Tallinnan keskustan läheltä löytyvä Viron palokuntamuseo, jossa käynti täytyy varata etukäteen, on omistettu esittelemään maan palontorjunnan historiallisia perinteitä.
Viron ensimmäinen vapaaehtoisten muodostama palokunta perustettiin vuonna 1788, Mustapäiden veljeskunnan toimesta.
Aloittaessaan toimintansa tämä palokunta oli myös yksi ensimmäisiä palontorjunta-prikaateja senaikaisessa Euroopassa.
Ensimmäiset maan ammattimaisesti toimineet palokunnat perustettiin pian ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen, vuonna 1919.
Tätä historiaa ja palontorjunnan perinteitä esittelevä Viron palonkuntamuseo (vironkielellä: “Eesti Tuletõrjemuuseum”) toimii vuodelta 1939 peräisin olevassa Viron pelastuslaitoksen rakennuksessa.
Museon kokoelmiin kuuluu yli 60 000 näyttelyesinettä, mukaanlukien vanhoja palonsammuttimia, palontarjontakalustoa, palokuntalippuja, univormuja, palomieskypäriä, rintamerkkejä, ja muita esineitä liittyen palontorjuntaan etenkin 1800-1900-luvuilla.
Kokonaisuutena kokoelma kattaa aikaperiodin aina ensimmäisen Viron palomiesten unionin perustamisesta (Mustapäiden veljeskunnan toimesta vuonna 1788) vuoteen 1940 saakka.
Mielenkiintoisen lisänsä kokoelmaan tuovat siihen kuuluvat palokuntatoimintaa esittelevät valokuvat, filmimateriaalit, julkaisut, sekä tutkimuspaperit.
Museon, jonka perusti Jaan Vaarmann lokakuun 30, 1974, tiloista löytyy pienikokoinen kirjasto täynnä Viron palokuntatoiminnasta kertovia teoksia ja aikakirjoja maan palontorjunnasta kautta aikain.
Päänäyttelyn tiloina toimiva, vuonna 1939 valmistunut rakennus sijaitsee osoitteessa Raua 2, lyhyen kävelymatkan päässä Viru-aukiolta. Museo sijaitsee rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, ja pääset perille seuraamalla perille ohjaavia merkkejä.
Huomaa, että sinun täytyy varata käynti museossa etukäteen.
Osa palokuntamuseon omistamista kokoelmista ovat näytillä muissa tiloissa eri puolilla kaupunkia. Tärkeimpiin näistä oheisnäyttelyistä kuuluu paloautojen näyttely, joka löytyy Lentosataman tiloista.
Viron palokuntamuseo
Raua 2
10124 Tallinna
Aukioloajat: ma-to klo 9-17, pe klo 9-15:30 (käyntiaika täytyy varata etukäteen)
Viron palokuntamuseon historia
Palokuntamuseo toimii arkkitehti Herbert Johansonin suunnittelemassa rakennuksessa vuodelta 1939, joka on yksi Tallinnan tärkeimmistä funktionalismin tyylin arkkitehtuuria edustavista kohteista.
Alunperin rakennus suunniteltiin sisältämään palontorjunta-yksikköjen tiloja (autotallit, ryhmätilat), palomiesten unionin huoneita (kokoushuoneet, museo, myymälä, luokkahuoneita, kuntosali), sekä seitsemän asuntoa.
Nämä tilat jaettiin kahteen osioon portaikon avulla ja paloaseman yhteyteen lisättiin myös näyttävä tähystystorni, joka suunniteltiin entisen poliisiaukion kohdalle.
Nykyisin rakennus toimii Viron palokuntamuseon lisäksi tiloina myös organisaatioille Kesklinna Päästekomando (Kesklinn-kaupunginosan pelastuslaitos), Päästeamet (Pelastustoimi), sekä Põhja Päästekeskus (Pohjoinen pelastuskeskus).
Palokuntamuseo, joka perustettiin vuonna 1974, on itse asiassa yksi Itä-Euroopan vanhimmista edelleen toiminnassa olevista palokuntamuseoista.
Museo toimi tosin alkuun Vana-Viru kadun yhteydessä olleen historiallisen paloaseman tiloissa, ja nykyisessä rakennuksessa Raua kadun varrella vuodesta 2007.
Paikkaa ollaan laajentamassa sisältämään sen hienon palotornin tilat, johon on päässyt aikaisemmin tutustumaan esimerkiksi Tallinnan museoiden yön (“Muuseumiöö”) aikana.