz
10. Brandenburgin portti
REICHSTAG
Osoite: Platz der Republik 1, 11011 Berlin
Lähimmät maanalaisen asemat: Brandenburger Tor (U55, S1, S2, S25) ja Bundestag (U55)
Aukioloajat: ma-su klo 8-24 (viimeinen sisäänpääsy klo 23)
Kun Saksassa tehtiin päätös liittovaltion hallituksen siirtämisestä Berliiniin, kaupungissa tuli ajankohtaiseksi restauroida Reichstag -rakennus sen pitkästä tyhjäkäynnin periodista Mauerstreifenillä, entisellä sotilaallisella vyöhykkeellä.
Rakennus modernisoitiin täydellisesti, ja nykyään voit vierailuusi Reichstagissa voi sisältyä mm. käynti sen lasisessa kupolissa, josta on upeat lintuperspektiivin näkymät ympäröivään kaupunkiin.
Reichstagin läheltä löytyy myös joukko muita valtion hallintorakennuksia, esimerkkinä Bundeskanzleramt (liittovaltion kanslerinvirasto).
Maamerkkinä Reichstag, joka toimii Saksan parlamentin keskuspaikkana, lukeutuu Berliinin tärkeimpiin historiallisiin kohteisiin.
Paikka on lähellä Brandenburgin porttia ja ennen Saksojen yhdistymistä se sijaitsi aivan Berliinin muurin vierässä.
Reichstagin historia ulottuu Saksan keisarikunnan perustamiseen vuonna 1872, joka loi tarpeen suurelle parlamentaariselle rakennukselle Berliiniin.
Vei kuitenkin toiset kymmenen vuotta ennenkuin uuden keisarikunnan päättäjät pääsivät yhteisymmärrykseen rakennuksen designin suhteen.
Parlamenttitalon rakentamista varten pidettiin arkkitehtuurikilpailu, ja sen 183:sta ehdotuksesta voittajaksi nousi Paul Wallotin ehdottama suunnitelma.
Wallot, saksalainen arkkitehti, loi kunnioitusta herättävän uusrenesanssin tyylisen rakennuksen, joka oli 137 m pitkä ja 97 m leveä.
Rakennus oli työn alla periodin 1884-1894, ja sen rahoitus tuli pitkälti Ranskalta saaduista sotakorvauksista, tuloksena Preussin voittoisasta sodasta Ranskaa vastaan vuonna 1871.
Reichstagin kuuluisa omistuskirjoitus ‘Dem Deutschen Volke’ (Saksan kansalle) lisättiin myöhemmin, vuonna 1916, keisari Wilhelm II:sen toimeksiannosta.
Omistuskirjoituksen pronssiset kirjaimet valettiin ranskalaisilta kaapatuista kanuunoista.
Vuonna 1933 rakennusta kohtasi tuhoisa tulipalo, tuhoten suuren osan Reichstagista. Nykypäiviin saakka on ollut epäselvää, kuka aloitti tulipalon, mutta tuolloin syyttävä sormi osoitti kommunisteihin.
Tulipalo avitti Hitlerin poliittisen puoleen, NSDAP:n, suosiota, puolueen päästessä pian tulipalon tapahtumisen jälkeen maan johtoon.
Rakennus tuhoitui lisää toisen maailmansodan päättymisen yhteydessä, kun neuvostojoukot saapuivat Berliiniin.
Kuvasta, joka esittää puna-armeijan sotilasta nostamassa Neuvostoliiton lippua Reichstagin salkoon, on tullut yksi 1900-luvun kuuluisimmista valokuvista, ja symbolisoi osaltaan Saksan tuolloista tappiota.
Sodan jälkeen Reichstag päätyi Länsi-Berliinin puolelle, aivan Berliinin muurin viereen.
Paikka jälleenrakennettiin vuosina 1958 – 1972, mutta sen keskuskupoli ja suurin osa ornamentiikasta poistettiin rakennustöiden yhteydessä.
Vuosina, jolloin Berliini oli jaettuna itä-ja länsi-osiin, Länsi-Saksan parlamentti kokoontui Reichstagissa kerran vuodessa, osoittaakseen maailmalle, että Bonn oli vain maan väliaikainen pääkaupunki.
Saksojen yhdistymisen jälkeen tehtiinkin pian päätös Saksan parlamentin, Bundestagin, siirtämisestä Bonnista Berliiniin.
Tämä päätös johti rakennuksen peruskorjaukseen, joka alkoi vuonna 1995 ja valmistui vuonna 1999.
Näiden rakennustöiden yhteydessä Reichstag sai uuden, Sir Norman Fosterin suunnitteleman kupolin, parlamenttitalon täysistuntosalin yläpuolelle.
Kupoli, joka oli alkuun suuren väittelyn kohteena soveltumisestaan tähän historialliseen rakennukseen, on nykyisin yksi Berliinin tunnetuimpia maamerkkejä.
Reichstag on ollut Bundestagin virallinen keskuspaikka huhtikuusta 1999.
Nykyään on mahdollista vierailla osaan Reichstagin tiloista. Tiloissa oleva hissi vie sinut rakennuksen katolle, ja voit kävellä koko matkan kupolin huipulle spiraalimaista kävelyväylää pitkin.
FERNSEHTURM
Osoite: Panoramastraße 1A, 10178 Berlin
Lähin maanalaisen asema Alexanderplatz (U2,U5,U8,S5,S7,S75)
Aukioloajat: ma-su klo 9-24 (maalis-lokakuu) / ma-su klo 10-24 (marras-helmikuu)
Berliinin televisiotorni, joka tunnetaan paikallisesti nimellä Fernsehturm, on 368 metrin korkeudellaan Berliinin korkein rakennus ja kaupungin siluettia hallitseva maamerkki.
Torni, joka rakennettiin 1960-luvun aikana, tarjoaa kävijöille upean ja ainutlaatuisen 360° panoraman Berliinin kaupunkiin.
Rakennus sijaitsee lähellä Alexanderplatz aukiota, aivan historiallisen Itä-Berliinin keskustassa. Torni tuokin monipuolisella arkkitehtuurillaan mielenkiintoisen lisän tähän kaupunginosaan.
Aukiolta erkanee useita Berliinin pääkaduista, kuten Karl-Marx-Allee, jota reunustavat stalinistisen arkkitehtuurin tyyliset rakennukset.
Nähtävyytenä Berliner Fernsehturm on televisiotorni, joka nousee yli 360 metrin korkeuteen sen futuristisen näköisestä jalustapaviljongistaan, Alexanderplatzista lounaaseen.
Voit nähdä tornin lähes miltä tahansa Berliinin kulmalta, sillä kyseessä on kaupungin korkein struktuuri.
Idea torniin syntyi vuonna 1958, kun Itä-Saksan hallitus halusi pystyttää ikonisen tornin Alexanderplatz aukion yhteyteen.
Saksalaiset arkkitehdit Jörg Streitparth ja Hermann Henselmann (kuuluisa myös Karl Marx-Allee kadunvarren rakennuksistaan) ehdottivatkin televisiotornin rakentamista, projektinimen “Signaalien torni” alla.
Idea televisiotornista jäi toteutumatta 1960-luvun loppuun saakka, jolloin se otettiin uudestaan työn alle.
Uuden projektin suunnitteli joukko itä-saksalaisia arkkitehtejä, joiden suunnitelman pohjalta rakennettiin 368-metriä korkea betonitorni, yhteistyössä ruotsalaisten insinöörien kanssa.
Rakenne sisältää suuren, valkokattoisen paviljongin, joka toimii rakenteen jalustana, sekä sylinterinmuotoisen betonipiikin, jonka huipulla on teräspeittoinen sfääri ja suurikokoinen antenni.
Kun torni avattiin vuonna 1969, se oli tuolloisen DDR:n ylpeydenaihe ja sitä käytettiin kommunistien propagandafilmeissä esittämään elämänlaatua Itä-Berliinissä.
Fernsehturm on edelleen yksi Berliinin keskeisimmistä kohokohdista, ja se on kuulunut vuodesta 1993 myös virallisesti kaupungin suojeltuihin maamerkkeihin.
Pääset huipulla olevaan suurikokoiseen pallorakenteeseen pohjapaviljongista lähtevillä hisseillä.
Huipulla olevalta näköalatasanteelta, noin 203 metrin korkeudesta, on upeat 360-asteen näkymät ympäröivään Berliiniin.
Riippuen säästä, voit parhaimmillaan nähdä tornista jopa 40 km etäisyydellä ympäröiville seuduille.
Välittömästi näköalatasanteen yläpuolelta, 207 metrin korkeudesta, löytyy tornin pyörivä ravintola, Telecafé.
GENDARMENMARKT
Osoite: Gendarmenmarkt, 10117 Berlin
Lähimmät maanalaisen asemat: Stadtmitte (U2, U6) ja Französische Strasse (U6)
Harmoninen Gendarmenmarkt on yksi kauneimmista aukioista Berliinissä ja Euroopan mantereella, sijaiten lähellä Friedrichstraßea, kaupungin eksklusiivista, Mitte-osasta löytyvää shoppailukatua.
Aukiolta löytyy kolme tämän Saksan pääkaupungin vaikuttavimpiin arkkitehtuurillisiin esimerkkeihin kuuluvaa rakennusta: Schinkelin suunnittelema konserttitalo sekä saksalainen ja ranskalainen katedraali (Deutscher Dom ja Französischer Dom).
Paikka luotiin 1600-luvun lopulla markkina-aukioksi, alkuun nimen “Linden Markt” alla.
Nykyinen nimi on peräisin Gens d’Armes -rykmentiltä, jolla oli aukion yhteydessä hevostalleja vuosina 1736 to 1773.
Vuodesta 1777 aukiota jälleenrakennettiin uusien, Georg Christian Ungerin tekemien suunnitelmien pohjalta.
Näiden muutosten myötä aukio on nykyisin rauhallinen tyyssija keskellä kaupunkia, jota ympäröi kolme maamerkkirakennusta, Französischer Dom, Deutscher Dom, ja Konzerthaus.
Aukion keskustaa merkkaa Friedrich Schillerin, kuuluisan saksalaisen runoilijan, patsas.
Gendarmenmarkt aukion rakennuksista uusin on Konzerthaus, eli Berliinin konserttitalo.
Se rakennettiin vuonna 1821 nimellä “Schauspielhaus”, kuuluisan arkkitehti Karl-Friedrich Schinkelin pohjapiirrustusten mukaisena.
Schinkel suunnitteli samanaikaisesti Konzerthausin kanssa myös Berliner Dom katedraalin jälleenrakennuksen.
Konzerthaus rakennettiin National Theater -teatterirakennuksen raunioiden kohdalle, jotka olivat jääneet paikalle vuoden 1817 tulipalon myötä.
Schinkel uudelleenkäytti suunnitelmassaa tämän vuodelta 1802 peräisin olleen teatterirakennuksen upeita pylväitä ja osaa sen ulkoseinistä.
Kuten muutkin Gendarmenmarktin rakennukset, myös Konzerthaus vaurioitui pahoin toisen maailmansodan taisteluiden myötä.
Paikan jälleenrakennus, joka valmistui vuoden 1984 aikana, muutti sen teatteritalosta konserttihalliksi. Tämän muutoksen myötä rakennus on nykyisin kotisalina Berliinin sinfoniaorkesterille.
Französischer Dom ja Deutscher Dom ovat näennäisesti kaksi identtistä katedraalia vastapäätä toisiaan.
Vanhempi näistä kahdesta on Französischer Dom (ranskalainen katedraali), jota rakennettiin aukion yhteyteen vuosina 1701 – 1705 kaupungin hugenotti yhteisön toimesta.
Hugenotit, joita vainottiin Ranskassa, olivat hakeneet turvapaikan protestanttisesta Berliinistä.
Kirkko mallinnettiin Charentonin vuonna 1688 tuhoutuneen hugenottikirkon mukaiseksi.
Vuonna 1785 katedraaliin lisättiin sen Carl von Gontardin suunnitelema torni ja pylväshallit, jotka muuttivat kirkon samalla ulkonäöltään aivan vastapäisen Deutscher Domin oloiseksi.
Französischer Dom sisältää kohokohtana hugenottimuseon, ravintolan ylimmästä kerroksesta, sekä näköalatasanteen.
Deutscher Dom eli saksalainen katedraali on puolestaan Gendarmenmarkt aukion eteläisin rakennus.
Tämän viisikulmaisen rakennuksen suunnitteli Martin Grünberg, ja se rakennettiin vuonna 1708 Giovanni Simonettin johdossa.
Katedraalia jälleenrakennettiin vuonna 1785 Carl von Gontardin suunnitelmien pohjalta, jolloin siihen lisättiin myös kupolinen torni.
Deutscher Dom kirkko joutui tuhoisan tulipalon kohteeksi vuonna 1945, eikä sen jälleenrakennusta käynnistetty kuin vasta vuonna 1993.
Katedraali avautui uudestaan vuonna 1996, museona, joka esittelee Saksan historiaa.
UNTER DEN LINDEN
Osoite: Schloßbrücken ja Brandenburgin portin välinen alue
Lähimmät maanalaisen asemat: Brandenburger Tor (U55, S1, S2, S25) ja Französische Strasse (U6)
Historialla, joka ulottuu aina 1800-luvulle saakka, “Linden” oli Berliinin kaikkein hohdokkain keskusbulevardi, täydellinen kohde iltapäiväkävelylle.
Nykyään bulevardi on yhtä viehättävä kuin aikaisemminkin, ja kotina useille kaupungin kuuluisimmille rakennuksille, kuten Humboldtin yliopisto, Saksan historiallinen museo, ja kansallisooppera (Staatsoper).
Unter den Linden, joka reittinä on Berliinin itä-länsi suuntainen pääväylä, sai nimensä sen varrelle yli kolme-ja-puolisataa vuotta sitten, istutetuista lehmuspuista.
Tämä arvossa pidetty bulevardi johtaa Schlossbrücke sillalta aina Brandenburgin sillalle ja Pariser Platz aukiolle saakka.
Herttua Friedrich Wilhelm, joka tunnettiin myös nimellä Suuri vaaliruhtinas (Der Große Kurfürst), oli omistautunut hallinta-aikanaan (1600-luvun puolessavälissä) Berliinin kehittämiselle ja kaunistamiselle.
Friedrichin sanotaan tilanneen pitkän rivin lehmuspuiden istutuksia kadun varrelle, siistiäkseen reittiään linnoitukseltaan Tiergartenin metsästysmaille ja luodakseen samalla varjoisamman ja mukavamman väylän.
Tämä johti hänen matkustajavaununsa kulkemiseen “unter den linden”, eli kirjaimellisesti “lehmuspuiden alla”.
Friedrich II laajensi bulevardia lähes sata vuotta myöhemmin, lisäämällä hänen kokoelmansa kulttuurillisia rakennuksia alueelle, mukaanlukien Berliinin valtionoopperan sekä valtion kirjaston, jotka lisäsivät väylän suosiota entisestään.
1800-luvulle tultaessa bulevardista oli muodostunut kaupungin vierailluimpiin lukeutunut katu, ja toimi keskeisenä kokoontumispaikkana suurelle osalle Berliinin asukkaista.
Voittoisan Napoleonia vastaan käydyn sodan jälkeen väylän varteen rakennettiin uusia, suurikokoisia rakennuksia – mukaanlukien uusklassinen Neue Wache, joka toimi vartiotalona kuninkaalliselle vartiolle, ja josta nykyisin löytyy kansallismemoriaali sodan ja tyrannian uhreille.
Neue Wachea pidetään kuuluisan saksalaisen arkkitehdin Karl Friedrich Schinkelin tärkeimpänä teoksena.
Tähän sodanjälkeiseen rakennustyöhön kuului myös useiden patsaiden pystyttäminen bulevardin yhteyteen, esittäen Saksan armeijan suuremmoisia kenraaleja.
Yksi vielä jäljelläolevista näistä patsaista on vaikuttavan oloinen Fredrik II Suuren (Friedrich II der Große) ratsastajapatsas.
Tämä massiivisen kokoinen pronssimonumentti luotiin vuosina 1839-1851 Christian Daniel Rauschin toimesta.
Toisen maailmansodan jälkeen patsas siirrettiin, mutta on sittemmin asetettu takaisin Unter den Linden bulevardin keskustaan.
Unter den Linden tuhoutui lähes täydellisesti toisen maailmansodan aikana, ja sen lehmuspuiden sanotaan käytetyn Zeughaus rakennuksessa (nykyinen Deutsches Historisches Museum) polttopuina.
1950-ja 1960-luvuilla bulevardin varteen rakennettiin uusia koteja ja rakennuksia, periodille tyypilliseen rekonstruktionistiseen tyyliin.
Nykyään voit vielä löytää useita upeita arkkitehtuurillisia kohteita Unter den Lindenin varrelta, joista monet on joko restauroitu tai peruskorjattu vuosien varrella.
Näihin kohteisiin lukeutuvat mm. avara Humboldtin yliopisto, Zeughaus (Deutsches Historisches Museum – Saksan historiallinen museo), Staatsoper, Altes Palais, Staatsbibliothek, ja Schloßbrücke (palatsisilta) aivan väylän itäisessä päädyssä.
KURFÜRSTENDAMM
Osoite: Länteen Breitscheidplatz aukiolta
Lähimmät maanalaisen asemat: Kurfürstendamm (U1, U9) ja Uhlandstrasse (U1)
Jatkuen aina Breitscheidplatz aukion Keisari Vilhelmin muistokirkon raunioilta Berliinin elegantille Halenseen kaupunginosaan saakka, Kurfürstendamm, paikallisesti Ku’damm, on kaupungin kallein osoite ja koti useille maailman eksklusiviisimmille brändeille.
Löydät läheltä myös Euroopan suurimman tavaratalon, KaDeWe:n, laajennusosalta Ku’dammia, kadulta, joka paikallisesti tunnetaan Tauentzien nimellä (lyhennettynä Tauentzienstrassesta).
Perheen pienimmille kadun yhteydestä löytyy omana viehätyksenään Saksan vanhin eläintarha, vuodesta 1844 avoinna ollut 34:n hehtaarin kokoinen Zoologischer Garten Berlin.
Edustaen aikanaan Berliinin vaurautta ja hyvinvointia, Kurfürstendamm on edelleen kiireinen bulevardi, jonne kaupunkilaiset tulevat nauttimaan vapaa-ajastaan.
Kurfurstendammin alkuperä juontaa 1500-luvulle, jolloin se rakennettiin väyläksi vaaliruhtinas Joachim II:lle, tarkoituksena tehdä matkasta hänen palatsiltaan – Unter den Linden bulevardin varrelta – Grünewald metsän metsästysmajalle mahdollisimman helpoksi.
Väylä pysyi alkuperäisessä käyttötarkoituksenaan kolmen vuosisadan ajan, vuoteen 1876, jolloin Saksan kansallistunto oli huipussaan voittoisan Saksan-Ranskan sodan (1870-1871) jälkeen.
Kurfürstendamm hahmoteltiinkin näissä tunnelmissa Berliinin versioksi Champs-Elysees -kadusta.
Otto von Bismarck ehdottikin, että väylästä tehdään ylevä bulevardi isoine kaupunkihuviloineen ja majesteettisine puineen.
Näissä rakennustöissä bulevardia myös levennettiin noin 53 metriin, ja rakennustyöt aloitettiin nykyisille useille kaupungin kalleimmille osoitteille.
Vain harva näistä väylän huviloista on jäljellä, syihin kuuluessa muun muassa se, että niitä korvattiin varhaisen 1900-luvun aikana suurikokoisilla kerrostaloilla.
Kun asuintalojen ja kaupunkihuviloiden yhteyteen tuli myös kauppoja ja kahviloita, Kurfürstendamm muodostui nopeasti paikaksi, jossa kuuluisuudet, erityisesti taiteilijayhteisön jäsenet, tulivat näyttäytymään.
3,5 km pituisen kadun kulta-aikana, jolloin sitä alettiin kutsua nimellä Ku’damm, väylän monipuolista arkkitehtuuria edustaneet talot kilpailivat toistensa kanssa koristelluilla julkisivuillaan, heijastaen omalta osaltaan niiden asukkaiden varakkuutta.
Näiden kaupunkihuviloiden julkisivuihin kuului muun muassa pylväitä, päätykolmioita, ulokeikkunoita, torneja, ja muita rikkaita yksityiskohtia.
Sisätiloissa kohokohtina olivat tyypillisesti mm. korkeat kattokorkeudet ja majesteetilliset eteisaulat.
Valitettavasti yli puolet suuremmoisista Kurfürstendammin rakennuksista tuhoutui täydellisesti toisen maailmansodan aikana, ja jäljellejääneisiin rakenteisiin (joita on vain kourallinen) tuli huomattavia vaurioita.
Alkuperäisesta arkkitehtuurista esimerkkinä on jäljellä ns. “Iduna-Haus” vuodelta 1905, Kurfurstendammin osoitteessa nro. 59/69.
Vaikka paikkaa sodan jälkeen yritettiinkin jälleenrakentaa, se ei ole saavuttanut bulevardin alkuperäistä suuruutta.
Nykyään Kurfürstendamm tunnetaan parhaiten sen shoppailumahdollisuuksista, ei arkkitehtuurista, joidenkin tahojen kutsuessä väylää jopa Berliinin viidenneksi avenueksi (viittauksena New Yorkin kauppakatuun).
Kadun varrelta löytyy monipuolinen valikoima myymälöitä, muun muassa ketjuliikkeitä ja muistotavaroita kauppaavia shoppeja.
CHARLOTTENBURGIN LINNA
Osoite: Spandauer Damm 10-22, 14059 Berlin
Lähimmät maanalaisen asemat: Richard-Wagner-Platz (U7) ja Sophie-Charlotte-Platz (U2)
Aukioloajat: ma suljettu, ti-su klo 10-17 (marras-maaliskuu), ma suljettu, ti-su klo 10-18 (huhti-lokakuu) (viimeinen sisäänpääsy 30 minuuttia ennen sulkemisaikaa)
Suuremmoinen Charlottenburgin linna sijaitsee aivan Berliinin kaupungin keskustan läheisyydessä.
Paikka rakennettiin 1700-luvun alun tuntumassa Preussin vaaliprinssi Friedrich III:n toimeksiannosta tämän rakkaalle vaimolleen Sophie Charlottelle, joka oli omalta osaltaan erittäin pidetty kaupunkilaisten keskuudessa.
Palatsi sijaitsee upealla paikalla, keskellä kuvakorttimaisen kaunista puistoa, aivan Spree-joen vieressä.
Jos mielesi ei tee käyskennellä puistossa, voit viettää aikaasi mielenkiintoisten Charlottenburgin museoiden kokoelmien ääressä.
Nähtävyytenä Charlottenburgin linna (saksankielellä Schloss Charlottenburg) on varhaiseltä 1700-luvulta peräisin oleva barokkipalatsi, Berliinin läntisen Charlottenburgin kaupunginosan alueella.
Palatsi on myös suurikokoisin lajissaan koko Berliinin alueella.
Paikan alkuperäinen keskusosa rakennettiin vuosina 1695 – 1699 kesäresidenssiksi Sophie Charlottelle, Brandenburgin vaaliprinssi Friedrich III:n vaimolle.
Palatsia, jonka suunnitteli Johann Arnold Nering, laajennettiin pian sen jälkeen, kun Friedrich valittiin ensimmäiseksi Preussin kuninkaaksi (tittelillä Friedrich I) vuonna 1701.
Ruotsalainen mestariarkkitehti Johann Friedrich Eosander von Göthe toimi laajennustöiden ohjaajana, joihin lukeutuivat 48 metriä korkea kupoli sekä länsisiipeen lisäosana rakennettu kasvihuone.
Näistä kupolin huipulle asetettiin lisäksi roomalaisen mytologian sattuman, onnen, ja kohtalon jumalatar Fortunan patsas.
Vuonna 1740 Friedrich II – suomeksi Fredrik II Suuri – antoi toimenksiannon
palatsin itäisen siiven laajennuksesta, tasapainottamaan pidempää läntistä siipeä.
Tämä laajennustyö valmistui kuusi vuotta myöhemmin, arkkitehti Georg Wenzeslaus von Knobelsdorffin suunnitelmien pohjalta.
Palatsin joutui liittoutuneiden pommitusten kohteeksi vuonna 1943, jolloin se tuhoutui täydellisesti tuhoja seuranneissa tulipaloissa.
Sodan jälkeen rakennus kuitenkin jälleenrakennettiin pikkutarkasti, myös sisätilojen suhteen.
Charlottenburgin linnan tiloista avoinna vierailuille ovat nykyisin mm. sen kuninkaalliset huoneet, kuten tammigalleria, joka on nimetty sen sisältämien tammipaneelien mukaan, kohokohtinaan hienoja öljymaalauksia.
Posliinigalleria, joka on sisustettu peilein, sisältää puolestaan kauniin näyttelyn kiinalaisia posliiniesineitä.
Muita mielenkiintoisia huoneita palatsissa ovat esimerkiksi sen valkoinen halli, rococo-tyylinen kultainen galleria, sekä romantikkojen galleria, joka sisältää kokoelman maalauksia saksalaisen taiteen romantiikan periodilta.
Huomattaviin, näkemisen arvoisiin kohokohtiin lukeutuu myös Schlosskapelle, palatsin kappeli.
Puisto Charlottenburgin linnan takana rakennettiin alunperin ranskalaisen barokin tyyliin.
1700-ja 1800-lukujen kuluessa puiston ulkomuotoa kuitenkin jälleenrakennettiin vähemmän muodolliseen, maisemoidun puutarhan suuntaan.
Toisen maailmansodan jälkeisessä rekonstruktiotyössä pieni osa puistosta tosin rakennettiin alkuperäiseen ranskalaiseen tyyliin.
Osana tätä kaunista puistoa voit tutustua joukkoon idyllisiä rakennuksia, kuten Charlottenburgin mausoleumiin, joka on doorilainen temppeli vuodelta 1810, ja valmistui kuninkaallisen perheen hautapaikaksi.
Mausoleumi sisältää muun muassa Preussin kuningas Friedrich Wilhelm II:sen sarkofagin.
Toinen huomattava puiston rakennus on “Belvedere”, jonka Friedrich Wilhelm II rakennutti vuosina 1788 – 1790 teehuoneeksi.
Läheltä palatsia löytyy puolestaan Schinkel paviljoona, jonka rakensi maineikas saksalainen arkkitehti Karl Friedrich Schinkel kuningas Friedrich Wilhelm III:lle.
Paviljongin edustalla on kaksi pylvästä, joiden huipulta löytyvät patsaat symbolisoivat voittoa.
Charlottenburgin linnan sisäänkäynnin edustalta löydät puolestaan suurikokoisen ratsastajapatsaan Suuresta vaaliruhtinaasta (Brandenburgin vaaliruhtinas Friedrich Wilhelm).
Ratsastajapatsaan suunnitteli vuonna 1698 Andreas Schlüter, kuningas Friedrich I:sen (Suuren vaaliruhtinaan pojan) toimeksiannosta.
Patsaan perustasta löytyy neljä kahlittua soturia, symbolisoiden neljää antiikin ajan temperamenttia.
Tämä patsas sijaitsi alunperin Museum Islandin Stadtschloss rakennuksen edustalla, mutta toisen maailmansodan myötä se upotettiin Tegeler See järven pohjaan.
Sodan jälkeen patsas pelastettiin järvestä vuonna 1952, ja restauroinnin myötä se siirrettiin nykyiselle paikalleen Charlottenburgin linnan edustalle.
MUSEUMSINSEL
Osoite: Am Lustgarten 1, 10117 Berlin
Lähin maanalaisen asema: Hackescher Markt (S5, S7, S75)
Berliinin Museumsinsel (“Museosaari”) on yksi UNESCO:n ihmiskunnan maailmanperintö kohteita, ja koti kaupungin tärkeimmille museoille:
Altes Museum (Vanha museo), Neues Museum (Uusi museo) Bode-museo, Pergamon museo, kuin myös Alte Nationalgalerie (Vanha kansallisgalleria).
Yhteenlaskettuna näiden museoiden rakennuksista olevista kokoelmista löytyy yli 6000 vuotta taiteen ja kulttuurin historiaa.
Museumsinsel sai UNESCO:n maailmanperintökohteen statuksen vuonna 1999, paikan valinnan taustalla ollessa sen rooli “taiteiden ja tieteiden pyhäkkönä”.
Museosaarelta löytyvät viisi museota sijaitsevat Spree-joen ja Kupfergraben-väylän välisellä alueella.
Tämän museoiden joukon historia alkaa kuningas Friedrich Wilhelm III:sta, joka antoi toimeksiannoksi kuninkaallisen museon – nykyinen Altes Museum – rakentamisen vuonna 1830.
Museo rakennettiin antamaan suurelle yleisölle mahdollisuuden nähdä omin silmin Saksan kuninkaallisia taideaarteita.
Idea museosaaresta ei kuitenkaan tullut esiin kuin vasta vuonna 1841, kun Friedrich August Stüler teki suositun ehdotuksen kulttuurillisen keskuksen perustamisesta saarelle.
Neues Museum rakennus valmistui saarelle vuonna 1859. Sitä seurasi Alte Nationalgalerie vuonna 1876.
Kaiser-Friedrich Museum (nykyinen Bode-museo) lisättiin museosaaren kokonaisuuteen vuonna 1904 ja viimeinen museo, Pergamon, valmistui vuonna 1930.
Toinen maailmansota oli tuhoisa Museumsinselin rakennuksille, sillä noin 70% saaren rakennuksista tuhoutui sotavuosina. Lisäksi sodan jälkeen museoissa olleet kokoelmat jaettiin Itä-ja Länsi-Berliinin kesken.
Saksojen yhdistyttyä Berliinissä aloitettiin täydellinen Museuminselin uudelleenrakennus ja modernisointi -ohjelma, tarkoituksena palauttaa kaikki viisi museota saarelle.
Altes Museum, joka muistuttaa kreikkalaista korinttilaista temppeliä, jälleenrakennettiin ja restauroitiin kuitenkin jo ennen Saksojen yhdistymistä, vuonna 1966.
Se pitää nykyisin sisällään antiikin Kreikan ja Rooman aikaisia artefakteja, vaikka alunperin museo oli tarkoitettu esittelemään kuninkaallisen perheen kokoelmia.
Alte Nationalgalerie puolestaan avasi uudelleen ovensa vuonna 2001. Se omaa yhden Saksan suurimmista kokoelmista 1800-luvulta peräisin olevaa maalaus-ja veistostaidetta.
Löydät museosta etenkin erinomaisen kokoelman tunnettujen saksalaisten taiteilijoiden töitä, mutta myös esimerkiksi näyttävän määrän ranskalaisten impressionistien teoksia.
Bode-museo uudelleenavattiin kymmenen vuoden renovaatioiden jälkeen, vuoden 2006 aikana.
Museon näyttelytilat sisältävät laajan valikoiman veistosteoksia, yhden maailman parhaista numismaattisista kokoelmista, sekä valikoituja maalauksia Gemäldegaleriesta.
Neues Museumin jälleenrakennus oli valmis vuonna 2009, ja sen tiloista löydät kokoelman esihistoriallista, varhaishistoriallista, ja egyptiläistä taidetta.
Museo, jonka kuuluisin yksittäinen artefakti on kuningatar Nefertitin rintakuva, on yhdistetty Altes Museum -rakennukseen kävelytiellä.
Monumentaalisen oloinen Pergamon museo tarjoaa puolestaan kokoelman kreikkalaista ja babylonialaista antiikki-esineistöä, joukossa esimerkiksi vaikuttava Babylonin Ishtarin portti ja valtavankokoinen Pergamonin alttari.
Museumsinsel saarella on näiden ohella joukko muitakin tärkeitä, näkemisen arvoisia rakennuksia.
Yksi niistä on Berliner Dom (Berliinin tuomiokirkko), kaupungin protestanttikatedraali, joka rakennettiin 1700-luvun lopulla vastineeksi Rooman Pietarinkirkolle.
Tämä sijainti on historiallisesti merkittävä, sillä sen vieressä sijaitsi aikanaan Stadtschloss, suunnattoman kokoinen 1800-luvulta peräisin ollut palatsi.
Vuonna 1950, tämä palatsi – jota pidettiin Preussin militarismin symbolina – tuhottiin Itä-Saksan toimesta, ja sen kohdalle rakennettiin (v. 1976) uusi rakenne, Palast der Republik (joka vuorostaan purettiin Saksojen yhdistyttyä).
Stadtschlossin uudelleenrakentaminen (nimellä ‘Humboldtforum’) tuli vireille vuonna 2007, kun maan parlamentti hyväksyi projektin.
Peruskivi tälle projektille muurattiin juhlallisessa seremoniassa kesäkuussa 2013, ja uusi rakennus valmistuu näillä näkymin vuonna 2019.
Uusi Stadtschloss tulee pitämään sisällään kokoelmia afrikkalaisesta taiteesta ja muista ei-eurooppalaisista taiteista.
Tämän entisen palatsin sijainin vierestä löytyy nähtävyytenä Marstall, historialliset kuninkaalliset hevostallit.
Marstall on suurikokoinen barokkityylinen rakennus, joka oli aikanaan vain yksi siipi vuonna 1669 hollantilaisen arkkitehdin Michael Matthias Smidsin suunnittelemassa kompleksissa.
Talosta löytyy nykyään kirjasto ja museoiden arkistotilat.
BERLIININ MUURIN MEMORIAALI
Osoite: Bernauer Straße 111, 13355 Berlin
Lähin maanalaisen asema: Warschauer Strasse (U1, S5, S7, S75)
Aukioloajat: ma-su klo 8-22
Berliinin muurin memoriaali eli Gedenkstätte zur Berliner Mauer löytyy Bernauer Straße kadun varrelta, Wedding ja Mitte kaupungiosien väliseltä alueelta.
Nähtävyytenä paikka koostuu Berliinin muurin uhreille omistetusta memoriaalista, dokumentaatio keskuksesta, sekä sovinnon kappelista (Kapelle der Versöhnung).
Kohteesta löytyvä jäljelläoleva osa muurista ja vahtitorni tarjoavat tilaisuuden saada aito käsitys siitä, miltä rajalla olleet rakennelmat aikanaan näyttivät.
Berliinin muuri, joka erotti kaupungin itäiseen ja läntiseen osaan, oli pitkään ns. “kylmän sodan” symboli.
Muuri, jonka rakensi Itä-Saksan (DDR:n) hallitus, estämään itä-saksalaisia karkaamasta maastaan lännen puolelle, purettiin rajojen Itä-ja Länsi-Berliinin välillä avauduttua vuonna 1989.
Muurin historia juontaa toisen maailmansodan jälkeiselle periodille, jolloin sodan hävinnyt Saksa oli jaettu neljään osaan: amerikkalaiseen, brittiläiseen, ranskalaiseen, ja neuvostoliittolaiseen miehitysvyöhykkeeseen.
Tätä samaa kaavaa käytettiin myös Berliinin jakamiseen neljään sektoriin. Neuvostoliittolaiset joukot yrittivät vuonna 1949 ottaa haltuunsa koko kaupungin, aloittaen muiden sektoreiden saarron.
Nämä suunnitelmat epäonnistuivat lentotuen takia, joka toi varusteita saarretuille läntisille sektoreille, ja toukokuussa 1949 saarto päättyikin.
Saman vuonna Neuvostoliiton miehittämästä osasta Saksaa tuli Saksan demokraattinen tasavalta (DDR), Itä-Berliini pääkaupunkinaan.
Muista, läntisten valtojen hallussaanpitämistä sektoreista tuli puolestaan yhtenäinen Saksan liittotasavalta, pääkaupunkinaan Bonn.
Tässä uudessa järjestelyssä läntisestä osasta Berliiniä tuli erillinen enklaavi, jota ympäröi Itä-Saksa.
Itä-saksalaiset pystyivät liikkumaan vapaasti Berliinin itäisten ja läntisten osien välillä aina vuoteen 1961 saakka.
Useita itä-berliiniläisiä houkuttelikin muutto varakkaampaan länteen, jonka johdosta jopa 20 000 itä-saksalaista muutti vuoteen 1961 mennessä Länsi-Berliinin puolelle.
Elokuun 12, 1961, Itä-Saksan viranomaiset päättivät sulkea rajan Berliinin läntisten sektoreiden ympäriltä, estääkseen ihmisiä karkaamasta maastaan.
Virallisesti tämä muutos tehtiin antifasistisena suojakeinona, estämään Itä-Saksaa lännen agressioilta.
Seuraavana päivän, elokuun 13. aamusta, Länsi-Berliinin oli ympäröity piikkilangoin.
Kaikki liikenne rajalla pysäytettiin ja maanalaisen sekä S-bahnin linjat, jotka aikaisemmin yhdistivät kaupungin puolia, lopettivat toimintansa.
Itäisen puolen rajaseudulla olleet talot evakuoitiin ja rajanpuoleiset ikkunat muurattiin umpeen.
Ajan myötä tämä väliaikainen piikkilanka järjestelmä korvattiin 3,6 metriä korkealla muurilla.
Muurin itäistä puolta pitkin kulki ns. “kuolemavyöhyke”, jota kontrolloivat itä-saksalaiset aseistetut vartijat.
Rajan 155 km pituudelle pystytettiin yhteensä 302 vahtitornia ja 20 bunkkeria, ja vartijoilla oli ohjeet ampua pakoa yrittäviä itä-saksalaisia.
Näiden toimien ja ohjeiden seurauksena yhteensä 192 ihmistä kuoli yrittäessään pakoa rajan yli länteen.
Kun Neuvostoliiton presidentti Gorbatchev vieraili Länsi-Saksassa vuonna 1989, Unkari avasi rajansa Itävallan kanssa, joka antoi myös itä-saksalaisille väylän länteen.
Samanaikaisesti kasvaneet katuprotestit laittoivat painetta DDR:n puolen hallinnolle rajojen avaamisesta.
Lopulta, marraskuun 9, 1989, DDR:n puolen matkustusrajoitteet päätettiin.
Pian tämän jälkeen Berliinin muurin rajaportit avattiin, ja ihmiset vyöryivät massoittain idästä Länsi-Berliiniin.
Rajojen avaamisen jälkeen ja Saksojen yhdistyttyä suurin osa muurista on purettu, mutta osa rakenteesta on edelleen jäljellä.
Kuuluisin näistä jäänteistä on 1316 metriä pitkä osuus nimeltään “East Side Gallery”.
East Side Gallery löytyy Mühlenstrasse kadun varrelta, Warschauer Strasse kadun ja Ostbahnhof aseman väliseltä alueelta, sisältäen kaikkiaan 106 maalausta.
Virallinen Berliinin muurin memoriaali on kuitenkin Bernauer Strasse kadulla – joka on kohta, josta useat karkasivat Itä-Berliinistä läntiselle puolelle, ja josta muurin virallinen purkaminen aikanaan alkoi.
Memoriaalilla voit tarkastella (observaatiotasanteelta vastakkaiselta puolelta katua) jäljellä olevaa muurin osaa, johon kuuluu edelleen turvavyöhyke ja vahtitorni.
Pienempiä sektioita muuria löytyy läheltä alueita Potsdamer Platz, Reichstag, Invaliedenfriedhof, Bornholmer Strasse, Nieder-kirchner Strasse sekä Zimmerstrasse (lähellä Checkpoint Charlieta).
POTSDAMER PLATZ
Osoite: Potsdamer Platz, 10785 Berlin
Lähin maanalaisen asema: Potsdamer Platz (S1, S2, S25, U2)
Aikanaan kiireinen kaupungin ydin ennen toista maailmansotaa, sitten ei-kenenkään-maata vuodesta 1945 Berliinin muurin sortumiseen saakka, Potsdamer Platzin historia on luonteeltaan vähintäänkin värikäs.
Paikka muuttui täydellisesti muurin kaaduttua vuonna 1989, ja sitä dominoivat nykyään massiiviset rakennukset kuten Sony Center, useat pilvenpiirtäjät, ja loputon määrä kauppoja.
Lisäksi Potsdamer Platz aukiosta on tullut kohde viihdemaailman tähdille ja julkisuuden henkilöille, eikä ainoastaan filmifestivaalien aikaan.
1920-ja 1930-luvuilla Potsdamer Platz oli liikennöidyin ja yksi elävimmistä aukioista koko Euroopan alueella.
Se toimi tärkeänä julkisen liikenteen keskuksena sekä vapaa-ajan viihdekeskuksena, josta löytyi lukuisia baareja, kahviloita, ja elokuvateattereita.
Kaikki tämä tuli äkkinäiseen päätökseen vuonna 1943, kun Potsdamer Platz tuhoutui täydellisesti liittoutuneiden pommituksissa.
Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen aukio sijaitsi amerikkalaisen, brittiläisen, ja neuvostoliittolaisen sektorin välissä, jääden ei-kenenkään-maa asemaan.
Potsdamer Platz tasattiin kokonaisuudessaan Berliinin muurin rakentamisen myötä, mukaanlukien alueen rakennusten purkamisen.
Kun muuri kaatui, koko alue (480 000 m2) päätettiin jälleenrakentaa. Nämä rakennustyöt pääsivät käyntiin vuoden 1994 aikana, tehden Potsdamer Platzista Euroopan suurimman rakennustyömaan monen vuoden ajaksi.
Aukio, yhdessä useiden sen yhteydessä olevien kortteleiden kanssa, jälleenluotiin arkkitehtien Wilmer ja Sattler ohjauksessa.
Projektiin sisältyi mm. useiden maamerkkitornien, kauppakeskuksen, vapaa-ajankeskuksen, sekä asuintalojen rakentaminen.
Virallisesti uusi Potsdamer Platz, täynnä moderneja rakennuksia, avattiin vuonna 1998.
Aukiolle valmistuneista rakennuksista ensimmäinen oli arkkitehti Renzo Pianon suunnittelema debis-haus torni.
Muihin silmäänpistäviin komplekseihin uudella Potsdamer Platzilla kuului Helmut Jahnin suunnittelema Sony Center, jonka tiloista löytyy IMAX elokuvateatteri ja toimistotorni.
Sen naapurissa on ruskeatiilinen Potsdamer Platz No. 1 (joka tunnetaan paremmin Kollhoff Tower nimellä).
Potsdamer Platz No. 1:stä löytyy yksi aukion kohokohdista, noin 100 m korkeudessa oleva “Panoramapunkt” näköalatasanne (jonne sinut vie Euroopan nopein hissi 8,65 metriä per sekuntti vauhdilla).
Muita Potsdamer Platz aukiota elävöittäneet tiloja ovat esimerkiksi sen suurikokoinen maanalaisen asema, kuin myös moderni kauppa- ja viihdekeskus.
Luonteeltaan Potsdamer Platz on edelleen pitkälti turistinähtävyys, enemmän kuin kaupungin luonnollinen aukio, mutta lähialueelle tulleiden asuintalojen myötä alue on palaamassa alkuperäiseen, maan energisimmän kohtaamispaikan rooliinsa.
BRANDENBURGIN PORTTI
Osoite: Pariser Platz, 10117 Berlin
Lähin maanalaisen asema: Brandenburger Tor (U55, S1, S2, S25)
Brandenburgin portti on ilman epäilystä Berliiniä maailmanlaajuisesti profiloiva nähtävyys.
Rakennettuna vuonna 1791, se oli vain yksi monista Berliinin vanhoista kaupungin porteista, aikana jolloin paikka oli vielä kohtuullisen kokoinen.
Koristeellinen Pariser Platz aukio, joka luotiin portin eteen, sisältää nykyisin useita paikan tärkeimmistä rakennuksista, kuten rikkaan historian omaavan Hotel Adlonin ja Akademie der Künsten (Taideakatemian).
Nähtävyytenä Brandenburgin portti on monumentaalinen portti, joka rakennettiin 1700-luvulla rauhan symboliksi.
Kylmän sodan aikana, jolloin portti sijaitsi aivan Itä-ja Länsi-Berliinin rajan tuntumassa, siitä tuli puolestaan jaetun kaupungin yksi tärkeistä tunnusmerkeistä.
Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Brandenburgin portti on ottanut uuden positiivisen merkityksen, yhdistyneen Berliinin tunnetuimpana tunnuskuvana.
Siitä autiosta alueesta mitä Pariser Platz oli kylmän sodan vuosina on tullut nykyinen täysin uudelleenrakennettu kohde, ja se on saanut takaisin suuren osan sen 1800-luvun loistokkuudesta.
Brandenburgin portti sijaitsee Unter den Lindenin, yhden Berliinin suurista bulevardeista, päädyssä.
Alunperin portti toimi Berliiniä suojanneen muurin osana, ollen pääporttina kaupunkiin tulijoille.
Brandenburgin portti on ainoa jäljellä oleva portti tästä historiallisesta suojamuurista.
Monumentaalisen portin suunnitteli Carl Gotthard, keisari Wilhelm II:sen toimeksiannosta.
Designiltaan portti on 65,5 metriä leveä ja 28 metriä korkea, pohjautuen suunnitelmana Propylaea-porttiin, joka on sisääntuloväylänä Ateenan akropolikselle.
Brandenburgin portti rakennettiin vuosina 1778 – 1791, korvaten tuolloin paikalla olleen vanhemman kaupungin portin.
Sen koristelut, mukaanlukien aiheeltaan kreikkalaisesta mytologiasta otetut kohokuvateokset, veivät neljä lisävuotta valmistuakseen.
Portin huipulla oleva voiton quadriga lisättiin kokonaisuuteen vuonna 1793, Johann Gottfried Schadowin tekemänä.
Pronssista quadrigaa ohjaa antiikin roomalaisen mytologian rauhan jumalatar, osoittaen rakenteen alkuperäistä symboliikkaa, rauhan porttina.
Kun Berliini tuli Ranskan miehittämäksi vuonna 1806, Napoleon määräsi quadrigan viemisestä Pariisiin.
Waterloon taistelun jälkeen quadriga palautettiin riemujuhlan saattelemana takaisin Berliiniin, jolloin siitä tuli voiton symboli.
Samanaikaisesti aukio portin yhteydessä uudelleennimettiin Paris Platz -nimellä, ja quadrigan ohjaaja oli nyt Victoria, antiikin rooman voiton jumalattaren mukaisesti.
Portti, jota pidettiin Preussin militarismin symbolina, vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa.
Sodan jälkeen ja Berliinin jakamisen myötä Brandenburgin portti jäi raja-alueelle Itä-ja Länsi-Berliinin välillä, aavistuksen verran Neuvostoliiton sektorin puolelle.
Kun Itä-Berliini restauroi portin vuonna 1958, Länsi-Berliini osallistui näihin töihin rahoittamalla quadrigan jälleenrakennuksen.
Berliinin muurin rakentamisen vuonna 1961 jälkeen, joka tuli aivan Brandenburgin portin viereen, Pariser Platz, Itä-Berliinin puolella rajaa, jäi täysin autioksi.
Portista muodostuikin nopeasti Saksan jaon symboli. Kun muuri kaatui vuonna 1989, ihmiset ryntäsivät juuri uudelleen avatulle Brandenburgin portille juhlistamaan tilaisuutta.
Monumentti läpikävi täydellisen renovaation vuonna 2001 ja avattiin uutta vastaavassa kunnossa vuoden 2002 lokakuussa.