Torcello on hiljainen ja harvaan asuttu saari Venetsian laguunin pohjoisessa päädyssä.
Saari on vanhin yhtämittaisesti asuttu seutu Venetsiaa, ja sisälsi aikanaan Venetsian tasavallan suurimman asukasmäärän.
Torcellon entinen lukuisien palatsien, kahdentoista kirkkokunnan, ja kuudentoista luostarin loisto on lähes kokonaan hävinnyt, johtuen venetsialaisten historiallisesta tavasta kierrättää käyttökelpoisia rakennusmateriaaleja.
Ainoat jäljelläolevista keskiaikaisista rakennuksista muodostavat neljän rakennelman kokonaisuuden.
Nykyisin Torcellon päänähtävyys on vuonna 639 perustettu Santa Maria Assuntan katedraali ja sen 1000- ja 1100-luvulta peräisin olevat bysanttilaiset teokset, mukaanlukien mosaiikit (kuten eläväinen versio tuomiopäivästä).
Muihin nähtävyyksiin lukeutuvat 1000-ja 1100-luvulta oleva Santa Foscan kirkko, jota ympäröi kreikkalaisen ristin muotoinen porticus, sekä kahdessa 1300-lukulaisessa palatsissa (Palazzo dell’Archivio ja Palazzo del Consiglio) kotiaan pitävä Museo Provinciale di Torcello.
Näkemisen arvoisiin kohteisiin kuuluu lisäksi historiallinen kivituoli, joka tunnetaan nimellä Attilan valtaistuin.
Tuolilla ei ole nimestään huolimatta mitään tekemistä Hunnien kuninkaan kanssa, vaan se oli todennäköisesti joko podestàn tai piispan istuin.
Torcello sisältää myös Paholaisen sillan, Ponte del Diavolon, josta käytetään vaihtoehtoisesti nimeä Ponticello del Diavolo (Paholaisen pieni silta).
Paikka on inspiroinut kautta aikain kirjailijoita, ja muun muassa Ernest Hemingway vietti aikaa saarella vuonna 1948, kirjoittaen osia teoksistaan “Across the River” ja “Into the Trees”.
Hiljaisten elinolojensa ansiosta saarella ovat vuosien varrella viettäneet aikaa useat muutkin kuuluisat persoonat, taiteilijat, muusikot, ja elokuvatähdet.
Torcellon historia
Antiikin Rooman valtakunnan tuhoutumisen myötä Torcello oli yksi ensimmäisistä menestyksekkäästi asutetuista laguunin saarista, paikalle tullessa mantereelta barbaarien valloitusta pakoontulleita venetsialaisia, varsinkin Hunnien sotapäällikkö Attilan Altinumin tuhoamisen jälkeisellä ajalla vuodesta 452.
Vaikkakin sotien näyttämönä ollut Veneton alue kuului muodollisesti Bysantin valtakuntaan goottien sodasta eteenpäin, se pysyi turvattomana seutuna jatkuvien saksalaisten heimojen hyökkäyksien sotien johdosta.
Tämän myötä 200 vuoden ajan Lombardit ja Frankit toivat pysyvän muuttoliikkeen sivistyneitä asukkaita saaren suhteellisen turvalliselle seudulle, mukaan itse Altinon piispa.
Vuonna 638 Torcellosta tuli piispan virallinen istuin ja Altinumin asukkaat toivat mukanaan pyhän Heliodoruksen pyhäinjäänteet, tehden hänestä saaren nykyisen suojelupyhimyksen.
Torcello piti yllä läheisiä kulttuuri- ja kauppasuhteita Konstantinopolin kanssa läntisen Rooman valtakunnan tuhouduttua, mutta kaukaisena Bysantin valtakunnan etuvartioasemana se pystyi pitämään yllä de facto autonomiaa suhteessä itäiseen pääkaupunkiin.
Saari kasvoi nopeasti merkitykseltään sekä poliittisena että kaupallisena keskuksena. 900-luvulla sen asukasmäärän arvioitiin olleen 10 000 – 30 000 ihmistä, vaikkakin osa moderneista tutkijoista arvioi määrän olleen lähempänä kolmeatuhatta.
Ennen keskiaikaa Torcello oli huomattavasti voimakkaampi kaupankäynnin keskus kuin Venetsia.
Kiitos laguunin suolaisten soiden, suolatuotteista tuli Torcellon taloudellinen selkäranka ja sen satama kehittyi nopeasti keskeiseksi välityspisteeksi voitollisessa itä-länsi-kaupankäynnissä, jota Bysantin valtakunta tuolloin suurelta osiltaan hallinnoi.
Torcellon saarta ympäröivästä laguunista tuli vähitellen suota 1100-luvulta eteenpäin, tuoden mukanaan malariaa kantaneita moskiittoja, päättäen samalla Torcellon kultakauden.
Laguna mortan (kuollut laguuni) navigaatiosta tuli ennenpitkää mahdotonta, ja kasvavat suoalueet pahensivat malariatilannetta, joka johti väestön saaren hylkäämiseen, muuttoliikkeen tapahtuessa Muranoon, Buranoon, ja Venetsiaan.
Nykyään saaren vakituinen asukasluku on 10 henkilöä, mukaanlukien Torcellon seurakunnan pappi.