Tukholman kuninkaanlinna (eli Ruotsin kuninkaanlinna) on kuninkaallinen palatsi Norrström-virran vieressä, vanhankaupungin pohjoisosassa.
Linna on Ruotsin monarkin virallinen residenssi ja sijaitsee paikalla, josta on löytynyt linnoitusrakennelmia jo keskiajalta lähtien.
Nykyisen linnoituksen suunnitteli arkkitehti ja kreivi Nicodemus Tessin nuorempi.
Rakennus pystytettiin paikalleen sen jälkeen, kun tontilla aikaisemmin ollut keskiaikainen Tre Kronor -linnarakennelma tuhoutui voimakkaassa tulipalossa toukokuun 7, 1697.
Johtuen Suuresta Pohjan sodasta, jonka aloittivat Venäjä, Tanska, sekä Puola-Liettua vuonna 1700 ja joka vaati suunnattomasti ruotsalaisia resursseja, linnan rakentaminen keskeytettiin täysin vuonna 1709, jatkuen vasta vuonna 1727 – kuusi vuotta sodan päättymisen jälkeen.
Kun Tessin kuoli vuonna 1728, linnan rakentamista jatkettiin (sen valmistumiseen saakka) Carl Hårlemanin johdolla, jonka panostuksiin kuului myös suuri osa linnan alkuperäisestä rokokoo-sisustuksesta.
Linnoitusta ei voitu ottaa käyttöön ennen vuotta 1754, jolloin paikan valmistumisen myötä kuningas Aadolf Fredrik ja kuningatar Loviisa Ulrika muuttivat tiloihin.
Työt sisätiloissa tosin jatkuivat aina 1770-luvulle saakka.
Uuden linnan valmistuttua siihen ei ole tehty merkittäviä jälleenrakennuksia, lukuunottamatta mm. sisätilojen tyylin muuttamista, modernisointeja, sekä huonekalujen vaihtamista eri hallitsijoille ja heidän perheilleen näiden makujen mukaisiksi.
Muutoksiin ovat vuosien varrella kuuluneet myös kuninkaanlinnan fasaadin väriskaalan muutokset sekä erilaisten museoiden avaaminen tiloihin.
Ulkoisesti linnaa ympäröivät Lejonbacken ja Norrbro pohjoiseen, Logården ja Skeppsbron itään, Slottsbacken ja Storkyrkan etelään, sekä ulkoinen linnanpiha ja linnanvartijaterassi luoteeseen.
Sisätilat käsittävät nykyään kaikkiaan 1430 huonetta, joista 660 on ikkunallisia.
Kuninkaan asuintilojen lisäksi linnasta löytyy erilaisia edustus-ja juhlatiloja, mukaanlukien kohokohtina Juhlasali, Suuri vierastila, sekä Bernadottehuoneet.
Muihin linnan tiloihin sisältyvät valtakunnansali, linnankirkko, Kustaa III:n antiikkimuseo, aarrekammio kruununjalokivineen, kuin myös vanhan linnoituksen holvikellarilla varustettu Tre Kronor -museo.
Vuoteen 1878 saakka koillissiivestä löytyi näiden ohella kuninkaallinen kirjasto, mutta kirjastosiipi toimii nykyisin nimellä Bernadottekirjasto.
Arkistosiivestä löytyy puolestaan linnanarkisto.
Kuninkaallisella hoviväellä on omat tilansa linnassa, paikan tarjotessa työtä yhteensä noin 200:lle vakituisessa työsuhteessa olevalle henkilölle.
Linnanvartiosto on omalta osaltaan työskennellyt linnan ja kuninkaallisen perheen vartioinnin suhteen aina vuodesta 1523 saakka.
Kuninkaanlinnaa on peruskorjattu sen julkisivujen suhteen vuodesta 2011 alkaen, ja näihin töihin kuuluvat muun muassa sään vahingoittamien hiekkakivi-detailien korjaukset.
Korjaustoimien ennustetaan maksavan kaiken kaikkiaan noin 220 miljoonaa Ruotsin kruunua, mutta työt (ja niiden kustannukset) tullaan jakamaan näillä näkymin jopa 50 vuoden pituiselle periodille.
Tukholman kuninkaanlinnan omistaja on Ruotsin valtio, Statens Fastighetsverkin (Ruotsin valtion kiinteistölaitos) kautta, joka vastaa mm. valtion kiinteistöjen omistuksesta ja ylläpidosta.
Ståthållarämbetet puolestaan hoitaa kuninkaallisten kiinteistöjen käytännön järjestelyistä.
Tukholman kuninkaanlinna
111 30 Tukholma
Tukholman kuninkaanlinnan julkisivut
Linna on toteutettu rakenteena etenkin tiilestä ja hiekkakivestä.
Rakennuksen kuparipäällysteinen katto viettää sisäänpäin, kohti linnan sisäpihaa, ja sitä ympäröi päärakennuksen suhteen kivinen reunakaide.
Linnoitus koostuu yhteensä neljästä pitkätalosta, jotka on arkipäiväisessä kielenkäytössä nimetty neljän pää-ilmansuunnan mukaan.
Kuninkaanlinnan julkisivut saivat rakennustöissä erilaisia olomuotoja, eikä niitä edes suunniteltu samankaltaisiksi alkuperäisen pohjoisen pitkätalon kanssa.
Julkisivuista eteläinen fasaadi sai mahtipontisen barokkityylisen riemukaaren, joka kehystää sisäänkäyntiä ja porraskäytävää pitkätalon keskusosassa.
Itäinen ja läntinen julkisivu toteutettiin keskusosiltaan barokkityyliin, pilastereineen, hermi-veistoksineen, sekä patsaineen.
Eteläiseen fasaadiin lisättiin myös syvennyksiä patsaita varten, joka toisen ikkunanreunuksen yhteyteen.
Yhteensä kuninkaanlinnasta löytyy sen julkisivusta 28 patsasta, 717 balusterin kokoinen balustradi, sekä 242 kannatinvoluuttia.
Materiaaleista kivi kattaa 9 500 m² kokoisen osan julkisivusta, ja kipsi 11 000 m².
Päärakennus (ilman siipirakennuksia) on mittasuhteiltaan 115 x 120 metriä, sulkien sisäänsä kuninkaanlinnan sisemmän linnanpihan.
Päärakennuksen kulmilta erkanee neljä siipirakennusta, itää ja länttä kohden.
Itäisten siipirakennusten välistä löytyy Logården, kun taas läntisten siipirakennusten välissä on ulompi linnanpiha.
Kukin siipirakennus on 48 metriä pitkä, poikkeuksena lounassiipi, joka on 11 metrinen, johtuen Suurkirkon sijainnista.
Tämä epäsäännönmukaisuus on piilossa kahden itsenäisen rakennuksen, pyöreän vartiosiiven sekä komendantinsiiven takana.
Tukholman kuninkaanlinnan linnanpihat
Kuninkaanlinnasta löytyy kaksi linnanpihaa.
Läntisen pitkätalon ulkopuolelta löytyy ulkoinen linnanpiha, joka on myös pääpaikkana linnan kuuluisalle vahdinvaihdolle.
Ulkoiselta linnanpihalta löytyy lisäksi vuodelta 1912 peräisin oleva Kristina Nilsdotterin (Gyllenstiernan) patsas, pystytettynä kiitoksena Tukholman (ja Ruotsin valtakunnan) ansiokkaasta puolustuksesta.
Tämän ulkoisen sisäpihan sulkevat sisäänsä kaksi kaarevaa siipirakennusta, pohjoisessa linnanvartio ja etelässä pääasiassa (lahja-ja muistoesineitä kauppaava) Slottsboden-linnanmyymälä.
Toista linnanpihoista ympäröivät kuninkaanlinnan neljä pitkätaloa, ja sille pääsee näiden neljän rakennuksen keskusosista löytyvien sisäänkäyntien kautta: eteläinen, läntinen, pohjoinen, ja itäinen portaali (tai holvi).
Sisäinen linnanpiha on kaikkiaan 89 metriä pitkä (itä-länsi suunnassa) sekä 77 metriä leveä (pohjois-etelä suunnassa).
Paikan arkkitehti, Tessin, oli alkuperäisissä suunnitelmissaan sijoittanut linnanpihan keskustaan kuningas Kaarle XI:n ratsastajapatsaan, mutta tätä osaa suunnitelmasta ei ikinä toteutettu.
Suuri sisäinen linnanpiha, jonka akselit menevät itä-länsi ja pohjois-etelä suuntaisesti kohti Logårdeniä / Norrbro-siltaa, on toteutettu Pariisin Louvren linnanpihan inspiroimana (johon puolestaan vaikuttivat aikansa barokkirakentamisen ideaalit).
Tukholman kuninkaanlinna – läntinen pitkätalo
Läntinen pitkätalo, tai läntinen julkisivu, edustaa kuningasta ja symbolisesti myös miehisyyttä.
Läntiseltä pitkätalolta erkanee kansliasiipi, kohti luodetta.
Pitkätalo rajaa myös ulkoista linnanpihaa, yhdessä kahden kaarevan siiven kanssa, joista pohjoinen on vartiosiipi ja eteläinen komendantinsiipi.
Rakenteen julkisivuun kuuluu medaljonkeja, jotka esittävät yhdeksää ruotsalaista hallitsijaa sekä kymmentä karyatidia.
Julkisivun portiikin yläpuolelta löytyvä keskusikkuna on tärkeä, sillä maan kuningas perheineen näyttäytyy siitä kansalle vuosittain monarkin syntymäpäivien yhteydessä.
Läntisen julkisivun frontespiisissä ja ensimmäisen kerroksen ikkunoiden välistä löytyy 10 kappaletta naispuolisia karyatidi-hahmoja.
Linnan karyatidit ovat rokokoon inspiroimia naishahmoisia pilastreja, jotka julkisivuun toteutti ranskalainen taiteilija Charles Guillaume Cousin vuonna 1744, gotlantilaisesta hiekkakivestä.
Kukin näistä hahmoista on noin 4,5 metriä korkea.
Osa hahmoista on kärsinyt säävaurioista, joka on johtanut riskiin irtovista ja alas putoavista kivenpaloista.
Tämän vuoksi karyatidi-veistosryhmän eteen onkin nykyisin jännitetty suojaverkko.
Myös seuraavan rakennuskerroksen ikkunoiden yläpuolella olevat kuningasmedaljongit ovat Charles Guillaume Cousinin käsialaa.
Nämä medaljongit esittävät Ruotsin historiallisia kuninkaita: Kustaa Vaasa, Eerik XIV, Juhana III, Sigismund, Kaarle IX, Kustaa II Aadolf, Kaarle X Kustaa, sekä Kaarle XI.
Yksi medaljongeista kuvaa poikkeuksellisesti kuningatarta, maata vuosina 1632-1654 hallinnutta kuningatar Kristiinaa.
Kukin medaljongeista omaa noin 1,5 metrin läpimitan, ja Cousin valmisti ne lyijystä vuoden 1745 aikana.
Tukholman kuninkaanlinna – pohjoinen pitkätalo
Pohjoinen pitkätalo, tai pohjoinen julkisivu, edustaa symbolisesti valtaa.
Talon julkisivu on pidetty vakavana ja yksinkertaisena, heijastaen ja säteillen sen tiloista ja perspektiivistään kohti pohjoista rakennuksen kuninkaallista valtaa.
Taiteellinen koristely on pohjoisessa pitkätalossa toteutettu säästeliäästi, koostuen vain yhdestä hahmoryhmästä Bernadottegallerian parvekeoven yläpuolella.
Tämä ryhmä esittää Ruotsin “Tre Kronor” vaakunaa, jota kannattelee kaksi renomé-jumalatarta (maineen jumalatar).
Vaakunan kokonaisuuteen kuuluvat enkelten siivet ovat Claude Henrionin toteuttamia, muun osan teoksesta (renomé-hahmot) ollessa Bernard Foucquet vanhemman käsialaa.
Tämä pronssinen teos valmistui jo vuonna 1704, mutta nykyiselle paikalleen ne tulivat vasta vuodesta 1814.
Pohjoisen julkisivun ulkopuolelta löytyy Lejonbacken, kahden pronssisen – roomalaisen Villa Medicin leijonat esikuvana valmistetun – linnanleijonansa kera.
Näiden leijonien mallit hyväksyttiin kuningas Kaarle XII:sta toimesta vuonna 1700, jonka jälkeen ne valettiin Norrmalmilla pronssista, vuosina 1702-1704.
Leijonat asetettiin pian valmistumisensa jälkeen osaksi Lejonbackenia, kuninkaallisen vallan symboliksi.
Pronssi näihin leijonateoksiin tuli Kaarle X Kustaan Tanskan sotakampanjan aikana Helsingörin Kronsborgin linnasta sotasaaliina saadusta linnankaivosta.
Teosten jalustat, jotka on toteutettu graniitista, ovat mittasuhteiltaan 1,9 x 2,7 x 1,2 metriä.
Tukholman kuninkaanlinna – eteläinen pitkätalo
Eteläinen pitkätalo, tai eteläinen julkisivu, edustaa kansakuntaa.
Julkisivun keskiosa on tehty riemukaaren muotoon keskusportaalin kera (jota kutsutaan myös “eteläinen holvi” nimellä), ja sitä reunustavat kolme korinttilaistyylistä pylvästä kullakin puolella.
Pitkin julkisivua löytyy lisäksi joukko syvennyksiä, joihin on sijoitettu merkittäviä ruotsalaisia persoonallisuuksia (kuten Erik Dahlberghia, Carl von Linnéä, sekä Nicodemus Tessin nuorempaa) esittäviä veistosteoksia.
Tämä kokonaisuus on tarkoitettu heijastamaan Ruotsin suuruutta, sekä yhteiskuntana että yksilöinä, maan kuuluisimpien henkilöiden kautta.
Portaalin sisältä löytyy eteläinen holvi, jonka rappuset vievät itäänpäin linnankirkolle sekä länteenpäin valtakunnansalille.
Tämä osio palatsista tuo siten symbolisesti yhteen sekä maallisen että taivaallisen vallan.
Osana riemukaarta näkyy lisäksi kivitaulu, jossa on latinankielinen omistuskirjoitus.
Kivitaulua ympäröi kaksi sotasaaliita symbolisoivaa veistosteosta.
Tämä teoskokonaisuus on Antoine Belletten suunnittelema ja Gerhard Meyer nuoremman lyijystä valmistama, vuodelta 1735.
Taulun omistuskirjoitus on omistettu kuningas Kaarle XII:sta, ja sisältää tekstin:
“Ruotsi rukoilee väsymättä elämää ja voittoja kuninkaalle, mahtavalle, onnekkaalle, hurskaalle, ja aina kunnioitettavalle Kaarle XII:sta, pohjoisen maailman ylpeydelle, isänmaan isälle, jonka lyömätön urhoollisuus herkulesmaisten ponnistusten kautta toi hänet kunnian suurimmalle korkeudelle. Säilyköön ja pysyköön talon onnekkuus sukupolvi sukupolvelta.”
Eteläinen fasaadi on julkisivuista kaikkein koristelluin, sisältäen patsaita, veistoksia, ja kohokuvateoksia.
Yhdeksässä julkisivun – alunperin tyhjässä – syvennyksessä on tunnettuja ruotsalaisia henkilöitä esittäviä patsas-teoksia, jotka lisättiin rakennukseen 1890-luvulla, kuningas Oskar II:sen aloitteesta.
Kukin näistä patsaista, jotka valmistettiin sinkistä Johan Axel Wetterlundin toimesta, on noin 2,8 metriä korkea.
Patsaat esittävät kuuluisista ruotsalaisista joukkoa Erik Dahlbergh, Carl von Linné, Nicodemus Tessin nuorempi, ja Georg Stiernhielm (vasemmalle eteläisestä holvista) sekä Haquin Spegel, Olof von Dalin, Rutger von Ascheberg ja Carl Fredrik Adelcrantz (oikealle eteläisestä holvista).
Sieppausryhmä, joka koostuu neljästä veistoksesta (kahdesta oikealla ja kahdesta vasemmalla suhteessa eteläiseen holviin), kuvaa nimensä mukaisesti naisten sieppausta (mukana muun muassa teos “Paris ja Helena”, kuvaten Troijan sotaan johtaneita tapahtumia).
Teokset ovat Bernard Foucquet vanhemman suunnittelemia (ja Otto Meyerin toteuttamia), 1700-luvun alkupuolelta. Foucquet loi myös Lejonbackenin pronssiset leijonat.
Nämä pronssiset veistostyöt, jotka lisättiin julkisivuun kuitenkin vasta vuonna 1897, ovat noin 2,5 metriä korkeita.
Teokset lisättiin kokonaisuuteen kuningas Oskar II:sen aloitteesta, täyttämään aikaisemmin tyhjät syvennykset kuninkaanlinnan eteläisen fasaadin ns. riemukaaressa.
Ennen teosten siirtoa paikalleen, ne restauroitiin Sven Scholanderin toimesta.
Julkisivun alimman kerroksen ikkunoiden päällä on puolestaan 16 kappaletta kohokuvateoksia, jotka ranskalaisen taiteilija René Chauveau valmisti vuosina 1699-1700.
Nämä 16 pronssireliefiä olivat alunperin tarkoitettu tulemaan osaksi yhtä kuninkaanlinnan monista rappukäytävistä.
Kohokuvateokset kuitenkin lisättiin eteläiseen julkisivuun 1890-luvun aikana, tuolloin korvaten kohdalla olleen samankokoisen ikkunarivistön.
Vastaavanlaiset pienet ikkunat ovat edelleen jäljellä pohjoisen pitkätalon julkisivussa, jossa niitä ei korvattu reliefiteoksilla.
Reliefit heijastavat symboliikaltaan Ovidiuksen “Metamorfoosit” teoksen teemoja.
Näihin kuuluisiin teoksissa käytettyihin teemoihin lukeutuvat esimerkiksi “Deukalion ja Pyrrha”, “Pyrrha ja Hellen”, “Perseus ja Medusa”, “Apollon Python lohikäärmeen surmaaminen”, “Perseus ja Andromeda”, “Juno muuntaa Inon seuralaiset”, sekä “Polyksenen uhraus Akhilleuksen haudalla”.
Tukholman kuninkaanlinna – itäinen pitkätalo
Itäinen pitkätalo, tai itäinen julkisivu, edustaa omalta osaltaan kuningatarta, ja myös symbolisesti naisellisuutta.
Julkisivun alta löytyy kuninkaanlinnan puisto, Logården.
Esteellä tai reunakaiteella, joka erottaa Logårdenin Skeppsbron-sillasta on yhteensä neljä patsasta.
Nämä patsaat, jotka ovat kooltaan noin 1,5 x 1,0 metriä, esittävät vertauskuvallisesti musiikkia, uskontoa, runoutta, sekä hyväntekeväisyyttä.
Julkisivun teeman kautta arvioituina näitä voidaan pitää vanhoina käsityksinä naisellisista arvostuksista tai mielenkiinnon kohteista.
Patsaat suunnitteli Johan Axel Wetterlund vuonna 1903, ja ne valmisti pronssista kuninkaanlinnaa varten Otto Meyer.
Itäisen julkisivun inspiraatio tuli Tessinille roomalaisista maalaishuviloista, sisältäen portaat linnanpuistosta ylös linnanportille.
Julkisivun keskusosan esikuvana uskotaan olleen Giovanni Lorenzo Berninin palatsirakennus Palazzo Chigi-Odescalchi (kuuluisalla Rooman piazza Santi Apostoli -aukiolla).
Palazzo Chigi-Odescalchista löytyvät samaan tapaan kolossaaliset pilasterit kahden ylimmän kerroksen ikkunoiden välistä sekä maalaismainen alakerros.
Patsaiden suhteen Tukholman kuninkaanlinnan itäisen puolen töitä toteutti myös Antoine Bellette.
Hänen kädenjälkensä näkyy Logårdfasaadin ikkunoiden päätykolmioiden lohikäärmeissä ja siivellisissä leijonissa, keskikerroksen simpukoissa, sekä katon reunalistan alla olevissa lohikäärmeissä ja ruusuissa.
Yhtenä kohokohtana linnan itäisessä fasaadissa ovat sen kaksi itää kohti ilmaan ampaisevaa lintupatsasta.
Näiden lintujen vieressä on lisäksi kaksi vesiputousta linnan koristeluista vastanneiden taiteilijoiden rintakuvilla: Guillaume Thomas Taraval, Pierre Hubert L’Archevêque, Carl Gustaf Tessin, ja Carl Hårleman.
Nämä neljä rintakuvaa ovat Johan Axel Wetterlundin vuonna 1902 luomia, ja ne on toteutettu pronssista.
Eteläisestä päädystä puolestaan löytyvät C.C. Tessinin ja G. Taravalin rintakuvat, sekä pohjoisesta päädystä L’Archevêque ja C. Hårleman.
Rintakuvien välissä sijaitsee kaksi muistolaattaa: eteläisessä päädyssä kuningas Oskar II:lle ja pohjoisessa kuningas Kaarle XI:sta omistettuna (suomennettuna):
KUNINGAS OSKAR II
ANTOI VUOSINA 1898-1902
VALTIOPÄIVIEN AVUSTAMANA
UUDELLEEN KUNNOSTAA TÄMÄN KUNINKAANLINNAN
NICODEMUS TESSININ SUURTEOKSEN
KUNINGAS KAARLE XI
ANTOI JÄLLEENRAKENTAA LINNAN POHJOISEN PUOLEN 1690-1697
TULI RUNTELI LINNAN 7 TOUKOKUUTA 1697
UUDELLEENRAKENTAMINEN JATKUI 1712 ASTI, JATKUI 1728
LINNA OTETTIIN KUNINKAAN ASUNNOKSI 7 JOULUKUUTA 1754
Tukholman kuninkaanlinnan värityylit
Julkisivujen värityylit ovat muuttuneet useaan kertaan sen jälkeen kun linnan uusi pohjoinen pitkätalo oli valmis vuonna 1695.
Tessinin ensimmäinen värivalinta oli tiilenpunainen kipsi, valkoisiksi maalatuilla hiekkakiviosilla.
Tiilenpunaista väriä kutsuttiin nimellä hollantilainen brunroot (kastanjanruskea), ja se tuli siitä punertavanruskeasta maaväristä, jota ostettiin rakennuksen seinien ja muurien maalausta varten.
Carl Hårleman otti uuden linnoituksen rakennustyöt johtoonsa Tessinin kuoleman jälkeen vuonna 1728.
Rakennustöiden aikana kalkkikipsi jätettiin maalaamatta, samaan aikaan kuin kiviyksityiskohdat maalattiin lyijyvalkoisiksi.
Ennen kuningasperheen linnaan muuttoa vuonna 1754, koko fasaadi maalattiin (perustaa lukuunottamatta) vaaleankeltaisella värillä, muistuttamaan tyyliltään ranskalaista hiekkakiveä.
Käytetty keltaisen sävy oli rokokoon tärkein väri ja tuon ajan huippumuotia.
Tällä yksivärisellä vaaleankeltaisella lähestymistavalla, ilman kontrastia tuovaa väriä kiviyksityiskohdissa, haluttiin saavuttaa arkkitehtuurillinen vaikutelma etenkin rakennuksen reliefien kautta.
1820-luvun aikana, Kaarle XIV:sta hallintaperiodilla, julkisivun väriä muutettiin jälleen, muttei täysin johdonmukaisesti.
Tuolloin pohjoisen ja itäisen pitkätalon kivipinta uudelleenmaalattiin vaaleanpunaisen väreillä, jota ei kuitenkaan arvostettu valintana kaikkien tahojen suunnalta.
Kun tuli aika maalata läntinen ja itäinen pitkätalo, ne saivatkin tämän sijasta harmaan värisävyn kivipinnoilleen, tuoden konstrastia edelleen vaaleankeltaisiksi maalattuina olleille kipsipinnoille.
Kuninkaanlinna jäi tähän ulkonäköön aina 1890-luvulle saakka, kun kuningas Oskar II:sen aloitteesta palattiin käyttämään Tessinin punaista fasaadiväriä.
Tuolloin linna sai kastanjanruskeat kipsi-ja hiekkakivipinnat, ja hiekkakiviveistokset muutettiin samalla värittömiksi.
Tämä linnan ulkonäkö on edelleen voimassa, tosin käytetty kastanjanruskean väri on aikojen kuluessa muuntunut yhä ruskeammaksi.
Hiekkakivisiä patsaita suojanneiden värien poisto on ollut mukana vaikuttamassa osaltaan siihen, että ne ovat kärsineet säävaurioita.
Ruotsin kuninkaanlinnan valaistus
Kuninkaanlinnan nykyinen julkisivujen valaistus otetttin käyttöön maaliskuun 29, 2006, kuningas Kaarle XVI Kustaan toimesta.
Aikaisempi fasaadivalaistus oli peräisin 1960-luvulta, ja sen vaikutelma oli vähentynyt vuosien varrella, johtaen siihen, että linna koettiin yhä tummemmaksi.
Uudet valonheittimet otettiin käyttöön pitkien asiasta käytyjen keskusteluiden ja useiden koevalaistusten jälkeen.
Ne antoivat lähes tuplasti valovoimaa entisiin valonheittimiin verrattuna, mutta käyttäen vain noin puolet energiamäärästä.
Projektin toteutuksen takaa löytyi Statens fastighetsverk (Ruotsin valtion kiinteistövirasto), Ståthållarämbetet, sekä hoviarkkitehti Johan Celsing yhteistyössä Tukholman kaupungin liikennetoimiston kanssa.
Valaistuksen väriä voidaan kuvata neutraaliksi lämpimän valkoiseksi.
Johan Celsingin mukaan tämä fasaadivalaistus luo kohokohtia kuninkaanlinnan suuren rakennusmassan osioista ja nyansseista, nostaen samalla esiin koristeellisia yksityiskohtia, joita ei aiemmin voinut erottaa iltavalaistuksessa.
Yksi esimerkki tästä lähestymistavasta on itäinen julkisivu, jossa nykyisin valaistaan siipien Skeppsbron puoleisia päätykolmioita.
Linnan peruskorjaukset
1990-luvun alussa alkoi peruskorjausohjelma, jonka kohteena olivat Ruotsin kuninkaanlinnan 922 ikkunaa.
Ikkunoiden iät vaihtelevat aina 1700-luvun puolestavälistä 1970-luvulle saakka.
Niihin kohdistuneiden vahinkojen takana oli muun muassa se, että ikkunoita ei oltu vuosien kuluessa ylläpidetty ja huollettu riittävän hyvin.
Kaikkein eniten korjauksen tarpeessa olivat eteläisen julkisivun ikkunat, jossa aurinko oli polttanut pinnan hajalle, jota oli seurannut rakenteiden lahoaminen.
Ikkunoiden peruskorjaukset toteutettiin yhteistyössä, johon osallistuivat Statens Fastighetsverk, Ståthållarämbetet, kuin myös Riksantikvarieämbetet (Ruotsin museovirasto) sekä tuolloinen hoviarkkitehti Ove Hidemark.
Työ, joka toteutettiin työpajassa, jonka tilat olivat sijoitettuna linnan sisemmälle linnanpihalle, vei yhteensä noin 10 vuotta.
Näiden peruskorjausten yhteydessä kukin ikkuna räätälöitiin mitoiltaan niiden alkuperäisiin aukeamiin sopiviksi, joka tarkoittaa että kukin ikkuna on nykyisellään erilainen.
Linna on tätänykyä laajan julkisivujen peruskorjausprojektin kohteena.
Lähes puolet Tukholman kuninkaanlinnan fasaadista koostuu Gotlannin hiekkakivestä, mukaanluettuna julkisivun taiteelliset koristelut, veistosten ja ornamenttien muodossa.
Ruotsin valtion kiinteistövirasto (Statens Fastighetsverk), joka on vastuussa linnan kunnossapidosta, ilmoitti vuonna 2008 että rakenteen kalkkikivi on rappeutunutta, ja että tämän elementin olotila on yhä huonontumassa.
Rappeutumisen merkkeihin lukeutui esimerkiksi julkisivuun kuuluneen 3 kg painoisen kivenpalan irtoaminen, noin 20 metrin korkeudelta.
Pahiten korjauksen tarpeessa olivat viraston mukaan auringonpuoleiset fasaadit, toisinsanoen eteläisen ja läntisen puoliset julkisivut.
Kiinteistövirasto päättikin, väliaikaisena ratkaisuna, valkoisen tekstiiliverkon asentamisesta osaan linnan julkisivuja, suojauksena tippuville kiville.
Aina siitä saakka kun kuninkaanlinna valmistui 1700-luvulla, hiekkakivirakenteiden vaurioituminen sään johdosta on ollut yksi keskeisistä ongelmista, ja tilanne pahentui sen jälkeen, kun 1890-luvun restauroinnissa nämä kivipinnat putsattiin öljyväreistään.
Statens Fastighetsverk aloitti keväällä 2008 laajan alustavan tutkimuksen laatiakseen pitkäaikaisen huoltosuunnitelman seuraavan 50 vuoden varalle.
Tämä alustava tutkimus osoitti että gotlantilainen hiekkakivi, joka koristaa kaikkia fasaadeja, oli jopa huonommassa kunnossa kuin mitä aiemmin osattiin aavistella.
Julkisivun hiekkakivestä löytyikin mm. useita haljenneita ja jopa irtonaisia kohtia.
Alustavan tutkimuksen perusteella Ruotsin valtion kiinteistövirasto laittoi toukokuussa 2011 käyntiin linnan historian suurimman julkisivujen peruskorjausprojektin.
Työssä, joka alkoi pohjoisen pitkätalon itäisestä siivestä (Strömbron-siltaa kohti), kaikki kuninkaanlinnan julkisivut korjataan näillä näkymin 22 vuoden aikana, jaettuna yhtäsuuriin rakennusetappeihin, yhteiskustannuksiltaan noin 500 miljoonaa Ruotsin kruunua.
Työn toteuttamista varten Ruotsin museovirasto (Riksantikvarieämbetet) on suunnitellut esimerkiksi gotlantilaisen louhimon avaamista sekä kivenhakkaajakoulun perustamista.
Kuninkaanlinnan sisätilat
Kuninkaanlinnasta löytyy nykyisin 1430 huonetta, joista 660 on ikkunallisia huoneita.
Kerrosten jaottelu (huoneiden lukumäärään eivät kuulu pienhuoneet, vaatehuoneet, porraskuilut, holvit, ja vastaavat tilat):
Kellarikerros: Kellari sisältää noin 104 huonetta. Kellarikerrosta on etupäässä käytetty varastona ja vankilana.
Tästä kerroksesta löytyvät myös historiallisen Tre Kronor -linnoituksen jäänteet.
Kellari ei ole osiona linnan alapuolella vain yhden kerroksen kokoinen yhdenmukainen rakenne, vaan osa tiloista pitää sisällään kaksi kerrosta, suurilla kokoeroilla.
1800-luvun lopun ja 1900-luvun aikana läntisessä pitkätalossa oli kuninkaallinen viinikellari, joka luultavasti on edelleenkin olemassa.
Pohjakerros: Pohjakerros (suomalaisittain ensimmäinen kerros) on kuninkaanlinnan suurin kerrostila.
Tämän kerroksen huoneita on käytetty etupäässä hovin henkilökohtaisina tiloina, mutta täältä löytyvät lisäksi kaikki neljä kuninkaanlinnan sisään-ja uloskäyntiholvia, kuin myös valtakunnansali (Rikssalen) ja linnankirkko.
Puolikerros (mezzaninekerros): Puolikerros sisältää noin 115 huonetta.
Huoneiden koko on ollut sama aina linnan valmistumisesta saakka, mutta niiden käyttötarkoitus on muuttunut vuosien varrella.
Nimi “Puolikerros” tulee siitä, että kerros on kooltaan suurinpiirtein puolet muiden kerrosten korkeudesta.
Näitä huoneita on käytetty etupäässä hovin yksityistiloina, mutta vuosien varrella myös prinssien ja prinsessojen asuintiloja on löytynyt näistä huoneistoista.
Puolikerroksesta löytyy lisäksi “Pieni vierashuoneisto”, joka koostuu muutamasta huoneesta läntisen pitkätalon pohjoisosassa.
Kerros 1: Ensimmäinen kerros (suomalaisittain toinen kerros) sisältää noin 67 huonetta.
Näiden huoneiden koko on pysynyt suunnilleen samana alkuperäisestä valmistumisestaan saakka, mutta niiden käyttötarkoitukset ovat vaihdelleet.
Pohjoisesta pitkätalosta löytyvät tästä kerroksesta muun muassa Bernadottegalleriat ja pylvässali, kun taas itäisen pitkätalon tilat ovat kuninkaallisen perheen yksityisaluetta.
Kuningas Kaarle XVI Kustaa asui näissä huoneissa perheineen aina vuoteen 1981 saakka, ennen perheen muuttoa Drottningholmin linnaan.
Kerros 2: Toinen kerros (suomalaisittain rakennuksen kolmas kerros) pitää sisällään noin 57 huonetta.
Kuten alemmissa kerroksissakin, tämän kerrosten huoneiden koot ovat pysyneet suunnilleen samoina kuninkaanlinnan valmistumisesta saakka, mutta niiden käyttötarkoitus on muuttunut ajan myötä.
Tästä kerroksesta löytyvät muun muassa vierashuoneistot, Vienanmeren juhlasali, kabinettisali, kuin myös prinssi Bertilin huoneisto.
Ullakkokerros: Ullakkokerroksesta löytyy noin 25 huonetta sekä yläosa ja holvirakenne valtakunnansalille, linnankirkolle, ja eteläiselle porraskäytävälle.
Ullakkokerrosta käytetään etupäässä varastotiloina.
Tukholman kuninkaanlinnan linnankirkko
Linnankirkko rakennettiin 1700-luvun aikana, ja se on seurakuntakirkko kuninkaalliselle hoville ja heidän jälkeläisilleen (yhteensä noin 480 henkilöä).
Kirkko sijaitsee linnan eteläisen pitkätalon itäisellä puoliskolla, ja vie koko sen leveyden, kuin myös kaksi ja puoli kerrosta korkeussuunnassa.
Sisäänkäynti tiloihin, joita kuninkaallinen perhe käyttää kirkollisiin seremonioihin, on eteläiseltä holvilta käsin (Slottsbacken nro. 1).
Linnankirkossa pidetään jumalanpalveluksia sunnuntaisin sekä pyhäpäivinä.
Historiallisessa Tre Kronor -linnassa, ennen rakennuksen tuhonnutta vuoden 1697 tulipaloa, linnankirkko sijaitsi osana kokonaisuuden pohjoista pitkätaloa.
Osa tämän vanhan linnankirkon penkeistä ja hopeaesineistöstä löytyy nykyisen version tiloista.
Vuoden 1697 tuhoisan palon jälkeen, kun arkkitehti Nicodemus Tessin sai suunnitteluunsa vapaat kädet, sekä linnankirkko että valtakunnansali sijoitettiin eteläiseen pitkätaloon, ja ne sisältävät portaikkoja koko pituudeltaan ylempiin kerroksiin.
Linnankirkko tuli tuolloin edustamaan kirkollista valtaa maassa, kun taas valtakunnansali oli maallisen vallan ja kuninkaallisen mahdin symboli.
Tessinin aloittama työ kirkon suhteen saatettiin päätökseensä hänen kuolemansa jälkeen, Carl Hårlemanin johdolla.
Kirkko vihittiin käyttöön – samanaikaisesti koko kuninkaanlinnan kanssa – vuonna 1754.
Kuninkaanlinnan valtakunnansali
Valtakunnansali (Rikssalen) löytyy linnan eteläiseltä pitkätalolta, ja se otettiin käyttöön vuoden 1755 valtiopäiviä varten.
Salin lopullisen muodon suunnitteli arkkitehti Carl Hårleman, käyttäen perustana Nicodemus Tessin nuoremman piirrustuksia, mutta muokaten niitä omaan tyyliinsä.
Valtakunnansalista löytyy kohokohtana mm. kuningatar Kristiinan hopeinen valtaistuin.
Kooltaan valtakunnansali on kaksi ja puoli kerrosta korkea, osana kuninkaanlinnan eteläistä pitkätaloa.
Valtakunnansalin suureen eteisaulaan pääsee eteläisen sisäänkäyntiholvin kautta.
Linnankirkko ja valtakunnansali ovat holvin kummallakin puolella, joka on vertauskuvainnollinen siitä, että kuningas on saanut hallintaoikeutensa jumalalta. Symboliikka liittyy myös maallisen vallan ja hengellisen vallan kohtaamiseen.
Ritarikuntasalit
Ritarikuntasalit, jotka löytyvät yksi kerros ylös läntistä pitkätaloa, koostuvat kaikkiaan neljästä salista, yksi per ritarikunta:
Serafiimiritarikunta,
Miekkaritarikunta,
Pohjantähti-ritarikunta, ja
Vasa-ritarikunta.
Näistä saleista löytyy pysyvä näyttely, joka esittelee kuninkaallisia ritarikuntia ja niiden historiaa.
Saleissa sijaitsivat 1750-luvulta alkaen valtakunnanneuvoston toimitilat. Lisäksi vuonna 1789 perustettu Ruotsin korkein oikeus toimi täällä aina vuoteen 1949 saakka.
Tukholman kuninkaanlinnan Bernadottehuoneistot
Bernadottehuoneistot sijaitsevat yksi kerros ylös pohjoista pitkätaloa, ja ne ovat saaneet nimensä Ruotsia vuodesta 1818 hallinneelta Bernadotten dynastialta.
Nimi huoneistoille tulee myös siitä kuninkaallisen dynastian jäsenten muotokuvakokoelmasta, joka löytyy Bernadottegalleriasta, tilojen suurimmasta huoneesta.
Bernadottehuoneistot löytyvät etupäässä linnan pohjoisen pitkätalon alueelta, ja niitä käytetään varsinkin audiensseihin, mitalien jakoihin, sekä ulkopoliittisen neuvoston kokouksiin.
Tilat ovat näytillä myös yleisölle.
Huoneistot kalustettiin alunperin 1730-ja 1740-luvuilla arkkitehti Carl Hårlemanin suunnitelmien pohjalta.
Kun kuningas Aadolf Fredrik ja kuningatar Loviisa Ulriika muuttivat kuninkaanlinnaan vuonna 1754, nämä huoneet kalustettiin kuitenkin uudelleen, pääasiassa tuon ajan parhaiden tukholmalaisten käsityöläisten toimesta.
Viimeinen kuningaspari, joka käytti Bernadottehuoneistoja asuintiloina olivat kuningas Oskar II ja kuningatar Sofia.
Tämän jälkeen osa huoneista palautettiin alkuperäiseen, 1700-luvulta olevaan ulkonäköönsä, loppujen huoneista säilyttäessä edelleen kuningas Oskar II:sen ajalta olevan sisustuksensa, kohokohtanaan Oskar II:sen kirjoitushuone.
Prinsessa Sibyllan huoneistot
Prinsessa Sibyllan huoneistot, jotka sijaitsevat yksi kerros ylös itäistä pitkätaloa, ovat käytössä kuningasparin arkipäiväisinä edustustiloina, eivätkä ne ole avoinna yleisölle.
Nämä huoneistot ovat kuninkaanlinnan historian aikana olleet se osa rakennusta, jossa kuningas tai jokin hänen lähisukulaisistaan on etupäässä pitänyt yksityisiä asuintilojaan.
Huoneistot tunnetaan kuitenkin parhaiten Sinisestä salongistaan, jossa ilmoitettiin sekä Kaarle XVI Kustaan ja Silvia Sommerlathin kihloista vuonna 1976, kuin myös kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin kihloista vuonna 2009.
Sibyllahuoneistojen sisempi salonki, aikaisempi kruununprinssi Kustaan audienssihuone, omaa edelleen arkkitehti Carl Hårlemanin sisustuksen pilastereineen ja ovien ylipalkkeineen.
Tukholman kuninkaanlinnan juhlahuoneistot
Juhlahuoneistot sijaitsevat kaksi kerrosta ylös linnan pohjoista pitkätaloa, ja niitä käytetään kuningasparin edustustiloina.
Huoneista Kaarle XI gallerian yhteydessä olevassa ruokasalissa järjestetään kuninkaanlinnan viralliset päivälliset, muun muassa valtiovierailujen yhteydessä, Ruotsin parlamenttivaalien jälkeen, sekä Nobel-palkinnonsaajien kunniaksi.
Muutaman kerran vuodessa kuningas pitää kokouksen maan hallituksen kanssa tiloista löytyvässä kokoussalissa.
Alunperin huoneistoja ajateltiin käytettävän kuningasparin asuintiloina, mutta kun kuningas Aadolf Fredrik ja kuningatar Loviisa Ulriika muuttivat linnaan vuonna 1754, he asettuivat asumaan nykyisiin Bernadottehuoneistoihin.
Toisaalta kruununprinssi Kustaa (III) ja kruununprinsessa Sofia Magdalena tulivat asumaan näihin tiloihin häidensä jälkeen, vuonna 1766.
Huoneistoja ei ole kuitenkaan käytetty asuintiloina kuningas Oskar I:sen hallintakauden jälkeen.
Kokonaisuuden koilliskulmasta löytyy Vienanmerensali, joka koostui alunperin kahdesta erillisestä huoneesta: kuningattaren ruokasalista sekä henkivartijasalista.
Näistä ruokasalia kutsuttiin “Vienanmerensali” nimellä, ja se tuli koko huoneen nimeksi kun näiden kahden erillisen tilan välinen seinä purettiin.
Kaarle XI ruokasalissa pidettyjen päivällisten yhteydessä Vienanmerensali muunnetaan istuimilla varustetuksi salongiksi.
Tuolloin huone toimiikin viihtyisänä seurusteluhuoneena, ennen tai jälkeen kuninkaanlinnan päivällistarjoilua.
Ruotsin kuninkaanlinnan vierashuoneet
Vierashuoneistot (joita kutsutaan myös nimellä Suuret vierashuoneistot), sijaitsevat kaksi kerrosta ylös läntistä pitkätaloa.
Näitä huoneistoja on käytetty 1870-luvulta saakka vierashuoneina ulkomaisten valtioiden päämiesten Ruotsin valtiovierailujen yhteydessä.
Huoneet saivat alkuperäisen sisustuksensa 1760-luvulla Jean Eric Rehnin johdolla, jolloin ne kalustettiin kuningas Kustaa III:nen veljeä, Fredrik Aadolfia, varten.
Kolme näistä huoneista, jotka ovat avoinna myös yleisövierailuille, löytyvät mezzanine-huonerivistöstä, ikkunoin sisäiselle linnapihalle päin.
Prinssi Bertilin huoneistot
Huoneistoja kaksi kerrosta ylös itäistä pitkätaloa kutsutaan Prinssi Bertilin huoneistoiksi, niiden viimeisimmän tunnetun asukkaan mukaisesti.
Kuningas Aadolf Fredrik käytti huoneistoja omina asuintiloinaan.
Kuningas Kustaa III:nen hallintakaudella niistä tuli puolestaan herttua Kaarlen yksityisasunto.
Kun Kaarle XIV Johan hallitsi maata, tilat tunnettiin kruununprinssi Oskar I:n huoneistoina. Oskar jätti tiloihin oman kädenjälkensä, sisustamalla tiloihin vuonna 1828 Gotiikka-huoneen.
Myös kuningas Kaarle XV piti näitä huoneistoja asuinpaikkanaan, mutta Oskar II:sen hallintakautena niistä tuli kruununprinssi Kustaan (V) huoneistoja.
Myöhemmin tiloista tuli prinssi Bertilin residenssi kuninkaanlinnassa, joina ne pysyivät aina hänen kuolemaansa saakka, vuonna 1997.
Prinssi Bertilin poismenon myötä huoneistoja on käytetty muun muassa valtiovierailuja, haastatteluja, sekä seminaareja varten.
Kansliasiipi
Luoteisesta kansliasiivestä suunniteltiin alunperin tiloja valtakunnanhallinnon keskusosille, Kunglig Majestäts -kanslioille.
Kun siipi viimeisteltiin arkkitehti Carl Fredrik Adelcrantzin toimesta, se oli kuninkaan ‘corps de garde’ (vartioston komendantin, palopäälliköiden jne. tapaamistila), kotimaan-, ulkomaan-, ja sotatoimien hallintotila, sekä valtakunnanarkisto.
Samanaikaisesti Ruotsin valtionhallinto kasvoi kooltaan, joka johti näiden toimintojen siirtymiseen pois linnan tiloista ja erillisten, itsenäisten viranomaisyksikköjen luontiin.
Siten, noin vuonna 1780, vain 30 vuotta kansliasiiven käyttöönotosta, tilat muutettiin asuinkäyttöön tuolloin kolmivuotiaalle kruununprinssi Kustaa (III) Aadolfille sekä myöhemmin hänen äidilleen, leskikuningatar Sofia Magdalenalle.
Tilat toimivat vuonna 1905 yksityisasuntona myös tuolloiselle prinssi Kustaa Aadolfille – myöhemmälle kuningas Kustaa VI Aadolfille.
Yläpuolella sijaitsevista mezzaninekerroksen tiloista löytyi 1930-luvulla lisäksi hänen yksityinen kirjastonsa.
Kansliasiiven tunnettuja kohokohtia ovat esimerkiksi peilisalonki (jonka suunnitteli vuonna 1866 Fredrik Wilhelm Scholander), Vihreä salonki sekä Sininen salonki.
Linnanarkisto, joka on osa nykyistä Ruotsin valtakunnanarkistoa, sijaitsee edelleen siiven kellarikerroksessa.
Tukholman kuninkaanlinnan toiminnot
Kuninkaanlinna on työpaikka noin 200:lle vakituisessa työsuhteessa olevalle henkilölle.
Henkilökuntaan kuuluu hieman enemmän naispuolisia työntekijöitä kuin miehiä.
Vakituisten työntekijöiden lisäksi linnassa työskentelee ekstra-henkilöstöä päivällisten aikaan, kesäperiodin läpi, sekä linnan esittelyjen yhteydessä.
Kuninkaallinen hovi
Tukholman linna sisältää toimistotiloja kuninkaalliseen hoviin kuuluville toiminnoille.
Näihin toimintoihin lukeutuvat Ruotsin valtionpäämiehen roolin hoitoon sekä kuninkaallisen talon hoitoon liittyvät organisaatiot, mukana myös ruotsalaisen monarkian kulttuuriperinnön suojeluun ja esittelyyn liittyvät instituutiot.
Hovi, jonka toimintoja johtaa Valtakunnanmarsalkanvirasto, työllistää noin 216 täysipäiväistä henkilöä.
Ruotsin kuninkaanlinnan museot
Linnasta löytyy joukko museoita.
Varuskamarimuseo (Livrustkammaren) on itse asiassa Ruotsin vanhin museo, esittellen esineistöä ruotsalaisen kuninkuuden historiasta aina suurvaltakaudelta eteenpäin.
Museolla on tilat itäisessä pitkätalossa, sisäänkäynnin löytyessä Slottsbackenin yhteydestä.
Toiseksi vanhin museoista on Kustaa III:n antiikkimuseo, joka avasi ovensa yleisölle vuonna 1794 ja löytyy koillisen siiven kellarikerroksesta.
Antiikkimuseo esittelee antiikkisia veistoksia, jotka kuningas Kustaa III:s osti Italian matkoillaan, vuosina 1783–1784.
Eteläisen pitkätalon kellariholvista löytyy puolestaan Aarrekammio, joka otettiin käyttöön vuonna 1970, ja sisältää näyttelynä Ruotsin valtakunnanregaalit.
Kellariholvin palveluihin lukeutuu lisäksi matkamuistoputiikki Slottsboden.
Läntisen ja pohjoisen pitkätalon kellariholveissa on puolestaan Tre Kronor -museo, joka on uusin lisä kuninkaanlinnan museovalikoimaan.
Museo, joka aloitti toimintansa vuonna 1999, sisältää näyttelyn vanhasta, nykyisen kuninkaanlinnan kohdalla aikaisemmin olleesta Tre Kronor linnasta, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1697.
Kuninkaanlinnan arkisto ja kirjasto
Linnan kansliasiiven luoteisosasta löytyy linnanarkisto, Slottsarkivet.
Arkisto rakennettiin vuonna 1893, ja vuodesta 1964 se on operoinut osana Ruotsin valtakunnanarkiston toimintaa.
Linnanarkistosta löytyy asiakirjoja hovin toiminnasta sekä liittyen kuninkaanlinnaan itseensä.
Kuninkaanlinnan koillissiivessä on puolestaan kirjasto tutkimustyötä varten, Bernadottebiblioteket.
Tukholman kuninkaanlinnan vartiosto
Tukholman linnan vartiosto on joukkio, jonka tehtäviin kuuluvat sekä Ruotsin kuninkaan kunniavartiointi, kuin myös linnan itsensä suojelu.
Vartiosto muodostaa samalla osan Tukholman seudun sotilaallista valmiutta.
Linnan toiminnot, joissa vartiosto on aktiivisesti mukana ovat mm. valtiolliset seremoniat, ulkomaisten valtionpäämiesten vierailut, sekä ulkomaisten merivoimien vierailut.
Kuningas Kustaa Vaasa perusti vartioston vuonna 1523, vastaamaan järjestyksenpidosta koko kaupungin alueella, joka tarkoitti tuolloin nykyistä Tukholman vanhaakaupunkia.
Yksi Tukholman linnan päänähtävyyksistä on linnan vartioston vahdinvaihtoseremonia (ulommalla linnanpihalla), jota tulee katsomaan vuosittain yli 800 000 turistia.
Slottsboden-matkamuistomyymälä
Slottsboden on kuninkaanlinna lahja-ja matkamuistomyymälä, jossa myytävät tuotteet liittyvät kuninkaallisissa kokoelmissa oleviin esineihin.
Suuri osa myytävistä tuotteista koostuu kuninkaalliseen kulttuuriperintöön liittyvistä kirjateoksista.
Tuotteistoista löytyy kuitenkin muutakin historiaan, arkkitehtuuriin, elämänkertoihin, ja tutkimusmateriaaleihin kuuluvaa esineistöä & kirjallisuutta.
Löydät Slottsboden-myymälän tilat kaarevasta lounaissiivestä, sisäänkäynnin ollessa ulommalta linnanpihalta.
Tukholman kuninkaanlinnan historia
Kuningas Kustaa II Aadolf oli tuonut esiin suunnitelman uudesta kuninkaanlinnasta jo 1600-luvun alussa.
Tämä suunnitelma ei kuitenkaan tuolloin toteutunut, mutta idea uudesta linnasta jäi elämään.
Kustaa II Aadolfin tytär, kuningatar Kristiina, nimittikin vuonna 1651 Jean de la Valléen uudeksi hoviarkkitehdiksi, toimeksiantonaan muun muassa kehittää suunnitelmaa Tre Kronor -linnan uudistamisesta.
Tuolta periodilta (v. 1654) Valléen tekemästä kuparipiirroksesta näkyy hänen tekemänsä ehdotus avoimesta, kohotetusta kuninkaanlinnasta, suunnitelmaan lukeutuessa myös uusi silta viereisen Norrström-virran yli.
Kuningatar Kristiina toteutti joukon jälleenrakennuksia ja koristuksia vanhaan Tre Kronor -linnaan, mutta kokonaan uutta kuninkaanlinnaa ei toteutettu hänenkään hallinta-aikanaan.
Jean de la Vallée loi 1650-1660 lukujen aikana ehdotuksen laajoista linnoituksen jälleenrakennuksista, mutta vasta kun Nicodemus Tessin vanhempi tuli linnan-ja kaupunginarkkitehdiksi (vuonna 1661), nämä suunnitelmat alettiin ottaa vakavasti.
Tessin vanhempi esittelikin vuonna 1666 ensimmäisen oman ehdotuksensa pohjoisen pitkätalon jälleenrakentamisesta.
Hänen poikansa, Nicodemus Tessin nuorempi, tulisi myöhemmin muuttamaan ja toteuttamaan ehdotuksen vuosina 1692 – 1696.
Projekti johti myös Slottsbackenin uudelleenjärjestelyyn, josta tuli tuolloin osittain rakennuksilla ympäröity tila.
Tessin suunnitteli uudelleen myös kaupunkialueen linnasta länteen, mm. suurella trompe l’œil perspektiivisellä portaikolla ja leveällä kadulla aina nykyiselle Mynttorget-aukiolle saakka varustettuna, mutta tätä osaa suunnitelmasta ei ikinä toteutettu.
Ideana tässä toteuttamatta jääneessä osasuunnitelmassa oli luoda suora näkölinja linnan keskustasta länteenpäin, aina Riddarholmeniin saakka.
Tukholman kuninkaanlinnan historia – pohjoinen pitkätalo 1692-1696
Nykyisen kuninkaanlinnan pohjoinen pitkätalo valmistui vuonna 1692, vain viidessä kuukaudessa, osaksi vanhaa Tre kronor -linnaa.
Tämä uusi pitkätalo sisälsi saman ankaran yksinkertaisen barokkityylin kuin se nykyisin omaa, jyrkkänä vastakohtana muutoin renesanssityyliseen linnaan nähden.
Yksinkertaisuudesta huolimatta 1690-luvun varhaisessa vaiheessa pohjoisen pitkätalon toteuttamiseen osallistui joukko kuuluisia ruotsalaisia taiteilijoita, kuten David Klöcker Ehrenstrahl ja Johan Sylvius.
Heidän taiteellinen panostuksensa tuli näkymiin etenkin rakennuksen linnankirkon tiloissa.
Ehrenstrahl maalasi kirkkoon suurikokoisia hengellisiä tauluja ja Sylvius plafondi-teoksia, sisäkattoihin.
Pohjoisen pitkätalon yksinkertaisen roomalaisen barokkityylin esikuvana toimi Rooman kuuluisa Palazzo Farnese (nykyinen Ranskan Italian suurlähetystö).
Arkkitehti Nicodemus Tessin nuorempi otti tämän vaikutteen Roomaan tekemänsä tutkimusmatkan yhteydessä, vuonna 1688, ja hän käytti omassa suunnitelmassaan mm. samaa ehdotonta säännöllisyyttä ja symmetriaa.
Osa Tre Kronor -linnoituksen keskiaikaisia seiniä löytyy edelleen pohjoisen pitkätalon kellarista ja Lejonbackenin takaa.
Näistä Lejonbacken piilottaa taakseen vanhan, ikkunattoman seinäosan.
Vanhempia seinänosia on jäljellä myös pohjoisen pitkätalon julkisivun seinässä, jälleenkäytettynä sen ylemmissä osissa.
Tästä seinien uusiokäytöstä esimerkkeinä ovat lisäksi osiot entisen kulmatornin koillisen ja luoteisen seinien suhteen, jotka ovat nykyisin paksumpia sillä osalla linnan pohjakerrosta.
Seinien paksuus johtuu siitä, että Tessin antoi entisten seinien (jotka olivat tuplasti paksumpia uusiin verrattuna) olla paikoillaan, jos niitä pystyi jälleenkäyttämään.
Tämän seinien uusiokäytön takana oli osaltaan syynä myös kuningas Kaarle XI:sta säästeliäisyys, sillä hän oli vastahakoisesti suostunut vuonna 1690 alkaneisiin kunnostus- ja jälleenrakennustöihin.
Säästeliäisyys ja uusiokäyttö olivatkin tärkeitä osatekijöitä pohjoisen pitkätalon rakennustöissä.
Tämä tarkoitti toisaalta rakennustöiden nopeaa etenemistä, ja kaikkien osapuolten hämmästykseksi uusi pitkätalo oli valmis vain viiden työkuukauden jälkeen.
Uusista seinistä tuli vanhoja seiniä korkeampia, sulkien täysin sisäänsä entisen tornirakennelman.
Ennen linnoituksen tulipaloa olevalta periodilta on olemassa myös Kaarle XI:sta galleria, joka on edelleen olemassa alkuperäisten Tessinin suunnitelmien mukaisena kokonaisuutena.
Uusi linnankirkko otettiin käyttöön heinäkuussa 1696, osana pohjoista pitkätaloa, ja uutta valtakunnansalia suunniteltiin tuolloin myös tänne.
Kirkon tehtävänä oli korvata Juhana III:n toimeksiannosta samalle kohtaa vanhaa Tre Kronor -linnan puutarhoja (ekonomigården) rakennettu aikaisempi linnankirkko.
Uusi linnankirkko haluttiin saamaan samat mittasuhteet vanhan kanssa, mahtumaan vanhan linnankirkon seinien tiloihin, mutta korkeammalla, yhtäkorkuisella katolla entisen koillistornin seinien (nyt linnan koillisnurkkauksen) kanssa.
Tämä toi ongelman arkkitehti Tessinille, sillä yksinkertainen barokkityyli vaati kaikkien ikkunarivien säännöllisyyttä, ilman poikkeuksellisia ja erikorkuisia ikkunoita.
Tessin ei siten miettinyt kirkon julkisivun suunnittelussa sen toimintoja, tai miten julkisivu heijastaisi sen ikkunoiden takana tapahtuvaa toimintaa.
Hän ratkaisi symmetrisyyden ongelman lisäämällä rakenteeseen puolikerroksen (mezzanine-kerroksen), pienemmillä, neliömäisillä ikkunoilla, suoraan alempien ikkunarivien yläpuolelle.
Näitä pienempiä ikkunoita löytyy nyt läpi koko rakennuksen, muistutuksena ensimmäisestä linnankirkosta ja sen vaikutuksesta paikan arkkitehtuuriin.
Tulipalon jälkeen, kun Tessin sai vapaat kädet suunnittelun suhteen, linnankirkko sekä valtakunnansali uudelleensijoitettiin eteläiseen pitkätaloon, ja sisustuksia vanhasta pohjoisen pitkätalon kirkosta – muun muassa penkkejä & hopea-esineistöä – löytyy edelleen osana nykyisen linnankirkon tiloja.
Ennen tulipaloa tehdyn suunnitelman mukaan linnasta piti tulla neliskanttisen muotoinen, ilman siipiä, yksinkertaisen roomalaisen barokin tyyliin (periaatteessa kopioiden pohjoisen pitkätalon ulkonäön muihin pitkätaloihin).
Tätä ehdotusta ei ikinä tehty viralliseksi, luultavasti sen vuoksi, ettei Tessin tuona ajankohtana uskaltanut paljastaa laajoja rakennussuunnitelmiaan säästeliäälle kuningas Kaarle XI:sta.
Uusi pohjoinen osa jäi kuvina historiankirjoihin osana vanhaa Tre Kronor -linnaa kiitos vuosina 1695-1702 tehtyjen “Suecia Antiqua et Hodierna” julisteiden, joista se löytyy viidestä eri kuvasta (I.19, I.20, I.21, I.27, ja I.32).
Lejonbacken, jonka piti johtaa pohjoiselle sisäänkäynnille sekä idästä että lännestä, ei valmistunut kokonaisuudessaan ennen tulipaloa, ja toteutettiin muunnettuna versiona lopullisissa piirroksissa.
Tukholman kuninkaanlinnan historia – Tre Kronor linnan tulipalo v. 1697
Toukokuun 7, 1697, tapahtui suuri linnanpalo, joka johti nykyisen Tukholman kuninkaanlinnan rakentamiseen.
Tulipalo tuhosi suurimmilta osiltaan aikaisemmin paikalla olleen linnoituksen, Tre Kronor -linnan, huomattavana poikkeuksena tuolloin juuri valmistuneet ja vahvistetut linnan pohjoisen pitkätalon seinät, jotka ovat jäljellä vielä nykyisinkin.
Tämä toisinsanoen tarkoitti, erotuksena muuhun osaan linnoituksesta, että pohjoisen pitkätalon seinät oli mahdollista korjata tulipalon jäljiltä.
Tukholman kuninkaanlinnan historia – uuden rakennuksen ensimmäinen vaihe 1697-1709
Tulipalon jälkeen kuningas Kaarle XII:n regenttihallitus, leskikuningatar Hedvig Eleonooran johdolla Karlbergin linnasta käsin, päätti uuden linnan rakentamisesta palaneen linnan entisten seinien sijainnille.
Nicodemus Tessin nuorempi sai arkkitehtinä toimeksiannon piirtää sekä rakennuttaa tämän uuden Tukholman linnan.
Samanaikaisesti kun Tessinin suunnitelmat uudesta linnasta hyväksyttiin, hänet nimitettiin linnan rakennustöiden johtajaksi, kuin myös kuninkaanlinnan yli-intendentiksi, hoviarkkitehdin tapaiseen positioon.
Göran Josuæ Törnquist (myöhemmin aateloituna Adelcrantz) tuli Tessinin assistentiksi ja edustajaksi yli-intendentin tehtävässä, ja samalla yhdeksi avainhenkilöistä linnan rakennustyömaan suhteen, yhdessä hovirakennusmestari Hans Conradt Bucheggerin kanssa.
Vuonna 1697 Abraham Winantz Svanssköld (Tessinin velipuoli) nimitettiin varahoviarkkitehdiksi, ja hän oli yhdessä Tessinin kanssa merkittävä tekijä linnan rakennustöiden etenemisessä.
Avustajinaan tällä rakennustyömaata johtaneella ryhmällä oli lisäksi joukko saksalaisia “mestarikisällejä.”
Tärkeisiin kuvanveistäjiin ja käsityöläisiin ensimmäisen rakennusvaiheen aikana kuuluivat muun muassa René Chauveau, Bernard Foucquet vanhempi, sekä hänen poikansa Jacques Foucquet.
Jo samana vuonna kun vanha linna paloi maantasalle, Tessin esitteli valmiit piirrokset uudesta rakennuksesta.
Työt aloitettiin purkamalla vanhasta linnasta jäljelle jääneet osat, joka tarkoitti lähes kaikkia osioita, lukuunottamatta sektioita pohjoisesta pitkätalosta, jotka pelkistetyssä barokkityylissään olivat edelleen jäljellä.
Purkutöihin osallistui noin 300 työmiestä toukokuun puolestavälistä 1697 aina kevään 1700 puoleenväliin saakka, jolloin loput vanhasta Tre Kronor linnan keskustornista otettiin alas ja käytettäväksi täyttömurskeeksi Lejonbacken-osiolle linnan rakennustyömaata.
Suurin osa uudesta linnasta tuli toisinsanoen olemaan täysin uutta rakennusta.
Kun Tessin sai tehtävän uuden linnan piirtämisestä, hän luopui osittain aikaisemmasta neliölinna-ideastaan, lisäten tähän alkuperäiseen suunnitelmaan alemmat siipirakennukset, jotka nykyisin reunustavat linnaneliötä lännestä ja idästä.
Tämä muutos tehtiin yhtäältä lisäämään rakennuksen monumentaalisuutta, ja toisaalta sen pohjalta, että ympäriltä löytyi riittävästi tonttia laajentaa linnasuunnitelmaa, muun muassa länteen, jossa Kustaa Vaasan vallihauta ja tykistövallit olivat sijainneet aikaisemmin.
Koska Suurkirkko oli tiellä eteläänpäin, tämä toisaalta tarkoitti sitä, että lounaissiivestä tuli lyhyempi.
Tätä epäsymmetriaa, jonka näiden siipirakennusten erilainen pituus loi, Tessin kompensoi piirtämällä puoliympyrän muotoiset, erilliset komendantin- ja vartioston siivet länteen päärakennuksesta.
Nykyään nämä kaksi rakennusta muodostavat väliinsä kuninkaanlinnan ulomman linnanpihan.
Tessinin suunnitelmat ja toimeksiannot taiteilijoille profiloivat edelleen linnan ulomman julkisivun seiniä ja kivipilastereja, kuin myös seiniä, lattioita, pylväitä, ja kivipilastereita linnan sisätiloissa, esimerkiksi valtakunnansalissa, linnankirkossa, sekä porraskäytävissä.
Linnanrakennus eteni kuningas Kaarle XII:sta hallintaperiodilla alkujaan suurella intensiteetillä, mutta samanaikaiset Suuren Pohjan sodan osana käydyt ja kalliit sotakampanjat osoittautuivat tälle projektille kompastuskiveksi.
Kun Kaarle XII hävisi vuonna 1709 Pultavan taistelun, linnan rakennustyöt keskeytettiin, resurssien uudelleenohjaamiseksi sotarintamalle.
Tähän hetkeen mennessä rakennustyömaa oli edennyt vaiheeseen, jossa (sisempi) linnanpiha oli tasattu, ja sitä ympäröivät seinät olivat yhden kerroksen korkuisia etelään sekä itään, ja puolen kerroksen korkuisia länteenpäin.
Tukholman uusi linna näyttäytyi tässä puolivalmiissa kunnossa ympäristölleen aina vuoteen 1727 saakka, jolloin maan parlamentti myönsi varat sen rakennustöiden jatkamiselle.
Tämä töiden jatkuminen tapahtui vain vuotta ennen Tessinin kuolemaa.
Rakennustöiden jatkuessa osa Tessinin siihen suunnitelluista koristeluista jäivät toteutumatta.
Hän oli esimerkiksi halunnut, ranskalaiset linnat esikuvanaan, asettaa sisemmälle linnanpihalle kuningas Kaarle XI:sta ratsastajapatsaan, mutta kuningas Kaarle XII ei pitänyt ideasta, ilmoittaen että tällainen patsas tulisi “täysin estämään kauniin näkymän”.
Samoin kaatui Tessinin ehdotus kaunistaa kattokaiteita veistoksilla.
Se, millaiseksi Tessin olisi henkilökohtaisesti halunnut linnan näyttävän valmiina on jäänyt historiankirjoihin Jean Eric Rehnin linnasta tältä pohjalta vuonna 1770 tekemän kuvituksen myötä (kuva yllä).
Ranskalainen taiteilijasiirtokunta
Suurin joukko linnan rakennustyömaalle saapuneista taiteilijoista oli kotoisin Ranskasta.
Vuosien 1693 ja 1699 välisellä ajalla Tukholmaan saapui kaikkiaan 16 maineikasta ranskalaista kuvanveistäjää, maalaajaa, sekä taidevalajaa.
Käsityöläiset olivat – Tessinin aloitteesta – saaneet kutsun maan Pariisin diplomaattisen lähettilään, Daniel Cronströmin, kautta, tulla ja työskennellä Ruotsin kuninkaalle, tarjoukseen kuuluessa mukaan vuosipalkka ja asuinpaikka.
Esimerkiksi kuvanveistäjä René Chauveau sai alkuun 1000 hopeataalerikolikon palkan per vuosi, jolla hän lukeutui joukon parhaiten palkattuihin.
Osalla ranskalaisista taiteilijoista oli mukana perheensä, ja he rakensivatkin Tukholmaan ranskalaisen käsityöläissiirtokunnan.
Usein myös nämä perheenjäsenet olivat mukana linnan rakennustöissä.
Tähän ranskalaiseen ryhmään viitattiin kokonaisuutena aikakautensa lähteissä etenkin “fransöske hantwerkarna” nimellä.
Useimmat heistä olivat saaneet koulutuksensa Pariisin “Académie Royale de Peinture et de Sculpture” taideakatemiassa, saaden puolestaan käytännön kokemusta (“Aurinkokuningas”) Ludvig XIV:sta suuren rakennusprojektin yhteydessä Versaillesissa.
Käsityöläiset, joista kaikki olivat uskonnoltaan katolilaisia, asuivat ja työskentelivät tiiviinä yhteisönä, läheisessä yhteistyössä paikallisen ranskalaisen lähetysaseman kanssa.
Siellä he pystyivät harjoittamaan katolista uskontoaan, mikä oli muutoin ankarasti kiellettyä tuon ajan Ruotsissa.
Kun linnan rakennustyöt keskeytyivät vuonna 1709, samalla myös sen ranskalainen käsityöläissiirtokunta hajautui.
Muutama käsityöläisistä palasi kotimaahansa, esimerkkinä René Chauveau perheineen. Useimmat jäivät kuitenkin asumaan Ruotsiin vähintäänkin varhaisen 1700-luvun ajalle.
Tukholman kuninkaanlinnan historia – Tessinin suunnitelma linnan ympäristöstä
Asemakaavamuutoksia Tukholman linnaa ympäröivien rakennusten suhteen oli ehdotettu jo varhaisen 1700-luvun aikana yli-intendentti Nicodemus Tessin nuoremman toimesta.
Tessinin asemakaavaehdotus oli valmis vuonna 1713, ja hänen suunnitelmassaan linnanympäristö sai uuden muodon, muun muassa uuden veistoskujalla varustetun Norrbro-sillan, suuren kuninkaallisen katedraalin, sekä uuden Riddarholmskyrka-kirkon, esikuvanaan Rooman Pietarinkirkko.
Strömmen-virtaa kohti, Kungsträdgården puutarhan pidennyksenä, Tessin suunnitteli 112-metriä pitkää kunniagalleriaa (“segerhall”) kaarikäytävineen ja doorialaistyylisine pylväineen, kahdella kulmatornilla sekä 50-metrin kattokorkuisilla näyttelyhalleilla varustettuna.
Paikka olisi tarjonnut näyttelytilat valloitettujen armeijoiden kanuunoille, bannereille, ja muulle sotasaaliille.
Helgeandsholmeniin Tessin suunnitteli muun muassa ratsastuspolkua hevoskilpailuja ja muita huvituksia varten.
Kuningas Kaarle XII:sta ei pitänyt kuitenkaan tästä osasta suunnitelmaa, sillä hän halusi mieluummin pitää Helgeandsholmenin omassa käytössään.
Slottsbackenille Tessin suunnitteli ramppeja ylöspäin suipolle aukiolle Storkyrkan kirkon edustalla, joka puettaisiin uuteen barokkijulkisivuun.
Myös Stortorget muuttaisi muotoaan, saaden suunnitelmissa uuden raatihuoneen ja pörssitalon.
Tessin nuorempi oli vakuuttunut että hänen suunnitelmansa toteutuisivat jonakin päivänä.
Mutta uusi linnarakennus yksistään piti hänet täyden työtaakan alla, vaatien myös suuria taloudellisia resursseja.
Ruotsin suurvalta-aika tuli päätökseensä, ja sen myötä mm. mahtava veistoskuja, 112-metriä pitkä segerhall-kunniagalleria, sekä uudistettu Slottsbacken jäivät suunnitelmatasolle.
Tukholman kuninkaanlinnan historia – uuden rakennuksen toinen vaihe 1727-1771
Nicodemus Tessin nuorempi kuoli vuonna 1728, ennenkuin linnarakennus oli valmis.
Vastuun rakennustyömaasta otti tuolloin Carl Hårleman, vaikka Nicodemus Tessinin yli-intendentin toimen muodollisesti ottikin hänen poikansa, Carl Gustaf Tessin.
Hårleman uudelleenmuotoili suuria osia linnan sisätilojen yksityiskohdista myöhäisempään tyyliin, tuon aikaista makua, rokokoota, vastaaviksi.
Hänen aloitteestaan muutettiin myös aikaisempi tiilenpunainen julkisivun väri vaaleankeltaiseksi.
Kun kuninkaanlinnan rakennustyöt jatkuivat vuonna 1727, esiin nousi jälleen tarve ammattitaitoiselle työvoimalle.
Kesällä 1732 Tukholmaan saapuikin toinen ranskalainen taiteilija-ja käsityöläisryhmä, joka oli suoraa seurausta Carl Hårlemanin neuvotteluista Pariisissa edellisen talvikauden aikana.
Ryhmään kuului kuusi henkilöä: kaksi mestaria, Antoine Bellette ja Michel Le Lievre, sekä neljä kisälliä.
Tärkeitä kuvanveistäjiä ja käsityöläisiä toisen rakennusvaiheen aikana olivat myös muun muassa Charles Guillaume Cousin, Jacques-Philippe Bouchardon, Pierre Hubert L’Archevêque, Johan Tobias Sergel ja Adrien Masreliez.
Aikakautensa suurista nimistä venetsialainen Giovanni Battista Tiepolo kieltäytyi tarjouksesta toteuttaa Tessinin alkuunpanemat käsityötoimeksiannot.
Carl Hårleman kuoli vuonna 1753, ja hänen työnsä otti vuorollaan vastuulleen Carl Johan Cronstedt, joka yhdessä Carl Gustaf Tessinin kanssa valvoi rakennustyömaata sen valmistumiseen saakka.
Tuona vuonna (1753) myös osa linnasta valmistui kuningasperhettä varten asumiskuntoon.
Valmistunut osio oli pohjoisessa pitkätalossa, tarkemmin sanoen sen edustustilat, joita nykyään kutsutaan juhlahuoneistoiksi.
Käyttöönottoa varten Tukholman linna oli virallisesti muuttovalmis kuitenkin vasta vuotta myöhemmin, 1754.
Virallisen valmistumisen myötä kuninkaallinen perhe, joka aiemman – Tre Kronor linnan tulipalon jälkeen – oli asunut Wrangelskan palatsissa Riddarholmenilla, muutti uusiin asuintiloihin vuoden 1754 ensimmäisenä adventtisunnuntaina.
Tosin edustustiloista löytyneiden huoneistojen sijasta kuningasperhe valitsi asuinpaikakseen osion, jota nykyään kutsutaan Bernadottehuoneistoiksi.
Sisustustyöt muiden Tukholman linnan sektioiden suhteen jatkuivat kuningasperheen muuton jälkeenkin.
Linnatyömaalla annettiinkin etusija sisustusten valmistumisen suhteen, Slottsbackenin ja Lejonbackenin rakentamisen jäädessä tässä vaiheessa taka-alalle prioriteeteissa.
Lejonbacken ja kansliasiipi valmistuivat arkkitehti Carl Fredrik Adelcrantzin ohjauksessa, ja hän otti myös sisustustöiden johtamisen harteilleen Hårlemanin kuoleman jälkeen, vuonna 1753.
Vuotta 1771 pidetään nykyisin vuotena, jolloin Tukholman kuninkaanlinna oli virallisesti täysin valmis.
Samana vuonna valmistui myös kuninkaanlinnan itäisen laiturin terassimuuri.
Usean vuoden ajan linnasta jäivät edelleen kuitenkin puuttumaan patsaita ja veistoksia sen julkisivun niille tarkoitetuista syvennyksistä, esimerkkinä eteläisen julkisivun kahdeksan patsaan kokoelma, esittäen maan kuuluisia persoonallisuuksia.
Tukholman kuninkaanlinnan historia – kehitys 1770-luvun jälkeen
Sen jälkeen kun uusi linna valmistui, sen rakenteisiin ei ole toteutettu merkittäviä jälleenrakennustöitä, lukuunottamatta uusia sisustuksia, modernisointeja, huonekalustusten vaihtoja kunkin hallitsijan makuun soveltuvimmiksi, sekä uusien linnamuseoiden luomisia.
Myöhäisen 1700-luvun ja 1800-luvun aikana taiteilijat kuten Jean Eric Rehn sekä Fredrik Wilhelm Scholander olivat tärkeässä roolissa linnan ylellisten sisustusten toteutusten suhteen, aikana, jolloin linnan salonkien sisätiloja muotoiltiin pilasterein, pylväin, seinäkoristein, jne.
Myöhempien muutostöiden suhteen tärkeimpiin kuvanveistäjiin, maalareihin, sekä käsityöläisiin kuuluivat:
- Louis Masreliez (sisätilatyöt klassismin ja uusantiikin tyyliin),
- Jean Baptiste Masreliez (sisätilatyöt),
- Axel Magnus Fahlcrantz (Logårdsmuren sekä Logårdenin yhteydessä oleva rauta-aita),
- Johan Niclas Byström (veistoksia),
- Sven Scholander (restaurointeja),
- Johan Axel Wetterlund (julkisivun veistokset kuuluisista ruotsalaisista ja Logårdsmuren-osion neljä vertauskuvallista ryhmää),
- Julius Kronberg (kattomaalauksia), ja
- Kaspar Schröder (julkisivun veistoksia sekä leijonanaamiot puutarhafasaadissa).
Suurempi julkisivun muutos toteutettiin kuningas Kaarle XIV Juhanan valtakaudella, joka johti Hårlemanin ideoiman vaaleankeltaisen fasaadivärin jälleenmaalaamiseen.
Noin vuosisadan vaihteessa 1900, kuningas Oskar II:sen hallintakaudella, tästä väristä haluttiin päästä kokonaan eroon, palaten Tessinin alkuperäiseen punatiilen väriin, joka on käytössä edelleenkin, vaikkakin ajan myötä yhä ruskeamman oloisena.
Kuningas Oskar I:sen aikakaudella heräsi mielenkiinto historiallisiin tyyleihin, ja kun linnaan luotiin vuosina 1844-1850 sen Vienanmerensali Per Axel Nyströmin suunnitelmien pohjalta, lopputuloksena oli kompromissi vanhan ja uuden välillä.
Fredrik Wilhelm Scholander oli kuningas Kaarle XV:sta hovi-intendentti, ja jakoi toimeksiantajansa kanssa mieltymyksen romanttiseen sisustusideaaliin.
Yksi lopputulos tästä yhteistyöstä oli kuninkaanlinnan Victoriasalongin uhkea uusrokokoo-tyyli.
Oskar II:sen aikana toteutettiin kuninkaanlinnaan joukko lisäyksiä, parannustöitä, sekä modernisointeja.
Hänen hallinta-aikanaan muun muassa täytettiin patsailla useita linnan siihen saakka tyhjänä olleista julkisivun syvennyksistä.
Oskar II:sen sallimiin teknisiin modernisointeihin kuuluivat puolestaan esimerkiksi:
vesijohtovesi (1873),
sähkövalaistus (1883),
puhelin (1884), ja
kiertovesi-keskuslämmitys (noin 1900, nykyään kiinteistö on liitetty kaukolämpöverkkoon).
Kuninkaan mielenkiinto ylsi tuolloin jopa portaikkojen koristeluihin saakka, ja Julius Kronberg toteuttikin hänen toimeksiannostaan plafondimaalauksia läntiseen porraskäytävään.
Kirjailija Georg Svensson mukaan Oskar II oli hallitsijoista se, joka “asetti tavoitteekseen asettaa linna tiettyyn, tämän monumentin arvoiseen kuntoon, Tessinin piirustusten pohjalta tarkasteltuna”.
Vuosina 1922 – 1930 linnan Logården jälleenrakennettiin, muuntaen senaikaisen englantilaistyylisen puistotilan avoimemmaksi aukioksi vesipeileineen molemmilla puolilla käyntiä itäisestä holvista ulos Skepssbron sillalle.
Samaan aikaan kunnostettiin myös valtakunnansali sekä linnankirkko, ja katolla olleet rautapäällysteet vaihdettiin nykyisiin kuparilevyihin.
Vuonna 1956 päätettiin Kustaa III:n antiikkimuseon avaamisesta.
Työn toteutuksesta sai vastuun hoviarkkitehti Ivar Tengbom, ja museo valmistui linnan tiloihin vuosina 1956-1958.
Muista linnamuseoista Aarrekammio (Skattkammaren) avasi ovensa yleisölle vuonna 1970 ja Tre Kronor -museo vuonna 1999.