Korukaupan ketju Efva Attling toimii Tukholman kaupungissa kolmella myymälällä, joista yksi on keskustan Biblioteksgatanin varrella.
Efva Attling on korusuunnittelijana yksi Ruotsin ja Skandinavian johtavia nimiä, tuottaen myymälöissään kaupan olevia korumallistoja etenkin hopeasta ja kullasta.
Kyseessä on monella tapaa uniikki tuotemerkki, poiketen useista kilpailijoistaan etenkin teemallisilla, ajatuksia herättävillä tuotteillaan, jota Attling itse kutsuu lähestymistapana “kauneutta ajatuksella”.
Hyvää mieltä antavat korut ovatkin luovaa korupukeutumista parhaimmillaan.
Syntyperältään tukholmalainen Efva Attling teki ensimmäiset korunsa ollessaan vasta 11-vuotias.
Kuudentoista vuoden ikäisenä hän pestautui oppikoulutukseen Ruotsin tärkeimpiin hopeaseppiin kuuluneelle studiolle.
Samanaikaisesti korusuunnittelun kanssa Attlingin ulkonäkö huomattiin mallimaailmassa Eileen Fordin toimesta, ja hänen mittava, 12-vuoden pituinen taipale huippumallina sai alkunsa.
Efva käveli catwalk-näytöksissä Ford Modelsin listoilta Milanossa, Pariisissa, Lontoossa, ja New Yorkissa, mutta lopulta hän halusi vaihtaa alaa.
Musiikkia harrastaneen perheen tyttärenä hän omasi intohimon musiikkiin, joka johti bändin nimeltään X Models perustamiseen vuonna 1981.
Yhtye saavutti nopeasti ensimmäisen hittinsä, nimeltään “Two of us” (ruotsiksi “Två av oss”), jonka Efva myös sävelsi.
Samaan aikaan kun hän sävelsi, lauloi, ja julkaisi levyjä yhtyeensä kanssa, hän myös työskenteli erilaisen muotisuunnittelun parissa.
Hänen kädenjälkeään näkyi mm. Levi’s ja H&M muotitalojen vaatteissa, sekä omassa äitiysvaatemallistossa nimeltään “Pretty Pregnant”.
Efva palasi juurilleen ja korusuunnittelun pariin vuonna 1996, työskennellen hopean, kullan, ja jalokivien parissa.
Nykyään Efva Attling on brändinä kuuluisa varsinkin korujensa sanojen ja ilmauksien kanssa leikittelyn suhteen. Tämä lähestymistapa on antanut koruille uuden ulottuvuuden.
Efva Attling korukaupat Tukholmassa – yhteystiedot
Efva Attling Biblioteksgatan
Biblioteksgatan 14
111 46 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 10-19, la klo 10-17, su klo 12-16
www.efvaattling.com
Efva Attling Hornsgatan
Hornsgatan 44
118 21 Tukholma
Aukioloajat: ma-pe klo 10-18, la klo 10-16
www.efvaattling.com
Efva Attling Täby – Täby Centrum
Stora Marknadsvägen, 1. kerros
183 70 Täby
Aukioloajat: ma-pe klo 10-20, la klo 10-18, su klo 10-18
www.efvaattling.com
Efva Attling brändin virallinen Facebook-sivusto sijaitsee osoitteessa www.facebook.com/efvaattling.
Facebookiin tulee mm. tietoja uusista ja tulevista korutuotteista sekä yhtiön ajankohtaisesta toiminnasta.