Sankt Nikolai kyrka (Pyhän Nikolain kirkko), joka yleisemmin tunnetaan nimillä Storkyrkan (Suurkirkko) ja Stockholms domkyrka (Tukholman tuomiokirkko), on Tukholman vanhankaupungin vanhin kirkko.
Kirkko on tärkeä esimerkki historiallisesta ruotsalaisesta tiiligotiikan arkkitehtuurista.
Se sijaitsee Tukholman kuninkaanlinnan vieressä, muodostaen Slottsbackenin läntisen päädyn, kun taas Storkyrkobrinken, Högvaksterrassen, ja Trångsund kadut ohittavat rakennuksen pohjoisesta ja lännestä päin.
Etelään kirkosta löytyy Stortorget aukiota päin oleva Tukholman pörssirakennus, josta löytyvät sekä Ruotsin akatemia, Nobel kirjasto, sekä Nobel-museo.
Tukholman hiippakunnan muodostamisen yhteydessä vuonna 1942 Suurkirkosta tuli samalla piispankirkko (käsitettä ‘tuomiokirkko’ ei tuolloin otettu käyttöön).
Epiteettiä tuomiokirkko alettiin käyttää Suurkirkosta 1900-luvun loppua kohden, vaikkakin nimi ei ole kiintynyt vakiokäyttöön – paikkaa kutsutaan yleisesti edelleen vain Suurkirkko-nimellä.
Nykyinen Tukholman tuomiokirkkoseurakunta muodostettiin vuonna 1989, kun aikaisemmat Tukholman suurkirkon seurakunta sekä Klaran ja Jakobin seurakunta yhdistettiin.
Suurkirkko on perinteisesti toiminut Ruotsin hallitsijoiden kruunajaiskirkkona.
Maunu Eerikinpoika ja Blanka Namurilainen olivat ensimmäiset kirkossa kruunatuista maan hallitsijoista, vuonna 1336.
Seuraavat Suurkirkon kruunajaiset tapahtuivat kuitenkin vasta 1497, kun Hannu I:sestä tuli Kalmarin unionin maiden unionikuningas.
Tämän välisellä ajalla ja myös 1500-luvun aikana kruunajaisia vietettiin Uppsalan tuomiokirkossa.
Kuningatar Kristiinan hallintakaudesta (1632-1654) saakka Tuomiokirkon kruunajaisista tuli vakiintunut perinne.
Tosin Kustaa IV Aadolfia (Ruotsin kuningas 1792–1809 ja viimeinen Suomea hallinnut Ruotsin kuningas) ei kruunattu Suurkirkossa, mutta sen jälkeiset kaikki hallitsijat kruunattiin, aina vuoteen 1907 saakka, jolloin kuningas Kustaa V päätti sivuuttaa koko kruunajaisperinteen.
Siten viimeinen kirkossa pidetty kruunajainen tapahtui toukokuun 12, 1873, kun kuningas Oskar II ja kuningatar Sofia kruunattiin Ruotsin hallitsijoiksi.
Suurkirkko on toiminut myös kuninkaallisena hääkirkkona.
Esimerkiksi Kaarle XVI Kustaan ja Silvia Sommerlathin välinen häätapahtuma järjestettiin Suurkirkossa kesäkuun 19, 1976, tuolloisen Ruotsin kirkon arkkipiispan Olof Sundbyn toimiessa vihkipappina.
Myös kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin välinen häätapahtuma, kesäkuun 19, 2010, tapahtui Suurkirkossa.
Tätä tapahtumaa varten kirkko myös peruskorjattiin 12,4 miljoonan kruunun kokoisella projektilla, periodilla tammikuu-huhtikuu 2010.
Tukholman tuomiokirkko
Trångsund 1
111 29 Tukholma
Kirkon sisätilat
Kuuluisin kirkon sisätiloista löytyvistä aarteista on dramaattinen Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä kuvaava puinen patsas, jota pidetään Bernt Notken tekemänä (1489).
Monumentti, jonka toimeksianto tehtiin Brunkebergin taistelun (1471) muistolle, toimii myös pyhäinjäännöslippaana, sisältäen oletettavasti Pyhän Yrjön ja kahden muun pyhimyksen reliikit.
Varhaisen 1900-luvun aikana teoksesta tehty kopio löytyy Österlånggatanin varrelta, hieman etelään kirkolta.
Kirkko sisältää myös kopion vanhimmasta tunnetusta Tukholman kuvauksesta, maalauksen Vädersolstavlan (“Sivuaurinkomaalaus”), joka on vuoden 1632 kopio hävinneestä, vuodelta 1535 olleesta alkuperäisestä teoksesta.
Maalauksen antoi teetätti oppinut ja uskonpuhdistaja Olaus Petri, jota esittävä, 1800-luvulta peräisin oleva patsas löytyy kirkon itäiseltä puolelta.
Vädersolstavlan esittää haloilmiötä, toisinsanoen sivuaurinkoa, joka on antanut maalaukselle sen nimen ja jonka näkemistä 1500-luvulla tulkittiin enteenä.
Kirkon monumentaalinen saarnatuoli on Burchard Prechtin kädenjälkeä, valmistettu vuosina 1698-1702, ja toteutettu ranskalaiseen barokkityyliin.
Työstä tuli aikanaan esikuva useille muille suurikokoisille Ruotsissa toteutetuille saarnatuoleille.
Sen kaikutaustan takaosasta löytyy laajasti aaltoileva kangas, jonka edessä leijuu kaksi suurikokoista & siivellistä geniusta, molemmilla puolilta säteilevää aurinkoa, kantaen hepreankielisiä kirjaimia יהוה (suomeksi “Jehova”).
Saarnatuolin edustalla oleva kohokuvateos kuvaa kanaanilaisen naisen tarinaa (Matteus 15:21-28).
Sen ovea koristaa Kristuksen päätä esittävä reliefi, kun taas saarnastuolin päätykolmiota kruunaa Toivo-patsas, jonka molemmilla puolilla on putto (kerubi).
Memoriaalin alapuolelta löytyvät puolestaan Funck perheen vaakunat, kiitoksena heidän tekemistään lahjoituksista, jotka mahdollistivat saarnastuolin valmistamisen.
Saarnastuolin alla ja rautakaiteella ympäröitynä on aikojen myötä kulunut Olaus Petrin hautakivi.
Näkymää kirkon keskikäytävältä kohti uloskäyntiä hallitsevat molemmilta puolilta kuninkaalliset kirkonpenkit, vastapäätä toisiaan käytävän molemmilla puolilla.
Ne suunnitteli juhlistettu paikallinen arkkitehti Nicodemus Tessin nuorempi, ja penkit valmisti hänen suunnitelmiensa pohjalta Butchard Precht.
Kumpikin koostuu suurikokoisesta, suljetusta, koristetuin sivustoin ja takaosin varustetusta aitiosta.
Korkealla kummankin kuninkaallisen kirkonpenkkien aition yläpuolella on suurikokoinen kuninkaallinen kruunu, muodostaen kuomun niiden yläpuolelle.
Näitä koristeellisia kruunuja tukevat kaksi virtaavissa viitoissa kuvattua siivellistä genius-hahmoa, ja joista aaltoilevat veistetyt verhot kuninkaallisten istuimien taakse.
Kuninkaalliset istuimet ovat itsessään verhoiltuja siniseen samettiin, rikkain koruompelein varusteltuna.
Suurkirkon pääalttari – “Hopea-alttari” – on puinen triptyykki eebenpuisella viilutuksella ja hopeasta veistetyillä kohokuvateoksilla.
Teoksista Moosesta ja Johannes Kastajaa esittävien patsaiden välissä oleva reliefi on kuvaus Kristuksen ristiinnaulinnasta.
Evankelistoja Matteusta ja Markusta esittävien hopeapatsaiden välissä oleva teos kuvaa puolestaan Kristuksen hautausta.
Evankelistoista Johannesta ja Luukasta esittävien patsaiden välissä sijaitseva kohokuvateos on hahmotelma Kristuksen helvetin tuskista (Descensus Christi ad Inferos, ristiinnaulinnan ja ylösnousemuksen välistä löytyvä periodi, jonka käsitteestä on teologien keskuudessa erimielisyyksiä).
Triptyykin huipulla oleva teos on puolestaan hopeinen veistos ylösnousseesta kristuksesta, kahden makuuasennossa olevan sotilaan välissä.
Molemmilta puolin hopea-alttaria löytyy kynttilää pitävä veistosteos, joista toinen kuvaa Pyhää Nikolausta (kirkon suojeluspyhimystä), ja toinen Pyhää Pietaria.
Teoksista molemmat on suunnitellut G. Torhamn, ja ne toteutettiin kuvanveistäjä Herbstin toimesta tammi-materiaalista vuonna 1937.
Hopea-alttarin yläpuolella ja takana sijaitseva ruusuikkuna tehtiin kirkkoa varten Pariisissa 1850-luvun aikana, ja se oli ensimmäinen Suurkirkkoon vuosien mittaan lahjoitetuista moderneista kuvamaalausikkunoista.
Alttari ja ruusuikkuna täyttävät tilan, jossa sijaitsi aikanaan keskiaikaisen pääkuorin apsis, jonka Kustaa Vaasa siirrätytti laajentaessaan Tre Kronor linnoituksen vahvistuksia.
Toisaalta Olaus Petriä esittävä patsas – kirkon takaosalla – sijaitsee paikalla, josta löytyi keskiaikainen pääalttari.
Tukholman Suurkirkon historia ja arkkitehtuuri
Suurkirkko on rakenteeltaan viisilaivainen, tiilistä rakennettu hallikirkko, jotakuinkin epäsäännöllisen suorakulmioisella pohjapiirroksella ja leveäpäätyisellä kuori-osiolla.
Kirkon länsitornin kyljessä on kaksi ulkorakennusta, joista eteläiseen on lisätty portaikko.
Suurkirkon julkisivujen barokkityylin vastapainona löytyy rakennuksen gotiikan tyylinen muotokieli.
Tukipilarit on muotoiltu pilasterinauhojen tyyliin nauharustiikeilla, jossa horisontaalilinjaa vahvistaa voimakas reunuslista ja tornia elävöittävät puolestaan kulmaketjut, päätykolmiot, ja koristeelliset lyhdyt.
Suurkirkkoa on jälleenrakennettu ja laajennettu monia kertoja, ja sen alkuperäisestä 1200-luvun kirkkorakenteesta on jäljellä vain tornin pohjoinen seinä.
Palonjäljet viittaavat siihen, että tuo varhainen kirkkoversio oli vaurioitunut tulipalossa, ennen kuin paikalle rakennettiin kolmilaivainen kirkko vuonna 1306.
Tästä kolmilaivaisesta kirkon versiosta löytyy nykyään jäljellä neljä läntisintä traveeta (holvirakennetta).
Vuoden 1340 paikkeilla, yhdessä samanaikaisen jälleenrakennuksen kanssa, paikkaan lisättiin neliömäinen kappeli kirkon eteläpuolelle.
Se katettiin neljällä ristiholvilla keskuspylvään ympärille, ja omistettiin Neitsyt Marialle (Vårfrukapellet nimellä).
Myöhemmin 1300-luvun aikana Suurkirkkoon lisättiin kaksi pyhimyskappelia pohjoispuolelle, lännestä katsoen toisen ja kolmannen traveen yhteyteen, kolmannen kappelin tullessa näiden yhteyteen (länsipuolelle) pian niiden valmistumisen jälkeen.
Kirkon suuri laajentamistyö toteutettiin 1400-luvun alussa.
Suurkirrkoa laajennettiin tuolloin viidellä traveella itäänpäin, monikulmioisella päädyllä varustetulla itäkuorilla, sekä kahdeksalla sivukappelilla, joista neljä oli pohjoisella puolella ja neljä eteläisellä.
Tällä samalla periodilla rakennettiin todennäköisesti myös Vårfrukoret -kuorista länteen oleva eteinen.
Kirkon länsitorni jälleenrakennettiin noin vuonna 1420, jota seurasi eteläisen tornikappelin pystytys, kuin myös pitkätalon lounaiseen kulmaan sijoitettu kappeli.
1400-luvun lopulla, Sten Sture vanhemman aikana, toteutettiin toiseksi suurimmat kirkon uudelleenrakentamiset.
Tuolloin sivukappeleiden väliseinät purettiin, muutamalla poikkeuksella, kirkkoa korotettiin, se sai suuremmat ikkunat ja sen lopullisen viisilaivaisen hallikirkkomuodon, joka on säilynyt nykypäiviin saakka.
Samalla kirkontornia nostettiin, ja sen pohjoiselle puolelle tuli samankaltainen kappelirakennus kuin mitä aikaisemmin oli jo toteutettu eteläiselle puolelle.
Tämän periodin myötä kokonaisuuteen lisättiin lisäksi lyypekkiläisen taiteilijamestari Bernt Notken Pyhä Yrjö -monumentti.
Kristian II:sen viimeisen Ruotsin hallintovuoden aikana, vuonna 1521, kirkon kaakkoisosan pylväitä vahvistettiin ja sen ullakkokerros kalustettiin maanpuolustuksellisia tarkoitusperiä varten.
Kustaa Vaasa puolestaan antoi – myös puolustuksellisesta syistä – purettaa kirkon monikulmioisen kuorin sekä Vårfrukoret -kuorin väliseinät.
Saarnatuoli ja kaksi kuninkaallista penkkiä 1680-luvulta ovat Burchardt Prechtin veistämiä, Nicodemus Tessin nuoremman piirrustusten mukaisina.
Juhana III:nen hallintaperiodilla kirkon viimeiset sisäseinät purettiin ja tornikapellin sakastiin toteutettiin uudet sisustukset.
Samanaikaisesti kirkon ulkoseiniä alennettiin sekä tukipilareita lisättiin tiloihin.
Vuosina 1736-1742, kaupunginarkkitehti Johan Eberhard Carlbergin johdolla, Suurkirkon ulkopuolta muutettiin sen keskiaikaisesta olotilasta barokkityyliin, tyylin harmonisoimiseksi läheisen kuninkaanlinnan kanssa.
Lisäksi 1700-luvun loppua kohden kirkon arkkitehtuuria yritettiin soveltaa – erilaisten oheisrakennusten kautta – läheisen pörssitalon kanssa yhteensopivaksi.
Osana tätä projektia, kirkosta etelään olevalle tontille, pörssitaloa vastapäätä, rakennettiin arkkitehti Erik Palmstedin suunnittelema hautauskappeli ja vaunuhalli vuonna 1767.
Palmsted suunnitteli (vuonna 1778) myös Konsistorii porraskäytävän sekä portaikon papiston kammariin ja tuomiokapitulin (konsistorium) kokoustiloihin.
Kirkon vuosien 1903-1908 peruskorjauksen – jota johti Ernst Stenhammar – yhteydessä tuotiin esiin myös holvikaarien punaiset tiilipinnat, yrityksenä jälleenluoda kirkon keskiaikaista ulkonäköä.
Osana tätä projektia Vårfrukoret-osion 1300-luvulta peräisin olevat maalaukset tuotiin esiin.
Kirkko toimii kotina myös kopiolle tunnetusta “Sivuaurinkomaalaus” teoksesta, jonka tilasi aikanaan Olaus Petri, Pohjoismaiden merkittävin renessanssiajattelija ja Ruotsin kirjakielen isä.
Suurkirkon torni on kaikkiaan 66 metriä korkea, ja siihen sisältyy kuusi kirkonkelloa.
Keskikello, joka oli peräisin Kustaa II Aadolfin ajalta, korvattiin vuonna 1921 vastavaletulla kirkonkellolla, joka nimettiin kruununprinsessa Margaretan mukaan.
Siitä löytyykin kruununprinsessan muotokuvamedaljonki, jonka valmisti Edith Welinder. Kirkonkelloa soitettiin ensimmäistä kertaa syyskuun 18, 1921, jumalanpalvelukseen kutsumisen merkiksi.
Kesäkuun 2, 1927, kirkkoon lisättiin muistotaulu Johan Olof Wallinille, jonka toteutti kuvanveistäjä Christian Eriksson.
Kirkon tornin kello
Suurkirkko sai ensimmäisen tornikellonsa vuonna 1471, Sten Sture vanhemman aloitteesta, jolloin kyseessä oli etenkin kaupunkilaisille ajan osoittamisen vuoksi tehty lisäys.
Kirkon nykyinen kellorakennelma valmistui vuonna 1888, Linderoths urfabrik -kellotehtaan tornikellotyöpajassa, jolla oli toimitilat osoitteessa Drottninggatan 28.
Tätänykyä Suurkirkon tornin kello kuuluu Linderothin vanhimpiin vielä toimiviin tornikelloihin, joka on tehnyt tehtävänsä moitteettomasti vuodesta 1888 saakka.
Kukin kellotaulu on toteutettu mustaksimaalatusta kuparilevystä, kullatuin roomalaisin numeroin ja viisarilla varustettuna.
Kellon mahtavankokoinen koneisto, joka koostuu kolmesta osasta, on 2,5 metriä pitkä ja painaa 500 kg.
Osista keskimmäinen pitää kellon toiminnassa ja sen vieressä olevat osat ovat puolestaan olemassa neljännestunnin ja tasatunnin lyönnin merkkiä varten.