Tukholma-Bromma lentokenttä, perinteisesti myös pelkään Bromman lentokenttä, on kansainvälinen lentokenttä Bromman kaupunginosan alueella Ruotsin pääkaupunkia.
Lentokenttä on merkitykseltään koko maan kolmanneksi tärkein (Göteborgin Landvetterin ja Tukholman Arlandan jälkeen) ja myös Tukholmanseudun kaikkein lähinnä keskustaa sijaitseva kenttä.
Bromma sijaitsee länteen ydinkeskustasta, noin 10 km välimatkan päässä.
Kenttä rakennettiin Bromman kaupunginosaan jo vuonna 1936, ja 1960-luvun alkupuolella sen toimintaa tukemaan valmistui Arlandan lentokenttä, alkuun ulkomaista liikennettä varten.
Myöhemmin suurin osa myös Ruotsin kotimaisesta lentoliikenteestä siirtyi Tukholman Arlandan lentokentälle, mutta Bromman kenttä on kokenut viime vuosina uuden renesanssin lentoliikenteen keskuksena.
Bromman kenttää käyttävät kaupallisiin lentoihin sekä pidempiä, kansainvälisiä välimatkoja lentävät suihkulentokoneet että kotimaiseen liikenteeseen soveltuvat lyhyen lentomatkan turboprop-lentokoneet.
Suurin osa lentokenttää käyttävistä matkustajista ovat matkalla Ruotsin kotimaisiin kohteisiin tai tulossa kotimaisista kohteista Tukholmaan.
Bromma eroaa tässä suhteessa Arlandan lentokentästä, sillä siellä suurin osa maan sisäisiä lentoja käyttävistä matkustajista vaihtavat konetta kentällä (suorien lentojen sijasta).
Tärkein Bromman lentokenttää käyttävistä yhtiöistä ovat Braathens Aviation, joka omistaa Sverigeflyg lentoyhtiön reiteillä kohteisiin Visby, Växjö, Kalmar, Ronneby, Ängelholm/Helsingborg, Halmstad, Trollhättan, ja Sundsvall.
Braathensin omistuksiin kuuluu lisäksi toinen Bromman tärkeistä lentoyhtiöistä, Malmö Aviation, jolla on reittejä Malmöön, Göteborgiin, Östersundiin, ja Umeån kaupunkiin.
Golden Air lentoyhtiö, jolla on vähemmän reittejä kentältä, on kuulunut myös Braathens Aviation konserniin vuodesta 2012 saakka.
Muihin lentokenttää käyttäviin lentoyhtiöihin, vähemmillä reiteillä, lukeutuvat esimerkiksi Flybe/Finnair, Brussels Airlines, sekä Sun-Air/British Airways.
Bromman nykyinen kultakausi lentoliikenteen keskuksena sai alkunsa Ruotsissa 1990-luvun alussa tehdyissä lentomatkustajaliikenteen sääntelyn purkamisissa, joiden myötä pienempikokoinen Bromma pystyi joustavammin vastaamaan lentoasiakkaidensa tarpeisiin.
Nykyisin kenttää käyttää vuosittain reilusti yli 2 miljoonaa matkustajaa.
Suosituimmat lentokohteet Bromman kentältä ovat viime vuosina Swedavian tilastojen valossa olleet (laskevassa suosituimmuusjärjestyksessä):
1. Malmö
2. Göteborg
3. Umeå
4. Ängelholm
5. Visby
6. Brysseli
7. Ronneby
8. Växjö
9. Åre-Östersund
10. Sundsvall
Bromman kenttää käyttävistä lentoyhtiöistä tarjolla ovat seuraavat yritykset lentokohteineen:
Blekingeflyg (jonka lennot hoitaa Braathens Regional): Ronneby
British Airways (Sun-Air of Scandinavia): Århus, Billund
Brussels Airlines: Brysseli
Finnair (Flybe): Helsinki
Flybe: Tallinna
Flyglinjen (Next Jet): Jönköping
Flysmaland (Braathens Regional): Växjö
Golden Air (Braathens Regional): Trollhättan
Gotlandsflyg (Braathens Regional): Visby
Kalmarflyg (Braathens Regional): Kalmar
Kullaflyg (Braathens Regional): Halmstad, Ängelholm-Helsingborg
Malmö Aviation: Göteborg-Landvetter, Malmö, Umeå, Åre-Östersund
Sundsvallsflyg (Braathens Regional): Sundsvall
Tukholman Bromman lentokentän terminaalin palvelut
Bromma-Stockholm lentokenttä on Tukholman citylentokenttä, ja nopein vaihtoehto pääkaupungin ja useiden muiden maan keskeisten kaupunkien välillä matkustamiseen.
Paikan terminaalista löytyvät monipuoliset ennen lentoonlähtöä tarvittavat peruspalvelut: check-in, turvatarkastukset, matkatavaran säilytyspiste, kuljetuspalvelut, sekä parkkeeraukset.
Terminaali on avoinna ma-pe klo 5-22, la klo 7:30-17, ja su klo 10:30-22.
Peruspalveluiden ohella Bromman lentokentällä on panostettu asiakkaiden mukavuuteen erilaisten myymälöiden, ravintoloiden, ja lähistöltä löytyvien hotellien muodossa.
Terminaalin ruokailupaikoissa voit nauttia vain kupin kahvia tai koko aterian ennen lentoasi – vaihtoehtoihin Bromma-Stockholm lentokentällä lukeutuvat kevyemmät ja tuhdimmat ateriat.
Tarjolla on myös baari, joka on suosittu kohde levähtää hetkeksi viinilasin tai oluen ääressä. Baarin tarjontaan kuuluvat lisäksi välipalat ja kahvit.
Täyttävämpiä aterioita saat terminaalin aasialaista keittiötä edustavasta Sushi & Wok ravintolasta.
Ravintolan nimen mukaisesti menu koostuu sushi-ja wok-ruoista, jotka voit joko syödä paikan päällä tai ottaa take-away:nä mukaasi.
Terminaalin ruokailuvaihtoehdoista kolmas, Forno Romano, tarjoaa vaihtoehtoina à la carte ruokalistan, päivän aterian, puu-uunipaistettuja pizzoja, wok-ruokia, sushia, sekä pasta-aterioita.
Forno Romanon palveluihin kuuluu myös baari, turvatarkastuksen jälkeisellä osalla terminaalia.
Monille lentomatkustamisen viehätykseen kuuluvat olennaisena kokemuksena mukaan shoppailu, jota varten Bromman lentokentältä löytyy valikoima myymälöitä.
Etenkin parfyymit ovat lentomatkustajien suosimia tuotteita, sillä paikan myymälät lupaavat jopa 20 halvempia hintoja kuin mihin törmäät Tukholman keskustan hajuvesiputiikeissa.
Taxfreebutiken myy terminaalin kaupoista parfyymejä, ihonhoitotuotteita, sekä kosmetiikkaa tunnetuilta tuotemerkiltä houkutteleviin hintoihin.
Myymälästä löytyy myös esimerkiksi valikoima suklaita ja makeisia, kuin myös rajattu määrä muita oheistuotteita.
Taxfreebutiken on avoinna ma-pe klo 5-22, la klo 7-17, sekä su klo 9-22.
Ruotsalaisella lehtikioskiketju Pressbyrånilla on toimipiste Bromman kentän terminaalissa, josta voit ostaa ennen lentoasi muun muassa sanomalehtiä, pokkareita, makeisia, ja juomia.
Pressbyrån on avoinna ma-pe klo 6-22, la klo 7:30-17, ja su klo 11-22.
Muihin Bromman lentokentän matkustajapalveluihin lukeutuvat:
Ilmainen WiFi internet-yhteys
PostNord postilaatikko
Pankkiautomaatti
Konferenssihuone
Yellow Room lounge
Säilytyslokerikkoja
Löytötavarapiste
JETPAK – kuriiripalvelu
Paikan ilmainen langaton internet-yhteys kattaa koko terminaalirakennuksen alueen.
Mikäli tarvitset yöpymispaikan läheltä Tukholman Bromman lentokenttää, terminaalin lähistöltä löytyvät allaolevat hotellit.
Best Western Plus Sthlm Bromma
Ulvsundavägen 193
168 67 Bromma
www.stockholmbrommahotel.se
Flyghotellet
Kvarnbacksvägen 135
168 74 Bromma
www.flyghotellet.se
Mornington Hotel
Norrbyvägen 30
168 69 Bromma
www.mornington.se/bromma/
Scandic Hotel Brommaplan
Brommaplan
168 76 Bromma
www.scandichotels.se
Scandic Hotel Alvik
Gustavslundsvägen 153
167 51 Bromma
www.scandichotels.se
Ulfsunda slott
Margretelundsvägen 125
167 36 Bromma
www.ulfsundaslott.se
Brommavik hotell
Karlsbodavägen 45
168 67 Bromma
www.brommavik.se
Matkaamiseen Bromman lentokentän ja Tukholman keskustan välillä voit valita mm. joko bussin, vuokra-auton, tai taksin, joiden ohella terminaali-alueella on kattavat parkkeeraustilat oman auton alueelle jättöön.
Busseista suurtukholman paikallisliikenteen bussilinja 152 (Sundbybergin asemalle) ja bussilinja 110 tulevat terminaalille, kun taas linjat 112 ja 509, muiden ohessa, matkaavat reittiä lentokentän vierestä.
Helpoin tapa päästä bussilla lentokentältä suoraan Tukholman keskustaan (Cityterminalen) on matkata tarjolla olevilla Flygbuss-busseilla.
Taksien lähtöpaikka löytyy aivan terminaalin yhteydestä ja voit tilata lentotaksipalvelun kyydeille keskustaan myös etukäteen.
Autovuokraamoista Bromman lentokentällä toimivat Avis, Europcar, Hertz, sekä ruotsalaisomisteinen, yli 100:lla paikkakunnalla maata toimiva Mabi.
Autoparkkeerausta varten terminaalin yhteydessä on kolme erillistä tilaa:
Terminaaliparkkeeraus – 15+45 paikkaa (max 1 tunti)
Lyhytaikaisparkkeeraus – 160 paikkaa
Pitkäaikaisparkkeeraus – 600 paikkaa
Jos sinun tarvitsee jättää auto parkkeeraukseen yli kuukauden ajaksi, tällaisia tarpeita varten löytyy omat ostettavissa olevat parkkeerauskorttinsa.
Lentokentän vartioinnista ja turvallisuustarkastuksista vastaa auktorisoitu vartiointiliike. Pelastustoimesta vastaa puolestaan valtiomisteinen LFV (entinen Luftfartsverket).
Myös rajapoliisilla on omat toimitilansa lentokentällä. Matkustajien rajakontrolli tapahtuu tosin vain Schengenalueen ulkopuolelta tuleville lennoille.
Normaalisti Bromman kentällä ei ole näitä Schengenalueen ulkopuolisia lentoja vakiovuoroina, mutta kylläkin yksityiskoneilla.
Ruotsin tullilaitos, Tullverket, kontrolloi kentällä omalta osaltaan lentoja Ruotsin rajojen ulkopuolelle.
Bromman kentältä löytyy myös Ruotsin puolustusvoimien lennoston, Flygvapnetin, toimintaa, Statsflyget-pohjaisesti (sisältäen etenkin maan poliittisen ja kuninkaallisen johdon henkilöiden kuljetukset).
Bromman lentokentän historia
Bromman lentokenttä rakennettiin maaperälle, joka aikaisemmin kuului muun muassa Glian maatilalle läntiseltä osaltaan, Lintan maatilalle etelässä, sekä Ranhammarin tilalle, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen Bromma Blocks kauppakeskuksen kohdalla.
Kun kaivaukset lentokentän rakentamisesta alkoivat vuonna 1933, oli pääosa näistä vanhoista alueen rakennelmista purettu aikoja sitten tai ne olivat rappeutuneita.
Tuolloin olemassa oli aikaisemmista rakennelmista vielä vain Ranhammarin tilan puutarha ja muutama sen ladoista.
Samanaikaisesti lentokenttärakennustyömaan kanssa alueella suoritettiin myös laajoja arkeologisia kaivauksia.
Näissä kaivauksissa rekisteröitiin muun muassa suuri määrä historiallisia hautauspaikkoja, yhteensä vähintään 243 hautaa kahdeksan hautuukentän alueella.
Vanhimmat näistä haudoista ajoitettiin muiden löydösten kanssa noin 500-luvun puoleen välin ja 600-luvun alun tienoille jKr.
Bromman lentokentän rakentamisen taustalla olivat 1930-luvun alkuun mennessä kasvaneet tarpeet saada uusi lentokenttä maan pääkaupungille.
Aikaisempi Barkarbyn lentokenttä sijaitsi kaupungin rajojen ulkopuolella, suhteellisen syrjässä, ja ponttoonilentokoneet, jotka käyttivät Stora Värtan merenlahtea vuonna 1920 avatussa Lingarängenissä (pohjoiseen Tukholman sisäkaupungin Ladugårdsgärdet osasta), eivät voineet lentää talviseen aikaan, “kiitoradan” ollessa jäätyneenä.
Jo 1920-luvulla esiin nostettiin ajatuksia lentokentän rakentamisesta Skarpnäcksfältet-seudulle, mutta ne jäivät toteutumatta, kun Tukholman kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa 1933 suunnitelman lentokentän rakentamisesta Riksbyn yhteyteen Bromman kaupunginosassa.
Rakennustyöt pääsivät vauhtiin lokakuun 23, 1933. Yhteenlaskettuna työmaan koko oli tuolloin noin 175 hehtaaria, mutta mäkisen maanmuodon vuoksi lentokentäksi määriteltyä osiota oli vain 58 hehtaaria
Työmaan loppukatsaus pidettiin toukokuun 16, 1936. Myös Skarpnäcks sai oman kenttänsä, jota käytettiin tosin vain toisen maailmansodan aikaisena valmiuskenttänä, ja sodan jälkeen urheilutapahtumiin.
Alkuperäisissä suunnitelmissa Bromman lentokentän tuli saada ruohopäällysteiset kiitoradat, mutta mm. salaojitus-ja pakkasongelmien vuoksi ne päätettiin korvata lopullisessa toteutuksessa asfalttisilla kiitoradoilla.
Alkuun Bromman lentokentällä oli neljä pääkiitorataa, joista pisin oli noin 900 metriä pitkä.
Koska lentokenttä sai tuolle ajalle suhteutettuna niinkin monta kiitorataa, siltä voitiin aina löytää vaihtoehtoinen ilmaanousu-ja laskeutumissuunta, joka toi kentän käyttöön lisäturvallisuutta vuoden läpi ja kaikkiin tuulensuuntauksiin nähden.
Molemmat kenttäterminaali rakennukset (jotka alunperin olivat noin 50 metriä leveitä), lennonjohtotorni, sekä ensimmäinen 100 metriä leveä hangaari (Hangaren 1) olivat arkkitehti Paul Hedqvistin suunnittelemia.
Häntä auttoi osaltaan rakennusten toimivassa toteutuksessa saksalainen Lufthansa, konsultoinnin kautta.
Hedqvist myös uudelleenkäytti hangaareissaan ristikkopalkkeja juuri tuolloin puretusta vanhasta Tranebergsbro-sillasta.
Lentokenttä otettiin käyttöön juhlallisuuksissa, jotka pidettiin toukokuun 23, 1936, ja johon osallistui avajaispuheellaan kuningas Gustaf V (suomeksi Kustaa V).
Kenttä avattiin lentoliikenteelle saman päivän aikana kello 15:00.
Ensimmäisenä virallisena matkustajana kentälle laskeutuneissa koneissa oli Ruotsin kuninkaallisista prinssi Bertil.
Bromman lentokentän rakennustyöt tulivat maksamaan noin 5,7 miljoonaa kruunua.
Avajaisiin osallistui merkkihenkilöiden ohella myös aikansa maailman suurin lentokone, Junkers G-38. Tätä lentokonetyyppiä löytyi tuolloin vain kaksi kappaletta, joista molemmat olivat Lufthansan omistuksessa.
Junkersiin mahtui yhteensä 34 matkustajaa, joista osa oli sijoitettuna lentokoneen siipiosiin.
Periodilla ennen toisen maailmansodan alkua Bromman kenttää käytti tätäkin suurempi lentokone, Lufthansan Junkers Ju-90, johon mahtui 40 matkustajaa.
Brommassa sijainneen lentokentän tuli oli merkitykseltään erittäin suuri Tukholman kansainväliselle kanssakäymiselle.
Esimerkiksi matka-ajaksi Berliinin tuli vain neljä tuntia ilman välilaskua, ja Pariisiin ja Lontooseen kentältä pääsi 7-8 tunnissa, tosin yhdellä välilaskulla.
Bromma oli yksi Euroopan ensimmäisistä, joka rakennettiin vastaamaan kasvaneeseen yleiseen lentoliikenteen kysyntään.
Kenttä oli myös Euroopan ensimmäinen, joka hyödynsi asfalttisia kiitoratoja.
Lisäksi Bromman kentän neljän kiitoradan järjestelmä oli suunniteltu poikkeuksellisen turvalliseksi, ottamaan huomioon tuulensuuntauksista johtuneet ongelmat senaikaisille sivutuuliherkille peräpyöräisille lentokoneille.
Kun lentokoneista tuli painavampia ja nopeampia toisen maailmansodan aikaisen kehitystyön seurauksena, samalla syntyi myös tarve pidemmille ja leveämmille kiitoradoille.
Tästä johtuen Brommaan rakennettiin samansuuntaisesti yhden alkuperäisistä kiitoradoista kanssa uusi kiitorata, joka valmistuessaan vuonna 1944 oli pituudeltaan 1688 metriä pitkä, ja se on käytössä edelleen.
Aina SAS lentoyhtiön perustamiseen saakka vuonna 1948, Brommaa käyttäneistä lentoyhtiöistä suurin oli AB Aerotransport.
Toisen maailmansodan aikana lentoliikenne Bromman kentällä laski huomattavasti, jäljelle jäädessä tosin englantilaisia ja ruotsalaisia kuriirilentoja, jotka kuljettivat norjalaisia ja tanskalaisia pakolaisia sekä tavaraa muun muassa Isoon-Britanniaan.
Tästä johtuen kentästä tuli suosittu kohde saksalaisille vakoojille, joiden toiminnan avittamina kaksi ruotsalaista kuriirikonetta, SE-BAG ja SE-BAF, ammuttiin alas sotavuosina.
Sodan jälkeen Bromman lentokentän toiminta alkoi kukoistaa, ja siltä pääsi jo vuonna 1945 SILA:n (josta tuli myöhemmin osa SAS-lentoyhtiötä) lennoilla La Guardian lentokentälle New Yorkissa, välilaskuilla Reykjavikissa sekä Newfoundlandissa.
Merkkipaaluihin kuului myös ensimmäinen Ruotsissa toteutettu chartermatka, joka alkoi vuonna 1955 juuri Bromman kentältä.
Ajan myötä painavimmaksi tulleet uudet lentokoneet vaativat pidempiä laskeutumiskiitoratoja sekä enemmän laskeutumistilaa.
Ratkaisevaksi kehitykseksi tässä suhteessa muodostui SAS:n päätös hankkia DC-8 lentokoneita, joiden vuoksi jouduttiin rakentamaan mm. Arlandan kentälle ns. Halmsjöbanan kiitorata, joka on edelleen käytössä.
SAS DC-8 lentokoneilla aloitettiin Yhdysvaltain lennot, joiden lähtökentäksi muuttui vuonna 1960 puolivalmiina vielä tuolloin ollut Arlanda.
Poliittisen päätöksen myötä kaikki aikataulunmukaiset ulkomaanlennot siirrettiin Bromman kentältä Arlandaan sen virallisen käyttöönoton yhteydessä, vuonna 1962.
1960-ja 1970-luvuilla Ruotsin sisäinen lentoliikenne laajeni nopeasti Brommassa, mutta kun SAS siirsi puoliksiomistamansa Linjeflygin liikenteen Arlandan kentälle vuonna 1983, Bromman kenttä jäi lähinnä yleisilmailun, lentokoulutuksen, ja liikelentotoiminnan käyttöön.
Kentän käytön merkittävän vähenemisen myötä Tukholman kunta halusi päättää vuonna 1983 Luftfartsverketin kanssa olemassa olleen sopimuksen Bromman lentokentästä.
1984 alueen kunnat tekivät lisäksi päätöksen, että Tullingen lentokenttä tulisi korvaamaan Bromman viimeistään vuoden 1991 aikana.
Nämä suunnitelmat saivat uutta tuulta alleen, kun Ruotsin puolustusvoimien lennosto päätti lopettaa Tullingen kentän F-18 sotilaskoneiden Flygvapnets Södertörnsskolor -koulutuskeskuksen vuonna 1986.
Tullingen lentokentän kehittämistä Bromman korvaajaksi ei kuitenkaan koskaan toteutettu, johtuen etupäässä voimakkaasta yleisestä vastustuksesta paikan laajentamisesta.
Kun ruotsalaisen lentoliikenteen markkinoiden sääntelyä purettiin merkittävästi vuonna 1992, ja kun Ruotsista tuli EU-jäsenvaltio vuonna 1995, samalla syntyi tarve Bromman uudelleenavaamisesta ulkomaanliikenteelle.
Kun Malmö Aviation aloitti tämän kehityksen myötä lennot Lontooseen, Malmön kaupunkiin, sekä Göteborgiin, alkoivat matkustajat tulla takaisin Brommaan.
1990-luvun lopulta saakka yhä useampi lentoyhtiö on alkanut käyttää Bromman lentokenttää, joka on johtanut siihen, että paikka on saanut takaisin alkuperäisen roolinsa keskeisenä aikataulullisen lentoliikenteen ja liikelentämisen kenttänä Tukholmalle.
Lentokoulutuksen ja yleisilmailun merkitys on sen sijaan voimakkaasti vähentynyt, johtuen merkittävästi kasvaneista laskeutumismaksuista.
Aikaisemmin kentällä toimineet taistelulentokoneet ja merivartioston merivartiokoneet ovat jättäneet Bromman käytön.
Niiden sijasta tosin maan puolustusvoimien lennoston valtion päämiehiä kuljettavat lentokoneet (ns. “regeringsflygsplan”) käyttävät useimmiten juuri Bromman kenttää Tukholman seudulla.