Coop Konsum ruokakauppoja on Tukholman alueella kaikkiaan 11 kappaleen verran, joukossa Odengatan-kadulla oleva myymälä (Odengatan 31).
Konsum on osa osuustoiminnallisen päivittäistavaraketju Coopin toimintaa, muiden konsernin ketjujen ollessa Coop Forum, Coop Närä, Coop Extra, Coop Bygg, sekä Tukholman seudulla lisäksi Coop Online ja Coop Daglivs.
Coop Konsum edustaa yhtiön halpakauppaketjua, jonka valikoimista löytyy kattavasti terveellisiä ja ekologisia tuotteita.
Löydät Konsum myymälöiden hyllyiltä on runsaasti edullisia tuotteita, korkealaatuisia tuoretuotteita, ja Ruotsin laajimman valikoiman ekologisia vaihtoehtoja.
Valikoimat Konsum myymälöissä muuttuvat asiakkaiden ja osuuskunnan jäsenten antaman palautteen perusteella.
Ketjun tavoitteena onkin vastata Ruotsin oloissa parhaiten asiakkaidensa toiveisiin päivittäistavarakaupan suhteen.
Kussakin myymälässä on aina tuoreesti leivottua leipää ruokapöytään, laaja valikoima hedelmiä ja vihanneksia, sekä joukko pysyvästi huippu-edullisia Coopin omia tuotemerkkejä.
Tärkein näistä Coopin omista tuotemerkeistä on X-tra, jonka alla myydään muun muassa puhdistustarvikkeita, kanafileitä, riisiä, virvoitusjuomia, tomaattimurskaa, mehuja, ranskalaisia perunoita, sekä kahvia.
Toinen tunnettu Coopin oma tuotemerkki on Blåvitt, jonka tuotteiden pakkaukset ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja joka on ollut markkinoilla vuodesta 1979. Ketju myy lisäksi noin 500 halpatuotteen kokoelmaa tuotemerkillä “Coop”.
Coop Konsum ruokakaupat Tukholmassa – yhteystiedot
Coop Konsum Norrtull
Vanadisvägen 13
113 46 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 7-21, la-su klo 8-21
www.coop.se
Coop Konsum Zinken
Hornsgatan 102
118 21 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 8-22, la-su klo 9-22
www.coop.se
Coop Konsum Gröndal
Gröndalsvägen 36
117 66 Tukholma
Aukioloajat: ma-la klo 8-22, su klo 9-22
www.coop.se
Coop Konsum Östgötagatan
Östgötagatan 71
116 64 Tukholma
Aukioloajat: ma-su klo 8-23
www.coop.se
Coop Konsum Bondegatan
Bondegatan 65-67
116 34 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 8-22, la-su klo 9-22
www.coop.se
Coop Konsum Vintertullen
Barnängs Tvärgränd 1
116 43 Tukholma
Aukioloajat: ma-su klo 8-21
www.coop.se
Coop Konsum Östermalmstorg
Sibyllegatan 8
114 42 Tukholma
Aukioloajat: ma-su klo 8-22
www.coop.se
Coop Konsum Odengatan
Odengatan 31
113 51 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 8-22, la-su klo 9-22
www.coop.se
Coop Konsum Rådhuset
Kungsholmsgatan 22
112 27 Tukholma
Aukioloajat: ma-su klo 8-23
www.coop.se
Coop Konsum Liljeholmen
Liljeholmstorget 82
117 61 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 6:30-22, la-su klo 8-22
www.coop.se
Coop Konsum Hammarby Sjöstad
Lugnets Allé 21
120 65 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 7-22, la-su klo 8-22
www.coop.se
Coop-konsernin yhteinen Facebook-sivusto toimii osoitteessa www.facebook.com/CoopSverige.
Monilla yksittäisillä Coop Konsum myymälöillä on kuitenkin omat Facebook-sivunsa, joille tulee muun muassa tietoja ajankohtaisista tarjouksista.