Cubus myymälät Ruotsi – 65 liikettä & aukioloajat

Cubus myymälät Ruotsi ketjuun kuuluu kaikkiaan 65 liikettä maan alueella, mukaanlukien viisi vaatekauppaa pääkaupunki Tukholman puitteissa.

Vuonna 1966 Norjassa perustettu ja norjalaisen Varner-konsernin omistama yhtiö on tätä nykyä yksi Pohjoismaiden suurimpia muotiketjuja, myyden muodikkaita & edullisia naisten, miesten, sekä lasten vaatteita.

Voit valita myymälöiden hyllyiltä erilaisia vaihtoehtoja pukeutumiseen aina tuoreimmista trendeistä vaatekaappien perusvaatteisiin saakka.

Cubus myymälät Ruotsi - Kungälv - Kauppakeskus Kongahälla Center.

Kungälv – Kauppakeskus Kongahälla Center.

Nopeaan tahtiin vaihtuvien muotimallistojen ohella Cubus myy alusvaatteita, koruja, sekä asusteita.

Esimerkiksi naisten vaatteiden suhteen myynnissä myymälöissä ovat puserot, paidat, mekot, hameet, neulevaatteet, takit, collepuserot, topit, housut, farkut, shortsit, haalarit, leggingsit, urheiluvaatteet, asusteet, alusvaatteet, yöasut, ja uima-asut.

Tukholma – Drottninggatan 72.

Tukholman alueella ketjun myymälöitä löytyy eri puolilta pääkaupunkiseutua, mukaanlukien ydinkeskustassa sijaitseva liike osoitteessa Drottninggatan 72.

Varner-konsernin omistuksiin kuuluvat myös muun muassa Bik Bok, Carlings, Volt, Dressmann, Urban, sekä WOW.

Cubus myymälät Ruotsi – yhteystiedot & aukioloajat

Borlänge
Tjärnavägen 53, Kauppakeskus Kupolen
781 70 Borlänge
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18
cubus.com/sv/

Borås
Bergslenagatan 8, Kauppakeskus Knalleland
506 30 Borås
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai-sunnuntai 10-17

Charlottenberg – Cubus myymälät Ruotsi
Helga Görlins Gata 1, Charlottenberg Shoppingcenter
673 31 Charlottenberg
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-19

Eskilstuna Tuna Park
Gunborg Nymans väg 2, Kauppakeskus Tuna Park
632 22 Eskilstuna
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18

Falun
Holmgatan 20, Bergströmsgallerian
79171 Falun
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-16, sunnuntai 12-16

Gävle Valbo
Valbovägen 2A, Kauppakeskus Valbo
818 32 Valbo
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18

Göteborg Frölunda Torg
Frölunda torg, Kauppakeskus Frölunda Torg
421 42 Göteborg
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18

Göteborg Nordstan
Götgatan 13, Kauppakeskus Nordstan
411 05 Göteborg
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Halmstad
Storgatan 12
302 43 Halmstad
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-16

Halmstad Hallarna
Prästvägen 1
302 63 Halmstad
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Helsingborg Väla
Ödåkra, Kauppakeskus Väla Centrum
260 36 Ödåkra
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Jönköping Asecs
Kompanigatan 16, Kauppakeskus Asecs
553 05 Jönköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-17

Kalmar
Bilbyggarvägen 8, Modehuset, Hansa city
393 56 Kalmar
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai-sunnuntai 10-17

Karlshamn
Drottninggatan 57, Kauppakeskus Citygallerian
374 36 Karlshamn
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-15

Karlskrona
Borgmästaregatan 13, Wachtmeister Galleria
371 35 Karlskrona
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-16

Karlskrona Amiralen – Cubus myymälät Ruotsi
Verkövägen 9, Kauppakeskus Amiralen
371 62 Karlskrona
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-16, sunnuntai 11-16

Karlstad Mitt i City
Järnvägsgatan 14, Kauppakeskus Mitt i City
652 25 Karlstad
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-17, sunnuntai 12-16

Karlstad Bergvik
Frykmansväg 1A, Kauppakeskus Bergvik
653 46 Karlstad
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Kristianstad C4 Shopping
Fundationsvägen 17, Kauppakeskus C4 Shopping
291 28 Kristianstad
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Kungälv
Älvebacken 1, Kauppakeskus Kongahälla Center
442 48 Kungälv
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Lidköping
Stenportsgatan 6
531 30 Lidköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-15

Linköping Galleria Gränden
Nygatan 22, Galleria Gränden
582 19 Linköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-17, sunnuntai 12-16

Linköping i-Huset
Svedengatan 1, Kauppakeskus i-Huset
581 28 Linköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Luulaja – Luleå Smedjan Gallerian
Storgatan 36, Smedjan Gallerian
972 31 Luleå
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-16, sunnuntai 12-16

Lund – Nova Lund
Företagsvägen 10, Kauppakeskus Nova Lund
227 61 Lund
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai-sunnuntai 10-17

Löddeköpinge
Marknadsvägen 7, Galleria Center Syd
246 42 Löddeköpinge
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Malmö Emporia
Hyllie Boulevard 19, Kauppakeskus Emporia
215 32 Malmö
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 10-20

Malmö Mobilia
Per Albin Hanssons väg 34F
214 32 Malmö
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Malmö Triangeln
St Johannes gata 2c, Kauppakeskus Triangeln
211 46 Malmö
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Mora
Kyrkogatan 18
792 30 Mora
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-15

Mölndal
Brogatan 23, Mölndal Galleria
431 31 Mölndal
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-17

Norrköping Ingelsta
Koppargatan 20, Kauppakeskus Ingelsta Shopping
602 23 Norrköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Norrköping Linden
Drottninggatan 41, Kauppakeskus Linden
602 32 Norrköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-17, sunnuntai 11-17

Norrköping Mirum Galleria
Timmermansgatan 54, Mirum Galleria
603 59 Norrköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Nyköping
Västra Storgatan 10, Cityarkaden
611 31 Nyköping
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-16, sunnuntai 12-16

Oskarshamn
Flanaden 13
572 30 Oskarshamn
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-15

Piteå
Storgatan 49
941 32 Piteå
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-15

Skellefteå
Nygatan 50, Citycompaniet
931 31 Skellefteå
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-16, sunnuntai 12-16

Skövde – Cubus myymälät Ruotsi
Köpmannagatan 3, Elins Esplanad
541 45 Skövde
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18

Solna Mall of Scandinavia
Evenemangsgatan 14C, Mall of Scandinavia
169 79 Solna
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 10-21

Strömstad Gallerian
Oslovägen 50, Gallerian Strömstad
452 35 Strömstad
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai-sunnuntai 10-17

Strömstad Nordby
Mellersta, Kauppakeskus Nordby
452 70 Strömstad
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-19

Sundsvall Birsta City
Gesällvägen 1, Birsta City
863 41 Sundsvall
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Tanum
Brehogsvägen 5, Tanum Shoppingcenter
457 32 Tanum
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-17, sunnuntai 11-17

Trollhättan SIBA-huset
Ladugårdsvägen 12, SIBA-huset
461 70 Trollhättan
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-17, sunnuntai 11-17

Tukholma – Stockholm Drottninggatan
Drottninggatan 72
111 21 Stockholm
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-18, sunnuntai 11-17

Tukholma – Stockholm Skärholmen SKHLM
Storholmsgatan 11, SKHLM
127 48 Skärholmen
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-19, sunnuntai 11-18

Tukholma – Stockholm Sollentuna C
Sollentunavägen 163C, Sollentuna Centrum
191 47 Sollentuna
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Tukholma – Stockholm Täby C
Stora Marknadsvägen, Täby Centrum
183 34 Täby
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Tukholma – Stockholm Vällingby
Pajalagatan 14, Vällingby Centrum
162 65 Vällingby
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18

Töcksfors
Elverudsvägen, Töcksfors Shopping Center
670 10 Töcksfors
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-19

Uddevalla Torp
Torp 4, Torp köpcentrum
451 76 Uddevalla
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Uppsala
Svartbäcksgatan 4
753 20 Uppsala
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-17, sunnuntai 12-17

Uppsala Gränby Centrum
Marknadsgatan 1, Gränby Centrum
754 31 Uppsala
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 10-20

Uumaja – Umeå Avion Shopping
Marknadsgatan 3, Kauppakeskus Avion Shopping
904 22 Umeå
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Varberg
Västre Vallgatan 2, Galleria Trädgården
43241 Varberg
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-16, sunnuntai 12-16

Vimmerby
Sevedegatan 35
598 37 Vimmerby
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-14

Visby
Österväg 6
621 45 Visby
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-16, sunnuntai 11-15

Västervik
Västra Kyrkogatan 34, Gallerian Storgatan
593 33 Västervik
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-15

Västerås Erikslund
Krankroksgatan 17, Kauppakeskus Erikslund
721 38 Västerås
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Västerås Kvarteret Igor
Vasagatan 25, Kvarteret Igor
722 15 Västerås
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-17, sunnuntai 12-17

Växjö
Lagergatan 6, Kauppakeskus Grand Samarkand
352 46 Växjö
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai-sunnuntai 10-18

Örebro Marieberg
Säljarevägen 1, Marieberg Galleria
702 36 Örebro
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-20, lauantai 10-18, sunnuntai 11-18

Örnsköldsvik
Stora torget 3
891 33 Örnsköldsvik
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-18, lauantai 10-16, sunnuntai 12-16

Östersund
Kyrkgatan 66, Mittpunkten
831 34 Östersund
Aukioloajat: maanantai-perjantai 10-19, lauantai 10-16, sunnuntai 12-16

Voit saada lisätietoja Cubus myymälät Ruotsi ketjun toimipaikoista seuraamalla yhtiön virallisia sosiaalisen median sivuja, kuten esimerkiksi Facebookia osoitteessa facebook.com/Cubus/.

Facebook-sivulle tulee tietoja muun muassa ketjun uusimmista mallistoista ja muista ajankohtaisista uutisista yhtiöön liittyen.