Tukholman Systembolaget myymälät

Systembolaget viinakauppoja on Tukholman kaupungin alueella yhteensä 25 myymälän verkoston verran, mukana kaksi liikettä Folkungagatan kadun varrella (Folkungagatan 101 ja 56).

Alkoholimyymälöiden ketju Systembolaget on Ruotsin valtion omistama, ja maan ainoa yhtiö, jonka liikkeissä voidaan jälleenmyydä yli 3,5% alkoholipitoisuuden juomia.

Systembolaget viinakauppa Kungens Kurva Tukholma

Systembolaget kauppaa myös ei-alkolipitoisia juomia, vaikkakin näiden tuotteiden myynti vastaa alle puolta prosenttia juomien kokonaismyynnistä.

Vaikka ruotsalaisissa ravintoloissa ja baareissa alkoholin ostoikäraja on 18-vuotta, sinun tulee olla 20-vuotta tai vanhempi voidaksesi ostaa alkoholijuomia Systembolagetin liikkeistä.

Kuten Suomen suhteen Alkon toiminnassa, Systembolaget toimii ideologialla, jonka tavoitteena on alkoholin juomisesta aiheutuvien ongelmien rajoittaminen.

Ketjun toimintaa säätelee useita ruotsalaisia lakia ja säännöksiä, kuten se, että kaikkien asiakkaiden, jotka vaikuttavat alle 25-vuotiailta, tulee näyttää henkilöllisyystodistuksensa ostosten tekemisen yhteydessä (suomalaisilta kelpaavat kansallinen henkilöllisyystodistus tai passi).

Systembolagetin juomavalikoimiin kuuluu noin 17 000 erilaista tuotetta. Voit etsiä esiin omat suosikkisi hintoineen ketjun virallisen verkkosivuston kautta, osoitteessa www.systembolaget.se.

Systembolaget myymälät Tukholmassa – yhteystiedot

Systembolaget Jarlaplan
Birger Jarlsgatan 84
114 20 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Drottninggatan
Drottninggatan 22
111 51 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Fleminggatan
Fleminggatan 56
112 45 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Folkungagatan 101
Folkungagatan 101
116 30 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Folkungagatan 56
Folkungagatan 56
116 22 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Ringen
Götgatan 132
118 62 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Hötorgshallen
Hötorgshallen
111 57 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Fältöversten
Karlaplan 13
115 20 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Garnisonen
Karlavägen 100 A
115 26 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Klarabergsgatan
Klarabergsgatan 62
111 21 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Kungsholmstorg
Kungsholmstorg 11
112 21 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Liljeholmen
Liljeholmstorget 3, plan 1
117 63 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Lindhagensgatan
Lindhagensgatan 118
112 51 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Hammarby Sjöstad
Lugnets Allé 26-28
120 66 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Långholmsgatan
Långholmsgatan 21A
117 33 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Söderhallarna
Medborgarplatsen 3
118 26 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Nybrogatan
Nybrogatan 47
114 39 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Odenplan
Odengatan 58
113 22 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Odengatan
Odengatan 92
113 22 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Passagen
Regeringsgatan 44
111 56 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Rosenlundsgatan
Rosenlundsgatan 7
118 53 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Marieberg
Rålambsvägen 7-9
112 59 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Torsplan
Solnavägen 2b
113 65 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Sveavägen
Sveavägen 66
111 34 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolaget Vasagatan
Vasagatan 25
111 20 Tukholma
www.systembolaget.se

Systembolagetin verkkosivusto (www.systembolaget.se) on erinomainen paikka oppia lisää (Ruotsin kielellä) myynnissä olevista alkoholijuomista ja juomien taustoista.